Sanna Marin kokoomaketju

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Sanna Marin kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja dazu »

”Toivon malttia keskusteluun, vaikka autoihin liittyvät asiat herättävätkin tunteita”

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) kertoo saaneensa tappouhkauksen kevytautoja koskevan lainsäädännön lykkääntymisen vuoksi.

”Tiedän, että kevytautolainsäädännön voimaantulon lykkääntyminen harmittaa monia ja on erittäin valitettavaa, että tilanne on tämä. En silti olisi uskonut saavani asian johdosta tappouhkauksia”, hän kirjoitti sunnuntaina Twitterissä.

Ministeri toivoo malttia keskusteluun.

”Tulen ilmoittamaan kaikista uhkauksista turvallisuusviranomaisille. Toivon malttia keskusteluun, vaikka autoihin liittyvät asiat herättävätkin ihmisissä tunteita.”


Marin kertoi myöhemmin Aamulehdelle saaneensa lauantai-iltana tekstiviestin, jonka lähettäjä uhkasi ajaa autolla ministerin päälle.

Suojelupoliisin esikuntapäällikkö Jyri Rantala toteaa, että Supo arvioi yleisellä tasolla valtiojohtoon kohdistuvaa uhkaa yhteistyössä Helsingin poliisin kanssa. Yksittäisten tappouhkauksien tutkinta kuuluu Keskusrikospoliisille tai paikallispoliisille, joka ministerin kyseessä ollen on yleensä Helsingin poliisi.

”Kaikkeen tämäntyyppiseen uhkaan reagoidaan, on kyse sitten ministeristä tai tavallisesta kaduntallaajasta”, Rantala sanoo Aamulehdelle.

Marinin päätös kevytautoja koskevan lain lykkäämisestä on saanut osakseen kovaa arvostelua.

Hän tiedotti perjantaina eduskunnassa, että kevytautolakia ei esitetä kumottavaksi. Sen sijaan Antti Rinteen (sd) hallitus pyrkii korjaamaan jo hyväksyttyä lakia, jonka oli tarkoitus tulla voimaan 1.11.2019. Marinin mukaan lausuntokierrokselle lähtee nyt lakiesitys, jossa kevytautolain voimaantuloa lykätään vuodella niin, että se tulisi voimaan 1.11.2020.


Liikenneministerinä vuosina 2005–2007 ollus Susanna Huovinen (sd) kertoo saaneensa myös tappouhkauksia ministeriaikanaan.

”LVM- asioista kansalaisilla paljon mielipiteitä, usein omakohtaista tietoa ja kokemusta. Nollasta sataan helppo kiihtyä. Ilman tappouhkauksia en minäkään selvinnyt tuosta ministeripestistä. Mikään ei oikeuta uhkailemaan ja pelottelemaan”, hän kirjoitti Twitterissä sunnuntai-iltana.


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/sanna- ... 18edad3a27

20.8.2022 ketjuun yhdistetty suuren suosion saavuttanut niin sanottu jauhojengi-ketju.
-NILS-
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Sanna Marin uhattu tappaa

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Politiikoilla pitäisi olla myös jonkinnäköinen vastuu päätöksistään, ei voida luoda lakeja, jotka muuttuvat ennenkuin laki tulee voimaan. Näillä on kuitenkin useilla kymmenillä tuhansilla veronmaksajien palkkaamia avustajia itsellään, jotka voivat selvitellä asioita heidän puolestaan, jos itsellä ei aika riitä. Taas on tehty Sipilän hallituksen tyyliin laki, joka on vastoin EU-lakeja eikä mistään vieläkään ole otettu oppia.

Ja sitten uhriudutaan, kun ihmiset suuttuvat siitä, että heille aiheutuu mittavia kuluja siitä, etteivät lainsäädäntötoimielimessä työskentelevät ole hoitaneet hommiaan asianmukaisesti ja tunnollisesti.

Sekin on vielä epävarmaa, että onko Marin saanut viestin päänsä sisässä vai onko se konkretisoitunut myös sen ulkopuolella hänen työpuhelimeensa. Eikä mikään varsinaisesti estä näitä epäpätevästi työtään hoitavia politiikkoja järjestämästä itselleen falseflag uhkauksia, prepaideja, tai avustajia näillä viher-vasemmistoryhmillä on oman väkivaltaryhmän verran antifan ja kettutyttöjen muodossa.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Sanna Marin uhattu tappaa

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Minä ihmettelen tätä mopoautohommaa ja kevytautohommaa. Hirveän tärkeä asia tuntuu olevan joillekin tahoille. Onhan se tietysti iso bisnes...
Mielestäni kaikenlaiset mopoautot ja kevytautot pitäisi kuitenkin kieltää. Varsinkin nyt, kun puhutaan tästä ilmastonmuutosasiastakin. Omassa nuoruudessa ne 15 vuotta vanhat Honda Monkeyt, Suzuki PV:t ja Tunturi Tigerit riitti ihan hyvin, ei tarvittu 15 tuhannen euron mopoautoja.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Talikkomies
Nikke Knakkertton
Viestit: 160
Liittynyt: Ke Elo 27, 2014 10:20 am

Re: Sanna Marin uhattu tappaa

Viesti Kirjoittaja Talikkomies »

Tappouhkauksen kohteen valinta on nyt kussut yhtä pahasti kuin lainvalmistelu. Marin ei ollut sorvaamassa tuota EU:n tyrmäämää lakia, vaan sai sotkun perinnöksi Berneriltä.

