Sivu 1/2

Helsinki: Nainen tuomittiin törkeästä raiskauksesta

Lähetetty: Ke Tammi 15, 2020 9:55 pm
Kirjoittaja JammuSetä
Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

15.01.2020 klo 20:30

Helsingin käräjäoikeudessa on vireillä törkeä rikoskokonaisuus.

Aluesyyttäjä on nostanut Helsingissä syytteet vakavasta omaisuus-, väkivalta- ja seksuaalirikoskokonaisuudesta.

Kolme naista ja kaksi miestä on syytettyinä yksittäisestä tapahtumaketjusta, jossa syyttäjän mukaan tapahtui kaksi törkeää ryöstöä, kaksi törkeää vapaudenriistoa ja törkeä raiskaus.

Syyttäjä nosti syytteet joulukuun 2. päivänä. Käräjäoikeus ei ole toistaiseksi asettanut jutulle pääkäsittelyn päivämäärää. Yksikään viidestä vastaajasta ei ole tällä hetkellä tutkintavankeudessa.

Törkeästä raiskauksesta syytetään yhtä naispuolista henkilöä.

Käräjäoikeuden asiakirjat ovat salaisia, ja tuomiosta toimitettaneen korkeintaan osin salattu versio tai pelkkä julkinen seloste.

Naisen tekemät raiskausrikokset ovat hyvin harvinaisia. Törkeän raiskauksen motiivi voi olla myös muu kuin seksuaalinen, ja siihen voi syyllistyä pelkällä väkivallanteolla.

Törkeän raiskauksen tunnusmerkistöön kuuluu esimerkiksi se, että raiskausrikoksen yhteydessä tekijä aiheuttaa uhrille vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai muuten hengenvaarallisen tilan. Myös joukkoraiskaukset voidaan lukea törkeiksi raiskauksiksi.

Helsingin tilanteessa tapahtunut väitetty törkeä vapaudenriisto ja törkeä ryöstö viittaavat siihen, että uhri tai uhrit ovat kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Vapaudenriisto voidaan katsoa törkeäksi myös, jos se kestää yli kolme vuorokautta.

Syytenimikkeet tarkoittavat sitä, että vastaajille vaaditaan vankeusrangaistuksia.

Marraskuussa Iltalehti uutisoi Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa käsiteltävästä, törkeää raiskausta koskevasta syytteestä. Epäilty rikos oli niin ikään luonteeltaan sellainen, että naisvastaajaa ei suljettu tutkintavangiksi pääkäsittelyyn asti.

SOLMU SALMINEN
Mielenkiintoinen keissi.

Tähän olis hauska saada annannan analyysi ”naisvaara on todellinen”

Otsikko päivitetty; syytetään :arrow: tuomittiin
-NILS-

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 4:04 am
Kirjoittaja JohanPomppas
"Törkeän raiskauksen motiivi voi olla myös muu kuin seksuaalinen, ja siihen voi syyllistyä pelkällä väkivallanteolla."

Uutisen perusteella voisi ajatella, että jonkunlaista kidutusta uhria kohtaan on harjoitettu ja vammoja aiheutettu alapään alueelle. Uutisessa ei ole mainintaa uhrin sukupuolesta. Lieneekö mies? Naisvaara on ilmeisesti todellinen, koska tässä joukkiossa ollut enempi naisia kuin miehiä.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 9:28 am
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
Rikoslain mukaan:

