Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
väärä raide

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja väärä raide »

https://fi.wikipedia.org/wiki/Stanley_Milgram

Näissä keskustelu foorumeissa on aina se vaara että moni ei ajattele omilla aivoillaan vaan menee sen mukaan mikä on yleinen mielipide. Minä olen oma itseni enkä kukaan muut toisella nimimerkillä.

konformismi = yhdenmukaisuuspyrkimys, yksilön mukautuminen enemmistön mielipiteeseen, arvoihin tai käyttäytymiseen

Minähän olin samaa mieltä Belsebuubin kanssa että salamavalo muuttaa auton väriä ja muita eroavaisuuksia en noista kahdesta kuvasta löydä. Se renkaan pintakuvio voi olla selitettävissä jollain järkevällä selityksellä samoin kuin toisessa kuvassa auton katto on lytyssä repsikan puolelta ja toisen katto on lytyssä kuskin puolelta. Näihin kaikkiin löytyy luonnollinen selitys. Ei niistä minua kannata alkaa syyttelemään. Minä näen asiat niin kuin tekin. Yhdenmukaisesti kunhan vain sovitaan. Eikö tärkein asia ole kuitenkin että omaiset saavat kipukorvauksensa ja tuollainen epäileminen minua joksikin toiseksi kuin mitä minä olen vie siltäkin asialta pohjan.

väärä raide

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja väärä raide »

Minä olen Belsiksen linjalla ettei saa tuomita ennen kuin on todettu syylliseksi. Minua esim. ihmetyttää miksi puhutaan että jarrutusjäljet pitäisi näkyä asfaltilla jos ulosajo on tollainen kuin se oli. Jos hirvi olisi hypännyt eteen ja kuski olisi väistänyt sitä niin kyllä sitä ennen hän olisi äkkijarruttanut ja jäljet olisi näkyneet tiessä.
Ulosajo on mysteeri, sanoitte siitä mitä tahansa. Jopa niin mysteeri että voisin jopa lukea Tutka-lutkaa enemmänkin, mutta kun se poistettiin täältä ja Belsis jopa kiitteli siitä poistajaa.

https://fi.sainte-anastasie.org/article ... grupo.html

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja poikani »

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kauhajoen_rovastikunta
väärä raide kirjoitti:
Su Syys 26, 2021 1:25 pm
Näissä keskustelu foorumeissa on aina se vaara että moni ei ajattele omilla aivoillaan - -
Touché.
????? ?? ??????.

Aivokasvain
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Tammi 02, 2020 8:41 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Aivokasvain »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8cbb ... 0035adc6c4

"Rekonstruktiovideo Nokian kuolonkolarista. Tapahtuma esitettynä ortomosaiikki-ilmakuvan ja 3D-mallin päällä. Törmäyksien jälkeisestä liikkeestä mallinnettiin vain kokonaisen auton liike, koska ohjelmistossa ei ole valmista moduulia auton hajoamiselle esimerkiksi kahteen osaan."

Epäilijöille vielä selitys miksi auto ei tuossa rekonstruktiossa hajoa. Toki sen jokainen omilla aivoillaan ajatteleva jo tiesi muutenkin. Kun ei mikään elokuvatasoinen animaatio muutenkaan ole kyseessä niin turhaa haaskata aikaa auton hajoamisen animointiin kun pääasiat käyvät ilmi ilmankin.
Aivokas Vain

väärä raide

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja väärä raide »

Kirjoittaja Hello Piggy » La Syys 25, 2021 11:45 pm
Olisi mielenkiintoista nähdä auton repeämä kohdat.
löytyy EURO NCAP testejä Citröen DS3 autosta ja löytyy myös pylväs törmäys, siinä tosin on vauhtia vain vaatimattomat 30km/h mutta hyvin näyttää uppoavan.
Näillähän tais olla vähintään 120km/h osuma hetkellä. https://www.youtube.com/watch?v=QWXRucG_EK0 Vauhti 64 km/h

arvel52
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: La Helmi 01, 2020 10:52 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja arvel52 »

Hurjaa kyllä ajatella miten helposti tuossakin upposi kylkeen ja vauhtia ollut sen 30km/h. Onnettomuudessa oli vielä nelinkertaisesti vauhtia.

väärä raide

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja väärä raide »

https://www.hervannansanomat.fi/news/no ... est%C3%A4-

Nokian kuolonkolarin uhrin äiti: Suru vie puolet ihmisyydestä

Nokialla elokuussa 2020 tapahtunut kuolonkolari vei kolmen nuoren hengen ja vaikutti suureen joukkoon omaisia ja ystäviä. Tässä jutussa onnettomuudessa menehtyneen pojan äiti muistelee onnettomuuden uhria ja puhuu surustaan julkisesti ensimmäistä kertaa.


