Britannia: 17-vuotias pudotti 6-vuotiaan näköalatasanteelta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
JosefMengele

Britannia: 17-vuotias pudotti 6-vuotiaan näköalatasanteelta

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

17-vuotiasta poikaa epäillään murhan yrityksestä.

Britanniassa 17-vuotias poika pidätettiin sunnuntaina sen jälkeen, kun kuusivuotias lapsi oli pudonnut näköalatasanteelta lontoolaismuseossa, kertoo poliisi.

Teinin kerrotaan heittäneen pojan alas modernin taiteen museo Tate Modernin näköalatasanteelta. Hänet pidätettiin epäiltynä murhan yrityksestä.

Kuusivuotias poika löydettiin viidennen kerroksen korkeudessa sijaitsevalta katolta ja hänet vietiin sairaalaan. Pojan tila on poliisin mukaan kriittinen. Poliisi kertoo, että poika vietiin sairaalaan lääkintähelikopterilla.

Useat paikallaolijat ovat antaneet silminnäkijälausuntoja.

Poliisi kertoi tiedotteessaan, että se sai iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan nuori poika olisi heitetty alas kymmenennessä kerroksessa sijaitsevalta näköalatasanteelta. Epäilty oli poliisin mukaan jäänyt näköalatasanteelle muiden vieraiden joukkoon. Poliisi kertoo, ettei ole merkkejä siitä, että uhri olisi tuntenut epäillyn.

Museo oli tapahtuman jälkeen jonkin aikaa eristyksissä, mutta vierailijoiden annettiin poistua paikalta myöhemmin.

Tate Modern on johtava modernin taiteen museo, joka sijaitsee Thames-joen rannalla. AFP:n mukaan museossa kävi viime vuonna noin 5,87 miljoonaa ihmistä.
STT–AFP

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006194673.html

Otsikon parissa askarreltu
-NILS-
JosefMengele

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Six-year-old allegedly thrown from 10th-floor viewing platform at gallery in London

A teenager has been arrested on suspicion of attempted murder after a six-year-old boy was thrown from the 10th-floor viewing platform at the Tate Modern, the Metropolitan police have said.

The child was taken to hospital by the air ambulance after being found on a fifth-floor roof and is in a critical condition, the Met said.

A 17-year-old boy remained with members of the public on the viewing platform and was arrested by police officers on suspicion of attempted murder and taken into custody.

“There is nothing to suggest that he is known to the victim,” the Met said. The mental health of the suspect is one line of inquiry, although he was at least initially detained in a police cell.

Advertisement

The six-year-old boy was with family members at the world-famous art gallery with witnesses reportedly hearing his mother shout “my son, that’s my son” as he fell five floors. The family are being supported by police.

Visitors to the gallery said they were kept inside as officers dealt with the incident, while others posted images of firefighters and the air ambulance outside the gallery on the South Bank in central London.

The Met said: “A teenager has been arrested after a child was thrown from height in Southwark.

“Police were called at around 2:40pm on Sunday, 4 August, to reports of a young boy thrown from the 10th-floor viewing platform of the Tate Modern in Bankside SE1.

“Officers attended along with colleagues from London ambulance service and London’s air ambulance.

“The six-year-old victim was found on a fifth-floor roof. He was treated at the scene and taken to hospital by London’s air ambulance. The boy’s condition is critical; his family are being supported by police.

“A number of members of the public are assisting police with witness statements. Visitors to the gallery have been allowed to leave.”

The Tate Modern was the UK’s most popular tourist attraction in 2018 after being visited 5.9m times, according to the Association of Leading Visitor Attractions, and would likely have had thousands of visitors on Sunday.

A BBC journalist, Jonny Dymond, who was in the gallery at the time, said visitors were sent to the main hall while all exits were closed.

He told reporters: “There were quite a lot of families with children, and security guards told us we couldn’t leave. There was at least two fire engines, 10 police cars and an incident control unit. Parts of the exterior of the building were taped off.”

Greg Ritchie posted images on Twitter of the air ambulance landed outside the western entrance to the Turbine Hall area of the gallery.

A London ambulance service spokesman said that after they were called at 2.40pm two ambulance crews were sent to the scene, along with the hazardous area response team and the air ambulance.

