Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Joo joo, koronan syytä tämäkin, huumeillahan ei ole mitään tekemistä jo kaiken aiheutetun pahan kanssa.

Narkomaanit uhanneet tappaa taidelukion opiskelijoita Helsingissä

4.9.2020 klo 19:38

Poliisi on lisännyt valvontaa Torkkelinmäen Pengerpuistossa toistuvien tapausten vuoksi.

Huumeidenkäyttäjät ovat uhkailleet ja ahdistelleet helsinkiläisen taidelukion opiskelijoita kuluvana syksynä.

Rehtorin ja opiskelijan mukaan ilmiö on pahentunut tänä syksynä. Helsingin poliisi vahvistaa häiriöt ja kertoo lisänneensä valvontaa. Häiriöt voivat juontaa juurensa koronaviruskriisiin.

Helsingin kuvataidelukion ja väistötiloissa toimivan Kruununhaan yläkoulun oppilaiden ja vanhempien keskuudessa on herännyt huolta viereisen Pengerpuiston alueella tapahtuvasta häiriökäyttäytymisestä.

Pengerpuistossa on ollut kouluvuoden alun jälkeen poikkeuksellisen rauhatonta, Helsingin kuvataidelukiosta kerrotaan. Ongelmat ovat kärjistyneet viime vuoteen verrattuna: kentällä oleskelee huumeidenkäyttäjiä, jotka ovat aiheuttaneet useita uhka- ja häiriötilanteita lukiossa.

Helsingin poliisille on raportoitu laukkuvarkaus koulun sisältä ja erilaisia uhkaustilanteita. Iltalehti tavoitti nuoren naisopiskelijan, joka joutui omaisuusrikoksen kohteeksi.

– Olin menossa ruokavälitunnilla syömään ja jätin laukun pingispöydälle. Ruokailun aikana pöydälle oli tullut istuskelemaan hämärän oloinen tyyppi, mutta häneen ei ollut kiinnitetty sen enempää huomiota. Henkilö oli poistunut laukun kanssa, ja kun tulin takaisin, laukusta ei ollut mitään tietoa, nainen kertoo.

– Tyypistä on näköhavainto. Pankkikorttiani oli käytetty Kallion Alepassa 15 minuuttia sen jälkeen.

"En uskalla mennä sinne”

Opiskelijan mukaan häiriöt näkyvät ensisijaisesti huumeidenkäyttäjien huutelemisena Pengerpuistossa. Hän kertoo omasta kokemuksestaan. Sivullinen henkilö oli koulusta palatessa huutanut: ”Hei tyttö, minkäs ikäinen olet”.

Lukiolaiset ovat haastateltavan mukaan itsekin joskus viihtyneet Pengerpuistossa. Tilanne on tällä hetkellä toinen.

– On todella pelottavaa ajatella, että joku on uhkaillut koulukavereita. Pengerpuistossa on hengailtu ja vietetty aikaa, mutta nykyään vältän sinne menemistä.

Opiskelijan mukaan joillekin opiskelijatovereille on myös yritetty myydä huumeita.

Hän kertoo kokeneensa olonsa koulussa jossain määrin jännittyneeksi varkauden jälkeen. Lukion hyvä tiedottaminen on kuitenkin lisännyt turvallisuudentunnetta, hän sanoo.

Helsingin kuvataidelukion rehtori Tarja Aro-Kuuskoski kertoo huolestuneensa nimenomaan siitä, että häiriökäyttäytyminen on pahentunut tänä syksynä. Aro-Kuuskoski ilmaisee suoraan, että henkilöt ovat olleet puistossa ”sekaisin”. Osa epäillyistä uhkauksista on hyvinkin vakavia, ja rehtori arvelee, että kaikki tapaukset eivät ole tulleet hänen tietoonsa.

– On tullut tappouhkauksiakin meidän opiskelijoillemme. Ensimmäinen reaktio oli se, että opiskelijoita on varoitettu Wilmassa. Tavaroita ei pidä jättää sisään eikä ulkopuolelle. Seuraavaksi olen soittanut poliisille, Aro-Kuuskoski sanoo.

