Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja acp »

Kaksoismurhasta elinkautiseen tuomittu vanki iski toista vankia terävällä esineellä pään alueelle Turun vankilassa Saramäessä tapahtuneessa väkivallanteossa. MTV:n tietojen mukaan epäillyn isku kohdistui uhrin silmään.

Uhri joutui tapahtuneen jälkeen sairaalahoitoon, mutta on päässyt sieltä takaisin vankilaan.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

– Tällainen tapaus on tutkinnassa ja uhrilla on liitäntä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, tutkinnanjohtaja Juha Kainonen vahvistaa.

MTV:n tietojen mukaan uhri on tai on ollut liivijengiläinen tai läheisessä kytköksissä siihen.

Väkivallanteko sattui toissa viikon torstaina vankilan osastolla, ja se on poliisin mukaan tallentunut valvontakameran kuviin.

– Motiivista ei vielä ole tietoa, Kainonen sanoo.

Epäilty on käräjäoikeudessa tuomittu elinkautiseen tammikuussa 2019 tapahtuneesta Valkeakosken kaksoismurhasta. Hovioikeuden käsittely on kesken.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tur ... #gs.dox50w

vägengara
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2020 2:55 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja vägengara »

acp kirjoitti:
Ma Elo 17, 2020 3:44 pm
Kaksoismurhasta elinkautiseen tuomittu vanki iski toista vankia terävällä esineellä pään alueelle Turun vankilassa Saramäessä tapahtuneessa väkivallanteossa. MTV:n tietojen mukaan epäillyn isku kohdistui uhrin silmään.

Epäilty on käräjäoikeudessa tuomittu elinkautiseen tammikuussa 2019 tapahtuneesta Valkeakosken kaksoismurhasta. Hovioikeuden käsittely on kesken.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tur ... #gs.dox50w
Valkeakosken kaksoismurhasta elinkautiset tuomiot kahdelle

Pirkanmaan käräjäoikeus antoi kahdelle miehelle elinkautiset tuomiot Valkeakosken kaksoismurhasta.

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tänään torstaina kahdelle miehelle elinkautiset tuomiot Valkeakoskella tammikuussa tapahtuneista murhista.

Tuomitut ovat vuonna 1985 syntynyt Petri Tapani Alppi ja vuonna 1989 syntynyt Tino Dimitri Paunansalo.
Kumpihan siellä on rundissa nyt

Temple
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ke Touko 02, 2018 9:28 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja Temple »

Vahva veikkaus, että Paunasalo.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Turun vankila: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

vägengara kirjoitti:
Ma Elo 17, 2020 3:50 pm
... kahdelle miehelle elinkautiset tuomiot Valkeakosken kaksoismurhasta.

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tänään torstaina kahdelle miehelle elinkautiset tuomiot Valkeakoskella tammikuussa tapahtuneista murhista.

Tuomitut ovat vuonna 1985 syntynyt Petri Tapani Alppi ja vuonna 1989 syntynyt Tino Dimitri Paunansalo.
- -
Valkeakosken kaksoismurhasta lisää:
viewtopic.php?f=2&t=26859&sid=583db4028 ... 0&start=45
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Comance
Remington Steele
Viestit: 222
Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:42 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja Comance »

Saamapuolella oli ?
En kommentoi.

Gentle
Theo Kojak
Viestit: 1142
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 3:19 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja Gentle »

Joo, sai rundia.

Comance
Remington Steele
Viestit: 222
Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:42 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja Comance »

Kuka sai silmään ?
En kommentoi.

corleonee
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Ke Maalis 30, 2016 9:04 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja corleonee »

Paunasalo tuikannu vahva veikkaus että olis ub kuka sai osumaa..kertokaa jos tiedätte faktaa..

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Tulee mieleen ihan taposta ym. rikoksista pyttytuomiota aikoinaan lusinut Jesse "sellaista vankia ei ole" Janhunen. Onkohan tuo lukenut Jessen kirjan, missä tämä pisti toista vankia teroitetulla hammasharjalla silmän kautta aivoihin? No henki ei siinäkään mennyt, vaikka pahaa jälkeä tulikin.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Turun vankilassa vakava väkivallanteko – elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Loppupelistä nää tuntuu olevan harvinaisia tapauksia vaikka aina täälläkin ollaan aina jakamassa omankädenoikeutta ties kenelle.

vägengara
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2020 2:55 pm

Re: Väkivaltaa Turun vankilassa: Elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja vägengara »

Random fakta: Edellinen EK-vangin suorittama puukotus "liivijengiläistä" kohtaan tapahtui Sukevalla 8/2019.

