Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

TuskaistaTietoa kirjoitti: Ma Maalis 16, 2020 10:03 pm Nyt olisi sitten parempi alkaa niitä raatoja tulemaan. Kymmenen miljardin päätökset on tehty, ja nollalla uhrilla ei voi jatkua.
Todellakin nyt jumalkauta niitä raatoja tiskiin ! ! !

No mutta, oikeestihan sitte joulukuussa kiitellään hallitusta ja kansainvälistä yhteistyötä siitä, että Suomessakin koronan uhriluku jäi 10-20 välimaastoon.

Todellisuus on kuitenkin se, että 20-30% euroopan väestöstä (myös suomen) sairasti koronan ja uhriluku n.3000-5000, ilman että olisi suljettu rajoja jne. sketsi juttuja mitä nyt tehdään, olisi koronaan sairastuneiden määrä olisi ollut noin kaksinkertainen, kuten uhriluvutkin.

Tämän sketsin vuoksi siis uhrattiin 40 miljoonan ihmisen työpaikat (pääosin pk-sektorilta), euroopan pk-yrityksistä 7 miljoonaa meni konkurssiin ja 126000 yrittäjää teki itsemurhan. Suurten firmojen työntekijöistä 40% irtisanottiin, eikä heitä pörssikurssin lisälaskun pelossa (jotka nekin laskeneet - tukholma, fankfurt, lontoo, helsinki jne. keskimäärin 80% epidemian seurauksena) ja tehostamistoimien seurauksena palkata enää takaisin.

Eurooppa ja sen mallimaa Suomi ratkaisee asian lisäämällä rikkaiden verotusta, uusiutuvan energian tukemista sekä julkisten palveluiden määrärahoja mm. terveydenhuollossa. Rikkaiden ja polttoaineiden verotuksen kilpenä on mm. kehitysmaalaisten houkutteleminen eurooppaan, koska meillä huutava pula motivoituneista ja koulutetuista maahanmuuttajista, sillä koronan vaikutukset on pakko jotenkin tasapainotta ja koska kantaväestölle ei nämä työt kelpaa :mrgreen:

Lopulta on änkyräkokkareidenkin aika todeta, ei perkele ökyrikkaat senkun rikastu (se 0,5%) ja niin julmatun perkeleesti!

Kuilu kasvaa, eikä substansilla niin väliä, koska vitut siitä ja kunhan tarinointi poliitikkojen suurteoista jatkuu !

:shock:
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja khl »

Ei se ruoka eikä paskapaperi kekusvarastosta ole loppunut mutta kun kone tilaa edellisen viikon myyntiä verraten ja käyttää sitä tietoa hyväkseen niin ei pysy vaan mukana jos tulee piikki joihinkin tuotteisiin,
ens viikolla todennäköisesti saa menekin kiinni!!!
Myyjillä on sitten vastuu käydä saldottamassa noita loppuneita tuotteita aktiivisesti!!
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Päivitetyt ohjeelliset lääkeannokset/kestoaika/varoitukset mitä suositellaan käytettävän espanjalaisissa sairaaloissa COVID-19 hoitoon. Näyttää olevan "aidsin estäjät" olevan käytössä tuollakin.
COVID-19 farmakologiaa, Espanja.jpeg
COVID-19 farmakologiaa, Espanja.jpeg (94.42 KiB) Katsottu 4806 kertaa
Lähde: @smfarmhosp_smfh

