Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja putsari »

Vantaan kaupunki teki sopimuksen työntekijöitä hyväksikäyttäneen siivousyrityksen kanssa: "Emme olleet tietoisia epäkohdista"

Siivousalaa ja sen työntekijöitä koskevat laajat epäkohdat nousivat julkisuuteen viikonloppuna.

Helsingin Sanomien julkaiseman selvityksen mukaan alan työntekijöihin, erityisesti ulkomaalaisiin, kohdistuu laajaa ja systemaattista hyväksikäyttöä. Pahimmillaan työntekijöiden olot ovat muistuttaneet jopa ihmiskauppaa.

Keskiössä on SMC Palvelut -niminen yritys, joka toimii muun muassa Espoossa ja Tampereella ja jonka kanssa Vantaan kaupunki solmi viime syksynä toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen.

"Epäkohdat tulivat yllätyksenä"
Vantaan kaupungin hankintajohtaja Tiina Ekholm kertoi tänään MTV Uutiset livessä, että Helsingin Sanomien paljastamat epäkohdat tulivat kaupungille yllätyksenä.

– Emme olleet tietoisia näistä epäkohdista. Ne eivät näy meidän normaaleissa tarkastuksissa, joita teemme ennen sopimuksen solmimista eli hankintalain mukaiset rikosrekisteriotteen tarkastukset ja tilaajalainmukaiset tarkastukset, Ekholm sanoi.

Tällä hetkellä HS:n esille tuomia epäkohtia selvitetään ja tulosta odotetaan mahdollisimman pian. Ekholm kertoo, että kaupungin ja siivouspalvelufirman sopimuksessa on selvät purkuehdot eli mikäli Vantaan kaupunki lähtee sopimusta purkamaan, siihen pitää olla olemassa perusteet.

Ekholmin mukaan kaikkia epäkohtia ei sopimuksen solmimisen vaiheessa pystytä aina selvittämään, vaikka vaadittaisiin kuinka paljon erilaisia sopimuksia ja asiakirjoja.

– Jos pyydettäisiin vaikka työsopimuksia nähtäville, niin siellä saattaisi olla kaksi erilaista sopimusta, toinen joka näytetään ja toinen, joka toteutetaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/van ... #gs.9kt9g2


Suomalaiset rassistiset pottunokatko matuloisia hyväksi käyttävät. Orjalaivojen tervat sentään.En voi hengittää!!!!
SMC Palvelut Oy
Ala'a H Sufar, toimitusjohtaja (1/2016), hallituksen puheenjohtaja (10/2019)
Hallitus
Mustafa Ubr Abdullah Okbi, hallituksen jäsen (10/2019)
Al-Baaj Abdulqader Baqer Naser, hallituksen varajäsen (10/2019)
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Kirjoittelin jo aiemmin Murha.infossa muistakin Vantaan oudoista jutuista useampia virka- ja luottamustoimissa istuvaa tai istunutta nimeltä mainiten. Asiat olivat ihan julkisia ja niitä oli ruodittu muuallakin netissä. Kyseiset viestit kuitenkin poistettiin Murha.infosta ilman selitystä. Ehkä vähitellen päästään oikeasti juttelemaan Vantaasta, sillä ei ne asiat kuitenkaan salassa pysy.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Juu, mamut ovat rikollisia. Ken olisi voinut uskoakaan? Nehän tulevat tänne sortoa pakoon ja kaikkien taustat tiedetään tarkkaan.

Tästäkin olisi kymmenen kertaa isommat otsikot natsirasistesta, jos olisivat olleet pottuneniä.
"Those who want respect, give respect."
Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

No onhan tästä ollut poikkeuksellisen paljon juttua mediassa. Aika harvasta asiasta kirjoitetaan näin perusteellisesti ja paljon. Koetan listata tähän eri medioiden uutisia aiheen ympäriltä. En kopioi juttujen tekstejä, koska pelkillä linkeilläkin tästä tulee pitkä viesti. Sitä ihmettelen, miksi asiasta ei ole täällä enempää keskustelua.