Raiskaus

Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Törkeä tekomuoto ei lievennä sitä, että rikoksen tunnusmerkistössä on määräävänä tekijänä sukupuoliyhteys. Se millä ja minne ruumiinaukkoon sukupuoliyhteys on saavutettu ei ole Suomen lain kannalta merkitystä, mutta ihan "pelkkä väkivalta" ei riitä täyttämään raiskauksen määritelmää vaikka väkivallan tekijän motiivi olisi kuinka seksuaalinen hyvänsä.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 9:52 am
Kirjoittaja Toimintaterapia
Ei varmaankaan liity tähän tapaukseen, mutta milläs nimikkeellä sukuelinten silpomisista tavataan syyttää? Tarkoitan niitä laittomiia ympärileikkauksia.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 1:03 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Törkeä pahoinpitely.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 1:23 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Tämä on erittäin harvinainen rikosnimike naiselle, mutta siitä huolimatta samanlaisella rikosnimikkeellä mentiin vastikään Lpr:ssa. Törkeä raiskaus jäi tuolloin käräjäoikeudessa todistamatta ja tuomio, reilu 2v ehdotonta, tulikin lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä (uhri ja seksipartneri oli tuossa 16v tyttölapsi). Rikosnimikkeen vaihtuminen saattoi joitakin tuolloin yllättää, mutta tuskin sentään tuomio, kun minimi tuossakin olisi ollut kahden vuoden vankeus. Lappeenrannan tapaus siis tuossa:
viewtopic.php?f=5&t=28707

Hakiessani edellistä, törmäsin myös toiseen aihetta käsittelevään vanhaan ketjuntynkään, missä Tapsa K oli kyllä luonut loistavan avauksen, mihin oli onnistunut löytämään myös useampia esimerkkitapauksia. Harmi, että ketju jäi tuolloin 2013 tyngäksi, vielä ehdimme jatkaa! Olisi kiva, jos joku toimelias voisi mainita ja linkata niin tämän kuin aiemman Lappeenrannankin keissin tähän koontiketjuun himokkaiden naisten sikailuista*:
Nainen raiskaajana

Toimintaterapia kirjoitti: To Tammi 16, 2020 9:52 am...
milläs nimikkeellä sukuelinten silpomisista tavataan syyttää?
Nyt tyttöjen (ja naisten) sukuelinten silpominen** täyttää Suomen rikoslain mukaan pahoinpitelyn ja törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkit,

*) Raiskauksen motiivi
Naistutkijat ja feministit ovat valistaneet usein siitä, että raiskauksilla ei ole tekemistä itse seksin tai sairaalloisten himojen (kuten seksuaalinen hätätila) kanssa, vaan kyse on puhtaasti vallasta ja halusta alistaa naisia. Tämän ajatuksen mukaan lihavia, rumia ja säkkiin verhottuja naisia raiskataan yhtä todennäköisesti kuin kauniita ja viehättäviä, itsestään huolehtivia naisia. En tiedä, ovatko feministitutkijat tutkineet tätä aspektia?

**) Silpomislakialoite
Meillä on 2.4.18 jätetty lakialoite, missä vaaditaan tämän kriminalosointia omalla lainkohdalla. En tiedä missä vaiheessa aloite tällä hetkellä makaa, mutta en ole ainakaan törmännyt lainmuutokseen, vaikka muistan kyllä selvästi lukeneeni 50 000 kannattajan rajan rikkoontuneen.

Katsotaan, että silpomisen kieltävä erillislaki kuitenkin vahvistaisi viestiä siitä, että käytäntöä ei virallisesti hyväksytä Suomessa. Omana mielipiteenä en usko, että millään rikoslailla ei toimintaa saada loppumaan niin kauan kuin imaamit ja heimojen sekä klaanien pomomiehet eivät silpomisia tuomitse, eikä tätä ole nähtävissä, kun päinvastoin peittelevät parhaansa mukaan ja kiistävät koko käytännön omassa leirissään (lähinnä somalijärjestöt). Monesti kuulee vakuutuksia siitä, että nykyinen laki on riittävä ja niin varmaan onkin, mutta lain noudattamista ei vaan "jostain syystä" valvota käytännössä yhtään mitenkään, kun ei se ole ainakaan johtanut tuomiohin johtanut, ja tutkintaankin aivan äärimmäisen harvoin. Sikälikin outoa, kun tapauksia noussee esiin lähes päivittäin kouluterveydenhoidossa ja muussa terveydenhuollossa? On huomioitava sekin, ettö myös ympärileikattujen aikuisten tapaukset tulisi selvittää, koska nekään eivät ole rikoksena vanhentuneet, mutta tutkintakynnys näyttää olevan liian korkea tähänkin.

