Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin? Iso mies, kasvot peitettynä juoksi alakouluikäisen lapsen perään aamuhämärissä Järvenpäässä


Koulumatkalla ollutta alakouluikäistä lasta ahdisteltiin tiistaiaamuna Paavonpolulla Järvenpäässä.

Lapsen isä kertoi tapauksesta Järvenpään Facebook-ryhmässä tiistaina aamupäivällä.

Lapsi oli lähtenyt ajamaan pyörällä kouluun kotoaan Nummenkylästä puoli kahdeksan aikaan aamulla. Hän oli ajanut Vanhan Valtatien varren pyörätietä pitkin. Hieman ennen Paavonpolkua etelän suunnasta vastaan oli tullut iso valkoinen pakettiauto, jonka molemmat rekisterikilvet oli peitetty. Auton merkki ei ole tiedossa.

Lapsi oli kertonut, että auto pysähtyi tien toiselle puolelle ja kuljettajan paikalta nousi iso mies, ei kovin pitkä, kasvot peitettynä ja lähti juoksemaan perään huutaen samalla jotain.

Järkyttynyt lapsi pääsi karkuun. Lapsen isä kiittelee Anttilan koulun toimintaa.

– Annan täydet pisteet siitä, miten tämä siellä hoidettiin, hän sanoo.

Anttilan koulun rehtori Seppo Rantanen kertoo, että huoltajille on lähtenyt koteihin tiedote ja että poliisi selvittää asiaa.

Järvenpään kaupunki julkaisi asiasta tiedotteen verkkosivuillaan. Siinä kerrotaan, että auto on väriltään valkoinen ja siinä on mustat teippaukset. Kaupunki kehottaa oppilaita ja alueella liikkuvia varovaisuuteen. Kaikista havainnoista voi ilmoittaa Itä-Uudenmaan poliisille numeroon 029 543 0291 ja hätätapauksissa numeroon 112.

https://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/ ... yna-juoksi
blindpedestrian
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

Ei kovin pitkä..
Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3249
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Jospa isiltä on lipsahtanut eräpäivä ohi....
qurqo kirjoitti: To Loka 26, 2023 9:01 pm Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kummisetä kirjoitti: Ke Tammi 29, 2020 9:55 pm Jospa isiltä on lipsahtanut eräpäivä ohi....
Jep. Ei kai kukaan lapsikaappari toimisi tuolla tavalla.

Monet tällaisista pakettiautokohtaamisista ovat kyllä paljastuneet väärinkäsityksiksi tai suoranaisesti tekaistuiksi.
????? ?? ??????.
canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1887
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Epäuskottavaksi tän tekee mustat teippaukset. Ei kukaan tollasta lähde tekemään firman autolla.
Mens malus in corpore sano
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Lapsen mielikuvituksen tuotetta kaikki tyynni. Lynkataankohan taas joku viaton yrittäjä joka sattuu ajamaan kyseisenlaisella autolla.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Avatar
LokakuunLapsi
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2019 3:37 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja LokakuunLapsi »

Hei kamoon, meistä kaikki ovat olleet joskus lapsia. Säikäyttäisikö Teitä nyt aikuisena vastaava tapahtuma? Itseäni kyllä. Voin vaan kuvitella miten pienen lapsen sydän on jyskyttänyt kauhusta.
Juu, voi myös olla, että lapsen pelko ja mielikuvitus on värittänyt osittain tapahtuman kuvausta, mutta jos joku pysäyttää auton tien viereen juuri lähettyville ja autosta nousee joku (olipa sitten lyhyt tai pitkä) ryntäämään perään aamuhämärissä, niin miten lapsen olisi pitänyt toimia? Jäädä kiltisti odottamaan tarjoaako kiva aikuinen karkkia?
Itse olisin vastaavassa tilanteessa aikuisenakin polkenut pyörällä pakoon kuin hullu. Yleensäkään ei ole mielenkiintoa jäädä kuuntelemaan, mitä asiaa yllättäen perääni juoksemaan lähtevällä miehellä voisi olla.
- Etsivä löytää -
Kaustinen
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: To Touko 09, 2013 8:23 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Kaustinen »

Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen, että pakettiauton kuljettaja yrittänyt antaa lapsille palautetta liikennekäytöksestä tms. Joskus on tullut itsekin pysähdyttyä ja kehotettua siirtymään lapsia suojatielle keskeltä pimeää risteystä ja nyt kun lapset saavat ajella fillareilla läpi vuoden, niin aikamoisia vaaratilanteita meinaa tulla pimeiden fillareiden tms. vuoksi.

Mutta ratkennee siihen, että ko. kuljettaja ilmoittautuu, jos on puhtaat jauhot pussissa.
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

canis lupus kirjoitti: To Tammi 30, 2020 8:57 am Epäuskottavaksi tän tekee mustat teippaukset. Ei kukaan tollasta lähde tekemään firman autolla.
No kuka ajelee autolla jonka molemmat kilvet on peitetty?