“We treated a person at the scene and took them to hospital as a priority,” the spokesman said.

A sign placed outside the gallery confirmed it would be closed for the rest of Sunday.

https://www.theguardian.com/uk-news/201 ... ate-modern
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Taas joku turhautunut, kun naiset eivät ole levitelleet jalkojaan?
JosefMengele

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Lontoolaismuseon 10. kerroksesta alas heitetyn pojan tila on vakaa - Silminnäkijä kertoo äidin kauhunhetkistä: ”Missä poikani on?”

Lontoon Tate Modern -museon 10. kerroksesta alas heitetyn 6-vuotiaan pojan tila on kriittinen mutta vakaa, Suur-Lontoon poliisi kertoo Twitterissä. Poika on edelleen sairaalahoidossa, muttei hengenvaarassa.

Heittämisestä epäilty 17-vuotias poika on edelleen pidätettynä. Häntä epäillään murhan yrityksestä.

Poika heitettiin alas Tate Modern -museon 10. kerroksesta, näköalatasanteelta. Hän putosi 5. kerroksen katolle asti. Brittimedian mukaan poika on kotoisin Ranskasta.

Poika oli museossa äitinsä kanssa, mutta jostain syystä äiti ei ehtinyt estää heittämistä. Uutistoimiston Reutersin haastattelemat silminnäkijät kertovat äidin olleen kauhuissaan kun hän ei yhtäkkiä nähnyt poikaansa missään.

Tömähdyksen jälkeen nainen huusi:

– Missä on poikani? Missä on poikani?

Poika kuljetettiin museosta helikopterilla sairaalaan.

Heittäjäksi epäilty teini saatiin kiinni tekopaikalta, sillä hän jäi katseleman putoamista. Paikalla oli paljon silminnäkijöitä, joista yksi löi Telegraphin mukaan epäiltyä teiniä kasvoihin.

Teon motiivi ei ole tiedossa. Epäilty ei tuntenut poikaa entuudestaan.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b15 ... 25abcd654a
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Mirrorin haastatteleman rouvan mukaan epäilty oli seuraillut hänen lapsiaan aiemmin.
Joku ehti heittämisen jälkeen lyömään epäiltyä.

https://www.mirror.co.uk/news/uk-news/t ... e-18830224
JosefMengele

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Murhasyyte teinille, joka heitti kuusivuotiaan lapsen lontoolaismuseon 10. kerroksesta

Britannian poliisi on nostanut murhasyytteen 17-vuotiasta poikaa kohtaan, joka heitti kuusivuotiaan lapsen lontoolaismuseon ikkunasta 10. kerroksesta, kertoo Reuters.

Kuusivuotias poika heitettiin alas Taten Modern -museon näköalatasanteelta. Tate Modern sijaitsee Lontoon keskusta-alueella.

Teosta epäilty 17-vuotias pidätettiin sunnuntaina pian sen jälkeen, kun kuusivuotias löydettiin viidennen kerroksen katolta.

Silminnäkijät kertovat äidin huutaneen:

–Missä on poikani, missä on poikani?

Kuusivuotias poika on nyt kriittisessä mutta vakaassa tilassa sairaalassa.

BBC:n mukaan poika putosi näköalatasanteelta, joka on museon vuonna 2016 rakennetussa lisäosassa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3a7 ... 4fd141242d
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11384
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tämän linkin uutisen mukaan lapsenviskoja olisi isokokoinen ja helposti suuttuva skitsofreenikko, jota ei normaalisti päästetä ulos hoitopaikasta ilman kahta saattajaa. Mutta olisiko selitys noin yksinkertainen, ja harvoin mielenterveysongelmaiset ovat väkivaltaisia.
https://www.thesun.co.uk/news/9660475/t ... d-minders/
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Skitsofreenikkoja ei varmaan tuollakaan pidetä lukkojen takana ja hoitajien valvonnassa huvikseen, joten ovat oikeasti tienneet pahasta vaarasta, mutta mikä lie tosiaan raivon syynä, lääkitys vai joku muu? Teini voi olla vaikka vihapuheen uhri ja pikkupoika sopinut inhoamiinsa ihmisiin. Ei taida poikaraukka selvitä, kun pudotus oli yli 30 metriä ja kovasti betoniselle näyttää ympäristö, oikeastaan ihme ettei kuollut heti. Rakennuksen erikoinen muoto on saattanut vaikuttaa tähän?