Puukottajana kaksi naista tappanut Kankaanpää Petri
uhrina Bandidos Oulun pressa Mäkäräinen Pasi.

Mäkäräinen lähti letkuihin ja Kankaanpää riihimäelle C-turvaosastolle.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Turun vankilassa vakava väkivallanteko – elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

En tiedä oliko sitten ihan tissiliivijengiläisiä vai pelkkiä tom of finland -tyylisiä nahkaliivifetistejä nämä, mutta sama moderni kivitalo oli taisteluareenana:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=29856 (kesäkuun -20 vankien välisiä Saramäessä)
Kalle-Ville kirjoitti:
Ma Elo 17, 2020 10:08 pm
Tulee mieleen ihan taposta ym. rikoksista pyttytuomiota aikoinaan lusinut Jesse "sellaista vankia ei ole" Janhunen. Onkohan tuo lukenut Jessen kirjan, missä tämä pisti toista vankia teroitetulla hammasharjalla silmän kautta aivoihin? No henki ei siinäkään mennyt, vaikka pahaa jälkeä tulikin.
Tästä Lauri "Jesse" aka. "Kakolan piru" Janhusesta muuten pahasti tyngäksi jäänyt ketju tuossa:
viewtopic.php?t=322
  • Mielenkiintoinen mieli, väkivaltaisessa hulluudessaan siis.
Hyvä, että naisentappaja ja yleisväkivaltaisen Janhusen nimi nousi esiin, koska on outoa ettei tästä elukan lailla käyttäytyneestä mätäsäkistä ole enempää täällä! Oli kuitenkin tuon muovipiikin silmääntunkemisen takana "uransa" alkupuolella vuonna -78, missä vanki nimeltä Pellikan silmä tuhoutui. Uhri kuoli muutama vuosi iskusta ja kuoleman on kerrottu juontaneen juuri tuosta silmän kautta sisään isketystä muovipiikistä.

Naisentappaja Janhusen kuuluisin teko on kuitenkin kanaali-Koskisen murhayritys räjäyttämällä vihanpidon jälkeen 1980. Kakolaan liittyviä asioita lisää:
http://exitkakola.kakolankruunu.fi/kako ... tarinoita/

Josko myös tuohon Janhusen ketjuun tulisi tämän vankilaväkivallan myötä viimein eloa, kun Janhusen teot vankilassa ovat kuitenkin eräänlainen harvinaisuus rikoshistoriassamme?!

Saramäen ihanaa moderniutta ylistetään ylessä, kuvia paljon niin en viitsi tuoda:
https://yle.fi/uutiset/3-9830833
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

janita
Jane Marple
Viestit: 1003
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Turun vankilassa vakava väkivallanteko – elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja janita »

corleonee kirjoitti:
Ma Elo 17, 2020 9:49 pm
Paunasalo tuikannu vahva veikkaus että olis ub kuka sai osumaa..kertokaa jos tiedätte faktaa..
Sama kutina, mutta ei faktaa.

Hoffa
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: To Kesä 28, 2012 2:21 pm

Re: Turun vankilassa vakava väkivallanteko – elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja Hoffa »

vägengara kirjoitti:
Ti Elo 18, 2020 11:02 am
Random fakta: Edellinen EK-vangin suorittama puukotus "liivijengiläistä" kohtaan tapahtui Sukevalla 8/2019.

Puukottajana kaksi naista tappanut Kankaanpää Petri
uhrina Bandidos Oulun pressa Mäkäräinen Pasi.

Mäkäräinen lähti letkuihin ja Kankaanpää riihimäelle C-turvaosastolle.
Silloinen pressa, nykyään pressana eri mies.

Comance
Remington Steele
Viestit: 222
Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:42 pm

Re: Turun vankilassa vakava väkivallanteko – elinkautisvanki iski terävällä esineellä liivijengiläistä silmään

Viesti Kirjoittaja Comance »

Kuka ub sai silmään ?
En kommentoi.

Vastaa Viestiin