Espoon tilapalvelujen korruptiojupakka - kahdelle henkilölle ehdotonta vankeutta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Espoon tilapalvelujen korruptiojupakka - kahdelle henkilölle ehdotonta vankeutta

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Poliisi epäilee Espoon tilapalvelujen entistä työntekijää useista törkeistä omaisuusrikoksista.


Kuva

Espoon tilapalvelut vastaa kaupungin tilojen hankkimisesta ja kunnossapidosta. Kuvassa Tapiolan keskusallas ja kulttuurikeskus.

Espoon kaupunki kertoi torstaina tehneensä tutkintapyynnön Länsi-Uudenmaan poliisille Tilapalvelut-liikelaitoksensa entisen työntekijän toiminnasta. Kaupunki on myös esittänyt entiselle työntekijälle asiassa noin 2,5 miljoonan euron suuruisen korvausvaatimuksen.

Espoon tilapalvelujen poliisille tekemässä tutkintapyynnössä pyydetään selvittämään, onko tilapalvelujen entistä työntekijää syytä epäillä erilaisista väärinkäytöksistä kaupungin hankintoihin liittyen.

Länsi-Uudenmaan poliisin talousrikosyksikkö vahvisti torstaina aloittaneensa esitutkinnan Espoon hankintoihin liittyvässä tapauksessa.

Poliisi tutkii toimintaa nyt törkeänä petoksena, törkeinä lahjusrikoksina sekä törkeänä rahanpesuna.

Poliisin mukaan esitutkinta on vasta alussa, eikä siitä voi tällä hetkellä keskeneräisyyden takia kertoa tarkemmin.

Tilapalvelut-liikelaitos vastaa Espoon kaupungin tilojen hankkimisesta ja ylläpidosta. Sen vastuulle kuuluvat muun muassa koulut, päiväkodit, terveysasemat ja kirjastot.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/816e ... 71992589be

Otsikko päivitetty
-NILS-
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5040
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Sisäinen valvonta on kyllä pettänyt pahemman kerran kun näin on päässyt käymään.
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Tuomiot sitten kymmenen vuoden päästä.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Juu, vähän niinkuin Helsingin kaupungin opetusviraston juttuakin on tutkittu jo vuositolkulla. Näihin talousjuttuihin vaikuttaa menevän aina aivan älyttömän paljon aikaa (myös mm. Airiston Helmi). Sekään ei ole poissuljettua, että ne olisivat kytköksissä joihin muihin rikoskeisseihin, mikä saattaa mutkistaa tutkintaa entisestään.

Espoon kaupungin hallintoon liittyviä asioita on aiemminkin päätynyt otsikoihin. En viitsi kopioida niitä tähän ketjuun, koska ne löytyvät ilmaiseksi netistä. Jos joku näkee kopioimisen tähdelliseksi, siitä vaan kopioimaan.

Kadonneet tietokoneet aiheuttivat Espoolle 3 miljoonan euron laskun – esitutkinnasta vastannut poliisi osallistui kaupungin viinikesteihin

Linkki: https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/es ... etokoneet/
Outo perinne: Espoon poliisi osallistuu kaupungin johdon järjestämiin illanviettoihin

Linkki: https://seura.fi/asiat/tutkivat/espoon- ... tutkimaan/
Espoo poltti miljoonia euroja tietojärjestelmään – ”Ei voi välttyä rakenteellisen korruption mahdollisuudesta”, arvioitiin vastaavaa hanketta Lahdessa

Linkki: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005875166.html
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Crockett
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: To Loka 03, 2019 8:42 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Crockett »

Eikös muutama vuosi sitten Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja ottanut rakennusliikkeiltä Lapin reissuja vastaan?
http://yle.fi/uutiset/hovioikeus_korott ... ta/6677734
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Svenska Yle: Espoon työntekijä syytettynä yli miljoonan euron lahjuksista – vaimokin sai 50 000 euroa liikaa palkkaa

Espoon kaupungin työntekijää syytetään lahjusten ottamisesta

Syyttäjän mukaan Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitoksen LVI-asiantuntija otti lahjuksia yli miljoonan euron edestä vuosina 2018–2020.

Svenska Yle kertoo, että työntekijä sai yritykseltä rakennustarvikkeita, elektroniikkaa, koneita ja moottoriveneen vastineeksi siitä, että kaupunki tilasi yritykseltä nuohousta.