Sikäli tilanne on erikoinen, että (maailman paras viranomaistoimija ja naisten etujen ajaja) Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa naisten sukuelinten silpomista ei ole kielletty erillislailla. Esimerkiksi Ruotsissa on silpomisen kieltävä erillislaki ollut voimassa jo vuodesta 1982 asti ja havaitun tarpeen myötä vuonna 1999 laki laajennettiin koskemaan myös ulkomailla tehtyjä silvontoja. Jopa 26 Afrikan ja Lähi-idän maata ovat kieltäneet silpomisen erikseen, mutta Suomessa on katsottu pahoinpitely-lakien riittävän, tosin noissa maissa lakia ei usein vaan toimeenpanna, kun se on luotu lähinnä miellyttämään helposti pöyristyviä ihmisoikeusjärjestöjä ja näiden lobbaamia länsimaita, jotta maat säästyvät talouspakotteilta ja esim. Trumpin vittuiluilta.

Suomessahan ei ole annettu ainuttakaan tuomiota silpomisista, eikä oikeuskäsittelyynkään asti ole tainnut edetä kuin yksi. Syyt sille, miksi leikkauttajat ja itse puskakirurgit jäävät pimentoon ja voivat jatkaa uusilla tyttölapsilla ovat käsittääkseni yksiselitteisen yksinkertaiset, eikä näihin lakikirjalla juurikaan vaikuteta:
  • Viranomaisilla: rasismiulinan pelko - pelko joutua varis-rääkyjien ja muiden silakka-aivojen julkisesti maalittamaksi
  • Uhreilla: sukulaisten koston pelko, halu jatkaa elämää vieraassa maassa [somali/eqyptiläis]yhteisön jäsenenä


Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 2:56 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Mitä tulee naispuolisten raiskausten uhrien viehättävyyteen - ns. rumia naisia raiskataan yhtälailla kuin kauniita. Myös vanhoja naisia raiskataan, ja niitä jotka on pukeutuneet säkkiin tai pieruverkkareihin. Ei sillä uhrin ulkonäöllä, vaatetuksella yms. taida olla mitään väliä - vaan motiivit tosiaan on muut kuin vaikkapa tuo seksuaalinen hätätila. Tälläkin hetkellä uutisissa taas tuo Oulussa tapahtunut vanhuksen raiskaus. Tuskin tuokaan tekijä on seksuaalisesti kiinnostunut vanhuksista.

Muistelen myös lukeneeni vuosia sitten tapauksesta, kun vanhaa miestä oli kidutettu ja peräaukkoon työnnetty esineitä. Tekijänä nuoret miehet. Tästä ainakin syytettiin raiskauksena. En muista tuliko tuomiota raiskauksesta. Seksuaalisia motiiveja näillä nuorilla miehillä ei varmastikaan ollut. Haluna oli nöyryyttää ja aiheuttaa kipua ja pelkoa. Ihan oikein jos tuon kaltaiset teot käsitellään ja tuomitaan raiskauksina, koska eihän sillä uhrin kannalta ole mitään merkitystä, mitkä motiivit jollakulla on käydä käsiksi hänen peräaukkoonsa tai sukupuolielimiinsä - tai millä välineellä tekijä sen tekee, omin kätösin tai kikkelein, vai jollain esineellä. Samalla tavalla se kipua, pelkoa ja vammoja - niin henkisiä kuin fyysisiä aiheuttaa - oli tekijän motiivit mitkä hyvänsä.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 6:24 pm
Kirjoittaja tititityy
Eiköhän nainen ole vihapäissään työntänyt jotain erittäin sopimatonta esinettä raiskauksen kohteen ruumiinaukkoon/aukkoihin

