Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2020 12:27 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

sikakoira kirjoitti: Pe Kesä 26, 2020 10:38 pm
Ketjussa on ollut aiemmin puhetta siitä, kuinka normaalit kausi-influenssat jäivät vähäisiksi koronan torjuntatoimien takia Suomessa. Olen nyt miettinyt, löytyisikö kausi-influenssasta viime talven lukuja ja voisiko niiden perusteella arvioida, kuinka paljon koronatapauksia olisi ollut, jos myös influenssaa olisi ollut normaalit määrät?
Ylös
Laitetaan tänne nyt vähän tuosta tilastoinnista aikaisemmilta vuosilta. Viimekaudelta ei vielä dataa ole jaettu.
Influenssaan on kuollut viime vuosina enemmän suomalaisia kuin 2000-luvun alkuvuosina. Tilastointiin liittyy kuitenkin haasteita, eikä kuolin­todistuksiin perustuva tilastotieto pysty kuvaamaan kaikkea influenssaan liittyvää kuolleisuutta.

Influenssaan kuolleiden määrä on vaihdellut 2000-luvulla Tilasto­keskuksen kuolemansyy­tilaston mukaan. Vuonna 2000 influenssaan kuoli reilut 150 henkeä, minkä jälkeen kuolleiden määrä väheni. Kuolleita oli vuosittain vain 20–60, jolloin jo pohdittiin, onko influenssa taltutettu (Korpi 2011).

Kuolleiden määrä kääntyi nousuun 2010-luvun puoli­välissä (kuvio 1). Vuonna 2018 influenssaan kuoli Suomessa yli 400 henkeä.
https://www.stat.fi/tietotrendit/artikk ... ut-kaiken/
Coronan kohdalla ei tällaisia ongelmia ole esiintynyt vaan kaikki kuolemat on rekisteröity Coronakuolemiksi mikäli asianosaisella tartunta on jossain välissä todettu. Loppupeleissä tälläkään ei ollut enää merkitystä vaan pelkkä epäily tartunnasta on riittänyt kuolleen Coronakuolleeksi julistamiseen.
Moikka! Ensimmäinen viesti palstalle, seurannut olen kyllä pidemmän aikaa. Sikakoiralla tuntuu olevan vahva agenda osoittaa Covid19-pandemia vain pahaksi nuhaksi ja tiettyjen tahojen masinoimaksi suunnitelmalliseksi teoksi. Kysyisin että mistä moinen ajatelma asiasta? Kuka siitä maailmanlaajuisesti hyötyisi?

Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kyse on paljon muustakin kuin pahasta flunssasta, alla myös linkki artikkeliin, jossa asia todetaan ja myös vahvat epäilyt siitä, että Covidiin liittyviä kuolemia on oikeasti huomattavasti enemmän.

https://www.scientificamerican.com/arti ... -counted1/

Lisäksi linkin takana hyvä visualisointi Covid-kuolemisa vrt. muihin yleisiin kuolintapoihin. Huomionarvoista on kuolemien kiihtyvä kasvu, vaikka useassa maassa täydet rajoitukset päällä.

https://public.flourish.studio/visualisation/2562261/

Onko Sikakoiralla jotain linkkejä laittaa väitteittensä tueksi?
Koppakuoriainen
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: La Elo 01, 2015 2:41 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Koppakuoriainen »

Meitsi70 kirjoitti: Pe Kesä 26, 2020 11:30 pmLisäksi linkin takana hyvä visualisointi Covid-kuolemisa vrt. muihin yleisiin kuolintapoihin. Huomionarvoista on kuolemien kiihtyvä kasvu, vaikka useassa maassa täydet rajoitukset päällä.

https://public.flourish.studio/visualisation/2562261/
Tuossa visualisoinnissa kannattaa huomioida se, että muut palkit yhdessä kuvaavat noin 7% maailman vuotuisista kuolemista. Noiden lisäksi olisi siis vielä 93% edestä muita kuolinsyitä, joihin vertailemalla saataisiin esitettyjä erilaisia palkkeja ja suhteellisia eroja.
MURHA.INFO - Suomen johtava rikosaiheinen avohoitoportaali
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11382
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3a6 ... 13e5ef2599
Espanjan Aurinkorannikko toivotti turistit tervetulleiksi – koronatapaukset räjähtivät jälleen kasvuun

Eilen klo 18:04

Costa del Solilla diagnosoidut koronavirustapaukset jäljitettiin läheiseen vastaanottokeskukseen.