Pahoittelen kieltä, mutta motivoituneet ymmärtävät, mistä kyse.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Harjoitukset etenevät suunnitellun mukaan. 8)
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Joka tuutista tulee ohjeita kuinka nyt pitäisi toimia ja sitten, kun menet kauppaan illalla hiljaseen aikaan, tulee sinne lisäksesi YKSI toinen asiakas, joka ei muuta tee, kun yski ja kulje ympyrää. Mikä tässä on niin vaikeeta ymmärtää, että kipeät pysykööt kotona? Olen hoitotyössä, jonka lisäksi kuulun itse riskiryhmään. Kyllä käy joittenkin ihmisten välinpitämättömyys pännimään.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Varsin mielenkiintoinen uutispäivä. Näin laajalle ulottuviin toimiin ei olisi tarvinnut ryhtyä, jos tosiaan koronan levittäytyminen olisi saatu hallintaan aivan alkuvaiheessa ja silloin se oli rajoilla, ulkomailta tuloillaan tänne ja kansainvälisistä uutisista tiedettiin, mistä ilmiöstä suunnilleen kyse --> kuten sanottua testaaminen olisi pitänyt tehdä kentällä riskialueilta tulleille ja lento/laivaliikennettä rajoittaa.

Kun hommaa olisi kyetty kontrolloimaan rajoilla, ei olisi tarvittu mennä rajojen sisään suuremmilla kustannuksilla ja yhteiskunnan toimintaa yms lamauttamaan - kun ei enää pystytä kartoittamaan tartunaketjuja eikä homma ole kontrollissa. Nyt pitäisi saada laajamittaiset testaukset kehiin, URSA linkkasi oivan linkin HUS:n ja THL:n linjauksista sen suhteen. Uutisissa on ollut että tällä viikolla lanseerataan käyttöön maailmalla 15 minuuttia tuloksiin vievä testaaminen, kustannuksista tms en tiedä.

Nyt ollaan rajoittamattomassa tilanteessa alun "ei kyetä rohkeaan johtamiseen, joka vaatisi tehokkaita ja nopeita linjauksia" - Katsellaan-linjan jäljiltä. Ottaa päähän tämä ainainen kykenemättömyys siihen, mitä tarvittaisiin politiikassa. Kirjoitin aiemmin lyhyesti aiheesta. Ja siitä miten kustannuksin jne perustelemalla alkuvaiheesta päädyttiin paradoksaalisesti erittäin laaja-alaiseen yhteiskunnan taloutta lamauttavaan vaiheeseen. Ja sitten pöööpöiltiin testaamisten rajaamisten kanssa, josta koituu kätevästi parempaa tilastollista totuutta. Miten sanonta meneekään - valhe, emävalhe, tilasto?

Pääkaupunkiseudulla tänään. N. 80-vuotias leidi oli kassapisteellä maksamassa ja havahtui siihen että masiinastakin on tartuntariskiä ilmoilla. Huolestuneena mutta pirteänä sanoi kaikenlaista, näin samalla että hemmetti vartija köhii muutamien metrien päässä. Iäkäs halusi selvästi neuvontaa, kassa katsoi kassaan (ei kylmäntyyppisesti vaan kuin uinuva kala, joka ei lähde paneutumaan asiakkaisiin, varmaan aika moni puhuu koronasta jne), no pystyin onneksi avittamaan/vinkkaamaan vähäisesti mm. ettei koske laseihinsa, kun on liikkeellä ulkona. Hyviä vointeja toivoteltiin, ja taas uudestaan, se oli tärkeää. Sitten hän on mennyt kotiinsa ja mahdollisesti lukenut myöhemmin, että yli 70 v eivät saisi olla liikkeellä ja kännyt ristiin.

Päärautatieasemalla jokin mänttipäinen nuormiesjoukko (ei ole koodikieltä :P , vaan en nähnyt keitä, enkä yleistä miehiin jne mutta ei ollut siis tyttöjoukkokaan) yski ilmeisesti tahalteen äänekkäästi ja naureskeli äänekkäästi päälle. Koronasta voi tehdä huumoria, mutta ei ok tehdä tollaista kuitenkaan. Jospa menevät vielä nuolemaan julkisen liikennevälineen tankoa tms (joku oli näinkin tehnyt ja eiköhän ns. koronahaaste-"leikki" ole jo meneillään älyvapaiden keskuudessa), voi silloin joku vanhemman kansan ihminen tokaista : itku pitkästä ilosta/siperia vielä opettaa jos ei korona - neuvonnan.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

CharlesBronson kirjoitti: Ma Maalis 16, 2020 9:12 pm Kuukauden päästä ollaan vasta epidemian keskipisteessä.

