Tampereen Kalevassa uhattiin aseella 5.9.2019

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Jokier
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 8:46 pm

Tampereen Kalevassa uhattiin aseella 5.9.2019

Viesti Kirjoittaja Jokier »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/534e ... a4ecc3f1a5

Huomiota herättävä poliisioperaatio Tampereella: Silminnäkijä kuuli laukauksia ja näki veressä makaavan miehen - ”Lapsia oli lähellä ja tilanne vaarallinen”

Tänään klo 18:42

Poliisi vahvistaa, että operaatio liittyy väkivaltaiseen vastustamiseen ja haitantekoon.

Tampereella on ollut torstaina hieman ennen kello 18 alkanut huomiota herättävä poliisioperaatio.

Rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa, että Takojankadulla on meneillään poliisioperaatio.

– Meillä on siellä käynnissä operaatio. Siihen liittyy väkivaltainen vastustaminen ja haitanteko, mitkä ovat nyt meillä tutkinnassa.

Iltalehden paikalla olevan toimittajan mukaan Takojankadun toinen puoli oli seitsemän aikaan suljettu kevyeltä liikenteeltä.

Paikalla oli edelleen useita poliisin yksiköitä, mukana todennäköisesti myös teknistä tutkintaa tekeviä poliiseja.

Yhdelle pihalle pääsy oli estetty Takojankadun puolelta.

Laukauksia ammuttiin?
Töistään lähdössä ollut mies kertoo nähneensä kaksi miestä Kalevan Takojankadulla hieman ennen kuutta. Poliisimaijat olivat tavallisia, tunnuksilla varustettuja autoja.

– Poliisi haki autosta automaattiaseen näköistä asetta, tähtäili senioritalon pihalle ja sitten kuului laukauksia. Ilmeisesti poliisi ampui ensin, mies kertoo.

– Sitten näin kun kolme poliisia alkoi vyöryä kilpien kanssa sinne pihalle ja poliisi makasi mustiin pukeutuneen äijän päällä. Vieressä oli ihan selvästi verilammikko.

Miehen mukaan tilanne vaikutti todella vaaralliselta.

– Ruuhka-aika, vilkas liikenne. Lapsiakin oli paljon lähistöllä, hän kuvailee.

Iltalehti ei tavoittanut toistaiseksi Sisä-Suomen poliisia kommentoimaan, eikä asiasta ole tiedotettu.

Otsikkoa monipuolistettu
-NILS-
-se moottorisaha blondi mihin se hävis?
-siltä loppu bensa.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11385
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja URSA »

Mustiin pukeutunut äijä senioritalon pihalla? Joku etsinyt riittävän heikkokuntoisia uhreiksi?
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Uhkaavasti käyttäytynyt nosti aseen kohti poliisia Tampereella – poliisi joutui ampumaan, uhkaaja loukkaantui


Kuva
(KUVA: LUKIJAN KUVA)
Julkaistu: 5.9. 19:11

Poliisin yksiköillä on silminnäkijöiden mukaan iso tehtävä Tampereen Kalevassa.
Useita poliisin yksiköitä on Tampereen Kalevassa läsnä. Paikalla on myös ambulanssi. Näin kertovat silminnäkijät Ilta-Sanomille.

Poliisi sai torstaina klo 17.38 hälytystehtävän Tampereen Kalevan kaupunginosaan, jossa ilmoittajan mukaan häntä oli uhattu aseella kerrostalon pihassa.

Partioiden mennessä paikalle uhkaaja nosti aseen kohti poliisia eikä luopunut siitä. Poliisi joutui käyttämään tilanteessa ampuma-asetta. Uhkaaja loukkaantui vartaloon ja on toimitettu sairaalahoitoon.

Lisää aiheesta on tulossa myöhemmin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006228897.html
Haibox
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ti Heinä 25, 2017 8:10 pm

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja Haibox »

Pitsikaupat meni pieleen ja janokin tuli?
Liitteet
Lihava mustalainen tanssii tiputanssia
Lihava mustalainen tanssii tiputanssia
mustalainen.jpg (14.32 KiB) Katsottu 11188 kertaa
Avatar
Jasonnn
Christopher Lorenzo
Viestit: 1588
Liittynyt: To Elo 01, 2019 9:17 pm

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja Jasonnn »

Kylläpäs ampuma-aseiden käyttö on katukuvassa kasvanut.. Valitettavaa...
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Tämä Tampereen poliisioperaatiosta tiedetään nyt: Mies uhkaili kahdella aseella - poliisi ampui nopeasti

Tänään klo 21:03

Poliisi ampui miestä Tampereen Kalevassa Takojankadulla torstai-iltana tämän uhattua poliiseja kahdella aseella.

