Malmo: Lasta kantanut äiti ammuttiin 26.8.2019

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
palokirves
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Malmo: Lasta kantanut äiti ammuttiin 26.8.2019

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Malmön aamuisessa ammuskelussa menehtyi nuori nainen – kantoi lasta sylissään tekohetkellä

Malmön aamuisessa ampumistapauksessa kaupungin keskustassa kuoli noin 30-vuotias nainen. SVT:n uutisten mukaan naisella oli tekohetkellä sylissään sylivauva.

Ampuminen alkoi noin klo 10.00 aikaan. Paikalla oli ainakin yksi naamioitunut henkilö, joka juoksi katua edes takaisin. Kun tilanne oli ohi niin paikalta löydettiin nainen, joka oli saanut osumia. Aikaisemmin kerrottiin, että kaksi muuta henkilöä oli saanut osumaa, mutta uusien tietojen mukaan he eivät saaneet luodin osumia vaan muuten saivat naarmuja tapahtumien aikana.

Nainen menehtyi myöhemmin sairaalassa vammoihinsa.

Toistaiseksi tekijöitä tai tekijää ei ole saatu kiinni. Poliisi etsii ainakin yhtä ampujaa.

Poliisi ei ole tarkentanut tässä vaiheessa oliko ampujalla ja naisella yhteyttä, eli oliko kyseessä harkittu murha vai oliko vahinko-osuma täysin sivulliseen henkilöö.
https://pt-media.org/2019/08/26/malmon- ... ohetkella/
Even Steven kirjoitti: Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.
Miettijä
Lauri Hanhivaara
Viestit: 128
Liittynyt: La Joulu 05, 2015 3:43 am

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja Miettijä »

Huhumylly kertoo kunniamurhasta Haagan tyyliin
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Lasta kantanut nainen ammuttiin kuoliaaksi Malmössä – epäilty karussa

Tänään klo 17:39

Ammuskelu ei pelästyttänyt suomalaista Juhaa, jonka kodin lähellä teko sattui.

Ribersborgissa Malmössä noin 30-vuotias nainen on kuollut ammuskelussa maanantaiaamuna. Asiasta kertoo muun muassa Expressen.

Tapauksella oli useita silminnäkijöitä, joita ruotsalaislehti on kuullut. Heidän mukaansa surmansa saanut nainen oli liikkeellä pienen lapsensa kanssa.

Silminnäkijöiden mukaan naista ammuttiin useita kertoja päähän lapsen ollessa hänen sylissään.

– Hän kaatui maahan ja pudotti lapsensa, silminnäkijä kertoo Expressenille.

Poliisi ei ole vahvistanut tietoja.

SVT:n mukaan lapsi ja yksi ulkopuolinen henkilö on toimitettu tekopaikalta sairaalahoitoon. Myös ammuttu nainen toimitettiin sairaalaan, mutta hän kuoli vammoihinsa.

Epäilty karussa

Silminnäkijä kuvasi heti ammuskelun jälkeen videon, jossa näkyy, kuinka tekopaikalta pakenee naamioitu henkilö. Video leviää ruotsalaismediassa ja se on katsottavissa esimerkiksi SVT:n sivuilla.

Epäillyn jäljittämiseksi on käynnissä poliisioperaatio.

Poliisin kerrotaan eristäneen suuria alueita tekopaikan ympäristöstä.

Lisäksi Expressen kertoo poliisin tutkivan autoa, joka löytyi palamasta Lorensborgin alueelta Malmöstä pian ammuskelun jälkeen. Autolla uskotaan mahdollisesti olevan yhteys ammuskeluun.

Sydsvenskanin mukaan yksi poliisin teorioista on, että teko olisi suunnattu lapsen isään, jolla kerrotaan olevan rikollistausta.

”En ole muuttamassa”

Ammuskelu sattui vain vajaan 50 metrin päässä suomalaisen Juhan kotiovesta. Mies itse ei ollut paikalla, vaan oli tapahtuman aikaan jo töissä.

Juha on asunut alueella jo yhdeksän vuoden ajan ja kuvailee sitä rauhalliseksi.

– Zlatanin talo oli siinä reilun kilometrin päässä samalla kadulla. Se on rikkaampien ja eläkeläisten aluetta, hän sanoo.

Juha kertoo, että kerran hänen autostaan oli varastettu takavalot, mutta se on ainoa merkki levottomuudesta, jota hän on kotikadullaan huomannut.

Maanantainen ampuminen ei ole saanut Juhaa tolaltaan.