Työntekijää syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja antamisesta, törkeästä petoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Syyttäjä vaatii Yle Svenskan mukaan työntekijälle viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistusta.

Syytettynä ovat myös LVI-yrityksen toimitusjohtaja ja työntekijän vaimo, joka sai syyttäjän mukaan yli 50 000 euroa ylimääräistä palkkaa. Vaimoa syytetään törkeästä rahanpesusta ja toimitusjohtajaa törkeästä lahjuksen antamisesta.

Tilapalvelut-liikelaitos teki asiasta rikosilmoituksen 2.10.2020. Epäilty työntekijä lomautettiin Svenska Ylen mukaan syyskuussa 2020 ja jo sitä ennen hänen käyttöoikeuksiaan rajoitettiin.

Tapaus käsiteltiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa joulukuussa 2022. Oikeus antaa Svenska Ylen mukaan tuomion 28. helmikuuta.
Länsiväylä
31.1.2023 13:00, päivitetty 31.1.2023 13:40
------------------------------------------------------------
Espoon kaupungin lahjusskandaalin yksityiskohdat julki – Syyte: Näin kaupunkia huijattiin ja rahaa pestiin puolison mökkityömaalla

Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitoksen LVI-asiantuntijaa syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä petoksesta. Länsiväylä kertoi syytteestä 31.1.2023.

Nyt Länsiväylä tutustui syyttäjän haastehakemukseen, josta käy ilmi, miten liikelaitokselta huijattiin rahaa LVI-yritykselle.

Yritykseltä raha kiersi edelleen liikelaitoksen työntekijälle ja tämän perheelle. Rahanpesussa keskeisessä roolissa oli kesämökki.

Seuraavat tiedot perustuvat syyttäjän näkemykseen. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa tuomion 28. helmikuuta.

1. LVI-asiantuntija
* Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitoksen LVI-asiantuntijaa syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä petoksesta.
* Syyttäjän mukaan asiantuntija ja hänen puolisonsa ja lapsensa saivat LVI-yritykseltä lahjuksia yhteensä 1 158 782,40 euroa.
* Lahjoihin kuului rahavaroja, rakennustarvikkeita ja -materiaaleja, kodin elektroniikkaa, työkaluja ja -koneita, rakennus- ja maansiirtotyötä, kalusteita, kulkuneuvoja ja perämoottori.
* Lisäksi LVI-asiantuntijan vaimolle ja lapsille maksettiin liian suuria tai perusteettomia palkkoja.
* Syyte törkeästä petoksesta tuli siitä, että asiantuntija erehdytti työkavereitaan maksamaan LVI-yritykselle ylisuuria laskuja.
* Tilapalvelut maksoi LVI-yritykselle ylisuuria laskuja yhteensä 1 026 671 euroa. Raha siis kiersi Espoon kaupungin liikelaitokselta LVI-yritykselle ja edelleen liikelaitoksen LVI-asiantuntijan taskuun.
* Syyttäjä vaatii LVI-asiantuntijalle noin viiden vuoden ja kuuden kuukauden pituista vankeusrangaistusta.

2. LVI-asiantuntijan puoliso
* LVI-asiantuntijan puolisoa syytetään törkeästä rahanpesusta.
* Syyttäjän mukaan puoliso sopi LVI-yrityksen omistajan kanssa työsuhteesta, jonka LVI-asiantuntija oli vaatinut omistajaa tekemään.
* Puolisolle maksettiin työstä työn vaativuuteen ja määrään nähden kaksinkertaista palkkaa. Puoliso otti vastaan ylisuurta palkkaa 52 000 euroa.
* Lisäksi puoliso otti vastaan LVI-yritykseltä lahjana saatuja varoja 15 875,37 euroa ja käytti niitä.
* Syyttäjä vaatii puolisolle noin kuuden kuukauden pituista ehdollista vankeusrangaistusta.
* Syyttäjä vaatii myös, että puoliso velvoitetaan menettämään valtiolle rikoksen perusteella saamansa hyöty eli yhteensä 796 889 euroa. Suurin osa summasta liittyy puolison kesämökin remontointiin.

