Sivu 1/2

Pahoinpitely Seinäjoella - 17-vuotiaan pojan toinen silmä sokeutui

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 9:43 am
Kirjoittaja Tracker
Kuva

Väkivalta on ikävän yleinen osa suomalaista arkea, vaikka siitä tulisi pyrkiä pääsemään eroon kaikein keinoin. Liian usein vähäiseksikin kuvitellulla väkivallalla on traagisia seurauksia uhreille, ja nyt sellaisesta on saatu konkreettinen esimerkki Seinäjoelta. Siellä 17-vuotias poika menetti toisen silmänsä näön nuoren naisen nyrkiniskusta.

– Seinäjoki hoi ja ihmiset mikät teitä vaivaa!!!! Moi, mä oon 17 v poika jonka elämä muuttui radikaalisti 3-4.8 Seinäjoella kun minua lyötiin kasvoihin. Olimme kavereitteni kanssa Hesburgerin edessä joka sijaitsee keskustorilla. Nuori nainen alkoi huudella meille jotain ja aikani sitä kuunneltuani kehotin häntä olemaan hiljaa, nuori mies kirjoitti.

-Sen jälkeen hän tuli minun luokseni ja sen jälkeen huusi että ”Et ikinä voi sanoa naiselle noin!” jonka jälkeen löi minua kasvoihin. Sillä hetkellä kaikki oli hyvin mutta, tiistaina 6.8 naamani alkoi turvota radikaalisti ja näkö katosi. Keskiviikkona sairaalassa minulle selvisi että lyönti oli aiheuttanut pään sisäistä verenvuotoa ja murtumia jotka vaurioittivat näköhermoa ja sen vuoksi en nää enää vasemalla silmälläni ikinä mitään, nuori mies jatkoi.

Uhri toivoo välikohtauksesta jotain tietäviä ilmoittamaan havainnoistaan. Hänen mukaansa pahoinpitelijä oli noin 160 senttimetriä pitkä, tummahiuksinen ja tapahtumahetkellä hänellä oli yllään mustat farkut ja musta huppari. Näkönsä menettäneellä nuorella miehellä on vielä tärkeä viesti jokaiselle.

– Toivon myös että ihmiset miettisivät kuinka pienestä väkivallan teosta ihmisen tulevaisuuden muutokset on kiinni.
https://www.stara.fi/2019/08/20/naitko- ... i-nakonsa/

Otsikon kanssa askarreltu
-NILS-

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 10:02 am
Kirjoittaja Svimba
Mä vihaan näitä idiootti-ihmisiä jotka menee puuttumaan muitten käyttäytymiseen. Ja vielä teini! Ja mies-puolinen!!! Yleensä vanhat ämmät valittaa.
Toivottavasti toi idiootti oppi nyt ettei se ole mikään järjestyxenvalvoja.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 10:13 am
Kirjoittaja inka
Svimba kirjoitti:Mä vihaan näitä idiootti-ihmisiä jotka menee puuttumaan muitten käyttäytymiseen. Ja vielä teini! Ja mies-puolinen!!! Yleensä vanhat ämmät valittaa.
Toivottavasti toi idiootti oppi nyt ettei se ole mikään järjestyxenvalvoja.
En tiedä onko Svimpalla menossa laskut vai nousut, mutta tyhmä se on :mrgreen:
Kuka jaksaa kuunnella kun joku ämmä kiljuu kuin sisävesihinaaja taukoamatta.
En ole teini, enkä vanha ämmä mutta jos ei kuule edes omia ajatuksiaan kun joku känninen ämmä kiljuu, niin varmasti puuttuisin, tosin eri lopputuloksella.
Svimba voi kuunnella niin kauan kun huvittaa.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 10:53 am
Kirjoittaja Svimba
Ai mä oon tyhmä?? No huhhuh... Ja sit jotkut viel ihmettelee mix mul on naisviha... Tässäkin ämmä (nimimerkin mukaan) haukkuu mua.
Lisätään vielä et taidat olla ruma, yxkään kaunis nainen ei ole koskaan aukonut mulle päätänsä.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 11:07 am
Kirjoittaja True
Luulis että on kameroihin tallentunut tuo lyöjä. Pitäähän se saada vastuuseen teoistaan. Pahoinpitelystä 30 päiväsakkoa eli 180€.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 11:32 am
Kirjoittaja Marokonsoturi
inka kirjoitti:
Svimba kirjoitti:Mä vihaan näitä idiootti-ihmisiä jotka menee puuttumaan muitten käyttäytymiseen. Ja vielä teini! Ja mies-puolinen!!! Yleensä vanhat ämmät valittaa.
Toivottavasti toi idiootti oppi nyt ettei se ole mikään järjestyxenvalvoja.
En tiedä onko Svimpalla menossa laskut vai nousut, mutta tyhmä se on :mrgreen:
Kuka jaksaa kuunnella kun joku ämmä kiljuu kuin sisävesihinaaja taukoamatta.
En ole teini, enkä vanha ämmä mutta jos ei kuule edes omia ajatuksiaan kun joku känninen ämmä kiljuu, niin varmasti puuttuisin, tosin eri lopputuloksella.
Svimba voi kuunnella niin kauan kun huvittaa.
Jep, tossahan se toisessa ketjussa oli kovin huolissaan, kun ehdotettiin, että poliisi voisi keskittyä nopeusvalvonnan sijasta omaisuusrikoksiin. Tollanen minäminäminä persoona, liikaa niistellyt sotajauhoja niin psyyke paskana.