Poliisi ajaa kauppiaita muualle

Rehtorin mukaan poliisi viestitti koululle torstaina, että partiointia alueella lisätään. Aro-Kuuskosken mukaan poliisi lupasi myös siviilipukuisten poliisien käyntiä paikalla. Rehtori sanoo olevansa huojentunut poliisin avusta. Paikalla havaittiin partioauto perjantai-iltapäivänäkin.

Aro-Kuuskoski arvioi, että huumeidenkäyttö on lisääntynyt ja että kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta. Iltalehden haastattelema lukiolainen puolestaan toivoo, että poliisi onnistuu lopettamaan huumekaupan Pengerpuiston liepeiltä.

Komisario Katja Nissinen Helsingin poliisin ennalta estävästä toiminnosta vahvistaa, että Pengerpuiston alueella on ollut häiriökäyttäytymistä, laukkuvarkaus ja huumeongelmia. Poliisi on lisännyt alueella valvontaa, mutta huumekaupan lopettaminen olisi vaikea haaste.

– Kun johonkin alueeseen kohdistetaan riittävästi valvontaa ja paljastavia toimenpiteitä, kauppa yleensä siirtyy johonkin muualle. Olisi kunnianhimoista sanoa, että lopetetaan huumekauppa sieltä, mutta tavoite on, että siirretään se muualle, Nissinen sanoo Iltalehdelle.

Tieto tappouhkauksesta ei ole tavoittanut poliisia, mutta huutelujen laadusta huolimatta komisario sanoo, että tilanteet eivät ole mukavia.

Syynä koronavirus?

Komisario Nissisen mukaan huumeongelmaiset eivät lähtökohtaisesti ole aggressiivisia, vaan viihtyvät omissa oloissaan. Jokin lähtökohdissa on siis muuttunut.

Koronaviruskriisin aikana julkisuudessa on esitetty asiantuntija-arvioita, joiden mukaan huumeongelmaiset ajautuvat entistä syvempään kriisiin, kun epidemian rajoitustoimet muuttavat myös heidän elämäänsä.

– Onko sitten vaikutusta juuri tähän tilanteeseen, mutta onhan se totta. Kesäaikaan esimerkiksi korvaushoitopaikat joutuivat koronan takia jakamaan tuotteita esimerkiksi viikoksi. Päihdepalveluista tuli sellaista tietoa, että osa myi lääkkeitä edelleen ja joutui käyttämään muita tuotteita. Käyttäjän näkökulmasta korona vaikutti myös aineiden saatavuuteen.

Poliisi on tuoreehkon valvontatehtävän aikana puuttunut yhden häiriköijän toimintaan Pengerpuistossa. Nissinen pyytää uhkailujen tai muiden väärinkäytösten kohteeksi joutuvia olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä hätäkeskukseen. Esimerkiksi tappouhkaus on käytännössä aina laiton uhkaus eli rikos, jonka selvittäminen on poliisiasia. Nissisen mukaan partio voi olla hyvinkin lähellä, jolloin tekijä saadaan kiinni verekseltään.

SOLMU SALMINEN
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Hehe, vai Coronavirus. Onko poliisi jo heittänyt pyyhkeen kehään.
Olisi kunnianhimoista sanoa, että lopetetaan huumekauppa sieltä, mutta tavoite on, että siirretään se muualle, Nissinen sanoo
Ihan realistinen tavoite sinänsä mutta huokuu luovuttamisen makua. Hävittyhän peli poliisin puolelta onkin mutta tämän myöntämistä harvemmin julkisuudessa näkee.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Nyt mielenosoitus pystyyn. Vasemmisto marssimaan huumediilerien sortamista vastaan.
regedit
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: La Huhti 04, 2020 3:40 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja regedit »

TuskaistaTietoa kirjoitti: Pe Syys 04, 2020 11:42 pm Nyt mielenosoitus pystyyn. Vasemmisto marssimaan huumediilerien sortamista vastaan.
Näin voisi periaatteessa jopa käydä?
IL:n tyylin tietäen tässä voi olla vaikka "nuorten keppostelijoiden" muuttaminen tällä kertaa "narkomaaneiksi"?
Enkä nyt väitä mitään, huvittavan kömpelö juttu tai tarina :?:

"Opiskelijan mukaan häiriöt näkyvät ensisijaisesti huumeidenkäyttäjien huutelemisena Pengerpuistossa. Hän kertoo omasta kokemuksestaan. Sivullinen henkilö oli koulusta palatessa huutanut: ”Hei tyttö, minkäs ikäinen olet”. "

Ei voi tietysti ikinä yleistää, mutta Suomalaiset narkomaani sekakäyttäjät ei ole usein kovin spontaaneja tuollaisiin "isku"repliikkeihin, mutta poikkeus voi vahvistaa säännön?