3. LVI-yrityksen omistaja
* LVI-yrityksen omistajaa syytetään törkeästä lahjuksen antamisesta ja törkeästä petoksesta.
* Syyttäjän mukaan omistaja maksoi yrityksensä puolesta ja sen varoilla lahjoja yhteensä 1 158 782,40 euron arvosta.
* Lahjojen ja etujen vuoksi LVI-yritys sai Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitokselta nuohoustyötilauksia useiden miljoonien eurojen arvosta. Muuten työt olisivat menneet kilpailijoille.
* Syyte törkeästä petoksesta tuli siitä, että omistaja lähetti Tilapalveluille ylisuuria laskuja, jotka eivät perustuneet todelliseen työn määrään.
* Tilapalvelut maksoi LVI-yritykselle ylisuuria laskuja yhteensä 1 026 671 euroa.
* Syyttäjä vaatii omistajalle kolmen vuoden ja kuuden kuukauden – neljän vuoden pituista vankeusrangaistusta.
* Syyttäjä vaatii myös, että omistaja määrätään liiketoimintakieltoon kuudeksi vuodeksi.

4. LVI-yritys
* Syyttäjä vaatii LVI-yritykselle 100 000 euron yhteisösakkoa törkeästä lahjuksen antamisesta.
* Syyttäjä vaatii myös, että LVI-yritys on tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 1 199 441 euroa.

5. Yrittäjät
* Syyttäjä vaatii kahdelle Kymenlaaksossa toimivalle yrittäjälle rangaistusta törkeästä rahanpesusta.
* Syyttäjän mukaan toinen yrittäjistä laati 404 252 euron edestä vääriä laskuja. Laskuilla peiteltiin LVI-asiantuntijan puolison omistaman kesämökin remontoinnista maksettujen varojen alkuperää.
* Toinen yrittäjistä laati vääriä laskuja 43 708 euron edestä. Niilläkin peiteltiin kesämökin remontoinnista maksettujen varojen alkuperää.
* Syyttäjä vaatii toiselle yrittäjälle noin yhdeksän ja toiselle noin viiden kuukauden pituista ehdollista vankeusrangaistusta.
Länsiväylä
8.2.2023 20:00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Melko rikasta porukkaa LVI-yrittäjä ja puolisonsa, kun kesämökin remontointiin on käytetty melkein miljoonan verran lahjusvaroja :shock: Ettei olisi muukin omaisuus tullut kaupunkia puijaamalla.
Ei mitään hajua
Martin Beck
Viestit: 835
Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Ei mitään hajua »

Kaiken kaikkiaan kommentoisin, että kuntatyöntekijöiden vastuulle jäävä liiketoiminta suhteessa kunnan maksamaan onnettomaan palkkaan kärjistyy isoissa kunnissa. Ja tämä myötä riski väärinkäytöksiin lisääntyy.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja n. 40 000:lla työntekijällään. Miettikää: 40 000 vastaa jo aika monen keskisuuren kaupungin koko väestömäärää. Siellä kun on joku, jonka vastuulle on laitettu kaikki hankinnat joltakin osa-alueelta, niin helposti hankinnan kokonaisarvo on vuosittain kymmeniä miljoonia... tai edes useita miljoonia.

Ja tämä, jonka vastuulla on miljoonahankinnat saa nyt siinä sitten "nälkäpalkkaa" muutama tonttu per kk.

En puolustele rikoksia tai rikollisia, mutta totean, että jos rikoksesta saavutettava hyöty suhteessa normielintasoon moninkertaistuu, niin rikokseen syyllistymisen todennäköisyyskin kasvaa.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Ei mitään hajua kirjoitti: To Helmi 09, 2023 1:48 am Kaiken kaikkiaan kommentoisin, että kuntatyöntekijöiden vastuulle jäävä liiketoiminta suhteessa kunnan maksamaan onnettomaan palkkaan kärjistyy isoissa kunnissa. Ja tämä myötä riski väärinkäytöksiin lisääntyy.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja n. 40 000:lla työntekijällään. Miettikää: 40 000 vastaa jo aika monen keskisuuren kaupungin koko väestömäärää. Siellä kun on joku, jonka vastuulle on laitettu kaikki hankinnat joltakin osa-alueelta, niin helposti hankinnan kokonaisarvo on vuosittain kymmeniä miljoonia... tai edes useita miljoonia.

Ja tämä, jonka vastuulla on miljoonahankinnat saa nyt siinä sitten "nälkäpalkkaa" muutama tonttu per kk.