Poliisi sai torstaina kello 17.38 hälytystehtävän Tampereen Kalevan kaupunginosaan, jossa ilmoittajan mukaan häntä oli uhattu aseella kerrostalon pihassa Takojantiellä.

– Poliisi menee paikalle, käskyttää, mies kääntyy ja uhkaa poliisia, poliisi ampuu, tilanne on ohi, kuvailee rikosylikomisario Jari Kinnunen tilanteen kulkua.

Mies vammautui vartaloon. Silminnäkijähavainnon mukaan hänen ympärillään oli runsaasti verta. Mies jäi henkiin ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Kinnusella ei ollut tietoja miehen vammoista tai siitä, mihin kohtaan poliisi häntä ampui.

– En osaa sanoa vielä mitään. Hengissä on.

Voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti poliisin aseenkäytön tutkii Lounais-Suomen poliisilaitos syyttäjän toimiessa tutkinnanjohtajana. Alue eristettiin tutkinnan ajaksi.

Kaksi asetta
Kinnunen meni hyvin pian tilanteen lauettua katsomaan rikospaikkaa. Hän näki paikalla kaksi asetta. Iltalehdelle toimitetussa kuvassa näkyi toinen aseista, joka näytti vanhalta, Mauser-merkkiseltä.

– Muutaman metrin päästä niitä vasta pystyi katsomaan. Käsiaseita kaksi kappaletta oli, toinen näytti tosiaan Mauserilta.

Tässä vaiheessa miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Mies ei ampunut tilanteessa ketään.

– En tiedä vielä, olivatko aseet oikeita ja toimintakuntoisia. Tulee varmaankin ampuma-aserikosta ja muutakin, jos olivat, Kinnunen epäilee.

Poliisi tiedottanee asiasta lisää perjantain aikana.

Takojankadun talon asukkaat pääsevät kulkemaan koteihinsa nyt turvallisesti.

– Meillä on järjestetty kulku taloon, semmoista haittaa ei ole.

Kuva
Lukijan kuvaama pistooli näyttää Mauser-malliselta. LUKIJAN KUVA

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a002 ... 962aeccd4f
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Helvetin hyvä että ampuivat.
Ei sitä voi jäädä odottelee et ampuuko kohdehenkilö vai ei jos on niin päästään sekaisin että oikein tähtää poliisi aseellaan.
Jos näihin otetaan pehmeempi linja niin aseiden käyttö vain yleistyisi.
Hienoa työtä poliisit !
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Dramaattinen tilanne tallentui videolle: Uhkaaja nosti aseen kohti poliisia Tampereella – poliisi joutui ampumaan

Julkaistu: 5.9. 19:11 , Päivitetty: 5.9. 20:20

Poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta tehtävässä Tampereen Kalevassa.
Tampereen Kalevassa on ollut paikalla useita poliisipartioita torstaina alkuillasta. Paikalla oli myös ambulanssi. Näin kertovat silminnäkijät Ilta-Sanomille.

Poliisi tiedottaa saaneensa torstaina klo 17.38 hälytystehtävän Tampereen Kalevan kaupunginosaan, jossa ilmoittajan mukaan häntä oli uhattu aseella kerrostalon pihassa.

Partioiden mennessä paikalle uhkaaja nosti aseen kohti poliisia eikä luopunut siitä. Poliisi joutui käyttämään tilanteessa ampuma-asetta. Uhkaaja loukkaantui vartaloon ja on toimitettu sairaalahoitoon, poliisi kertoo tiedotteessa.

Ylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ilta-Sanomille, että sivullinen henkilö teki ilmoituksen torstaina alkuillasta.

Ilmoituksen mukaan kerrostalon pihalla oli häiriötä ja ihmisellä oli ase kädessä.

Kinnusen mukaan poliisin mentyä paikalle Takojankadulle tilanne oli ohi aika nopeasti. Hän sanoo poliisin ampuneen yhden pysäyttävän laukauksen.

– Poliisi menee paikalle, käskyttää, mies kääntyy, nostaa aseen kohti poliisia, poliisi ampuu. Mies viedään sairaalaan, paikalta otetaan kiinni toinen mies, joka tulee paikalle häiriköimään. Hänet viedään haitanteosta laitokselle, Kinnunen kuvailee.

– Liikenteen ohjauksessa ja alueen eristyksessä on ollut useampi poliisi, mutta siihen itse tilanteeseen ei tarvinnut osallistua kuin yhden partion, hän lisää.

Kinnusen mukaan paikalla oli poliisin saapuessa kahden miehen lisäksi myös kolmas henkilö, naispuolinen todistaja.