Ja tässä poliisikin vahvistaa tuon väittämäni.
"Komisario Nissisen mukaan huumeongelmaiset eivät lähtökohtaisesti ole aggressiivisia, vaan viihtyvät omissa oloissaan. Jokin lähtökohdissa on siis muuttunut."

Sitten:
"– On tullut tappouhkauksiakin meidän opiskelijoillemme." ja "Tieto tappouhkauksesta ei ole tavoittanut poliisia, mutta huutelujen laadusta huolimatta komisario sanoo, että tilanteet eivät ole mukavia."

Ei varmasti ole mukavia tilanteita, mutta omituisesti monikko vaihtui yksiköksi ja poliisikaan ei ole kuullut mitään tästä oikein otsikossa monikossa olleesta tappouhkailu(i)sta. :shock: :mrgreen:
Avatar
Jarkallas
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Ei helvetti mitä juttuja taas :D vai että oikein huumeidenkäyttäjiä, hui! Varmasti harmittomat suomalaiset puliveivarit asialla. Vähän huutelee ja se siitä. Matujengit ne laukut vie ja saattaa ehkä puikata lukiotyttöö tai miksei poikaakin(niinkun ruotsissa hautausmaalla) koloihin ihan vaan vähän väkisin vahingossa.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
Jarkallas
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Kuka tän otsikon keksi? Huumediilerit :D miettikää nyt hetki kuinka montaa huumediileriä kiinnostaa lukiolaisten kiusaaminen? Diilerit myy kamaa teineille. Ei pölli lukiolaisen laukkuja. Tää koko juttu on bs mun mielestä. Kukkahatut pääsee koohottaan taas. Kohta Sinikka tulee tännekin möliseen. Paitsi jos paljastuu että tekijät on yyterin hiekkaa tummempia, mitä epäilen.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

HS:n 2017 jutun mukaan Pengerpuistossa oleili jo silloin ''äänekkäitä miesporukoita' eli nähtävästi jonkin sortin kosmopoliitteja, joiden pääasiallinen puhekieli ei ollut ainakaan venäjä tai saksa. Koko juttu on maksumuurin takana.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005304275.html

Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

Poliisin mukaan kaikkeen kauppaan ei ehditä puuttua. ”Tämä on sama kuin punaisia päin kävelijät.”

27.7.2017 8:32

NUOREHKO mies tulee tykö.

”Do you have cigarette?”

Vastaamme kieltävästi, ja jatkamme kävelyä. Ilmassa haisee vahvasti kannabis.

Samalla savukekysymyksellä seurueen jäsenet ovat havaintojemme mukaan aloitelleet keskustelua muutaman kerran aiemminkin.

Emme ehdi askelta pidemmälle, kun sama mies kysyy seuraavan kysymyksen. ”Do you smoke weed?”

Kaks Plus -keskusteluista löytyy vanha keskusteluketju otsikolla 'Mamut ahdistelevat naisia ja myyvät huumeita punaviherkuplassa', mutta tässä viitataan varmaan toiseen juttuun. Tullaan Pengerkadullla ja muualla kaupungissa haastatellun naisen mukaan iholle 2-3 hengen joskus jopa käsin turvaa antavissa katupartioissa ja myydään huumeita, jos saadaan maksuna vaikkapa seksiä. Rikoskomisario Jortikka ei tunnista 'naisten kuvaamaa ilmiötä. Jos jotain sattuu, on kyseessä yksittäistapaus.

https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/ ... a.2494319/

Naistoimittaja saa kuulla ensimmäiset huutelut Torkkelinmäellä.

”Hei tyttö, tulepas tänne!” mieskolmikosta huudetaan englanniksi Pengerpuistossa.

Miesporukat tulevat Sörnäisten metroaseman lähellä luokse. He tarjoavat huumeita ja pyytävät vaihtokaupassa seksiä. Tällaisia tarinoita naiset kertovat. Osa naisista on saanut kuunnella huutelua, osaa miehet ovat lähteneet seuraamaan.