Tottakai naisellekkin voi sanoa, että turpa kiinni lehmä. Siinä missä miehelle voi sanoa, että turpa kiinni läski. Tosin sen jälkeen pitää olla valmiina lyömään ensin, jos siitä joku huonosti käyttäytyvä ja mölisevä sekakäyttäjä ottaa itseensä. Pojan virhe oli siinä, että otti nyrkin silmäänsä.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 12:14 pm
Kirjoittaja PoliisimestariSisu
Svimba kirjoitti:Ai mä oon tyhmä?? No huhhuh... Ja sit jotkut viel ihmettelee mix mul on naisviha... Tässäkin ämmä (nimimerkin mukaan) haukkuu mua.
Lisätään vielä et taidat olla ruma, yxkään kaunis nainen ei ole koskaan aukonut mulle päätänsä.
Teinixkieltä herran vuonna 2019..


Asiaan, Suomessa ei saa sellaisia korvauksia joka korvaisi toisen silmän sokeutumisen. Pari tonnia kipurahoja ja siinäpä se.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 12:25 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
PoliisimestariSisu kirjoitti: Asiaan, Suomessa ei saa sellaisia korvauksia joka korvaisi toisen silmän sokeutumisen. Pari tonnia kipurahoja ja siinäpä se.
Näinhän se valitettavasti menee, korkeintaan kymppi korvauksia ja sillä ei nykyrahassa saa edes kunnollista autoa. Halvalla menee elinikäinen haitta ja rajoite Suomessa.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 2:23 pm
Kirjoittaja slk
PoliisimestariSisu kirjoitti:
Svimba kirjoitti:Ai mä oon tyhmä?? No huhhuh... Ja sit jotkut viel ihmettelee mix mul on naisviha... Tässäkin ämmä (nimimerkin mukaan) haukkuu mua.
Lisätään vielä et taidat olla ruma, yxkään kaunis nainen ei ole koskaan aukonut mulle päätänsä.
Teinixkieltä herran vuonna 2019..


Asiaan, Suomessa ei saa sellaisia korvauksia joka korvaisi toisen silmän sokeutumisen. Pari tonnia kipurahoja ja siinäpä se.
Toisen silmän sokeutumisen haittaluokka on 4 ja siitä maksetaan alle 18-vuotiaalle kertakorvauksena 8 160 €. Huono tuuri olisi kannattanut menettää näkönsä vasta 18 vuotta täytettyään silloin korvaus olisi ollut 16 320 € miinus 1% per vuosi jonka olet yli 18 vuotta.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 8:14 pm
Kirjoittaja John Kimble
Halvalla menee kyllä. Ei mitään järkeä tai oikeustajun mukaista. Näistä Suomen naurettavista korvauksista voisi varmaan valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ti Elo 20, 2019 8:46 pm
Kirjoittaja PalmiakkiSastilli
inka kirjoitti:
Svimba kirjoitti:Mä vihaan näitä idiootti-ihmisiä jotka menee puuttumaan muitten käyttäytymiseen. Ja vielä teini! Ja mies-puolinen!!! Yleensä vanhat ämmät valittaa.
Toivottavasti toi idiootti oppi nyt ettei se ole mikään järjestyxenvalvoja.
En tiedä onko Svimpalla menossa laskut vai nousut, mutta tyhmä se on :mrgreen:
Kuka jaksaa kuunnella kun joku ämmä kiljuu kuin sisävesihinaaja taukoamatta.
En ole teini, enkä vanha ämmä mutta jos ei kuule edes omia ajatuksiaan kun joku känninen ämmä kiljuu, niin varmasti puuttuisin, tosin eri lopputuloksella.
Svimba voi kuunnella niin kauan kun huvittaa.
Hölmöjä olette näemmä molemmat, tuossahan selvästi lukee, että tyo nainen on huudellut tuon pojan porukalle jotakin.

