Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Helsingin poliisilla tutkinnassa poikkeuksellinen etnistaustainen katujengi – väkivaltarikosyksikkö tutkii törkeää kiristystä

MTV:n Rikospaikka-ohjelman tietojen mukaan Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön tutkinnassa on laajaa etnistä taustaa omaava katujengi tai yhteenliittymä, jonka epäillään syyllistyneen muun muassa kiristykseen, ryöstöön ja pakottamiseen loppukesällä Helsingissä.

Uhrina oli vuonna 1995 syntynyt syntyperäinen suomalainen mies.

Poliisi epäilee, että törkeä kiristys tapahtui uhrin asunnossa Pihlajistossa elokuussa. Rikospaikka-ohjelman tietojen mukaan asuntoon meni tuolloin viiden epäillyn porukka. Siihen kuului kaksi somalia, kaksi kurdia ja yksi albaani.

Asianomistaja oli aiemmin lainannut yhdeltä epäillyltä 400 euroa ja maksanut sen takaisin. Epäiltyjen mukaan maksu oli kuitenkin viivästynyt ja siksi maksettavaksi vaadittiin 5000 euroa. Poliisin mukaan kyse on laittomasta saatavasta.

Epäillyt tekijät olivat kiristämisen ohella myös pahoinpidelleet uhria asunnossa ja vieneet häneltä sekä television että puhelimen. Lisäksi he olivat ottaneet uhrin auton pantiksi siihen asti, kunnes ”saatava” olisi kuitattu.

Uhri lopulta maksoi 5000 euroa useammassa erässä lainattuaan summan isältään.

Vaatimus myös isälle
Tämän jälkeen epäillyt ryhtyivät kiristämään lisää rahaa. Tällä kertaa vaatimus esitettiin pojan kautta myös isälle ja summa oli nyt 6000 euroa. Sitä tehostettiin uhkalla pahoinpitelystä. Tässä vaiheessa asianomistaja vei tapauksen poliisin tietoon.

6000 euroa oli sovittu luovutettavaksi Viikinmäessä. Asianomistaja ei kuitenkaan tullut kyseiseen tapaamiseen vaan kolmea epäiltyä seurasivat paikan päällä poliisin tarkkailijat. Myöhemmin epäiltyjä otettiin kiinni ja vangittiin.

Vangittuna on edelleen neljä epäiltyä, kaikkiaan vangittuna on ollut kuusi henkilöä. Heitä epäillään törkeästä kiristyksestä, pakottamisesta, törkeän kiristyksen yrityksestä ja ryöstöstä.

MTV:n tietojen mukaan poliisi epäilee, että jengiin kuuluu vajaat kymmenen henkilöä. Mitään erityistä nimeä jengi ei tiettävästi ole käyttänyt.

Iältään epäillyt ovat noin 20-30 -vuotiaita, ja he ovat asuneet Suomessa pitkään.

Laittoman saatavan perimisen taustalla on epäilyn mukaan jollain tavalla huumekauppa.

Rikospaikka keskiviikkoisin klo 22.35 MTV3-kanavalla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hel ... #gs.fsjhqx
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tracker kirjoitti: Ke Marras 13, 2019 6:55 pm Helsingin poliisilla tutkinnassa poikkeuksellinen etnistaustainen katujengi – väkivaltarikosyksikkö tutkii törkeää kiristystä

Siihen kuului kaksi somalia, kaksi kurdia ja yksi albaani.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hel ... #gs.fsjhqx
Kolme kansallisuutta ja heitä yhdisti yhteinen vihollinen; suomalainen. Rasismilla ei tietenkään ole mitään tekemistä tapauksen kanssa. Sitä mahdollisuutta ei edes tutkita.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Julperi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 27, 2011 10:21 pm

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja Julperi »

