TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Kipix
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 7:23 am

TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja Kipix »

Poliisin työstä kertovasta tv-sarjasta tuttua poliisimiestä syytetään kolmesta törkeästä rattijuopumuksesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Syyte: Tosi-tv:stä tuttu poliisi ajoi poliisi­autoa vahvassa humalassa

Julkaistu: 6:02

Törkeistä rattijuopumuksista syytetty poliisimies on pidätetty virastaan.

Poliisin työstä kertovasta tv-sarjasta tuttua poliisimiestä syytetään kolmesta törkeästä rattijuopumuksesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Epäillyt rikokset tapahtuivat kahtena eri päivänä viime vuoden marraskuussa.

Epäily on, että mies olisi jo ennen työvuoroaan ajanut autoa vahvassa humalassa. Miehen työvuoro alkoi iltaseitsemältä, ja silloin hänen epäilty humalatilansa tuli myös kollegoiden tietoon. Mies ajoi poliisiautoa, ja hän osallistui yhteen hälytystehtävään. Miehen epäillään tehneen ajonsa aikana useita virheitä. Ajon jälkeen hän puhalsi poliisin alkometriin 1,6 promillen lukemat.

SEURAAVANA päivänä poliisimies pidätettiin virastaan. Hän on yhä pidätettynä virastaan.

Viranpidätystä seuranneena päivänä miehen epäillään syyllistyneen jälleen törkeään rattijuopumukseen. Tämä tuli ilmi, kun hän törmäsi epäilysten mukaan kuorma-autoon. Miehellä ei ollut ajon aikaan voimassaolevaa ajokorttia.

Poliisimies ei ole myöntänyt rikoksia. IS ei tavoittanut häntä itseään kommentoimaan syytteitä maanantaina.

Suomen televisiossa on nähty viime vuosina useita poliisin työstä kertovia tosi-tv -sarjoja.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006394808.html

Lisätty uutinen linkin takaa ja linkki vaihdettu mobiilista "tavalliseen"
-NILS-
“Logic will get you from A to Z; imagination will get you everywhere.”
― Albert Einstein
Mies 1968
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Ke Loka 23, 2019 10:11 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja Mies 1968 »

Kipix kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 7:36 am Poliisin työstä kertovasta tv-sarjasta tuttua poliisimiestä syytetään kolmesta törkeästä rattijuopumuksesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Mikä saa sut virkamiehenä menemään töihin kännissä? Sairassoitolla saisi 3 päivää vapaata ilman lääkäritodistusta.
MrsLemon
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: Su Maalis 07, 2010 2:33 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja MrsLemon »

Mikä saa sut virkamiehenä menemään töihin kännissä? 

Alkoholismi. Nimim. Kokemusta on.
Eye for an eye, tooth for a tooth.
HupiUkko
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 4:14 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja HupiUkko »

Kukahan tv kyttä mahtaa olla?? :lol:
Supoteus
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: Ti Heinä 31, 2018 7:27 pm
Paikkakunta: Ouagadougou

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja Supoteus »

Mulle tuli heti mieleen ne ota rahat juokse -sarjan poliisit. Tuskin kukaan virassa oleva ja poliisit sarjassa oleva. :?:
"Mies tapettiin Tyrväällä".
"Ai siis millä se tapettiin?"
Nulli
Poliisikoira Rex
Viestit: 279
Liittynyt: Ti Huhti 28, 2009 10:41 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja Nulli »

Supoteus kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 11:30 am Mulle tuli heti mieleen ne ota rahat juokse -sarjan poliisit. Tuskin kukaan virassa oleva ja poliisit sarjassa oleva. :?:
Et ilmeisesti lukenut ollenkaan juttua ennen kun tuli jotain mieleen ja päätit kommentoida?
Sonderkommando
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Pe Syys 13, 2019 1:35 am

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja Sonderkommando »

No häntä ei enään poliisina nähdä, sen verran pahasti on uskottavuus kärsiny. Omalla ajalla törttöilystä ja yhdestä perusmuotoisesta rattijuopumuksesta olisi, EHKÄ voinut vielä säilyttää työpaikkansa. Tsemppiä riippuvuuden hoitoon.
-Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Supoteus kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 1:12 pm
Nulli kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 12:13 pm
Supoteus kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 11:30 am Mulle tuli heti mieleen ne ota rahat juokse -sarjan poliisit. Tuskin kukaan virassa oleva ja poliisit sarjassa oleva. :?:
Et ilmeisesti lukenut ollenkaan juttua ennen kun tuli jotain mieleen ja päätit kommentoida?
Ei edellisiä viestejä kuulu lukea
Modet vois bannia vittuun tän Supoteuksen paskomasta palstaa..
Poliisimies ei ole myöntänyt rikoksia. IS ei tavoittanut häntä itseään kommentoimaan syytteitä maanantaina.
Mikähään tämän epärehellisen poliisin nimi mahtanee olla? Kiistää rattijuopumuksen, vaikka todisteet on. Ettei olis säätänyt enemmänkin, kun asenne on tuollainen.. rikollinen tuo on enemmän kuin poliisi.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja maxi »