Onhan työttömän ja perheettömän helppoa olla siellä kotona, ja jutella sille mielikuvitusystävälle.
The meek shall inherit the earth. :twisted:
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Yleensä virusten leviämisen liiallinen rajoittaminen johtaa siihen, että virus mutantoituu vaarallisemmaksi.

Mutta nyt ei voi käydä niin kun poliittiset ( vihervasemmisto) päättäjät ovat valinneet strategiansa ?
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Selkeästihän tässä vain edetään isompien ohjeiden mukaan ja hyvä tästä tulee kunhan homma hieman etenee.Saamme paljon arvokasta tietoa tulevaisuutta varten jos ja kun se vakava epidemia joskus iskee. Ei voida väittää että tällainen tuli puuntakaa eikä kukaan osannut tällaista odottaa kun nimenomaan tällaista varten on juuri varauduttu lähiaikoina . Hommat ovat edenneet juurikin niin kuin on "ennustettu" .

Itseäni kiinnostaa ihmisten reaktiot siinävaiheessa kun se täysisulku laitetaan käytäntöön ja armeija tulee kaduille. :wink:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006442056.html
Puolustusvoimien viestintäjohtaja: sosiaali- ja terveysministeriö puolustus­voimien virka-avun keskiössä
Sotilaat partioivat monin paikoin Euroopassa, mutta Puolustusvoimien viestintäjohtaja ei usko, että niin käy Suomessa lähiaikoina.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja eversti Torsti Astrén ei usko, että sotilaita tarvitaan lähiaikoina poliisin tai Rajavartiolaitoksen tukena.

– Käsittääkseni sosiaali- ja terveysministeriö on tässä asiassa keskiössä, ja heille pyritään antamaan virka-apua, tai kuka sitä nyt pyytääkään. Nämä kaksi mainittua sisäministeriön tahoa (poliisi ja Rajavartiolaitos) eivät ole sellaisia, mitkä ensimmäisenä tulee mieleen.

Pääministeri Sanna Marin kertoi maanantai-iltana, että valmiuslaki otetaan käyttöön.

– Puolustusvoimat turvaa toimintansa jatkuvuuden ja valmiuden kaikissa tilanteissa. Muita viranomaisia valmistaudutaan tukemaan tarpeen mukaan, hallitus linjasi osana päätöstään.

Lue lisää: Rajat ja koulut kiinni – hallitukselta kovia toimia

Virka-apupyyntöjä Puolustusvoimille ei ole vielä tullut koronaepidemian tiimoilta. Muutoin ne ovat Puolustusvoimille arkea: esimerkiksi poliisi saa apua, jos lähimetsästä vaikka löytyy räjähtämätön ammus. Vuodessa virka-apua annetaan noin 500 kertaa.

– Nyt jos sitten tarvitaan materiaalia, henkilöstöä tai toimintaa meiltä, jokainen tapahtuma käsitellään erikseen.

– Kun meiltä pyydetään apua, me annetaan.

Etukäteen ei koskaan tiedä, millaisia tehtäviä tulee.

Kaartin jääkärirykmentin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Mika Kavén kertoo, että heillä on aina virka-apuosasto kahdessa tunnissa valmiina. Kavén on Astrénin kanssa samoilla linjoilla: vielä ei voida tietää, millaisiin tehtäviin koronan kautta käy kutsu. Yleensä virka-apua annetaan poliisille.

Euroopassa sotilaat kutsuttu monin paikoin apuun, kun koronaepidemia jyllää. Esimerkiksi Norjassa kansalliskaarti päivysti lentokentällä ja ohjasi matkustajia karanteenihotelliin. Italiassa armeija tukee poliisia kaduilla ja valvoo karanteenia.