Kinnunen ei osaa tässä vaiheessa avata tapahtumien taustoja tai sitä, mitä kerrostalon pihassa tapahtui ennen poliisin saapumista.

– Sitä selvitellään, selvitellään.

Hän ei osaa myöskään sanoa, tuntevatko tilanteessa läsnä olleet henkilöt toisensa.

– Toinen mies on tullut paikalle sen jälkeen, kun pysäyttävä laukaus on ammuttu. Hän ei ole totellut poliisin käskyjä ja poistunut paikalta. Partiot kertoivat, että se oli sellaista haitantekoa, joten poliisi joutui hänet viemään laitokselle.

Poliisia kohti aseella osoittaneen miehen osalta tapausta tutkitaan tässä vaiheessa virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

– Se on rikosnimike tällä hetkellä. En edes tiedä, että onko ase aito. Se selvitetään sitten myöhemmin.

Kinnunen ei ota kantaa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta epäillyn miehen saamien vammojen laatuun tai vakavuuteen. Poliisin aseenkäytön tutkii Lounais-Suomen poliisilaitos syyttäjän toimiessa tutkinnanjohtajana.

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 28897.html
JammuSetä

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Hyvä että alkaa Suomen poliisillakin liipasinherkkyys kasvaan.
Avatar
Raven7.62
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 11:14 am

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja Raven7.62 »

JammuSetä kirjoitti:Hyvä että alkaa Suomen poliisillakin liipasinherkkyys kasvaan.
Samaa mieltä. Sitä laitetaan mitä tilataan.
Avatar
meksi
Frank Drebin
Viestit: 394
Liittynyt: Su Tammi 18, 2015 12:04 pm

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja meksi »

No nyt on toimittu oikein, eikä alettu turhia epäröimään!

Taitaa mediakin nyt olla liipasinherkkänä uutisoimaan näyttävästi näitä aseellisia tilanteita. Oivoi.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Onneksi 99,9% teoista aika lailla kelvottomia yrityksiä. Saas nähä millon rupee ilmestymään kyttäautoihin, laitokselle, jne pommeja jne. oikeesti vakavia tekoja? Kuten Ruotsissa - eikö jolunsemmonen urbaanilaisahdus ole, että se mikä om sveduissa nyt, saapuu Suomeen 10v kuluessa :?:
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Mies77
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ke Touko 28, 2014 12:25 am

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja Mies77 »

Hoidetaan ja oikeudet ja istumaan "ehkä" on kallista lystiä.
JosefMengele

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Lisätietoa Tampereen poliisioperaatiosta, jossa poliisi ampui: Uhkailijan ase oli kuula- tai ilma-ase

Sisä-Suomen poliisi on tiedottanut lisää Tampereen eilisestä poliisioperaatiosta, joka sai runsaasti huomiota. Mies oli uhkaillut poliisia kahdella aseella, johon poliisi vastasi ampumalla.

Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että epäillyn aseet ovat osoittautuneet kuula- tai ilma-aseiksi. Asiassa on suoritettu päivän aikana useita kuulusteluja ja puhutteluja. Esitutkinta jatkuu edelleen kuulemisilla sekä teknisellä tutkinnalla.

Poliisi käytti tilanteessa ampuma-asetta.

– Uhkailija loukkaantui vartaloon ja toimitettiin sairaalaan. Epäilty sai lievän vamman. Hänet on tarkastuksen jälkeen tuotu kiinniotettuna poliisivankilaan ”Sorille”, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Näin kaikki tapahtui
Poliisi oli saanut torstaina klo 17.38 hälytystehtävän Tampereen Kalevan kaupunginosaan, jossa ilmoittajan mukaan häntä oli uhattu aseella kerrostalon pihassa. Partioiden mennessä paikalle uhkaaja nosti aseen kohti poliisia, eikä luopunut siitä.

Tilanteen selvittämiseen osallistui useita partioita, mutta varsinaisen uhkan kohteeksi joutui vain ensimmäinen poliisipartio. Paikalta otettiin kiinni myös toinen mieshenkilö, koska hän ei suostunut poistumaan tapahtumapaikalta poliisin käskyistä huolimatta. Poliisilaitokselle tuotiin myös todistajan asemassa yksi naishenkilö.

Poliisin aseenkäytön tutkii Lounais-Suomen poliisilaitos syyttäjän toimiessa tutkinnanjohtajana.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4413 ... 2b877170dd
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Tampereella poliisioperaatio

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Oliskohan yrittänyt ns. suicide by copia, joka Suomessa on loppupelistä aika vaikeaa.
Vastaa Viestiin