Ollaan, ollaan.
Epäilen, että lapsensa surmanneilla mahdollisen masennuksen lisäksi on usein joku persoonallisuushäiriö. Tai masennus psykoottista. Suomessakin on masennusdiagnoosin saaneita ihmisiä valtavasti ja "pelkästään" masentuneet aika vähän henkirikoksiin syyllistyvät; leipälaji on ennemmänkin itsemurha ja ajatuskulut sen suuntaisia, että läheisten on parempi elää kun minua ei ole.
Masennus lienee monimutkainen vyyhti ja mikä lopulta on sisäsyntyistä ja mikä johtuu ulkoisista olosuhteista? Voiko koulukiusaamisen aiheuttama jatkuva stressi vaikuttaa kehon metaboliaan ja ulkoiset olosuhteet siten muuttaa hermoston toimintaa masennuksen suuntaan? Tai lapsiperheillä jatkuva valvominen? Yksinäisyys rassaa nykyäitejä enemmän, kun tukiverkot on huonot tai kaukana.
Eikähän lopulta ole niin oleellista saada tarkkaa masennuksen aiheuttajaa selville, kun oireet ovat kuitenkin samankaltaisia. Tai tietenkin on, jotta voidaan ehkäistä masennuksen lisääntymistä väestössä, mutta jos joku surmaa lapsen sairastaessaan masennusta, tuomion ja lopputuloksen kannalta ei masennuksen syntysyyllä ole niin merkitystä siinä yksittäisesssä tapauksessa.
Tässä tapauksessa avun saamista on voinut vaikeuttaa kulttuurierot; oletan että mielenterveysongelmat voivat olla joissain kulttuureissa suurempi tabu, mitä meillä nykyään. Ja häpeä. Traumataustakaan tai vaikeat olot ei likikään aina johda lapsen surmaamiseen; eikös nämä karkotetut nigerialaiset ihmiskaupan uhritkin koittaneet lapsiaa hoitaa, vaikka lapset ovat syntyneet hyväksikäytön ja seksikaupan seurauksena? Ja pakolaisleireillä monet äidit huolehtivat lapsistaan niin hyvin kuin niissä olosuhteissa voivat ja meikäläisistäkin yksihuoltajaäideistä monet saattavat tehdä useaa työtä ja koittaa kaikin tavoin saada lapsilleen mahdollisuuden ruuan lisäksi harrastuksiin ja opiskeluun.