Joten ihan aiheellista puuttua tuohon, joka myöskään tarinan mukaan ei tapahtunut heti, vaan vasta kun oltiin se kamelin sdlkä katkaistu.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ke Elo 21, 2019 12:11 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Se mistä Suomessa saa korvauksia on ansionmenetykset. Esim. sokeutuminenhan estää työnteon käytännössä kokonaan ja maksettavaksi tulee henkilön koulutustason mukaan kuukausittain palkka eläkeikään asti ja nämä summat voi olla todella isoja, puhutaan siis yhteensä jopa miljoonista, kun lasketaan 40 vuoden tilit yhteen.

Se on sitten toinen asia, miten paljon valtiokonttori tästä korvaa, jos tekijällä ei moisia rahoja ole.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ke Elo 21, 2019 12:20 am
Kirjoittaja slk
John Kimble kirjoitti:Halvalla menee kyllä. Ei mitään järkeä tai oikeustajun mukaista. Näistä Suomen naurettavista korvauksista voisi varmaan valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Eikä siinä vielä kaikki Valtionkonttori voi maksaa pienemmän korvauksen kuin taulukot näyttää. Itselle kävin niin kun oli Valtiolla töissä ja työmatkalla tuli auto eteen kolmion takaa. Valtionkonttori maksoi pysyvän vamman korvauksen. Summa tuntui pienemmältä mitä olin pari vuotta aikaisemmin laskenut saavani. En ehtinyt tarkistaa summan oikeaa määrää, kun vastapuolen vakuutusyhtiö maksoi erotuksen.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ke Elo 21, 2019 12:33 am
Kirjoittaja John Kimble
slk kirjoitti:Eikä siinä vielä kaikki Valtionkonttori voi maksaa pienemmän korvauksen kuin taulukot näyttää. Itselle kävin niin kun oli Valtiolla töissä ja työmatkalla tuli auto eteen kolmion takaa. Valtionkonttori maksoi pysyvän vamman korvauksen. Summa tuntui pienemmältä mitä olin pari vuotta aikaisemmin laskenut saavani. En ehtinyt tarkistaa summan oikeaa määrää, kun vastapuolen vakuutusyhtiö maksoi erotuksen.
Tämä käytäntö pitäisi jotenkin muuttaa niin, että tuomittu joutuisi aina maksamaan esimerkiksi pakkotyöllä valtiolle korvaukset ja näin valtio korvaisi isompia ja oikeudenmukaisempia summia uhreille. Jos siis tuomittu olisi "rahaton ja varaton". Jos työ ei tuomittua kiinnostaisi niin sitten posea niin kauan että alkaisi taas kiinnostamaan.

Re: Näitkö pahoinpitelyn Seinäjoella, poika menetti näkönsä

Lähetetty: Ke Elo 21, 2019 12:49 am
Kirjoittaja Lassie
Yleensä ihmisillä on kynnys toisten ihmisten kimppuun käymiseen, ei ole normaalia toimintaa eikä hyväksyttävissä paitsi pakkotilanteissa. Nyrkillä päin naamaa on vakavaa väkivaltaa ja tämähän oli hyökkäystä eikä itsepuolustusta. Rikos on tapahtunut viikonloppuaikaan, josta tulee mieleen, olisiko nainen ollut kännissä taikka sekaisin - pojan kertomuksessa sellaista ei mainita, mikä jotenkin olisi ollut luultavaa jos se olisi ollut ilmiselvää.

Miten on tilanne mennyt, pojan kertomus jättää avoimeksi settingin, jos (vaiko ei) heidän kaveriporukkansa ei mahdollisesti ole käyttäytynyt kunnolla siinä Hesburgerin edustalla. Mistä nainen on tullut siihen huutamaan, ei kerrota. Onko tullut ihan vaan riitaa haastamaan vai onko tullut huutamaan jotain poikien käytöksestä. Sitten tilanne eskaloitunut, poika on huutanut törkeyttä (spekulointi: olisiko ollut huorittelua jne) ilmoille, tekijä menettänyt kääminsä ja vastannut henkiseen väkivaltaan käsittämättömän rajulla fyysisellä väkivallalla.

Epäilisin että nakkikioskijonoissa viikonloppuna tällaisia vastaavantyyppisiä riitatilanteiden eskaloitumisia väkivallaksi käy myöskin . Kun kaikki olisivat suurinpiirtein ok, niin kaikki olisi ok.

Pojalla oli hyvä sanoma lopussa väkivallattomuuden puolesta. Mutta laajentaisin sitä myös sen ymmärtämiseen, että ei ole tarvetta henkiseenkään väkivaltaan. Poika olisi vetänyt respectit kattoon, kun olisi pystynyt wräppäämään loppuun sen paketin. Kun kaikki ottavat huomioon enemmän muita, se on lopulta rauhaa.

Voimia ja jaksamisia pojalle.