HS:n Artikkeli Siivoton juttu 5.7. (tilaajille), jossa paljastetaan, että siivousalalla teetetään töitä ilman taukoja ja mitättömällä palkalla, työvoimana maahanmuuttajat, jotka odottavat oleskelulupia tms.
HS 5.7. Työministeri Haatainen kommentoi väärinkäytöksiä
HS 5.7. Vantaalla sopimus yhden riistofirman kanssa
Yle 5.7. kysyy työministeri Haataisen kommentteja viitaten HS:n juttuun
Yle 5.7. haastattelee PAM:n edustajaa siivousalan ongelmista ja viittaa HS:n juttuun
Iltalehti 5.7. kertoo HS:n jutusta ja siitä, että pääministeri Marin on ottanut kantaa epäselvyyksiin somessa
MTV 5.7. haastattelee työministeri Haataista viitaten HS:n juttuun
HS 6.7. Lisätietoa Vantaan sopimuksista yhden epäselvyyksiin sotkeutuneen firman kanssa
HS 6.7. Espoo väitti kuulleensa väärinkäytöksistä 2017, vaikka kuuli jo kymmenen vuotta sitten
Iltalehti 6.7. haastattelee asiaan liittyen työoikeuden professoria
IS 7.7. sivuaa aihetta kertomalla, millaista palkkaa siivousalalla pitäisi maksaa ja toistamalla HS:n artikkelin tietoja ongelmista
HS 7.7. haastattelee siivousalan työnantajaliiton johtajaa, joka ehdottaa ratkaisumalleja

En viitsinyt etsiä listaan aivan kaikkia sellaisia uutisia, joissa lähinnä toistellaan HS:n alkuperäisen artikkelin tietoja sekä muuten viitataan lähinnä muiden uutisiin.

HS:n haastattelemat siivoojat ovat työskennelleet SMC palvelut -nimisessä firmassa, jota pyörittävät irakilainen Ibrahim al-Beaaj ja suomalainen Mira Henriksson. Jutun mukaan työntekijöitä on mm. uhkailtu, työhönotossa on vaadittu turvapaikkapuhuttelun pöytäkirjaa, al-Beaaj on maininnut että jos työntekijä on hankala, hän voi vaikuttaa siten että turvapaikkahakemus hylätään jne. Lisäksi "Poliisi epäilee al-Beaajia ja Henrikssonia ihmiskaupasta ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Uhreja on kymmenkunta. Lisäksi poliisi epäilee kaksikkoa törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä." Sama firma on toiminut aiemmin nimellä Super Moon Cleaning. Aluehallintovirasto on tehnyt siitä jo kymmenkunta vuotta sitten esitutkintailmoituksia, joissa sanotaan mm. näin: "Vaikka ilmoituksen tehneiden työntekijöiden työsuhteet eivät ole ajallisesti olleet pitkiä eikä saamattomista palkoista näin ollen ole kertynyt suuria summia, työsuojelun vastuualueelle tulleiden useiden ilmoitusten perusteella työsuojeluviranomainen katsoo, että Super Moon Cleaning Oy:n toiminta kokonaisuutena perustuu ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäytölle."

Eli tässä on ilmeisesti puljattu melko isoja summia teettämällä ilmaista työtä ja muutenkin huijaroiden. Minusta noita uutisia on julkaistu viime aikoina melko hyvää tahtia. Lisäpaljastuksia muista firmoista saisi tulla. Sen sijaan murha.infossa tuntuu aika harvaa kiinnostavan. Tähän verrattuna supersuosittu näyttäisi olevan esimerkiksi ketju jostain pride-lipun polttamisesta, joka tuntuisi yhteiskunnan kannalta melko merkityksettömältä tähän toimintaan verrattuna. En tosin tiedä, koska en ole jaksanut koko ketjua aukaista. Mutta kyllähän tällaisisita uutisista pitäisi syntyä melko pitkätkin perkaukset, kun ajattelee esimerkiksi millaisen siivun tämä toiminta vie rehellisten yrittäjien leivästä erityisesti pääkaupunkiseudulla. Vastaaviahan on esimerkiksi Nepalilaisravintoloiden riistotoiminta, josta on myös murha.infossa vapaan keskustelun puolella muutaman viestin ei kiinnosta ketään -ketju. Tai Oulun pizzamafia, josta on kuitenkin keskusteltu 11 sivun verran.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Sitten voidaan myös kysellä että kuinka tällainen on edes mahdollista? Päivi Nerghän tietää henkilökohtaisesti kaikkien tulleiden taustat. Ei siis ole mahdollista. :mrgreen:
"Those who want respect, give respect."
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Kai tuo mielenkiinnon puute on samaa kuin se että jaksetaan nurkkapöydässä nurista veronkiertopitsoista mutta yllättäen se tie kotiin menee jonkun kebabluolan kautta.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