– Tämän takia en aio pois muuttaa, Juha sanoo.

Hän myös muistuttaa, että vaikka Malmössä on esimerkiksi Suomeen verrattuna enemmän väkivaltarikollisuutta, tapaukset liittyvät usein perheväkivaltaan ja jengirikollisuuteen.

ANNI HUTTUNEN
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/08a ... a77627e993

Onneksi löysivät suomalaisen "Juhan", joka - vaikka joutuikin pelosta salaamaan nimensä - vakuuttaa alueen olevan turvallinen!
Viimeksi muokannut poikani, Ma Elo 26, 2019 6:23 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
????? ?? ??????.
morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 684
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

Miettijä kirjoitti:Huhumylly kertoo kunniamurhasta Haagan tyyliin
Oliskohan sun huhumylly vaurioitunut, ei tuon IS-uutisen mukaan oikein sovi kuvioon ...

https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000062 ... ml?ref=rss
Vauvaa sylissään kantanut noin kolmekymppinen nainen ammuttiin maanantaina aamupäivällä kadulle Malmössä Etelä-Ruotsissa. Naisen sylissä ollut pienokainen ei useista laukauksista huolimatta haavoittunut.
USEAT silminnäkijät todistivat mustiin pukeutuneen miehen pakenevan paikalta juosten pistoolin näköinen ase kädessään. Pako tallentui myös videolle. Poliisi ei ollut alkuiltaan mennessä tavoittanut tai nimennyt epäiltyä.

Sydsvenskan-lehden mukaan ampumisen varsinainen kohde saattoi olla naisen seurassa ollut mies, jolla on rikostausta. Ruotsalaismedioiden mukaan mies on naisen sylissä olleen vauvan isä.

Pääministeri Stefan Löfven kuvaili ampumista ”uskomattoman julmaksi tapahtumaksi”. Hänen mukaansa väkivallasta on tullut aivan liian yleistä Ruotsissa.
sikakyösti
Sofia Karppi
Viestit: 438
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 2:06 pm

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja sikakyösti »

Miettijä kirjoitti:Huhumylly kertoo kunniamurhasta Haagan tyyliin
Eikös nämä "kunniamurhaajat" tykkää mieluummin yleensä käyttää teräaseita kuin ammuskella?
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja khl »

Aftonbladet: Lasta kantanut, kuoliaaksi ammuttu nainen todisti hiljattain murhaoikeudenkäynnissä Malmössä – poliisi tutkii yhteyttä

Epäilty ampuja pakeni paikalta, eikä poliisi ole vielä tavoittanut häntä.

Ribersborgissa Malmössä noin 30-vuotias nainen on kuollut ammuskelussa maanantaiaamuna. Asiasta kertoo muun muassa Expressen.

Tapauksella oli useita silminnäkijöitä, joita ruotsalaislehti on kuullut. Heidän mukaansa surmansa saanut nainen oli liikkeellä pienen lapsensa kanssa.

Silminnäkijöiden mukaan naista ammuttiin useita kertoja päähän lapsen ollessa hänen sylissään.

– Hän kaatui maahan ja pudotti lapsensa, silminnäkijä kertoo Expressenille.

Poliisi ei ole vahvistanut tietoja.

SVT:n mukaan lapsi ja yksi ulkopuolinen henkilö on toimitettu tekopaikalta sairaalahoitoon. Myös ammuttu nainen toimitettiin sairaalaan, mutta hän kuoli vammoihinsa.
Silminnäkijä kuvasi heti ammuskelun jälkeen videon, jossa näkyy, kuinka tekopaikalta pakenee naamioitu henkilö. Video leviää ruotsalaismediassa ja se on katsottavissa esimerkiksi SVT:n sivuilla.

Epäillyn jäljittämiseksi on käynnissä poliisioperaatio.

Poliisin kerrotaan eristäneen suuria alueita tekopaikan ympäristöstä.

Lisäksi Expressen kertoo poliisin tutkivan autoa, joka löytyi palamasta Lorensborgin alueelta Malmöstä pian ammuskelun jälkeen. Autolla uskotaan mahdollisesti olevan yhteys ammuskeluun.
Aiemmin maanantaina ruotsalaismediassa kerrottiin poliisin epäilevän, että teko olisi ehkä ollut suunnattu lapsen isään.
On selvää että tutkinnan edetessä tämä teoria on kumottu.

– On selvää, että nainen oli kohde, lähde kommentoi Aftonbladetille viitaten ammuttuun naiseen.

Lehden tietojen mukaan ampuja käveli suoraan naisen luokse ja ampui tätä päähän.