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Pääministeri maksattaa perheensä ruokatarpeet veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6 ... da97687153

Sanna Marin maksattaa perheensä aamiaiset verovaroista – kuitit salataan yksityisasiana

Pääministeri Sanna Marinin perheen käyttöön hankitaan elintarvikkeita noin 300 eurolla kuukaudessa. Hankintojen laillisuus on kyseenalainen.

Etu perustuu valtioneuvoston kanslian (VNK) tulkintaan, jonka mukaan pääministerillä ja tämän kanssa samaan talouteen kuuluvilla on oikeus saada valtion varoista aamiaistarvikkeita ja kylmiä aterioita yöpyessään Kesärannassa.

Päätöstä ei löydy
Edun lakiperusta on kyseenalainen. Valtioneuvoston kanslia vetoaa ministeripalkkiolain kuudenteen pykälään, jonka mukaan:

”Pääministerillä on asunto valtion talossa, jonka kunnossapito, lämmitys ja valaistus sekä sisustus kustannetaan ja tarpeellinen henkilökunta maksetaan valtion varoista”.

Lista ei sisällä elintarvikkeita eikä niitä mainita lain esitöissäkään. Iltalehti ei ole saanut valtioneuvoston kansliasta ymmärrettäviä perusteluja sille, miksi Kesärannassa perheineen vakituisesti asuvan pääministerin aamiaistarpeet katsotaan valtion varoista maksettaviksi.

Valtioneuvoston kanslia tulkitsee identtistä listaa itseään koskevassa laissa toisin. Myöhemmin valtioneuvoston kansliasta tosin tarkennetaan Iltalehdelle, että pääministerin ruokaostosten maksaminen perustuu myös ministeripalkkiolain seitsemänteen pykälään, joka kuuluu:

”Valtioneuvoston jäsenelle korvataan tehtävien hoitamisesta aiheutuneet ylimääräiset kohtuulliset kustannukset valtioneuvoston kanslian päätöksellä.”

Valtioneuvoston kansliaa johtava alivaltiosihteeri Timo Lankinen ei vastaa kysymykseen, millä logiikalla pääministeri Marinin ja perheenjäsenten kodissaan syömät aamiaiset ovat virkatehtävistä johtuvia tai ylimääräisiä kustannuksia.

Iltalehti pyysi myös saada valtioneuvoston kanslian päätöksen, jolla pääministerin ruokaostoksia on päätetty ottaa valtion maksettavaksi. Päätöksiä ei ole toimitettu.
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

TheFirstFate1
Harjunpää
Viestit: 324
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2021 11:25 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja TheFirstFate1 »

Voidaanko luoda myös ketjut siitä kuinka kok, kesk, persut on matkustanu valtionpiikkiin takseilla omia matkojaan, ei vain työmatkoja. Ja kuinka ovat käyttäneet huviksi ja hyödyksi valtion rahoja lomamatkoilla, ja kuinka puolueet ovat valtiollista rahaa kaataneet omille yrityksilleen? :) Ihan vain tasapuolisuuden nimissä
Mikäs pahan tappais...?

Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

TheFirstFate1 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:22 am
Voidaanko luoda myös ketjut siitä kuinka kok, kesk, persut on matkustanu valtionpiikkiin takseilla omia matkojaan, ei vain työmatkoja. Ja kuinka ovat käyttäneet huviksi ja hyödyksi valtion rahoja lomamatkoilla, ja kuinka puolueet ovat valtiollista rahaa kaataneet omille yrityksilleen? :) Ihan vain tasapuolisuuden nimissä
Persuista on oma ketju, Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

TheFirstFate1
Harjunpää
Viestit: 324
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2021 11:25 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja TheFirstFate1 »

Heisenberg420 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:25 am

Persuista on oma ketju, Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.
Hyvä. Sillä veikkaan, että jos toimittaja kaivaisi vähän pintaa syvemmältä, niin varmasti aikaisemmatkin pääministerit ovat tehneet tuota samaa mistä Sanna saa nyt kritiikkiä osakseen :) Toki ymmärrän, että Vanhanen, Sipilä tai Stubb miehinä ja Pääministereinä eivät saisi osakseen samanlaista arvostelua :D
Mikäs pahan tappais...?