ReissuLasse kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 6:15 pm Kai tuo mielenkiinnon puute on samaa kuin se että jaksetaan nurkkapöydässä nurista veronkiertopitsoista mutta yllättäen se tie kotiin menee jonkun kebabluolan kautta.
Miksi pitäisi keskivertokansalaista sen kummemmin enää kiinnostaa veronkierrot? Näistä asioista on puhuttu jo viimeiset 20 vuotta, mutta ei valtio vaan ole tehnyt mitään asialle. Suurin osa mamupizzerioista kiertää veroja. Se on kaikkien tiedossa ja se on vähän niin kuin epävirallisesti sallittua valtion puolesta. Sen sijaan jotkut jäätelöpakettien logot on joku isompikin ongelma, niin ei voi kuin nauraa enää tälle touhulle.

Kun kerta valtiota ei veronkierto haittaa, niin ei kyllä enää minuakaan. Onhan meillä varaa ja vaikkei olisikaan, niin aina voi ottaa lisää lainaa. 8)
"Those who want respect, give respect."
Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

ReissuLasse kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 6:15 pm Kai tuo mielenkiinnon puute on samaa kuin se että jaksetaan nurkkapöydässä nurista veronkiertopitsoista mutta yllättäen se tie kotiin menee jonkun kebabluolan kautta.
Olet varmaan jäljillä. Nämä ovat sen verran monimutkaisia ja sekavia tapauksia, että joutuu selvittelemään aika pitkään ennen kuin voi sanoa mitään järkevää. Esimerkiksi pizzamafian tapauksessa minulle ei ole selvinnyt, mitkä ravintolat kuuluvat tuohon mafiaan, joten niitä voi olla vähän vaikea vältellä. Olen kylläkin ratkaissut ongelman jo kauan aikaa sitten siten, että en käy pizzakebuloissa, koska ruoka on käytännössä aina tehty huonolaatuisista aineksista eikä muutenkaan tiedä, mitä siellä taustalla on. Mutta jos niissä haluaa käydä, on käytännössä mahdoton tietää, mikä sattuu olemaan se kaupungin ainoa rehellinen yritys. Siivousalalla taas päättäjien pitäisi olla todella hyvin kartalla kulloisenkin firman taustoista, jotta päätöksiä pystyisi tekemään järkevästi. SIinä auttaisi alkuun kyllä sekin, että hinnan painotus sopimuksissa ei olisi 95%.

Näiden tapausten ongelmahan on se, että kun alalla toimii tällaisia ketkuja, samoilla markkinoilla on melko mahdoton toimia rehellisenä yrittäjänä. Super Moon Cleaning teki HS:n mukaan aika isot voitot vuosina 2008-2013, minkä jälkeen se meni konkurssiin ja markkinoille ilmestyi SMC palvelut. Pizzerioissa on monesti sama juttu, eli firman nimet vaihtuvat ja sama meno jatkuu. Epärehellinen nilkki pystyy kampeamaan rehelliset yrittäjät markkinoilta, kunhan moraali vain on riittävän joustava. Tällaista vastaan ei oikeastaan toimi mikään muu kuin julkisuus ja siksi niistä pitäisi keskustella.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

jepulis82 kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 6:28 pm Miksi pitäisi keskivertokansalaista sen kummemmin enää kiinnostaa veronkierrot? Näistä asioista on puhuttu jo viimeiset 20 vuotta, mutta ei valtio vaan ole tehnyt mitään asialle. Suurin osa mamupizzerioista kiertää veroja. Se on kaikkien tiedossa ja se on vähän niin kuin epävirallisesti sallittua valtion puolesta. Sen sijaan jotkut jäätelöpakettien logot on joku isompikin ongelma, niin ei voi kuin nauraa enää tälle touhulle.