VALMIUSLAKIIN sisältyy pykäliä esimerkiksi erilaisten tilojen ja ajoneuvojen puolustusvoimille luovuttamiselle, koska sota on sellainen poikkeustila, jossa laki myös otettaisiin käyttöön.

Koronavirus on määritelty hyvin laajalle levinneeksi vaaralliseksi tartuntataudiksi, minkä vuoksi valmiuslaki nyt otetaan käyttöön. Puolustusvoimien rooli on tukea muita viranomaisia.

Sen lisäksi on tärkeää pysyä täydessä toimintakunnossa.

– Olemme varmistaneet johtamisyhteytemme ja me pyrimme tällä toiminnalla varmistamaan sen, että pystymme toimimaan kaikissa olosuhteissa mukaan lukien koronatilanne, Astrén kertoo.

Kuten kaikilla työpaikoilla, Puolustusvoimissakin huolettaa sairastuneiden työntekijöiden määrä.

– Pyritään saamaan se mahdollinen piikki, joka sieltä tulee, tartunnan saaneista tai altistuneista, mahdollisimman pitkälle ajalle, että toimintamme jatkuu mahdollisimman häiriöittä.

Kertausharjoitukset on peruttu.

Reserviläisten apuun pyytämiseen ei ole Astrénin mukaan ainakaan tällä hetkellä tarvetta.
Viimeksi muokannut sikakoira, Ti Maalis 17, 2020 12:00 am. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

sikakoira kirjoitti: Ma Maalis 16, 2020 11:32 pm Selkeästihän tässä vain edetään isompien ohjeiden mukaan ja hyvä tästä tulee kunhan homma hieman etenee.Saamme paljon arvokasta tietoa tulevaisuutta varten jos ja kun se vakava epidemia joskus iskee.
Tässähän nyt harjoitetaan vaan tiedonkeruuta, että mitkä ihmiset ovat niitä lampaita, joille voi suoraan laittaa lapun varpaaseen ja työntää uuniin ilman vastarintaa. Sitähän tässä testataan.

Sitäpaitsi, jos joku yskii kaupassa ei voi tietää onko kipeä vai polttaako vaan tupakkaa ja yskii siksi, että keuhkot on paskana. Toisaalta, jos on kipeä ja ei ole ruokaa niin mitenpä tuota joku yksinäinen muutenkaan käy kaupassa kuin ajattelemalla, että sitten, kun on hiljaista..?
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Komppaan.Tässä kun on normi flunssakaudet menossa samaanaikaan niin ihmiset ovat muuttumassa hysteerisiksi. :lol:
Jotkut tahot tällä tiliä tulevat tekemään.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ ... 7be16d4ed8
Koronaan kehitettiin 15 minuutissa tuloksen kertova testi - myyntiin maailmalla tällä viikolla
10 testin paketti maksaisi Japan Timesin mukaan noin 210 euroa.

Kurabon mukaan testi löytää tehokkaasti myös koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-taudin sen varhaisvaiheessa.

Yhtiön mukaan se voi toimittaa päivässä 10 000 testiä.

Kurabo ei ole ainoa yritys, jossa tällä hetkellä kehitetään yhä nopeampia ja tehokkaampia koronavirustestejä.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ ... 19f4d37918
WHO muistuttaa jälleen: Testatkaa kaikki koronaepäilyt – Suomi toimii vastoin ohjetta
Viimeksi muokannut sikakoira, Ti Maalis 17, 2020 12:23 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Toivottavasti se tarkoittaisi "voimattomia" (〰️ vallattomia/ilman valtaa), kuten yhden Raamatun oppineen mukaan, koska silloin ainakaan poliitikot (jotka ovat jostain syystä aina tehotonta sakkia, jotka miettivät enemmän EU:ta ja itseään, kuin sitä yhteiskuntaa ja ihmisiä jota edustavat ja jonka puolesta heidän pitäisi olla) eivät perisi maata. https://en.wikipedia.org/wiki/Matthew_5:5