Espanja haluaa pelastaa vielä ainakin osan sille tärkeästä turistikaudesta. Maanantaina kuningaskunta poisti EU:n sisäiset rajamuodollisuudet naapuriaan Portugalia lukuun ottamatta.

Turistit eivät kaivanneet toista kutsua. Espanjan takuuvarma aurinko yhdistettynä hyvään ruokaan ja virkistävään sangriaan merkitsevät monelle ainoaa oikeaa kesäkokemusta.

Andalusiassa sijaitseva Costa del Solin alue elää käytännössä täysin turismista. Sen takia tieto uudesta korona-aallosta pelästytti ainakin hotelliomistajat ja ravintoloitsijat.

Paikalliset kiirehtivätkin kertomaan, että 83 uuden koronavirustapaukset taustalla on todennäköisesti yksi Punaisen ristin vastaanottokeskuksen työntekijä. Ainakin 79 sairastunutta on juuri vastaanottokeskuksen asiakkaita ja loput neljä sen työntekijöitä.

Kansalliskaartin poliisit ovat eristäneet vastaanottokeskuksen täysin, eikä ulkopuolisille pitäisi näin aiheutua tartuntariskiä.

Costa del Solin rannat ovat käytännössä olleet täynnä heti viivästyneen turismikauden avauksesta lähtien. Erona aiempaan on tiukka kahden metrin etäisyysraja auringonpalvojien välillä. Esimerkiksi kauniissa Nerjan kaupungissa viranomaisten piti sulkea koko ranta, koska sinne oli tullut liikaa ihmisiä.

Espanjassa on vahvistettu lähes 250 000 koronavirustapausta ja siellä COVID-19-tautiin on kuollut varmuudella yli 28 000 potilasta.
Espanjassa näköjään useampi kuin joka kymmenes varmuudella koronaan sairastunut on menehtynyt.

Mitkä vanhukset? Mediaani-ikä laskee Arizonassa.
Arizonassa korona on kaiken lisäksi tarttunut yhä enemmän myös nuorempiin ihmisiin. Koronan tappamien ihmisten keskiarvoinen eli mediaani-ikä on laskenut. Huhtikuussa mediaani-ikä oli vielä 78 vuotta, mutta kesäkuussa enää 69 vuotta, selviää Arizonan yliopiston asiantuntijoiden mallinnuksesta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bc1 ... 91eb581a74
(Pätkä uutisesta.)
Isovaalea
Agentti Scully
Viestit: 699
Liittynyt: To Loka 15, 2015 8:41 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Isovaalea »

Tuossa noita yleisempiä kuolinsyitä maailmanlaajuisesti

https://ourworldindata.org/causes-of-de ... e-die-from

Pitkä matka COVIDilla on piikkipaikalle, vielä pidempi matka jos COVID on todettu peruskuolemansyyksi.

Jos virus on niin helposti leviävä niin miksi ei ole silti levinnyt tehokkaammin, vaan tuossa on selkeitä alueellisia eroja isoissa maissa, joissa on jo isompi otanta kaatuneista. Lattiatason duunarit ovat kuitenkin olleet töissä useassa maassa, ammattiliikenne on toiminut maiden rajojen yli. Kaupat ovat olleet auki, jonoissa on vaan muistutettu turvaväleistä, henkilöliikenne on pelittänyt. Ei tuo nyt pelkästään konserteissa, uimahalleissa ja elokuvateattereissa voi levitä?