Kun kerta valtiota ei veronkierto haittaa, niin ei kyllä enää minuakaan. Onhan meillä varaa ja vaikkei olisikaan, niin aina voi ottaa lisää lainaa. 8)
Hyvä selitys typerälle toiminnalle on aina, että valtion pitäisi hoitaa ajattelu kansalaisen puolesta. Harmi vain, että siinä ei ole mitään järkeä. Ei ne mamupizzeriat kauan pyöri, jos niissä ei ole asiakkaita. Lisäksi valtion on vaikea puuttua moneen sellaiseen asiaan, joilla samat pizzakebulat polkevat hintoja eli heikkoihin raaka-aineisiin. Keskimääräinen halpakebula täyttää pizzansa juuston sijaan juustonkaltaisella kasvirasvavalmisteella, kinkun sijaan kinkun kaltaisella palvirouhepuristeella ja kebab on väännetty ties mistä teurasjätteestä. Se kuitenkin kelpaa ihmisille, koska se on halpaa ja annokset isoja. Samoin riistotyösiivous kelpaa, koska se nyt vain on niin halpaa. Raha siinä on enimmäkseen taustalla. Laatua ei halua juuri kukaan. Ja osa tietenkin olettaa, että valtio tekee heidän puolestaan kaiken, ja he ovat kyllä menetettyjä tapauksia kaikin puolin.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Mielenkiintoista on myös se että nämä firmat pystyvät sujuvasti kusettamaan systeemiä.
Tavallisella suomalaisella pienyrittäjällä on varmasti sellainen kuva ja tunne että viranomaiset kyttäävät ihan riittävästi ja pienistäkin virheistä rokotetaan. Ehkä noilla ulkomaalaisilla on sitten jotenkin paremmin hallussa nuo yrittämisen koukerot Suomessa ja pääsevät mukaan vaikka kilpailutuksiin joissa yrittäjältä edellytetään puhtaita papereita, eli hommat on kunnossa juurikin paperilla ja järjestelmissä.
En tiedä olisiko sitten liioittelua pyytää kilpailutuksessa mahdollisten tulevien siivoojien CV:t, ainakin tällainen voisi paljastaa jos listoilla on henkilöitä ilman työlupaa, toki tällaisenkin asian voi kikkailla paperilla näyttämään hyvältä.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Rorschach kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 7:23 pm
jepulis82 kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 6:28 pm Miksi pitäisi keskivertokansalaista sen kummemmin enää kiinnostaa veronkierrot? Näistä asioista on puhuttu jo viimeiset 20 vuotta, mutta ei valtio vaan ole tehnyt mitään asialle. Suurin osa mamupizzerioista kiertää veroja. Se on kaikkien tiedossa ja se on vähän niin kuin epävirallisesti sallittua valtion puolesta. Sen sijaan jotkut jäätelöpakettien logot on joku isompikin ongelma, niin ei voi kuin nauraa enää tälle touhulle.

Kun kerta valtiota ei veronkierto haittaa, niin ei kyllä enää minuakaan. Onhan meillä varaa ja vaikkei olisikaan, niin aina voi ottaa lisää lainaa. 8)
Hyvä selitys typerälle toiminnalle on aina, että valtion pitäisi hoitaa ajattelu kansalaisen puolesta. Harmi vain, että siinä ei ole mitään järkeä. Ei ne mamupizzeriat kauan pyöri, jos niissä ei ole asiakkaita. Lisäksi valtion on vaikea puuttua moneen sellaiseen asiaan, joilla samat pizzakebulat polkevat hintoja eli heikkoihin raaka-aineisiin. Keskimääräinen halpakebula täyttää pizzansa juuston sijaan juustonkaltaisella kasvirasvavalmisteella, kinkun sijaan kinkun kaltaisella palvirouhepuristeella ja kebab on väännetty ties mistä teurasjätteestä. Se kuitenkin kelpaa ihmisille, koska se on halpaa ja annokset isoja. Samoin riistotyösiivous kelpaa, koska se nyt vain on niin halpaa. Raha siinä on enimmäkseen taustalla. Laatua ei halua juuri kukaan. Ja osa tietenkin olettaa, että valtio tekee heidän puolestaan kaiken, ja he ovat kyllä menetettyjä tapauksia kaikin puolin.
Itse syön pizzaa sen pari kertaa vuodessa, joten minua ei haittaa Kotipizzan kalliimmat hinnat. Joskus 15 vuotta sitten kun kebabbilat olivat uusi asia, kävin niissä muutaman kerran.

Kerroin vaan oman mielipiteeni miksi porukkaa ei kiinnosta veronkierto. Keskiverto känniläistä nyt ei vaan kiinnosta vittuakaan veronkierto, varsinkaan kun ovat juuri juoneet 100€ yökerhossa, niin jos saa pizzan 5€ niin ovat vaan tyytyväisiä.