Sonderkommando kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 12:30 pm No häntä ei enään poliisina nähdä, sen verran pahasti on uskottavuus kärsiny. Omalla ajalla törttöilystä ja yhdestä perusmuotoisesta rattijuopumuksesta olisi, EHKÄ voinut vielä säilyttää työpaikkansa. Tsemppiä riippuvuuden hoitoon.
Uskottavuus!? Ja Millä tavoin se on ansaittu. Poliisi tekee työtään ja vapaalla ei tee, mutta vapaallakin poliisin tulee käyttäytyä ja elää kuin olisi töissä sekä puuttua myös epäkohtiin vapaallakin.
Aikanaan kun virassa ollut poliisimies vapaa ajallaan ollessa nakkasi ministeri Pekkarisen lumihankeen Ylläksellä hän sanoutui virasta itse irti. Palasi myöhemmin takaisin Poliisin tehtäviin. Virkamiehet ml. Poliisit ovat ihmisiä ylilyönteineen vastuu tekemisistään pitää kuitenkin kantaa jos ei kykene humalatilaltaan töihin kyseessä lienee jo alkoholismi.
Elämä on laiffii
napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Ketähän nyt noista tv-tähdistä vois olla eniten sellasen viinaan menevän oloinen...pari ehdokasta nyt ainakin tulee mieleen, vaikken näitä uusimpia jaksoja ole edes katsonut
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
finnbar87
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Su Huhti 27, 2014 9:29 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja finnbar87 »

napalanko kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 11:18 pm Ketähän nyt noista tv-tähdistä vois olla eniten sellasen viinaan menevän oloinen...pari ehdokasta nyt ainakin tulee mieleen, vaikken näitä uusimpia jaksoja ole edes katsonut
Ekana tuli mieleen eräs, joka vastusti kännipäissään ravintolan portsareita muutamia vuosia sitten ja selvisi silloin 300€ sakoilla ja työnantajan kirjallisella varoituksella. Varmasti löytyy triidi täältäkin, mutta en vain itse osannut. Toivottavasti nyt ei ole kuitenkaan hän, kun on ollut sarjassa varsin sympaattisen oloinen. Sellaisia kunnon mulukkujakin löytyy, näistä jokaisesta esitetystä poliisien työtä kuvanneesta sarjasta.
slk
Hetty Wainthropp
Viestit: 451
Liittynyt: La Loka 27, 2012 4:30 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja slk »

finnbar87 kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 11:55 pm
napalanko kirjoitti: Ti Helmi 04, 2020 11:18 pm Ketähän nyt noista tv-tähdistä vois olla eniten sellasen viinaan menevän oloinen...pari ehdokasta nyt ainakin tulee mieleen, vaikken näitä uusimpia jaksoja ole edes katsonut
Ekana tuli mieleen eräs, joka vastusti kännipäissään ravintolan portsareita muutamia vuosia sitten ja selvisi silloin 300€ sakoilla ja työnantajan kirjallisella varoituksella. Varmasti löytyy triidi täältäkin, mutta en vain itse osannut. Toivottavasti nyt ei ole kuitenkaan hän, kun on ollut sarjassa varsin sympaattisen oloinen. Sellaisia kunnon mulukkujakin löytyy, näistä jokaisesta esitetystä poliisien työtä kuvanneesta sarjasta.
Tarkoitat mikkeliläistä Jarkko Lappia joka on nykyään rikoskomisario. Enpä usko että on hän. Antoi paikallisessa lehdessä 17.10.2019 miten ohjeita miten välttää huijatuksi tulemisen nettikaupoissa. Tämä epäilty poliisi jäi kiinni vasta marraskuussa, mutta tämä on pieni paikka kyllä se tiedettäisiin.
"Kaikki on mulkkuja kunnes toisin todistetaan". Frank Zappa
SherlockBitch
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Su Marras 01, 2015 1:42 am

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja SherlockBitch »

Facebookryhmässä liikkui huhua, että olisi Lappeenrannan poliisi kyseessä. Parihan niitä Lappeenrannan poliiseja on Poliisit-ohjelmassa näkynyt ja molemmat heistä erittäin mukavan oloisia, joten toivon todella ettei huhu pidä paikkaansa.
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja khl »

Kyllähän sitä mukavan oloinen voi olla vaikka jurrissa ajeleekin :?
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: TV:stä tuttu poliisimies syytteessä mm. kolmesta rattijuopumuksesta

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

SherlockBitch kirjoitti: Ke Helmi 05, 2020 1:14 am Facebookryhmässä liikkui huhua, että olisi Lappeenrannan poliisi kyseessä. Parihan niitä Lappeenrannan poliiseja on Poliisit-ohjelmassa näkynyt ja molemmat heistä erittäin mukavan oloisia, joten toivon todella ettei huhu pidä paikkaansa.
Joka saatanan poliisi on aina mukavan oloinen, kun eetteriin nauhoitetaan. Noilla tv-kameroilla on ihme vaikutus ihmisiin.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Vastaa Viestiin