Kaveri Brasialiasta kertoi että pääosassa osavaltioita kuvernööri on muun puolueen edustaja kuin presidentti Bolsonaro. COVID on erittäin poliittinen asia, mitä enemmän (COVID) kuolleita sitä enemmän Bolsonaro saa puukkoa selkään. Osin varmasti paikkaansapitävä tuo kerrottu.
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja aumari »

Koronako rajoituksineen on aiheuttanut nyt jokapuolella vallitsevan yhteiskunnallisen kuohunnan? Ihan kuin nyt yht'äkkiä olisi huomattu värillisten syrjiminen. Ja nyt rasismia nähdään entistä enemmän ja myös siellä missä sitä ei ole ja vain yhdensuuntaisesti. Nytkö poliisit on pahiksia, joiden työskentelyä saa häiritä? On kuin ihmiset olisivat saaneet jonkun villiintymistartunnan. Onko korona hiipinyt aivoihin?
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Meitsi70 kirjoitti:
Onko Sikakoiralla jotain linkkejä laittaa väitteittensä tueksi?
On ja niitä on laitettu tähän osioon tonnikaupalla joten kannattaa lukaista ketju läpi.

Sitten maailmalta hyvinkin mielenkiintoista uutisointia

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006554502.html
Tutkimus väittää: Barcelonan jätevedestä löytyi koronaa jo maaliskuussa 2019
Kyseinen tutkimus on vasta lähetetty vertaisarvioitavaksi.

Espanjalaiset virologit ovat löytäneet jäänteitä uudesta koronaviruksesta Barcelonan viemärivedestä maaliskuussa 2019 kerätystä näytteestä, Reuters uutisoi. Uusi koronavirus ja sen aiheuttama covid-19-tauti tunnistettiin Kiinassa vasta joulukuussa 2019.

Mikäli tutkimuksen tulos pitää paikkansa, viruksen genomin niin varhainen löytyminen Espanjasta tarkoittaisi, että virus saattoi ilmaantua jo paljon aiemmin kuin on luultu.

Barcelonan yliopiston ryhmä ryhtyi testaamaan viemärivettä huhtikuun puolivälissä, jotta mahdolliset paikalliset epidemiat voitaisiin tunnistaa. Ryhmä päätyi testaamaan kuitenkin myös vanhempia näytteitä.

Ryhmä löysikin koronaviruksen jäänteitä Barcelonasta 15. tammikuuta 2020 kerätystä näytteestä. Ensimmäinen koronavirustartunta Barcelonassa vahvistettiin 41 päivää myöhemmin. Ryhmä testasi myös näytteitä, jotka oli kerätty tammikuusta 2018 joulukuuhun 2019. Uuden koronaviruksen genomia löytyi 12. maaliskuuta 2019 kerätystä näytteestä.

– SARS-CoV-2-viruksen tasot olivat matalia, mutta positiivisia, tutkimuksen johtaja Albert Bosch sanoi.

Tutkimus on toimitettu vertaisarvioitavaksi. Kansanterveyden ja saniteettihallinnon säätiön puheenjohtaja Joan Ramon Villalbi muistutti Reutersille, ettei tutkimuksen tuloksesta vielä voitu vetää johtopäätöksiä.

– Kun kyse on vain yhdestä tuloksesta, halutaan aina enemmän dataa, enemmän tutkimuksia, enemmän näytteitä vahvistamaan se ja sulkemaan pois laboratorion virhe tai metodologinen ongelma.

Reilu viikko sitten italialaiset tutkijat sanoivat löytäneensä jälkiä uudesta koronaviruksesta viemärivedestä joulukuussa kerätyistä näytteistä, BBC uutisoi tuolloin. Näytteet oli otettu Milanossa ja Torinossa 18. joulukuuta. Italian ensimmäinen vahvistettu tartunta todettiin helmikuun puolivälissä.