Tokihan se on suomalaisten vika kun mamut kiertävät veroja. Mikä nyt ei olisi suomalaisten vika? Onhan ilmastonmuutoskin suomalaisten vika. :roll:
"Those who want respect, give respect."
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja putsari »

ReissuLasse kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 7:26 pm Mielenkiintoista on myös se että nämä firmat pystyvät sujuvasti kusettamaan systeemiä.
Tavallisella suomalaisella pienyrittäjällä on varmasti sellainen kuva ja tunne että viranomaiset kyttäävät ihan riittävästi ja pienistäkin virheistä rokotetaan.
Pienet virheet=kun jätetään verot ja lakisääteiset maksut maksamatta?

Se on totta, että ulkomaalaisilla on valta etu noissa koska heiltä löytyy noita bulvaaneja rajattomasti. Eihän tuossakaan yrityksessä nuo epäillyt olleet päättävässä asemassa. Jännä nähdä miten oikeudessa käy jos sinne menee koskaan. Osakeyhtiössä vastuu on toimitusjohtajalla ja hallituksella.

Jos nuo nimet ovat olleet Hesarin artikkelissa, niin saattaa olla, että Sanomalle napsahtaa syyte kunnianloukkauksesta.
Viimeksi muokannut putsari, Ti Heinä 07, 2020 7:35 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5040
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Kunnilta ja kaupungeilta puuttuu:

- kilpailutusosaaminen
- lainsäädännön osaaminen

Tilaajan velvollisuudet löytyy myös ihan selkokielellä:

https://tem.fi/tilaajavastuu

Tilaaja on velvollinen selvittämään, onko sopimuskumppani merkitty ennakkoperintä- ja työnantajarekistereihin sekä arvonlisävelvollisten rekisteriin. Samoin tulee muun muassa selvittää, onko sopimuskumppani maksanut verot, ottanut eläkevakuutukset sekä minkälaista työehtosopimusta työhön sovelletaan tai mitkä ovat keskeiset työehdot. Myös työterveyshuollon järjestäminen on selvitettävä. Tiedot on hankittava myös ulkomaisista yrityksistä.

Ei muuta kuin tilaajat vastuuseen ihmiskauppapalvelujen hyödyntämisestä.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Ainahan voi kiroilla neekereitä ja ählämeitä ihan suamimiähenä. Sitten kun on juonut rahansa liki finaaliin, voikin madella lampaana kebabbilaan rahoittamaan näiden elämää. Tekosyitä on aina helppo löytää. Eihän se valtiotakaan kiinnosta. Raiskaahan ne suomalaisetkin.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Vantaan kaupunki teki diilin ihmiskauppiaiden kanssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

L'amourha kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 7:45 pm Ainahan voi kiroilla neekereitä ja ählämeitä ihan suamimiähenä. Sitten kun on juonut rahansa liki finaaliin, voikin madella lampaana kebabbilaan rahoittamaan näiden elämää. Tekosyitä on aina helppo löytää. Eihän se valtiotakaan kiinnosta. Raiskaahan ne suomalaisetkin.
Pääpointti on se että nämä mamut eivät kuulu tänne. Ihan kuin suamimiäs ei kuulu Somaliaan tai Irakiin. Yksikään monikultturinen maa ei toimi missään eikä tule toimimaan.

Pienen Suomen hyvinvointiyhteiskunta toimi aikansa, koska täällä eli pieni samanhenkinen kansa jonka tavoitteet olivat samat. Tee töitä, maksa veroja ja kohtele kaikkia kunnioituksella. Nyt on viittätoista eri tavoitetta ja kaikki hiljalleen romahtaa. Minä, minä, minä.

Toki voidaan syyttää muita kuin rikollisia veronkierrosta, mutta ei siinä kyllä mitään järkeä ole. Juu, ei olisi huumeitakaan jos ei olisi käyttäjiä. Tässä on taas se "racism of low expectations". Mamun rikos ei voi olla mamun syytä, koska se nyt vaan on heikkolahjaisempi eikä vaan ymmärrä että verot pitää maksaa. Vähän kuin se että mamuilla nyt vaan on hieman erilainen käsitys seksuaalisuudesta, joten se että mamun sormi luiskahtaa 12-vuotiaan pimppiin ei ole mamun syytä tietenkään.
"Those who want respect, give respect."
Vastaa Viestiin