Raju tulipalo Levillä - kolme lasta kuoli, yksi pelastui

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Raju tulipalo Levillä - kolme lasta kuoli, yksi pelastui

Viesti Kirjoittaja khl »

Kolme ihmistä kuoli rakennuspalossa Kittilän Levillä viime yönä, kertoo Lapin poliisilaitos. Tieto kaksikerroksisessa vapaa-ajan asunnossa riehuneesta tulipalosta tuli kello puoli neljän aikaan aamuyöstä.

–  Yksi henkilö pelastautui mökistä. Hän heräsi palovaroittimeen, mutta joutui poistumaan rakennuksesta, koska palo oli edennyt sen verran, kertoo rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta.

Poliisin alustavan tiedon mukaan rakennuksesta pelastautunut henkilö oli alakerroksessa ja mökkiin jääneet yläkerroksessa. Rakennuksessa ollut nelihenkinen seurue oli eteläisestä Suomesta.

Kaksikerroksinen vapaa-ajan asunto tuhoutui palossa täysin. Palopaikka sijaitsee Isorakan mökkialueella Hankatiellä Levitunturin kupeessa.
Poliisilla ei ole tiedossa mitään rikokseen viittaavaa. Tutkintaa jatketaan palonsyyn selvittämisenä.

Poliisi tiedottaa tapahtuneesta uudelleen iltapäivällä.

STT. https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/ko ... -1.2931512

Otsikkoa tarkennettu lisätietojen myötä
-NILS-

delila
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:38 pm
Paikkakunta: Kohtalaisen keskellä.

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja delila »

Kaleva mainitsee mökin olleen "Isorakan alueella". Isorakka on kuitenkin yksittäisen, melkoisen hulppean mökin nimi. Viikkohinnat sesonkiaikaan ovat kovat, ja nukkumapaikkoja olisi 8 hengelle.

Eli ei näytä ensisijaisesti teinien tai lapsiperheiden vuokramökiltä, ehkä. Tulee enemmin mieleen vaikka firmaporukka, missä mahdollisesti on kestitty asiakkaita. Toivottavasti alkoholilla ei ole osuutta palon syntyyn, käy mielessä, että voiko sillä olla osuutta heräämis- ja reagointinopeuteen.

delila
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:38 pm
Paikkakunta: Kohtalaisen keskellä.

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja delila »

Mulle näytti Levin varaussivu esim. pääsiäisen viikonlopun hintaa lähes 3000 egen pintaan. Mutta nyt saankin todeta, että ko. sivua ei enää löydy, joten tämä kertonee, että kyseessä oli tuo mökki. Mökin omat sivut löytyvät edelleen https://isorakka.fi/

Nettimökki kertoo myös:
Hinnat (€)
01.04.2019 - 12.05.2019 - - 2800e/vk

Edit, edellinen kirjoittaja poistikin viestinsä, johon osin vastasin. Jätettäköön tämä info kuitenkin.

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja khl »

1000e alkaen näytti nettivuokra mökki tuolle mökille https://www.nettimokki.com/kittila/5428 mutta onhan tuolla Isorakan alueella Hankatiellä muitakin mökkejä esim. jaakontupa,ilkan julkaisemassa jutussa palopaikalta mökki ei näyttäisi ihan samalta kuin tuo harmaa vuokramökki?Hirsimökistähän lehdet kirjoittavat ei tuosta kelohonkamökistä?

https://yle.fi/uutiset/3-10735449
Viimeksi muokannut khl, Pe Huhti 12, 2019 1:16 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

delila
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:38 pm
Paikkakunta: Kohtalaisen keskellä.

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja delila »

khl kirjoitti:1000e alkaen näytti nettivuokra mökki tuolle mökille https://www.nettimokki.com/kittila/5428 mutta onhan tuolla Isorakan alueella Hankatiellä muitakin mökkejä esim. jaakontupa,ilkan julkaisemassa jutussa palopaikalta mökki ei näyttäisi ihan samalta kuin tuo harmaa vuokramökki?
1000e alkaen luki tekstissä, mutta huhtikuulle tuo 2800e oikeassa reunassa varauskartan alla.
Aamulla Isorakka löytyi vielä Levin sivuilta, nyt ei enää.. Toki alue ja tuokin tie on mökkejä ammuttu täyteen.

Tuossa linkittämässäsi ylen uutisten kartassa on myös punaisella merkitty Isorakka.

Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Uusimpien uutisten mukaan perhe.
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 685
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

delila kirjoitti:Kaleva mainitsee mökin olleen "Isorakan alueella". Isorakka on kuitenkin yksittäisen, melkoisen hulppean mökin nimi. Viikkohinnat sesonkiaikaan ovat kovat, ja nukkumapaikkoja olisi 8 hengelle.