Tuotu esiin uutisen otsikko ja pari riviä tekstiä linkin takaa
-NILS-

PoorLuLu
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ti Syys 07, 2021 5:56 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja PoorLuLu »

arvel52 kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 8:53 pm
Hurjaa kyllä ajatella miten helposti tuossakin upposi kylkeen ja vauhtia ollut sen 30km/h. Onnettomuudessa oli vielä nelinkertaisesti vauhtia.
Ja tätä miettiessä kannattaa vielä muistaa että liike-energia kasvaa nopeuden neliönä. Eli suomeksi, jos törmäysnopeus on ollut nelinkertainen, niin kohtaaminen puun kanssa on ollut 16 kertaa rajumpi kuin tuossa videossa!

arvel52
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: La Helmi 01, 2020 10:52 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja arvel52 »

Jos asuisin Nokialla niin varmaan menisin katsomaan niin loppuis nää spekulaatiot. täytyy olla sokea jollei näe että puu on kaatunut ja voi mennä katsomaan maalijäämiä.
Vai että aikoo mennä ottamaan oikein maalinäytteet puista :lol:

Lainaus toiselta foorumilta
-NILS-

Avatar
Hello Piggy
Agentti Scully
Viestit: 667
Liittynyt: Su Heinä 21, 2019 1:19 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Hello Piggy »

väärä raide kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 3:11 pm
Kirjoittaja Hello Piggy » La Syys 25, 2021 11:45 pm
Olisi mielenkiintoista nähdä auton repeämä kohdat.
löytyy EURO NCAP testejä Citröen DS3 autosta ja löytyy myös pylväs törmäys, siinä tosin on vauhtia vain vaatimattomat 30km/h mutta hyvin näyttää uppoavan.
Näillähän tais olla vähintään 120km/h osuma hetkellä. https://www.youtube.com/watch?v=QWXRucG_EK0 Vauhti 64 km/h
No eipähän kun 32km/h. Jos et ole tutkajutka niin havannointisi on samaa tasoa ja myös se miten lainaat tekstejä.

Whicher
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: Ke Loka 28, 2015 2:16 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Whicher »

väärä raide kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 3:11 pm
löytyy EURO NCAP testejä Citröen DS3 autosta ja löytyy myös pylväs törmäys, siinä tosin on vauhtia vain vaatimattomat 30km/h mutta hyvin näyttää uppoavan.
Näillähän tais olla vähintään 120km/h osuma hetkellä.
Lisäksi osuma ei tainnut olla oven kohdalle vaan peräkontin etureunan paikkeille, jossa ei mitään sivutörmäyssuojia edes ole.
Nekalan törmäilythreadista (viewtopic.php?f=20&t=33785) voi käydä katsomassa, kuinka puulle käy kun siihen törmätään n. 120 km/h

Spoileri: ei juuri mitenkään, kuori on kärsinyt. Ei todellakaan katkea.

arvel52
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: La Helmi 01, 2020 10:52 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja arvel52 »

Tuossa Nekalan tapauksessa oleva puuhan on paljon paksumpi kuin Nokian kolaripaikalla.

Whicher
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: Ke Loka 28, 2015 2:16 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Whicher »

arvel52 kirjoitti:
Ti Syys 28, 2021 12:40 pm
Tuossa Nekalan tapauksessa oleva puuhan on paljon paksumpi kuin Nokian kolaripaikalla.
Eipä tuosta ollut edes ohut oksa katkennut, vaikka siinäkin on melkoisesti osumajälkiä.
Lähinnä tällä arvostelen tutkiksen "mitään törmäystä ei ole tapahtunut, kun metsää ei ole puoli hehtaaria nurin"-harhoja.
Viimeksi muokannut Whicher, Ti Syys 28, 2021 1:27 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

väärä raide

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja väärä raide »

Nekalan törmäilythreadista (viewtopic.php?f=20&t=33785) voi käydä katsomassa, kuinka puulle käy kun siihen törmätään n. 120 km/h https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008291462.html

väärä raide

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja väärä raide »

Auto menee sohjoksi ja kuvissa toinen auto meni sohjoksi kuskin puolelta ja toinen repsikan puolelta ja salamavalosta johtuen ne ovat eri värisiä. Toinen sinertävä ja toinen hopeainen vai valkoinen. Hällä väliä kun ne ovt samoja autoja kuitenkin ja renkaatkin on vaihdettu toiseen kuvaan.

Vastaa Viestiin