Myös Ranskassa tutkijat ovat löytäneet jälkiä koronaviruksesta paljon ennen ensimmäistä vahvistettua tartuntaa. Ranskalaistutkijoiden mukaan Pariisin lähellä 27. joulukuuta epäillyn keuhkokuumeen takia hoidossa olleella potilaalla oli todellisuudessa koronavirus.
Kyseessä siis ei tämän mukaan ole mikään uusi ja ihmeellinen tuttavuus vaan yksi niistä uusista Coronaviruksista joita maailmalla vuosittain löydetään. Lepakot ja muut öttiäiset Wuhanin torilla voidaan siis näiden perusteella unohtaa. :wink:

Ihan mielenkiintoista kuinka tämä nyt sitten yhtäkkiä "pandemiaksi" ylsi mikäli kiertänyt Eurooppaa jo vuoden verran . :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10639
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

sikakoira kirjoitti: La Kesä 27, 2020 9:28 am Ihan mielenkiintoista kuinka tämä nyt sitten yhtäkkiä "pandemiaksi" ylsi mikäli kiertänyt Eurooppaa jo vuoden verran . :lol:
Mielenkiintoista olisi myös se kuinka yhdistät tuon maaliskuu 2019 tiedon Bill Gatesiin... no ei vaan, jutuissasi ei kyllä ole mitään mielenkiintoista.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Jaa, kuinka liittyy no täysin saumattomasti Gates liittyy tapahtumiin. "Pandemia" lähti juuri silloin liikkeelle kun näin ennustettiin ja "pandemia" jatkuu kunnes rokote on saatu markkinoille. :lol:

Hyvä artikkeli kuinka sairaalat USA:ssa rahastavat Corona diagnisoinnillaan. Tietenkään tällaisia ei hyväksikäytetä vaan sairaalat raportoivat nuhteettomasti vain todelliset tapaukset.

https://off-guardian.org/2020/06/25/cas ... ronavirus/
Cash4Covid – How hospitals are making money off the coronavirus
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10639
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

sikakoira kirjoitti: La Kesä 27, 2020 10:51 am ^
Jaa, kuinka liittyy no täysin saumattomasti Gates liittyy tapahtumiin. "Pandemia" lähti juuri silloin liikkeelle kun näin ennustettiin ja "pandemia" jatkuu kunnes rokote on saatu markkinoille. :lol:
Juu eli kun arveltiin viruksen lähteneen liikkeelle 2020 tammikuussa niin se meni juuri niinkuin Gates pari kuukautta aikaisemmin ennusti... mutta jos virus olikin liikkeellä jo 2019 maaliskuussa niin se meni juuri niinkuin Gates ennusti... ihan saumaton logiikka jälleen, ja perään vähän off-guardiania :mrgreen:
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Niin, kuten on todettu jo aikaisemmin ymmärrän että sinulla on vaikeuksia hahmottaa kokonaisuuksia mutta yritän kyllä olla puuttumatta tällaiseen. :wink:

Nostetaan tähän tuo Minnesotalaisen senaattori / lääkäri Scott Jensenin kertoma tuosta edellisestä raportista jonka epäilet nähtävästi olevan salaliittoteoriaa :lol: (kannattaa se lukea kuitenkin)

https://www.youtube.com/watch?v=lsRay1wInBg
How Honest is the COVID Fatality Count ? Dr. Scott Jensen is a Physician & Minnesota State Senator.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11382
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tutkijat ovat pelänneet jonkin viruksen leviävän ihmiskunnassa pandemiaksi jo vuosikaudet todellisuudessakin eikä vain zombi-elokuvissa. Eläinkunnan puolelta se on vanha tuttu juttu, että eläinten kannan tihentyessä niiden joukossa alkaa leviämään yhä pahempia tauteja.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että monet osasivat ennustaa tilanteen. Tämä pandemia johtuu väkiluvun äärimmäisestä kasvusta, kaupunkien asumistiheydestä ja toisaalta ihmisten liikkuvuudesta. Virus pääsi katettuun pöytään jonkun pienen alueellisen ja sukupuuton partaalla kituuttavan elikkopopulaation sijasta.

Väliin taas käyriä (ja vessapaperin hamstraus on taas alkanut Australiassa):
https://yle.fi/uutiset/3-11419677
Koronaviruspandemia pahenee – karut käyrät näyttävät, kuinka tartunnat lisääntyvät eri puolilla maailmaa

Kokosimme yhteen kahdeksan maan ja eri mantereiden tartuntakäyrät.
koronavirus26.6.2020 klo 17.40

Koronavirustilanne on menossa huonompaan suuntaan maailmanlaajuisesti, vaikka Euroopassa tilanne onkin parantunut, arvioi Maailman terveysjärjestö WHO.