Suomessa hoitava taho ei joutuisi vastuuseen, mutta saa nähdä miten tuolla. Kovin sekaisin teini ei kuitenkaan ole ollut, koska sentään syytetään vai tullaanko asia kuittaamaan normaaliin tapaan yksittäistapauksena jne.? Isokokoisuus voi viitata joko englantilaiseen tai mustaan alkuperään, pakistanilaiset ja intialaiset sukurutsaajat voinee jättää pois laskuista, vaikka skitsofreniasta puhutaankin. Pois laskuista voi jättää myös kaapuäiti lapsensa kanssa, sillä he eivät taidetta hyväksy, eivätkä taida juuri kahdestaan saada edes liikkua.

Mitä lie muuten toimittaja taas ajatellut: Isokokoinen teini repäisee lapsen äidin käsistä ja toimittaja sitten kirjoittaa:
Iltalehti kirjoitti:Poika oli museossa äitinsä kanssa, mutta jostain syystä äiti ei ehtinyt estää heittämistä.
Eikkai tuolla suurkaupungin hulinassakaan sentään kaikki äidit jotain ninjoja ole?

Lisäys, näyttää olevan suosittu lapsipaikka: https://www.tate.org.uk/kids
Tulee varmaan verkko tai ikkunat näköalatasanteelle...
hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2376
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3a7 ... 4fd141242d

Brittilehti: Kuusivuotiaan 10. kerroksesta heittänyt teini kärsii skitsofreniasta – saattoi karata hoitajiltaan

Tänään klo 9:55 (muokattu klo 12:36)

Lapsi putosi viidennen kerroksen katolle.

Kuva
Poliisi katsoi alas näköalatasanteelta, jolta kuusivuotias heitettiin. [EPA/AOP]

Britannian poliisi on nostanut syytteen murhan yrityksestä 17-vuotiasta poikaa vastaan, joka heitti kuusivuotiaan lapsen lontoolaismuseon ikkunasta 10. kerroksesta, kertoo Reuters.

Kuusivuotias poika heitettiin alas Taten Modern -museon näköalatasanteelta. Tate Modern sijaitsee Lontoon keskusta-alueella.

Teosta epäilty 17-vuotias pidätettiin sunnuntaina pian sen jälkeen, kun kuusivuotias löydettiin viidennen kerroksen katolta.

Silminnäkijät kertovat äidin huutaneen:

–Missä on poikani, missä on poikani?

Kuusivuotias poika on nyt kriittisessä, mutta vakaassa tilassa sairaalassa.

Kuusivuotias ja hänen äitinsä ovat Ranskan kansalaisia. Tate Modern on suosittu turistikohde.

Hoitaja kertoo skitsofreniasta

Brittitabloid The Sun kertoo, että murhasyytteen alainen henkilö on skitsofreniaa sairastava mielenterveyspotilas, joka on saattanut karata hoitajiltaan.

Lehden haastattelema entinen hoitaja kertoo 17-vuotiaan olleen yksi vaikeimmista potilaista, joita hän on koskaan kohdannut.

–Hän on vahvarakenteinen - noin 178 senttimetriä pitkä - ja suuttuu, kun häneltä kielletään jotakin, mitä hän haluaa, hoitaja kertoo The Sunille.

Potilasta ei hoitajan mukaan saa päästää minnekään ilman kahta hoitajaa, jotka ovat hänen mukanaan. Hänen mukaansa 17-vuotias on myös hyvin älykäs.

Poliisi kertoo The Sunille, että mielenterveys on yksi tutkintalinjoista.

Poliisin mukaan epäillyllä ja uhrilla ei ole yhteyttä ennestään.

Outoa käytöstä

Silminnäkijöiden mukaan epäilty nappasi kuusivuotiaan äidiltään, ennen kuin heitti lapsen alas näköalatasanteelta.

Toiset paikalla olleet kertovat, että epäilty olisi seurannut eri perheitä vain hetkiä ennen kuin hän kaappasi lapsen.