Aftonbladetin tietojen mukaan poliisi kuitenkin uskoo, että teko liittyy jollain tavalla lapsen isään. Miehellä kerrotaan olevan rikostausta ja hän on istunut vankilassa kymmenen vuoden tuomion ryöstöstä.

Lisäksi Aftonbladet kertoo, että ammuttu nainen olisi toiminut vuosi sitten todistajana murhaoikeudenkäynnissä. Kyseessä olisi lehden mukaan ollut tunnettu oikeudenkäynti, jonka muita todistajia on uhkailtu.

Aftonbladetin tietojen mukaan naisen todistus ei ollut jutun kannalta keskeinen, mutta poliisi tutkii, onko sillä yhteyttä maanantain ampumiseen.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/08a ... a77627e993
Paikalla
Musta-Pekka2016
Neuvoja-Jack
Viestit: 594
Liittynyt: To Syys 08, 2016 1:18 am

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja Musta-Pekka2016 »

Rikastumisen tuomaa ihanaa tähtipölyä ja onnea. Ja täällä Suomessa eräät päättäjät ei opi mitään.
palokirves
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Ei pidä unohtaa hauskoja pelihetkiä,joita uusruotsalaiset tuottavat kantasvenssoineille!
Even Steven kirjoitti: Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7424
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

poikani kirjoitti:
Iltalehti kirjoitti:Lasta kantanut nainen ammuttiin kuoliaaksi Malmössä – epäilty karussa

Tänään klo 17:39

Ammuskelu ei pelästyttänyt suomalaista Juhaa, jonka kodin lähellä teko sattui.
...
Hän myös muistuttaa, että vaikka Malmössä on esimerkiksi Suomeen verrattuna enemmän väkivaltarikollisuutta, tapaukset liittyvät usein perheväkivaltaan ja jengirikollisuuteen.

ANNI HUTTUNEN
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/08a ... a77627e993

Onneksi löysivät suomalaisen "Juhan", joka - vaikka joutuikin pelosta salaamaan nimensä - vakuuttaa alueen olevan turvallinen!
Siis pitää ymmärtää propagandan perussäännöt. Tuokin juttu olisi voitu tehdä hyvin eri tavalla eli olisi tuotu esiin Malmön alueella tehtyjä muita rikoksia ja raiskauksia. Usein löydetään lähes aina joku "Juha" joka kertoo asiat tuolla tavalla.

Viime vuosilta kin löytyy tälläisiä uutisia:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv ... #gs.yk64tg

Eikä oo muuten ihan sattumaa, että Porvoon ampujat olivat asuneet pitkään Ruotsissa ja olivat suomenruotsalaisia/ruotsinsuomalaisia.
tritonus
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 12:05 am

Re: Malmo: Lasta kantanut äiti ammuttiin.

Viesti Kirjoittaja tritonus »

Onneksi löysivät suomalaisen "Juhan", joka - vaikka joutuikin pelosta salaamaan nimensä - vakuuttaa alueen olevan turvallinen!
Malmössä asuneena on pakko vastata tähän viestiketjuun. Minä olisin voinut olla tuo Juha, jota epäillään propagandaksi ellei peräti keksityksi hahmoksi. Vaikka kaupungissa on (onneksi hiljalleen väheneviä) maahanmuuttajaväestön integraatioon liittyviä ongelmia, nämä ammuskelut liittyvät lähes aina rikollisryhmittymiin. Sillan takia Malmö on huumekaupan solmukohta.

Ribbersborgin alue, jossa tämä ammuskelu tapahtui, on tosiaan rikkaampien ihmisten paikka, jossa on hienoja taloja ja suosittu ranta-alue. Vaikka tälläkin foorumilla yleensä halutaan jokainen Ruotsissa ja Malmössä tapahtuva rikos liittää maahanmuuttoon, yksipuolistaa se keskustelua, koska Malmön rikollisuuden kokonaisuus on monimutkaisempi. Tässäkin tapauksessa murhan kohteena oli ilmeisesti rikollisporukoihin liittyvä mieshenkilö.
morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 684
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: Malmo: Lasta kantanut äiti ammuttiin.

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

tritonus kirjoitti:. Tässäkin tapauksessa murhan kohteena oli ilmeisesti rikollisporukoihin liittyvä mieshenkilö.
Tuo teoria ammuttiin jo alas. Nainen oli ollut todistajana jossain aiemmassa oikeusjutussa ja on ilmeisesti ollut varsinainen kohde. Ks. nimim. khl:n viesti ylempänä.
Vieno neito
Harjunpää
Viestit: 346
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 3:02 am

Re: Malmössä viikko alkuun ammuskelulla.