Maailmassa on vahvistettu yhteensä jo lähes 10 miljoonaa koronavirustartuntaa. Viruksen aiheuttamaan tautiin liittyen on kuollut yhteensä liki 490 000 ihmistä.

Maanosan hyvästä kehityksestä huolimatta Euroopassakaan ei ole syytä paukutella henkseleitä taudin selättämisen kunniaksi.

WHO:n aluejohtaja Hans Kluge sanoi torstaina, että Euroopassa 30 maassa koronavirustartunnat ovat lähteneet nousuun viimeisen kahden viikon aikana ja 11 maassa kasvu on ollut merkittävää. Yksi näistä yhdestätoista maasta on Ruotsi.

Keräsimme tähän juttuun tuoreet koronatiedot Yhdysvalloista, Brasiliasta, Intiasta, Saksasta, Etelä-Afrikasta, Ruotsista, Suomesta ja Australiasta.

Kuva
Tilastografiikka päivittäisistä koronavirustartunnoista eri maissa.

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa on vahvistettu maailman eniten koronavirustapauksia ja viruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia.

Torstaina kirjattiin Yhdysvaltain tähän mennessä korkein päiväluku uusia koronavirustartuntoja. Yhteensä kaikissa osavaltioissa rekisteröitiin 40 598 uutta tartuntaa. Uusia virukseen liittyviä kuolemia raportoitiin 2 430.

Ourworldindata-sivuston mukaan 26. kesäkuuta jotkut osavaltiot lisäsivät lukuihin mukaan myös todennäköiset covid-19-kuolemat, mikä saattaa selittää nousua viime vuorokauden kuluessa.

Koronavirus leviää nyt erityisesti maan etelä- ja länsiosissa. Texasin ja Floridan osavaltiot ilmoittivat, että ne keskeyttävät viruksen takia asetettujen rajoitusten purkamisen.

Yhdysvaltain tautikeskus CDC arvioi, että maassa saattaa olla jopa kymmenkertainen määrä tartuntoja kuin vahvistetut yli 2,4 miljoonaa tartuntaa.

Yhdysvalloissa on kirjattu yhteensä yli 120 000 virukseen liittyvää kuolemaa.

Brasilia

Maailman toiseksi pahiten koronaviruksesta kärsinyt maa on Brasilia. Tauti leviää nyt suurkaupunkien lisäksi syrjäisillä alueilla Brasilian maaseudulla.

Maassa vahvistettiin torstaina 39 483 uutta koronatartuntaa ja 1 141 virukseen liittyvää kuolemaa.

Yhteensä maassa on vahvistettu yli 1,2 miljoonaa tartuntaa ja lähes 55 000 kuolemaa.

Brasilian populistinen presidentti Jair Bolsonaro on suhtautunut vähättelevästi koronaviruspandemiaan. Bolsonaro sanoi torstaina, että hän on saattanut aiemmin saada koronatartunnan.

Intia

Koronavirus leviää kiihtyvää tahtia maailman toiseksi väkirikkaimmassa maassa Intiassa. Viime aikoina maassa on kirjattu päivittäin uusia vuorokausikohtaisia tartuntaennätyksiä.

Perjantaina Intiassa vahvistettiin 17 296 uutta tartuntaa, mikä oli jälleen uusi ennätys. Yhteensä maassa on todettu jo yli 490 000 tartuntaa. Virukseen liittyen on kuollut runsaat 15 300 ihmistä.

Intian rautatiet ilmoitti, että se lykkää matkustajajunayhteyksien palauttamista normaaliksi yli kuukaudella. Tällä hetkellä junien on määrä kulkea normaalisti elokuun 12. päivä alkaen.

Intian ja naapurimaa Pakistanin hallitukset vastustavat uusien rajoitusten asettamista taloudellisten syiden takia.