Asialla ovat olleet 2–3 hengen miesporukat, jotka ovat pyytäneet vastapalvelukseksi seksiä.

”Olen ihan kohteliaasti kieltäytynyt, mutta he ovat lähteneet seuraamaan ja parantaneet tarjouksia tarjoamalla enemmän huumeita. Jotkut ovat tarttuneet käsistä ja kyselleet, missä asun ja kenen kanssa”, Emilia kertoo.


HELSINGIN poliisi ei tunnista naisten kuvaamaa ilmiötä. Rikoskomisario Lasse Jortikan mukaan yksittäisiä tapauksia on voinut olla, mutta ei ilmiöksi asti.

”Jotkut kansalaiset ovat ilmoittaneet hätäkeskukseen huumeiden myynnin olevan aggressiivista, että tullaan lähestulkoon iholle”, Jortikka kertoo.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Liito Narkki
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Huhti 28, 2020 5:53 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Liito Narkki »

Sisko asuu tossa Torkkelinmäellä ja oon valitellut, kuinka tässä muutaman vuoden aikana mamudiilereitä on alkanu näkymään huomattavasti enemmän, kuten myös erilaista häirintää. Koiralle tykkäävät huudella kuulemma.
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Itse en Helsingissä raavaana isokokoisena miehenä enää edes kulje kävellen rautatieasemalta Linnunlaulun suuntaan. Kaisaniemen puistokujan viereisen kevyen likenteen väylän eteläpäässä (puistokujan ja radan välissä) on jo vuosikaudet hengaillut sellainen sakea usein kymmenhenkinen mustien jäppisten porukka, joka näyttää ikäänkuin vallanneen itselleen sen kukkulan.

Kaisaniemen puistossakin on ollut toki levottomuuksia, kuten tämä parin vuoden takainen IS:n uutinen paljastaa. Tässähän uhri on lähtenyt osin kongolais-sudaniaisen parivaljakon aloitteesta sinne puistoon ja saanut siellä sitten hieman pössytellä kannabista. Sen jälkeen on naista on ensin vähän hakattu ja sitten raiskattu kimpassa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005944100.html

Helsingin hovioikeuden mukaan teko ei ollut ”erityisen nöyryyttävä tai suunnitelmallinen eikä se sisältänyt asianomistajan liikkumisvapauden rajoittamista”. Siksi se alensi miesten rangaistusta vuodella.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
nipsunapsu
Axel Foley
Viestit: 2024
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja nipsunapsu »

Liito Narkki kirjoitti: La Syys 05, 2020 11:27 am Sisko asuu tossa Torkkelinmäellä ja oon valitellut, kuinka tässä muutaman vuoden aikana mamudiilereitä on alkanu näkymään huomattavasti enemmän, kuten myös erilaista häirintää. Koiralle tykkäävät huudella kuulemma.
^Tuota olen aina kummastellut, mikä koirissa näille vekkuleille on niin vastenmielistä :roll: vai johtuuko se siitä, että koirakin ymmärtää täysin miten kunnioitus on kaksisuuntainen juttu...
Unfit for the Future: The Need for Moral Enhancement
https://academic.oup.com/book/12206
🧐
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Jarkallas kirjoitti: La Syys 05, 2020 4:16 am Ei helvetti mitä juttuja taas :D vai että oikein huumeidenkäyttäjiä, hui! Varmasti harmittomat suomalaiset puliveivarit asialla. Vähän huutelee ja se siitä. Matujengit ne laukut vie ja saattaa ehkä puikata lukiotyttöö tai miksei poikaakin(niinkun ruotsissa hautausmaalla) koloihin ihan vaan vähän väkisin vahingossa.
Missään ei kerrota nistien kansalaisuutta. Ihan hyvin voivat olla myös kantasuomalaisia. Tappouhkauksestakaan ei ole poliisi kuullut, mutta iltapaskan toimittaja ilmeisesti on eli kyseessä lienee valhe. Nistit ja juopot pitäisi asuttaa keskenään jonnekkin kuolevaan pikkukaupunkiin, aidoittaa ja siirtää korvausta vastaan oikeat ihmiset pois sieltä.
canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1884
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Likeavirgin kirjoitti: La Syys 05, 2020 12:55 pm
Jarkallas kirjoitti: La Syys 05, 2020 4:16 am Ei helvetti mitä juttuja taas :D vai että oikein huumeidenkäyttäjiä, hui! Varmasti harmittomat suomalaiset puliveivarit asialla. Vähän huutelee ja se siitä. Matujengit ne laukut vie ja saattaa ehkä puikata lukiotyttöö tai miksei poikaakin(niinkun ruotsissa hautausmaalla) koloihin ihan vaan vähän väkisin vahingossa.
Missään ei kerrota nistien kansalaisuutta. Ihan hyvin voivat olla myös kantasuomalaisia. Tappouhkauksestakaan ei ole poliisi kuullut, mutta iltapaskan toimittaja ilmeisesti on eli kyseessä lienee valhe. Nistit ja juopot pitäisi asuttaa keskenään jonnekkin kuolevaan pikkukaupunkiin, aidoittaa ja siirtää korvausta vastaan oikeat ihmiset pois sieltä.
Vastauksessasi kiteytyi hyvin suvaitsevaisten suvaitsevaisuus.