"Uusia" uutisia alla. Heittomerkit siitä, että tieto ei ole uutta, kansainvälisissä uutisissa on ollut koronan tarttumisesta oireettomiltakin. Testaamisen laajentaminen osoittautuu näinkin merkitykselliseksi, kuten aiemmin todettua. Samassa tilassa oleskeleminenkin voi tartuttaa ihmisiä.
.. Tähän asti on eletty siinä uskossa, että koronan tarttuminen oireettomalta yksilöltä on epätodennäköistä. Viimeisimpien tutkimuksien mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että tauti voi hyvinkin tarttua myös oireettomalta henkilöltä.

– Kyllä tämän hetkisten tietojen perusteella voi. Tästä on totta kai ollut epäselvyyttä aluksi, kun virus oli tuntematon, eikä tiedetty, miten se käyttäytyy. Mutta nyt alkavat tutkimustulokset tarkentua. Virusta voi tartuttaa päivää – ehkä jopa kolmea päivää aikaisemmin (ennen oireita), kertoo johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöstä.

On täysin mahdollista, että tartunnan saanut henkilö ei saa oireita missään vaiheessa, mutta on silti saattanut tartuttaa tautia eteenpäin.

– Saattaa olla, että joillakin ihmisillä tauti menee kokonaan ohi ja he eivät välttämättä itse tiedä sairastaneensa, mutta ovat saattaneet olla jonkin aikaa tartuttavassa vaiheessa. Tämä nimenomaan tekee tartuntaketjujen tunnistamisen hankalaksi tässä tilanteessa, Metsäniemi sanoo.

"Jo samassa tilassa oleskelu voi riittää"

Virus voi tarttua "perinteisen tyylin" lisäksi muillakin tavoilla.

– Tartunta tapahtuu joko pisara-, tai kosketustartuntana eli ihmiset koskettelevat toisiaan tai omia kasvojaan, Metsäniemi valottaa.

– Siitä eivät ole kaikki asiantuntijatkaan vielä ihan yksimielisiä. Jotkut ovat sitä mieltä, että voimakkaat oireet, kuten pärskiminen ovat niitä, mitkä välittävät tartuntaa, mutta joidenkin mielestä samassa tilassa oleminekin saattaa riittää. Maailmalta kuuluu uutisia Kiinasta ja Saksasta, jossa ihminen, joka on ollut aivan oireeton, on myöhemmin todettu viruksen kantajaksi. Eli tämä on aivan mahdollista, mutta onneksi se ei ole valtaa pitävä tartuntareitti, täydentää Helsingin yliopiston epidemiologi Anna Keski-Rahkonen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uut ... #gs.00le32

Huom. Korona ei silti vielä ole maailmanloppu, siitä on parantuneita ja sen voi sairastaa oireetta taikka vähin oirein, pahemminkin voisi olla esim jäseniä tippua spitaalityyliin jne. Sanon siksi, ettei tulisi maksimaalista paniikkia ilmaan, vaikka kaikkea ei koronasta tiedetä kun tilanne elää koko ajan. En pyri vähättelemään enkä haluaisi liioitellakaan, toivottavasti menee ok viestintänä.
Viimeksi muokannut Lassie, Ti Maalis 17, 2020 12:32 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