Viesti Kirjoittaja Vieno neito »

khl kirjoitti:Aftonbladet: Lasta kantanut, kuoliaaksi ammuttu nainen todisti hiljattain murhaoikeudenkäynnissä Malmössä – poliisi tutkii yhteyttä.
Ruotsin asioista hyvin raportoivassa PT-mediassa on vähän lisätietoa:

Malmön maanantaiaamuisen murhan uhri oli oikeudessa todistajana – Pt-media.org
https://pt-media.org/2019/08/27/malmon- ... distajana/
Malmön aamuisen ampumisen tausta alkavat selviämään. Uhriksi joutunut nainen oli ollut todistajana eräässä kuuluisuutta saaneessa murhaoikeudenkäynnissä, josta tänään annettiin hovioikeuden päätös.

Tapahtuman kuvaus on suurinpiirtein seuraava. Aamulla hieman ennen kymmentä uhriksi joutunut nainen oli ulkosalla asuntonsa läheisyydessä lapsensa kanssa. Naisella oli sylivauvaikäinen lapsi sylissään. Ampuja saapui jostain, käveli suoraan naisen luokse ja ampui tätä useilla laukauksilla päähän.
...
Uhri, noin 30-vuotias nainen, on ollut jonkinlaisessa todistajan roolissa suurta huomiota saaneessa murhatapahtumassa. Ongelmalähiö Fosiessa tehtiin syyskuussa sellainen rysäys, että paremmasta väliä. Murhamiehet, joita oli ainakin 3-4 yhyttivät kohteensa, jotka olivat liikkeellä autolla. Tapahtumassa ammuttiin Kalasnikovilla ja pistooleilla. Yhteensä kohdeautoon ammuttiin ainakin 30 laukasta.

Yksi uusruotsalainen pääsi päiviltä ja kolme sai vakavia vammoja. Useita luoteja meni sisälle sivullistenkin asuntoihin, mm. huoneistoon, jossa oleskeli lapsia. Kaiken kaikkiaan tapahtumasta oli kiinni kahdeksan uusruotsalaista, mutta lopulta oikeudessa saatiin näyttöä vain 22-vuotiaalle uusmalmölaiselle murhasta ja kolmesta murhanyrityksestä 11 vuoden vankeuteen. Hovioikeuden tuomio julistettiin siis tänään,

Uhriksi joutunut nainen oli toiminut lääkärinä ja hoitanut ainakin yhtä ammuttua kohdetta ja häntä kuultiin lääkäritodistajana. Niin ikään nainen oli kertonut, että olosuhteet sairaalassa ovat tällä hetkellä hyvin huolestuttavat.
miituska^^
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 5:28 pm

Re: Malmo: Lasta kantanut äiti ammuttiin 26.8.2019

Viesti Kirjoittaja miituska^^ »

Mordet på nyblivna mamman: Polisen slog till mot 19-åring


Är åtalad för grovt narkotikabrott - misstänks för inblandning i mordet i Malmö

Här slår polisens insatsstyrka till mot villan där 19-åringen är skriven med sina föräldrar.
Nu sitter han anhållen misstänkt för inblandning i mordet på den nyblivna mamman i Malmö i går.
– De hade dragna vapen och bröt sig in i huset när ingen öppnade, säger ett vittne.


Småbarnsmamman i 30-årsåldern sköts ihjäl på öppen gata. Vittnen har berättat att hon bar sin bebis i famnen när skotten föll.

En timme efter dådet hittades en brinnande Mercedes i Lorensborg som mördarna tros ha flytt i.
– Den är direkt kopplad till mordet, säger en källa till Aftonbladet.

Den 19-årige man som den avställda bilen står registrerad på greps i går av polis. Han anhölls senare av åklagare misstänkt för medhjälp till mordet och grovt vapenbrott.

– Vi har beslagtagit ett misstänkt mordvapen, sa vice chefsåklagare Anna Palmqvist under en presskonferens i förmiddags.

Insatsstyrkan slog till mot villa
Vid 13.30-tiden på måndagen slog polisens insatsstyrka till mot villan där 19-åringen är skriven tillsammans med sina föräldrar.

Villan ligger i ett prydligt villaområde i en ort i västra Skåne.