Jos näiltä saa pössyä ostettua, en laskisi nisteiksi. Helpoiten cannaa saa nimenomaan niiltä nigerialaistennäköisiltä tuolla, mutta toki myös ihailua pyllyistään ja tisseistään. Näillä on käytössään myös "kaikki maksutavat".

Sit jos subua tms haluaa kadulta ostaa, taaskaan ei kantikset ole hyvä myyntikoju. Nämä tulevat yleensä eteläisestä itäeuroopasta. Näille kelpaa käteinen, joskus myös käteisen ympärillä oleva sopivan merkkinen laukku, otettuna vastaan niin ettei saakaan sitä subua vastapalvelukseksi.

Puistossa olevilta kantiksilta taas ei saa kuin kuolaa tai sorbusta rinnuksillensa, pahimmillaan hivin.
Mens malus in corpore sano
Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Näitä alkaa olla pääkaupunki seudulla ihan liikaa. Mulle on tultu tarjoomaan pääsääntöisesti vilkkaimpien metroasemien luona bentsoja yms. juurikin matujen taholta.
"If you aim for a king, you better not miss"
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4294
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Dope Boy kirjoitti: La Syys 05, 2020 2:41 pm Näitä alkaa olla pääkaupunki seudulla ihan liikaa. Mulle on tultu tarjoomaan pääsääntöisesti vilkkaimpien metroasemien luona bentsoja yms. juurikin matujen taholta.
Kyllä näitä on ollut pääkaupunkiseudulla jo sen 40-50 vuotta. Liki päivittäin tarjoiltiin subua ja muita, kun 20 vuotta sitten eli siinä 2000-luvun taitteesssa aktiivisesti Sörkan metroaseman sisäänkäyntejä käytin. Ihan kantasuomalaisia olivat silloin, en tiedä mitä ovat nykyään, mutta ongelma on ihan sama vanha ja tuttu. Turha väittää "tuontiongelmaksi".
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Helsinki: Huumediilerit heitelleet tappouhkauksia lukiolaisille Pengerpuistossa

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Skloddi kirjoitti: La Syys 05, 2020 2:52 pmKyllä näitä on ollut pääkaupunkiseudulla jo sen 40-50 vuotta. Liki päivittäin tarjoiltiin subua ja muita, kun 20 vuotta sitten eli siinä 2000-luvun taitteesssa aktiivisesti Sörkan metroaseman sisäänkäyntejä käytin. Ihan kantasuomalaisia olivat silloin, en tiedä mitä ovat nykyään, mutta ongelma on ihan sama vanha ja tuttu. Turha väittää "tuontiongelmaksi".
Ei todellakan ole sama kuin vaikka 2000 alussa kun ei ole sama kuin 2010 taitteessakaan.Jätkä tulee pätemään tiedoilla kun käynyt kerran stadissa 20 vuotta sitten että "ei ole mikään muuttunu kun kävin 2000 luvulla"

Mitä helvettiä,ihan eri maailma 2020 kuin 2000. Ei mitään yhteistä niillä ajoilla.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
Vastaa Viestiin