Eli ei näytä ensisijaisesti teinien tai lapsiperheiden vuokramökiltä, ehkä. Tulee enemmin mieleen vaikka firmaporukka, missä mahdollisesti on kestitty asiakkaita. Toivottavasti alkoholilla ei ole osuutta palon syntyyn, käy mielessä, että voiko sillä olla osuutta heräämis- ja reagointinopeuteen.
Saattavat mökkiä markkinoida tuolla nimellä mutta virallisesti Isorakka on mökkialue Levin asemakaavassa. Kyseisen mökin esittelytekstissäkin kuvataan "sijaitsee Levillä Rakkavaarantien varrella Isorakan mökkialueella".
Kuvassa oikealla ylhäällä:
Kuva

Eikä tämä ole kannanotto sille onko juuri tuo mökki palanut, siellä on hulppeita kelomökkejä muitakin.

Salmari
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: To Marras 22, 2018 3:37 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja Salmari »

Mökki sijaitsi Kalevan mukaan Hankatiellä

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja khl »

Kyllä se tais tälläinen mökki ollakkin https://isorakka.fi/ kun tuota yhtä kuvaa vertaa palopaikalta(alempi kuva)ikkunat ja ovi ja hirret.https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006067863.html

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja URSA »

Mökin nettisivuilla näkyy sisäkuvissa komea luonnonkivitakka metallisella hormilla. Hormi oli hirsiseinää vasten koko mökin korkeudelta. Voisiko tuolla olla jotakin osuutta onnettomuuteen?

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja khl »

Edelliselle,paljon mahdollista!

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Perhe näyttää olleen kyseessä, kuolemansyytutkintana menee eikä asiasta näin ollen tiedotettane enempää.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/00a9 ... 959d5934e3
Poliisi on kertonut lisää tietoa viime yönä Kittilän Levillä tapahtuneesta tulipalosta. Kuolleet ovat samasta perhepiiristä. Eteläsuomalainen perhe oli vuokrannut mökin lomaa varteen.

– He olivat samasta perhepiiristä, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki kertoo Iltalehdelle.

Huhtamäki ei kommentoi, onko kuolleiden joukossa lapsia.

– En kommentoi sitä mitenkään. Emme epäile rikosta. Tätä tutkitaan palonsyyn- ja kuolemansyyn tutkintana. Kuolemansyyn tutkinta on lähtökohtaisesti täysin salassa pidettävää. Emme kommentoi sukupuolta, ikää emmekä asuinpaikkaa, Huhtamäki sanoo.

– Suojelemme perheen yksityisyyttä.

Palon syttymishetkellä kaksikerroksisessa mökissä oli neljä henkilöä. Yksi heistä nukkui alakerrassa. Hän oli herännyt palovaroittimen ääneen ja pelastautunut ulos palavasta rakennuksesta.

– Yläkerrassa nukkumassa olleiden kolmen henkilön pelastamiseksi ei ollut tehtävissä mitään.

Palossa kuolleiden lähiomaiset on tavoitettu.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 3.25. Paikalle lähti kahdeksan pelastusyksikköä.

Poliisin tutkimusten lisäksi Onnettomuustutkintakeskus suorittaa asiassa onnettomuustutkintaa.

Poliisi kertoi perjantaina alkuillasta, että tutkinta- ja raivaustöiden turvaamiseksi liikkumista tapahtumapaikalla joudutaan edelleen rajoittamaan.
palanut mökki.jpg
palanut mökki.jpg (63.33 KiB) Katsottu 39072 kertaa
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 685
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

URSA kirjoitti:Mökin nettisivuilla näkyy sisäkuvissa komea luonnonkivitakka metallisella hormilla. Hormi oli hirsiseinää vasten koko mökin korkeudelta. Voisiko tuolla olla jotakin osuutta onnettomuuteen?
Tuo on valmishormi jossa eriste on metallikuoren sisällä ja on katolle asti yhtä koteloitua rakennetta. Teoriassa paloturvallinen, mutta jos tuossa pidetään tulta yhtäjaksoisesti pitkään ja mahdollisesti vielä kesäpellillä, kyllähän se kuumuu.

Ylläolevassa kuvassa näyttää kyllä takan nurkkaus säilyneen ehjänä joten ehkä kuitenkin sähkölaitteet ? Halogeenispottejakohan nuo kattovalot ovat ?

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja aumari »

Onkohan siellä kuivateltu vaatteita kiukaan päällä?

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Kolme kuoli Levillä,yksi pelastui.

Viesti Kirjoittaja khl »

aumari kirjoitti:Onkohan siellä kuivateltu vaatteita kiukaan päällä?
Näyttää kyllä siltä että yläkerrasta lähtenyt leviämään,kiuas taitaa olla alakerrassa?Tuosta tulikin mieleen että tuolla näyttää olevan sähköpattereita niiden päälle ei ainakaan ole hyvä laittaa vaatteita kuivumaan? Urjalassahan paloi pahoin helmikuussa rivari ,sähköpatterin epäiltiin kuumenneen kun tavaraa oli paljon ympärillä.


https://yle.fi/uutiset/3-10652642

Vastaa Viestiin