En boende i närområdet berättar för Aftonbladet om tillslaget:

– Det kom en grå insatsbil inkörandes med 7–8 grönklädda poliser med gröna hjälmar, kravallvisir och dragna vapen. Sen ställde de sig kring bilen och ropade i en megafon: ’kom ut med händerna över huvudet genom huvudentrén’ flera gånger, säger vittnet.

När ingen kom ut ur villan bröt sig de maskerade poliserna från insatsstyrkan in genom dörren.

– Det var ganska dramatiskt och det känns inte alls särskilt lustigt.

En kort stund senare anlände ett större polispådrag till platsen: ett par polisbussar, ett par civilbilar, uniformerade poliser samt en hundpatrull som letade av närområdet.

Greps på annan plats
Enligt vittnena på platsen så gjordes inget ingripande vid den tidpunkten. Senare under eftermiddagen kunde den eftersökta 19-åringen dock gripas på annat håll i Skåne, enligt polisen.

Den 19-årige mannen står för närvarande åtalad som misstänkt för grovt narkotikabrott i ett mycket stort mål med en rad misstänkta personer. Han har tidigare suttit häktad men släpptes på fri fot innan huvudförhandlingen startade.

Dessförinnan dömdes mannen för några år sedan till ungdomstjänst för ringa narkotikabrott samt för att ha sparkat en man i ansiktet.

Aftonbladet har pratat med 19-åringens försvarare som inte vill lämna några kommentarer.

Enligt polisen kan flera gripanden väntas i det uppmärksammade mordfallet under dagen.
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/mR ... t-19-aring
mä haluun kertoo teille kuinka kiva jätkä mä oon
miituska^^
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 5:28 pm

Re: Malmo: Lasta kantanut äiti ammuttiin 26.8.2019

Viesti Kirjoittaja miituska^^ »

Kiitos Kriminologistille, jolta bongasin Flashbackin.
Tässä sieltä bongattu viesti ja viestiketju, joka on kerännyt jo melkein 3000 viestiä päivässä.

Tekijä ja kohde zemfiran viestissä:
BO = K*rolin H*kim (Iranier, tog läkarexamen 2015 i Polen) 31 år gammal bosatt på Sergels väg i Malmö. Mamma till ett spädbarn på 2 månader.
*=a

MGM = Ren*d S*lih (19 år från Sudan) Bosatt/skriven hos sin familj i Hyllinge, Skåne.
*=a
https://www.flashback.org/t3070129p234
mä haluun kertoo teille kuinka kiva jätkä mä oon
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Malmo: Lasta kantanut äiti ammuttiin.

Viesti Kirjoittaja Villeri »

tritonus kirjoitti:
Onneksi löysivät suomalaisen "Juhan", joka - vaikka joutuikin pelosta salaamaan nimensä - vakuuttaa alueen olevan turvallinen!
Malmössä asuneena on pakko vastata tähän viestiketjuun. Minä olisin voinut olla tuo Juha, jota epäillään propagandaksi ellei peräti keksityksi hahmoksi. Vaikka kaupungissa on (onneksi hiljalleen väheneviä) maahanmuuttajaväestön integraatioon liittyviä ongelmia, nämä ammuskelut liittyvät lähes aina rikollisryhmittymiin. Sillan takia Malmö on huumekaupan solmukohta.

Ribbersborgin alue, jossa tämä ammuskelu tapahtui, on tosiaan rikkaampien ihmisten paikka, jossa on hienoja taloja ja suosittu ranta-alue. Vaikka tälläkin foorumilla yleensä halutaan jokainen Ruotsissa ja Malmössä tapahtuva rikos liittää maahanmuuttoon, yksipuolistaa se keskustelua, koska Malmön rikollisuuden kokonaisuus on monimutkaisempi. Tässäkin tapauksessa murhan kohteena oli ilmeisesti rikollisporukoihin liittyvä mieshenkilö.
Itseäni häiritsisi asuinalueellani tapahtuvat teloitusmurhat ja ammuskelut, mutta sitten on niitä muitakin hieman ongelmallisia puolia: Jos Malmö olisi yritys, se olisi mennyt konkurssiin aikaa sitten. Toisin sanottuna se elää tulonsiirroilla lähinnä Tukholmasta, vaikka se on myös tavallisen kaupan solmukohta ja Ruotsin portti Eurooppaan - lähtökohdiltaan sen pitäisi olla rikas kaupunkin. Kun lähes puolet asukkaista on maahanmuuttajataustaisia, niin ongelmien liittäminen maahanmuuttoon ei liene kovin epärehellistä.
https://www.di.se/ledare/nyarsonskning-fran-malmo/
Vastaa Viestiin