No eihän täällä saa edes nykyään olla suomalainen, sekin on jo leima natsipaskarasistipellestä! Tälläkin palstalla on näitä vitun hyysäreitä jotka haluavat tota kuona-ainetta vaan lisää ja lisää tänne.
Eipä tähän muuta kuin, oi aikoja oi tapoja.
Mies77
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ke Touko 28, 2014 12:25 am

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja Mies77 »

Onko päättäjät esittänyt huolensa lisääntyneestä suomalaisiin kohdistuneesta rikollisuudesta?
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

No eihän se päättäjiä huoleta, paitsi silloin kun kolisee lähelle kotipesään (Sipilä ja tytön raiskaus Kempeleessä). Lisäksi:
epäillyt ovat noin 20-30 -vuotiaita, ja he ovat asuneet Suomessa pitkään
eli meidän vika, kun paskasti kotoutettu.

Lisäys, mikä näitä kaikkia yhdistää?
kaksi somalia, kaksi kurdia ja yksi albaani.
Vastaus: islam
Viimeksi muokannut On Anoi Kaa, Ke Marras 13, 2019 9:27 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Ihan perus ählämi-mafiaa, samoilla tavoilla viedään omaisuus kuin pikkutyttöjä haalitaan seksirinkeihin.
kaki

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja kaki »

Tracker kirjoitti: Ke Marras 13, 2019 6:55 pm MTV:n tietojen mukaan poliisi epäilee, että jengiin kuuluu vajaat kymmenen henkilöä. Mitään erityistä nimeä jengi ei tiettävästi ole käyttänyt.
no huhuh!! nyt on kyllä pelottava jengi kasassa.......... onko possuilla taas rahat vähissä vai mistä hätä??
Julperi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 27, 2011 10:21 pm

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja Julperi »

kaki kirjoitti: Ke Marras 13, 2019 10:13 pm
Tracker kirjoitti: Ke Marras 13, 2019 6:55 pm MTV:n tietojen mukaan poliisi epäilee, että jengiin kuuluu vajaat kymmenen henkilöä. Mitään erityistä nimeä jengi ei tiettävästi ole käyttänyt.
no huhuh!! nyt on kyllä pelottava jengi kasassa.......... onko possuilla taas rahat vähissä vai mistä hätä??
Vai mitä kakki? Kyllä se sullakin puntti tutisee kun 5-10 etnoo tulee sulta kyselee tai pummaa jotakin.
Ai niin, sähän oot niin kova et vetelet naamariin vaikka toinen käsi sidottuna.
Vai mitä kakki?
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja aga »

No onneksi vain tällainen jengi shokeeraa koko Suomea eikä vielä olla Ruotsin linjalla..
KARJU!!
Hetty Wainthropp
Viestit: 450
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

Kattelin just maikarin aamulähetystä, käsittelivät tapausta, rasistiseen sävyyn, suorastaan demonisoivat lähi-itäläiset "kultamunat", maalittivat työvoimapulan paikkaajat, odotan rasisti-kortin heilahtavan :D :D :D :D :lol:
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Etnistaustainen katujengi kiristää ja ryöstää

Viesti Kirjoittaja Villeri »

aga kirjoitti: To Marras 14, 2019 7:24 am No onneksi vain tällainen jengi shokeeraa koko Suomea eikä vielä olla Ruotsin linjalla..
Noh, onhan se ihan kiva, ettei (vielä) pommit räjähtele, poliisia ei kivitetä eikä teloitusmurhat ole arkipäivää. Mutta kehityskulku on luotisuora ja erittäin selvästi ennalta nähtävissä, jos emme tee missään kohtaa mitään eri tavalla kuin Ruotsissa. Seuraavaksi sitten kovempia etnojengejä (Satudarah), järjestäytymistä ja aseistautumista. Omat islam-lähiöt alkavat olla valmiita ja hieman jo autojakin kärynnyt. Koskahan saa poliisi/palokunta/ambulanssimiehistö ensimmäisen kivisateen osakseen? Homma etenee kuin karkuun päässyt juna.
Vastaa Viestiin