Saksa

Saksassa koronavirustartuntojen määrä on kääntynyt nousuun viime aikoina. Kasvun taustalla on Güterslohissa sijaitsevassa suuressa Tönnies-yhtiön teurastamossa puhjennut tautirypäs.

Perjantaina Saksassa vahvistettiin 477 uutta tartuntaa ja 21 uutta virukseen liittyvää kuolemaa. Yhteensä Saksassa on todettu 192 556 tartuntaa ja 8 948 koronaan liittyvää kuolemaa.

Torstaina Saksa laittoi satoja poliiseja valvomaan ihmisiä, jotka on asetettu karanteeniin teurastamosta levinneiden tartuntojen takia. Poliisin turvaamat paikallisviranomaiset tekevät tarkastuskäyntejä ihmisten koteihin varmistaakseen, että karanteeniin määrätyt henkilöt pysyvät sisätiloissa.

Güterslohiin on avattu viisi testauskeskusta, joissa ihmiset voivat käydä ilmaiseksi koronatestissä. Viranomaisten tavoitteena on tehdä 10 000 testiä päivässä.

Kuva
Tilastografiikka päivittäisistä koronavirustartunnoista eri mantereilla.
Etelä-Afrikka

Lähes puolet kaikista Afrikan mantereella vahvistetuista koronavirustartunnoista on kirjattu Etelä-Afrikassa.

Maassa kirjattiin perjantaina 6 579 uutta tartuntaa, mikä on vuorokausikohtainen ennätys. Yhteensä maassa on vahvistettu 118 375 tartuntaa. Virukseen liittyviä kuolemia on kirjattu runsaat 2 200.

Viruksen leviäminen alkoi kiihtyä Etelä-Afrikassa sen jälkeen, kun maa purki tiukkoja rajoituksiaan aiemmin tässä kuussa.

Ruotsi


Pohjoismaiden murheenkryyni koronaviruksen suhteen on Ruotsi. Tautitilanne Ruotsissa on huomattavasti synkempi kuin naapurimaissa. Yksi syy tähän on se, että Ruotsi ei asettanut tiukkoja rajoituksia viruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Ruotsissa vahvistettiin perjantaina 1 247 uutta tartuntaa ja 50 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Yhteensä maassa on vahvistettu 65 137 koronavirustartuntaa ja 5 280 virukseen liittyvää kuolemaa.

Maailman terveysjärjestö WHO katsoo, että Ruotsi kuuluu niiden 11 Euroopan maan joukkoon, joissa koronatartunnat ovat lähteneet merkittävään kasvuun viime aikoina. Muut näistä maista ovat entisiä Neuvostoliiton osia tai Balkanin alueen maita.

Ruotsin valtionepidemiologi Annders Tegnellin mielestä WHO on tulkinnut väärin tartuntadataa. Tegnellin mukaan Ruotsissa luvut ovat niin korkeat, koska maassa tehdään koronatestejä nyt enemmän kuin aiemmin.
Suomi

Suomessa koronaepidemia on ollut hiipumaan päin viime aikoina. Koronan takia asetettuja rajoituksia on purettu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina, että Suomessa on vahvistettu vuorokaudessa 19 uutta koronavirustartuntaa.

Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 7 191. Torstaihin mennessä Suomessa oli kuollut virukseen liitttyen 327 ihmistä.

Australia


Australian pääministeri Scott Morrison sanoo, että maa jatkaa koronaviruksen leviämisen estämiseksi asetettujen rajoitusten purkua, vaikka Victorian osavaltiossa tartunnat ovat alkaneet lisääntyä uudelleen.

Perjantaina Australiassa vahvistettiin 37 uutta tartuntaa, joista 30 todettiin Victorian osavaltiossa. Yhteensä Australiassa on rekisteröity runsaat 7 500 tartuntaa ja hieman yli sata virukseen liittyvää kuolemaa.

Victorian terveysviranomaiset pyrkivät saamaan paikallisen epidemian hallintaansa. Viranomaiset kertovat kulkeneensa ovelta ovelle melbournelaisessa lähiössä ja tehneensä yli 20 000 asukkalle koronatestin.