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

TheFirstFate1 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:28 am
Heisenberg420 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:25 am

Persuista on oma ketju, Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.
Hyvä. Sillä veikkaan, että jos toimittaja kaivaisi vähän pintaa syvemmältä, niin varmasti aikaisemmatkin pääministerit ovat tehneet tuota samaa mistä Sanna saa nyt kritiikkiä osakseen :) Toki ymmärrän, että Vanhanen, Sipilä tai Stubb miehinä ja Pääministereinä eivät saisi osakseen samanlaista arvostelua :D
Sun logiikalla siis naisoletettua murhaajaa ei saa tuomita koska miesoletettukin on joskus murhannut.

Ja aiheeseen, nyt on viimeistään aika erottaa tuo hehtaaritakka pääministerin tehtävistä.
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

TheFirstFate1 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:28 am
Heisenberg420 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:25 am

Persuista on oma ketju, Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.
Hyvä. Sillä veikkaan, että jos toimittaja kaivaisi vähän pintaa syvemmältä, niin varmasti aikaisemmatkin pääministerit ovat tehneet tuota samaa mistä Sanna saa nyt kritiikkiä osakseen :) Toki ymmärrän, että Vanhanen, Sipilä tai Stubb miehinä ja Pääministereinä eivät saisi osakseen samanlaista arvostelua :D
Kuten IL toteaa niin ovathan samaa tehneet muutkin mutta eri mittakaavassa:
Lipposen, Kiviniemen ja Marinin lisäksi myös pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) on VNK:n mukaan ostettu Kesärantaan elintarvikkeita valtion varoista ”hyvin lyhyen aikaa”. Lisäksi muille pääministereille aamiaistarpeita on VNK:n mukaan voitu hankkia heidän yöpyessään Kesärannassa.

Kalabaliikki
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2021 10:18 pm

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja Kalabaliikki »

TheFirstFate1 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:28 am
Heisenberg420 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:25 am

Persuista on oma ketju, Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.
Hyvä. Sillä veikkaan, että jos toimittaja kaivaisi vähän pintaa syvemmältä, niin varmasti aikaisemmatkin pääministerit ovat tehneet tuota samaa mistä Sanna saa nyt kritiikkiä osakseen :) Toki ymmärrän, että Vanhanen, Sipilä tai Stubb miehinä ja Pääministereinä eivät saisi osakseen samanlaista arvostelua :D
Sinä politiikan epätuntija, koska persuilla on ollut pääministeri ? Sitä paitsi, äänestä perussuomalaisten puolue.
Huutoäänestys

tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Naiskorttia vilautellaan. Tosi asiassa Marin pääsee erittäin vähällä, miespääministereitä on höykytetty runsaasti enemmän. Ihmeellistä, miten tällainen aivan selväpiirteinen ahneus pitäis jättää huomiotaa, kun on naisesta kyse.

laakerinena
Poliisikoira Rex
Viestit: 282
Liittynyt: To Loka 01, 2020 1:38 am

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja laakerinena »

Demarien kädet ovat aina muiden taskuilla. Erinomainen tieto kantautui viime viikolla, että pääministeri eroaa. Suomi takaisin.

Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja Karhere »

TheFirstFate1 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:22 am
Voidaanko luoda myös ketjut siitä kuinka kok, kesk, persut on matkustanu valtionpiikkiin takseilla omia matkojaan, ei vain työmatkoja. Ja kuinka ovat käyttäneet huviksi ja hyödyksi valtion rahoja lomamatkoilla, ja kuinka puolueet ovat valtiollista rahaa kaataneet omille yrityksilleen? :) Ihan vain tasapuolisuuden nimissä
Whataboutismia, kyllä demaritkin käyttävät taksia ja lain mukaan se on sallittua. Pääministerin perheen yksityiset aamiaiset eivät. Tasavallan presidentillä on samat edut, aamiainen ei kuulu niihin ja ne presidentti maksaa itse.

Marin nyhtää veronmaksajilta kaiken minkä voi, tuo ilkeä nainen, joka ei vastaa kysymyksiin ja kiukuttelee vain.

Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Pääministeri maksattaa perheensä aamiaiset veronmaksajilla - kuitit salataan

Viesti Kirjoittaja Karhere »

TheFirstFate1 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:28 am
Heisenberg420 kirjoitti:
Ti Touko 25, 2021 11:25 am

Persuista on oma ketju, Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.
Hyvä. Sillä veikkaan, että jos toimittaja kaivaisi vähän pintaa syvemmältä, niin varmasti aikaisemmatkin pääministerit ovat tehneet tuota samaa mistä Sanna saa nyt kritiikkiä osakseen :) Toki ymmärrän, että Vanhanen, Sipilä tai Stubb miehinä ja Pääministereinä eivät saisi osakseen samanlaista arvostelua :D
Uutiessa kerrottiin, että muutkin ovat joskus käyttäneet, mutta eivät siinä määrin jatkuvasti kuin Sanna Marin, oman edun tavoiieluja ja valehtelija ja jotkut vielä puolustavat Marinin väärinkäytöksiä.

Vastaa Viestiin