–Hänellä oli kädet selän selän takana koko ajan, ja selkä seinää vasten, ja hän vaan tarkkaili ihmisiä. Me kävelimme poispäin hänestä ja heti kun hän oli näkökentän ulottumattomissa, nainen huusi: ”minun poikani, minun poikani”, paikalla ollut hallintotyöntekijä Nancy Barnfield, 47, kertoo The Sunille.

Telegraphille Barnfield kertoo, että paikalla olleet, lähinnä miehet, säntäsivät paikalle pitämään 17-vuotiasta aloillaan.

–He pitivät häntä kymmenen minuuttia ennen kuin poliisi tuli paikalle. Hänen kasvoiltaan ei näkynyt mitään tunteita, ja hän oli täysin hiljaa, Barnfield kertoo.

Silminnäkijöiden mukaan paikalla ollut mies löi epäiltyä kasvoihin sen jälkeen, kun epäilty oli heittänyt lapsen alas. Telegraphin mukaan mies piti lukita tapauksen takia vessaan.

Poliisilla ei ole varmuutta motiivista. Paikalla olleet kertovat Telegraphin mukaan, että epäilty olisi syyttänyt sosiaalipalveluita toiminnastaan.

Lehden tietojen mukaan museon turvallisuushenkilökunta vei epäillyn museon kahvilaan, ilmeisesti olettaen hänen olevan pojan perhettä.

Poliisi kiitti maanantaina paikalla olleita ihmisiä epäillyn kiinniotosta.

–Olemme kiitollisia kansalaisten antamasta tuesta, joista jotkut ottivat kiinni miespuolisen epäillyn heti tapahtuman jälkeen. Poliisi pidätti hänet hyvin pian tämän jälkeen, tutkinnanjohtaja John Massey kertoo Telegraphille.

Kuva
Ensihoitohenkilökuntaa ja pelastustyöntekijöitä tapahtumapaikalla sunnuntaina. Kuusivuotiasta hoidettiin paikan päällä ja vietiin helikopterilla sairaalaan. [EPA/AOP]

Kuva
Poliisi katsoi näköalatasanteelle sunnuntaina. [EPA/AOP]

Paikalla olleiden mukaan äiti yritti kiivetä näköalatasanteen kaiteen yli, mutta San Franciscossa asuva kirjoittaja Mark Welte esti häntä.

Silminnäkijöiden mukaan epäilty pysyi erittäin rauhallisena tapauksen jälkeen, kertoo The Sun. Hän seisoi rauhallisena näköalatasanteella hätääntyneiden ihmisten ympäröimänä, kertoo Telegraph.

Museo taas auki yleisölle

BBC:n mukaan poika putosi näköalatasanteelta, joka on museon vuonna 2016 rakennetussa lisäosassa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan modernin taiteen museo Tate Modern avasi ovensa yleisölle jälleen maanantaina, mutta näköalatasanne on suljettu.

Traagisen tapauksen jälkeen museo oli evakuoitu sunnuntaina. Monet pakenivat hätääntyneinä museosta, kun tapahtumat olivat vielä epäselvät.

Kuva
Tate Modern -museon vuonna 2016 avatussa lisäosassa on näköalatasanne, jolta lapsi heitettiin. [EPA/AOP]

MARIKKI NYKÄNEN
[email protected]
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2376
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/33b ... 9d3c2aed20

Oikeus määräsi: 6-vuotiaan lapsen lontoolaismuseon parvekkeelta heittänyt brittiteini psykiatrisiin tutkimuksiin

Tänään klo 16:47

Lapsen tila on vakaa, mutta hänen vammansa ovat vakavia.

Lapsen 10. kerroksesta alas heittänyt brittiteini on määrätty psykiatrisiin tutkimukseen. 17-vuotiaan mielentila tutkitaan oikeuden määräyksellä, kertoo uutistoimisto AFP.

Viime viikonloppuna teini pudotti 6-vuotiaan pojan lontoolaisen Tate Modern -museon 10. kerroksesta. Ranskalainen lapsi putosi rakennuksen viidennen kerroksen katolle.