Maan kaksi suurinta kauppaketjua rajoitti perjantaina vessapaperin ja joidenkin muiden tuotteiden myyntiä, koska ihmiset ovat jälleen aloittaneet hamstraamisen uusien liikkumisrajoitusten pelossa.
Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2020 12:27 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

sikakoira kirjoitti: La Kesä 27, 2020 10:51 am ^
Jaa, kuinka liittyy no täysin saumattomasti Gates liittyy tapahtumiin. "Pandemia" lähti juuri silloin liikkeelle kun näin ennustettiin ja "pandemia" jatkuu kunnes rokote on saatu markkinoille. :lol:

Hyvä artikkeli kuinka sairaalat USA:ssa rahastavat Corona diagnisoinnillaan. Tietenkään tällaisia ei hyväksikäytetä vaan sairaalat raportoivat nuhteettomasti vain todelliset tapaukset.

https://off-guardian.org/2020/06/25/cas ... ronavirus/
Cash4Covid – How hospitals are making money off the coronavirus
En nyt suoraan pitäisi luotettavana referenssinä off-guardianin artikkeleita.. Mutta jos näihin referoidaan, niin kyllähän sitä saadaan aikaiseksi kaikenlaisia omaa agendaa tukevia salaliittoja rakenneltua. Esimerkiksi off-guardianin artikkelissa esitetty väite (senaattorin suulla esitettynä), että kuolinsyyksi voidaan merkitä Covid 19 ilman testausta ei pidä paikkaansa. Tämän voi tarkistaa sieltä oikeasta lähteestä eli esim. MDH:n sivuilta:

https://www.health.state.mn.us/diseases ... death.html

Lisäksi kysyisin, että millä muulla tavalla esim. USA voisi tukea taistelua Covidia vastaan kuin tukemalla lääkärikeskuksia, jos asiakkaalla ei satu olemaan vakuutusta? Pitäisikö asiakas vain käännyttää ovella ja toivotella tsemppejä? Off-guardianissa viitattiin myös muihin maihin, että tekevät mukamas samaa kuin USA merkitsemällä kuolinsyyksi Covid 19 ilman testausta, mutta pahus vieköön, mitään todisteita tälle ei muistettu laittaa mukaan.
Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2020 12:27 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

Koppakuoriainen kirjoitti: La Kesä 27, 2020 12:10 am
Meitsi70 kirjoitti: Pe Kesä 26, 2020 11:30 pmLisäksi linkin takana hyvä visualisointi Covid-kuolemisa vrt. muihin yleisiin kuolintapoihin. Huomionarvoista on kuolemien kiihtyvä kasvu, vaikka useassa maassa täydet rajoitukset päällä.

https://public.flourish.studio/visualisation/2562261/
Tuossa visualisoinnissa kannattaa huomioida se, että muut palkit yhdessä kuvaavat noin 7% maailman vuotuisista kuolemista. Noiden lisäksi olisi siis vielä 93% edestä muita kuolinsyitä, joihin vertailemalla saataisiin esitettyjä erilaisia palkkeja ja suhteellisia eroja.
Totta tuokin. Tekijä tiedostaa itsekin vertailun puutteet, mutta ideana on ollut havainnollistaa ja verrata Covidin kehitystä muihin vastaaviin kuolinsyihin ja joihin ihminen omalla tekemisellään voi vaikuttaa. "I used data from the Global Burden of Disease Study to find major causes of global death that were similar or lower in magnitude to COVID". https://rpubs.com/tonynick/covid_bar_chart_race_1

Ja Covidia on turhaa verrata esim. elintapasairauksien aiheuttamiin kuolemiin, jotka eivät tartu ihmisestä toiseen, esim. syöpä ja sydän- ja verisuonisairaudet eli ei Covid sinne piikkipaikalle ole menossa. Huomattavaa on tosiaan tuo Covid 19 kuolemien kiihtyvä tahti alkaen maaliskuun puolivälistä eteenpäin. Lisäksi kk sisään päivittäiset tartuntamäärät ovat tuplaantuneet lähelle 200k/päivä. Se, että päivittäiset kuolinmäärät eivät ole nousseet samaan tahtiin ja raportit keskimääräisestä kuoliniästä ovat laskeneet saattaa indikoida sitä, että enenevässä määrin nuoremmat sairastuvat maailmanlaajuisesti tautiin (vanhukset ovat paremmin eristettynä ja suojassa).
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Meitsi70 kirjoitti:
Esimerkiksi off-guardianin artikkelissa esitetty väite (senaattorin suulla esitettynä), että kuolinsyyksi voidaan merkitä Covid 19 ilman testausta ei pidä paikkaansa. Tämän voi tarkistaa sieltä oikeasta lähteestä eli esim. MDH:n sivuilta:

https://www.health.state.mn.us/diseases ... death.html
Niin siis tottakai paikallisen THL:n tarkoitus onkin saada oikeaa tietoa käsittelyynsä mutta kun se käytännössä ei vaikuta niin menevän. Samasta asiasta on raportoinut usea lähde tuon senaattorin lisäksi. WHO:n oma ohjeistus kuolintapausten raportointiin kertoo myös että epäillyt tapaukset voidaan luokitella Coronaksi. Britannian uusi lainsäädntö Coronaa koskien neuvoo myös samankaltaisesti.

Kaikkiin näihin löytyy myös linkit kun/jos jaksaa selata taaksepäin.
En nyt suoraan pitäisi luotettavana referenssinä off-guardianin artikkeleita
Tämä jaksaa hieman huvittaa kun kyseisen median on perustanut kolme kaveria jotka kyllästyivät Guardianin uutisoimaan valtakunnan propagandaan. Hyvin on tähänmennessä tuntunut tarinat tuolta pitävän kyllä paikkansa ja tottakai lähdelinkit aina mukana. :wink: On muuten yksi niistä harvoista medioista jotka ovat antaneet suunvuoron Coronatoimenpiteistä toistamieltä oleville asiantuntijoille.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2020 12:27 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

sikakoira kirjoitti: La Kesä 27, 2020 3:22 pm
Tämä jaksaa hieman huvittaa kun kyseisen median on perustanut kolme kaveria jotka kyllästyivät Guardianin uutisoimaan valtakunnan propagandaan. Hyvin on tähänmennessä tuntunut tarinat tuolta pitävän kyllä paikkansa ja tottakai lähdelinkit aina mukana. :wink: On muuten yksi niistä harvoista medioista jotka ovat antaneet suunvuoron Coronatoimenpiteistä toistamieltä oleville asiantuntijoille.
Eli tämä mielestäsi nostaa off-guardianin luotettavuutta, kun linkittävät lähteitä ja kääntävät niissä olevan sanoman päinvastaiseksi:

off-guardian:
Hospitals in the US are getting money for diagnosing Covid19. We’re not fact-checking that. We don’t need to. It’s already been done. As soon as his words were aired, the “independent fact checkers” descended upon them in an effort to prove him wrong. They could not. Snopes found his assertions “plausible”, Politifact called it “half true”, and FactCheck said it was true.
https://off-guardian.org/2020/06/25/cas ... ronavirus/

Snopes: we found no evidence to support Jensen’s assertion that “Medicare has determined” that hospitals will be paid $13,000 for patients with COVID-19 diagnoses or $39,000 for COVID-19 patients place on ventilators.
https://www.snopes.com/fact-check/medic ... -patients/

WRAL: Jensen did not respond to our request for information.
The federal government has decided to pay hospitals more for treating COVID-19 patients. But it isn’t a windfall in the way the headline suggests. And there is no indication that hospitals are over-identifying patients as having COVID-19. If anything, evidence suggests the illness is being underdiagnosed.
https://www.wral.com/fact-check-do-hosp ... /19156357/

Factcheck: Numerous readers have asked us about such claims, some of which imply that hospitals are making money by simply listing patients as having the disease — when in fact the payments referenced are for treating patients. And while some of the posts imply that fraud may be afoot, multiple experts told us that such theories of hospitals deliberately miscoding patients as COVID-19 are not supported by any evidence.
https://www.factcheck.org/2020/04/hospi ... ath-count/
Vastaa Viestiin