Ei kukaan,se jos mikä herättää huomiota ja soittelua poliisille,palokunnalle,Pentille ja Oskarille.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Tämmösten takia en itse koskaan juoksentele lasten perässä tai ala lähestymään ketään vauhkona tuolla ulkona,kyllä pitää pelkällä keskisormella pärjätä lasten kans.Sitä merkkiä ne jopa pitää asiallisen hemmon huomion osoituksena.Herrasmies vittuiluna.Ei vaarallinnen mutta vittuuntunu kuitenki.
Eivätkä syytä pedariksi tms. vaan saa jatkaa matkaa "joku idiootti ukko":na eikä päädy internettiin niinkö se yks raksamies sillon pakulla,saatana mikä ajojahti sitä vastaan alko ku ajo kahesti jonku tarhan ohi eikä näyttäny keskaria kakaroille...Osa aiko hakataki ku näkee sen.Ja jätkä etti työmaan osoitetta,oli pakko kattoa auton ikkunasta että löytää niin kappas,pedofiiliksi leimattiin kertalaakista.
Onneksi joku ei käyny tappamassa sitä,ei ollu kaukana.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005499099.html

https://www.ksml.fi/kotimaa/Ajeli-edest ... li/1261498
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
Mr Walker
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: To Tammi 30, 2020 3:32 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Mr Walker »

On se vaan kumma että näitä pktautoja/tapauksia on on ympäri maata aina vaan ja kaikilla lapsilla ja sivullisillakin näkijöillä kamerapuhelimet ja kuitenkaan ei koskaan yhtään kuvaa missään...🎈
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Fire »

Kaustinen kirjoitti: To Tammi 30, 2020 2:31 pm Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen, että pakettiauton kuljettaja yrittänyt antaa lapsille palautetta liikennekäytöksestä tms. Joskus on tullut itsekin pysähdyttyä ja kehotettua siirtymään lapsia suojatielle keskeltä pimeää risteystä ja nyt kun lapset saavat ajella fillareilla läpi vuoden, niin aikamoisia vaaratilanteita meinaa tulla pimeiden fillareiden tms. vuoksi.

Mutta ratkennee siihen, että ko. kuljettaja ilmoittautuu, jos on puhtaat jauhot pussissa.
Eli muuten vain ajellut rekkarit ja kasvot peitettyinä?
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Jpään aamuliikenne on sen verran vilkasta, etten todellakaan osta tuota kertomusta, ellei samaan aikaan ole tullut vähintään viittä ilmoitusta peitetyistä kilvistä pakussa. Ipana lienee saanut vähän palautetta ajelustaan ja säikähtänyt sitä, koululla ovat sitten huomanneet järkytyksen ja penska alkanut hädissään satuilemaan.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

tokkaukko kirjoitti: To Tammi 30, 2020 3:02 pm
canis lupus kirjoitti: To Tammi 30, 2020 8:57 am Epäuskottavaksi tän tekee mustat teippaukset. Ei kukaan tollasta lähde tekemään firman autolla.
No kuka ajelee autolla jonka molemmat kilvet on peitetty?
Kilvet peityllä pakulla ei ajele lapsenhaistelijat, sehän herättää huomiota, vaikka "lainakilvillä" olisi järkevämpää ajaa. Jätetään peitetyillä kilvillä ajo arvokuljetusryöstöjen ja lapsen mielikuvitusjuttujen osalle.

Tällä menneellä vuosikymenellä on ollut useampia keksittyjä juttuja, joihin liittyy pakettiauto. Parhaiten muistuu mieleen tyttö, joka löytyi ojasta sidottuna. Kertoi Lähi-Itäläisten miesten ottaneen hänet pakuun, sitoneen ja ojaan heittäneen. Poliisi uskoi häntä kuin Auerta ikään kunnes joku tutkija kiinnitti huomiota raiskaukseen jota ei ollut tai yritystäkään, sitä ei tytön kertoman mukaan edes yritetty ja painostettuna tyttö tunnusti: keksi koko jutun ja sitoi itsensä puroon. Ei pakua, ei tummia miehiä.

70-luku oli taas huppupäiden vuosikymmen. Helsingin kellarisurmien yhteydessä nähtiin erinäisiä huppumiehiä liikkuvan. Osa tavoitettiin, muutama jäi tuntemattomaksi. Surullisin 70-luvun huppumies-tapaus oli se kun äiti murhasi lapsensa metsässä kivellä päähän lyömällä. Kertoi ulkopuolisen huppumiehen tulleen, lyöneen tätä äitiä lievästi ja sitten tappaneen lapsen kivellä päähän lyöden. No, nyt alkaa ajatus ja teksti mennä laveaksi, Pikku-Katjasta on ketjunsa: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... 63&start=0
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Kaustinen
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: To Touko 09, 2013 8:23 pm

Re: Järvenpää: Näitkö valkoista pakettiautoa mustin teippauksin?

Viesti Kirjoittaja Kaustinen »

Fire kirjoitti: To Tammi 30, 2020 8:30 pm
Kaustinen kirjoitti: To Tammi 30, 2020 2:31 pm Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen, että pakettiauton kuljettaja yrittänyt antaa lapsille palautetta liikennekäytöksestä tms. Joskus on tullut itsekin pysähdyttyä ja kehotettua siirtymään lapsia suojatielle keskeltä pimeää risteystä ja nyt kun lapset saavat ajella fillareilla läpi vuoden, niin aikamoisia vaaratilanteita meinaa tulla pimeiden fillareiden tms. vuoksi.

Mutta ratkennee siihen, että ko. kuljettaja ilmoittautuu, jos on puhtaat jauhot pussissa.
Eli muuten vain ajellut rekkarit ja kasvot peitettyinä?
Näillä loskapskakeleillä taitaa olla itsellänikin peitetyt rekkarit. Kasvojen peittäminen on vaikeammin selitettävissä, mutta toisaalta; pakoon säntäävät lapset eivät kovin tarkkaan ole varmasti katsoneet. Vähän epäloogiselta tuntuisi sekin, että rekkarit ja naama peitetty ja teippaukset kyljissä. Vaan selvinnee, jos selvinnee. Ihan vaan omasta tuttavapiiristäkin löytyy tällainen väärä hälytys- tapaus; onneksi asia ei sentä lehtiin levinnyt. Vaan toki näissäkin parempi ottaa kaikki vakavasti kuin olla ottamatta. Omassa lapsuudessa kaikki oli varmaan "lasten juttuja" ja ei ole hyvä linja sekään.
Vastaa Viestiin