Aivoverenvuodon ja useita murtumia saanut poika toimitettiin sairaalahoitoon helikopterilla. AFP:n mukaan hänen tilansa ei ole enää hengenvaarallinen.

Pian teon jälkeen silminnäkijät ottivat 17-vuotiaan kiinni ja pitivät häntä aloillaan kunnes poliisi saapui. Tekijän kerrotaan olleen tilanteessa rauhallinen ja tunteeton.

Brittitabloidi Sun on kertonut, että teosta epäilty teini sairastaisi skitsofreniaa ja olisi ollut karussa hoitajiltaan.

AFP kertoo, että teinin oikeudenkäynti on määrä järjestää ensi vuoden helmikuussa.

ANNI HUTTUNEN
[email protected]
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja Svimba »

URSA, miten niin ne ei oo väkivaltaisia? Mun kokemusten perusteella ne on ihan hulluja enkä halua ikinä olla kenenkään mielenterveys ongelmaisen lähellä.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11384
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja URSA »

Svimba kirjoitti:URSA, miten niin ne ei oo väkivaltaisia? Mun kokemusten perusteella ne on ihan hulluja enkä halua ikinä olla kenenkään mielenterveys ongelmaisen lähellä.
En kopioi tätä juttua tähän ketjuun, kun se varmaan jo löytyy muista ketjuista, mutta näin yleensä asiantuntijat väittää.
https://yle.fi/uutiset/3-10083678

Harvoin tietenkään kukaan viskelee lapsia alas korkealta, joten voi tuo tyyppi ollakin syyntakeeton. Sivullisten havainto lapsien vaanimisesta vähän ennen hyökkäystä kuulostaa kuitenkin siltä, ettei poika ole ainakaan kuvitellut puolustautuvansa viholliselta.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Suotta kai tähän kaikkia hulluja kiskoo, kun on kerrottu jo tämän livahtaneen sisar hento hoitsuilta ja olleen paha kilarikusipää. Ei ois montaa skitsoa vapaana, jos kaikki ois tällaisia, usein mumisevat itsekseen harmittomana.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Lapsi putosi näköalatasanteelta - poliisi pidätti teinin

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Toivottavasti uhri pystyy elämään vielä normaalia elämää. Pitää olla kyllä järisyttävän paska tuuri että tämmönen sekopää sattuu kohdalle.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Brittiteini sanoi heittäneensä 6-vuotiaan parvekkeelta, koska halusi päästä TV-uutisiin

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Lapsen museon parvekkeelta heittänyt brittiteini myöntää murhan yrityksen Isossa-Britanniassa.

Lontoon Tate Modern-museon parvekkeelta elokuun alussa 6-vuotiaan lapsen heittänyt brittiteini on myöntänyt murhan yrityksen, brittimedia BBC:n ja uutistoimisto AFP:n mukaan.

Nyt 18-vuotias Jonty Bravery kertoi heti pidätyksen jälkeen poliisille suunnitelleensa etukäteen jonkun satuttamisen museon South Bank-galleriassa päästäkseen korostamaan hänen autisminkirjon hoitoa.

Bravery tuomitaan helmikuussa.

Hän halusi todistaa ”jokaiselle idiootille”, jotka olivat sanoneet, ettei hänellä ole mielenterveysongelmia, kertoo BBC. Hänen kerrotaan kysyneen poliisikuulusteluissa, tuleeko tapaus uutisiin.


BBC:n mukaan Braveryllä on diagnosoitu autisminkirjon häiriö (ASD), pakko-oireinen häiriö (OCD), ja hänellä on luultavasti myös epävakaa persoonallisuus.
"Elämä pysähtyi neljä kuukautta sitten”

10. kerroksen parvekkeelta heitetyn pojan perhe kertoo, että poika tarvitsee edelleen intensiivistä kuntoutusta. Poika ei ole saanut takaisin liikkuvuutta raajoihin eikä täyttä aivotoimintaa.

– Elämä pysähtyi neljä kuukautta sitten. Me emme tiedä milloin, tai edes jos, voimme palata töihin tai kotiin, joka ei ole varustettu pyörätuolille, kommentoi pojan perhe BBC:lle.

Kuva

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/52e ... 7a4a633294
Vastaa Viestiin