sikakoira kirjoitti: Ma Maalis 16, 2020 11:42 pm ^
Komppaan.Tässä kun on normi flunssakaudet menossa samaanaikaan niin ihmiset ovat muuttumassa hysteerisiksi. :lol:
Riskiryhmiin kuuluville perusflunssakin voi koitua kohtaloksi, mutta korona kuitenkin paljon suuremmalla todennäköisyydellä. Sitä paitsi Etelä-Euroopasta ja Keski-Euroopasta on kantautunut uutisia, joiden mukaan yhä nuoremmat, perusterveet ovat tarvinneet tehohoitoa koronaviruksen takia. Tuo on minusta vaan niin älyvapaata touhua tunkea itteänsä töihin, kauppaan ym. tänä aikana yskässä, kun on nimenomaan jopa maan hallituksen toimesta kehotettu jäämään kotiin. Asia olisi täysin eri, mikäli ei olisi pandemia päällä. Kaiken lisäksi tuo nainen, josta mainitsin poistui lopulta kaupasta ostamatta mitään!
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Toki, järjen käyttö sallittu mutta niin se vaan on ettei niistä köhivistä ihmisistä eroon pääse ja jossain kaupassakin on ihmisten vaan käytävä jollei ole omavarainen kuten minä. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2833
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

CharlesBronson kirjoitti: Ma Maalis 16, 2020 10:08 pm
Idiootit alkavat kerätä kotivaraa vasta nyt.

Minä heräsin tähän aiheeseen jo 4viikkoa sitten, ja ei muuten tarvitse kuukauteen ulko-ovea avata, jos ei taho.
Sulla on Bronson tuo homma hanskassa, sillä tuo kotivaran ylläpitäminen ja varautuminen noin ylipäätään on perusjuttu joka tuntuu nykypäivänä olevan tuntematon käsite. Tarkoitin tällä idiotismilla lähinnä tuota ihan aivotonta rohmuamista vailla päätä ja häntää...näkeehän tuon, ei normaali isompi marketti kyykähdä tyhjille hyllyille siitä, jos asiakkaat ostaa hiukan enemmän elintarvikkeita, siihen tarvitsee olla jo jonkinmoinen hysteria päällä.
Itsellä tuo on ruoka ym. politiikan lisäksi ollut vuosikaudet selkärangassa radioharrasteen kriisiviestintävalmiuden myötä, eli aina löytyy ladattua parisensataa amperrituntia akkuvirtaa pyöritämään tietoliikennettä, eli radiokalustoa ja kannettavaa sekä muuta tarvittavaa.
Kas jos se viranomaisverkko eli ns. Virve tai tämä ruotsalaisten Rakel, sekä GSM verkko kaatuu, niin kalustoa ja taitoa siihen korvaavaan viestintään ei sitten löydy nykyisin kuin armeijalta ja radioamatööreiltä ja muistelisin että se oli noin vuorokausi +/- jolloin nuo viestintäverkkojen mastot herkiää akkuvarmennukseltaan kukkumasta, jos se "isovirta" loppuu töpseleistä. Isoja agregaatteja ei riitä joka paikkaa vain korkeintaa purkkaratkaisuksi, eikä ne verkot toimi kunnolla jos iso osa verkkoa on pimeänä.

Ruokaa löytyy muutoinkin lisää metsästä ja vesitöistä jos oikein tiukka paikka tulee. Samoin on hyvä osata jonkinverran vanhanajan perimätietoa luonnon lääkekasveista, sillä eihän sitä koskaan tiedä...

No kuitenkin, nykyisin eletään kuin porsaat pellossa, olettaen että se sähkö tulee töpselistä, ruoka kaupasta ja vesi hanasta, lääkkeet apteekista sekä poliisi ja palokunta soittamalla.

Välillä hirvittää tavallaan ajetella miten vähän nykyihmiset ajattelee miten pienestä se on kiinni, kun puoli yhteiskuntaa voi mennä totaalisesti sekaisin.

Toisaalta siinä kohtaa sitten Charles Darwin taputtaa kätösiään, jos tilanne menee siihen, että ns. rahalla ei saa, eikä hevosella pääse...Itseasiassa välillä käy ajatus Pentti Linkolan suuntaisesti, ehkä joskus tätä kaikkea joutavaa kuhinaa Tellus nimisellä kusiaipesällä katsellessa, se luonnonvalinta voisi olla tarkoituksenmukaistakin.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä
Vastaa Viestiin