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 6:42 pm
Kirjoittaja hutkivajournalisti
tititityy kirjoitti: To Tammi 16, 2020 6:24 pm Eiköhän nainen ole vihapäissään työntänyt jotain erittäin sopimatonta esinettä raiskauksen kohteen ruumiinaukkoon/aukkoihin
Vihapäissäänpä tietenkin. Ei sadismin tai sen vuoksi, että olisi luonnevikainen. Pidä tuo Pirkko oikeudessa. Vihapäissään, avoviiva ja kyyneleet=sakkoja.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 6:54 pm
Kirjoittaja Kelmi
Joo, mietin kans että jos vaikka työntää pesäpallomailan jonkun perseeseen, nin se taitaa mennä törkeänä raiskauksena eikä pahoinpitelynä. Joskus muistan lukeneeni hieman vastaavasta tapauksesta.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 10:12 pm
Kirjoittaja Rescuer
On Anoi Kaa kirjoitti: To Tammi 16, 2020 1:23 pm **) Silpomislakialoite
Meillä on 2.4.18 jätetty lakialoite, missä vaaditaan tämän kriminalosointia omalla lainkohdalla. En tiedä missä vaiheessa aloite tällä hetkellä makaa, mutta en ole ainakaan törmännyt lainmuutokseen, vaikka muistan kyllä selvästi lukeneeni 50 000 kannattajan rajan rikkoontuneen.
Aloite on kaatunut. Perusteluna taisi olla se, että sisältyy jo (törkeän) pahoinpitelyn määritelmiin.
Tosin kun eduskunta on vaihtunut, niin kaikki edellisen aikana tehdyt aloitteet on laitettu roskakoriin.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 10:18 pm
Kirjoittaja Rescuer
JohanPomppas kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:56 pmMuistelen myös lukeneeni vuosia sitten tapauksesta, kun vanhaa miestä oli kidutettu ja peräaukkoon työnnetty esineitä. Tekijänä nuoret miehet. Tästä ainakin syytettiin raiskauksena. En muista tuliko tuomiota raiskauksesta.
Ei tullut, koska peräaukko ei ole sukuelin eikä sukuelintä työnnetty peräaukkoon. Noinhan oikeus sitä perusteli.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: To Tammi 16, 2020 10:27 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Rescuer kirjoitti: To Tammi 16, 2020 10:18 pm
JohanPomppas kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:56 pmMuistelen myös lukeneeni vuosia sitten tapauksesta, kun vanhaa miestä oli kidutettu ja peräaukkoon työnnetty esineitä. Tekijänä nuoret miehet. Tästä ainakin syytettiin raiskauksena. En muista tuliko tuomiota raiskauksesta.
Ei tullut, koska peräaukko ei ole sukuelin eikä sukuelintä työnnetty peräaukkoon. Noinhan oikeus sitä perusteli.
Vai näin siinä kävi? Mitenhän sitten oikeus katsoo, jos naisen peräaukkoon on työnnetty esine, tai homomiehen... Entäpä jos se esine on dildo - muuttaiskohan se asiaa? Kyllä nuo pitäis kaikesta huolimatta käsitellä seksuaalisena väkivaltana - oli tekoväline mikä hyvänsä tai tekijä ja uhri mitä hyvänsä. Uhrin kannaltahan sillä ei väliä ole mitä hänen aukkoonsa työnnetään ja mistä syystä.

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: Pe Tammi 17, 2020 9:54 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Rescuer kirjoitti: To Tammi 16, 2020 10:18 pm
JohanPomppas kirjoitti: To Tammi 16, 2020 2:56 pm... vanhaa miestä oli kidutettu ja peräaukkoon työnnetty esineitä.
...
Ei tullut, koska peräaukko ei ole sukuelin ...
Näin on, katso: viewtopic.php?t=22018

Re: IL: Naista syytetään törkeästä raiskauksesta Helsingissä

Lähetetty: Pe Tammi 17, 2020 10:04 am
Kirjoittaja canis lupus
Ettekö te tiedä mistä insinöörit tulevat?