En puolustele rikoksia tai rikollisia, mutta totean, että jos rikoksesta saavutettava hyöty suhteessa normielintasoon moninkertaistuu, niin rikokseen syyllistymisen todennäköisyyskin kasvaa.
Kyllä miljoonahankinnoista päättävillä alkaa olemaan sellainen liksa, että silläkin pärjäisi ihan kivasti. Toki korruptiomiljoonat ovat sitten toisessa kokoluokassa.

Näissä korruptiotuomioissa kiinnittää huomiota, että toiminta on usein jatkunut vuosia, jopa yli kymmenen vuotta. Jos korruption olisi malttanut jättää vaikka muutamaan sataantuhanteen, niin tuskin olisi jääty kiinni. Monihan on malttanut? Vaikka tuollaisesta toiminnasta ei varmaan ole ihan helppoa hypätä poiskaan.
Mukava valkku
Sofia Karppi
Viestit: 415
Liittynyt: Su Touko 16, 2021 11:22 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Mukava valkku »

* Syyttäjän mukaan asiantuntija ja hänen puolisonsa ja lapsensa saivat LVI-yritykseltä lahjuksia yhteensä 1 158 782,40 euroa.

* Tilapalvelut maksoi LVI-yritykselle ylisuuria laskuja yhteensä 1 026 671 euroa. Raha siis kiersi Espoon kaupungin liikelaitokselta LVI-yritykselle ja edelleen liikelaitoksen LVI-asiantuntijan taskuun.
Noilla luvuilla lahjonta on tuottanut yrittäjälle persnettoa.
– Minä olen ihminen ja kaipaan joskus iloa, valoa ja hauskuutta
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Mukava valkku kirjoitti: To Helmi 09, 2023 9:22 pm
* Syyttäjän mukaan asiantuntija ja hänen puolisonsa ja lapsensa saivat LVI-yritykseltä lahjuksia yhteensä 1 158 782,40 euroa.

* Tilapalvelut maksoi LVI-yritykselle ylisuuria laskuja yhteensä 1 026 671 euroa. Raha siis kiersi Espoon kaupungin liikelaitokselta LVI-yritykselle ja edelleen liikelaitoksen LVI-asiantuntijan taskuun.
Noilla luvuilla lahjonta on tuottanut yrittäjälle persnettoa.
Eiköhän tuossa tarkoiteta sitä, että tuo miljoona tuli vielä normaalien laskujen päälle extrana.
Conan
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: To Elo 11, 2011 4:08 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Conan »

Hermione kirjoitti: To Joulu 10, 2020 10:13 pm Sisäinen valvonta on kyllä pettänyt pahemman kerran kun näin on päässyt käymään.
Sisäinen valvonta julkisella puilella 😆

Juu ei. Ei ole omat rahat kyseessä, eipä paljon kiinnosta. Kunnalla töissä, ei huolet paina, taattu liksa ja kenkää ei saa vaikka olisi kännissä töissä.

Suomalain sosialismi ❤️
Suomalainen sosialismi ruokkii valkoroskan syntymistä ja siten luo väkivaltaa. Valtio on arvokas, veronmaksaja ei. Henki- ja omaisuusrikoksilla ei ole merkitystä. Rikoksilla valtiota vastaan on (talous/huume). Uhri ja omaiset eivät saa oikeutta.
Oppenheimer
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1360
Liittynyt: To Syys 26, 2013 5:27 pm

Re: Espoo vaatii 2,5 miljoonan korvauksia ex-työntekijältä – epäillään väärinkäytöksistä hankinnoissa

Viesti Kirjoittaja Oppenheimer »

Villeri kirjoitti: To Helmi 09, 2023 8:07 am
Ei mitään hajua kirjoitti: To Helmi 09, 2023 1:48 am Kaiken kaikkiaan kommentoisin, että kuntatyöntekijöiden vastuulle jäävä liiketoiminta suhteessa kunnan maksamaan onnettomaan palkkaan kärjistyy isoissa kunnissa. Ja tämä myötä riski väärinkäytöksiin lisääntyy.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja n. 40 000:lla työntekijällään. Miettikää: 40 000 vastaa jo aika monen keskisuuren kaupungin koko väestömäärää. Siellä kun on joku, jonka vastuulle on laitettu kaikki hankinnat joltakin osa-alueelta, niin helposti hankinnan kokonaisarvo on vuosittain kymmeniä miljoonia... tai edes useita miljoonia.

Ja tämä, jonka vastuulla on miljoonahankinnat saa nyt siinä sitten "nälkäpalkkaa" muutama tonttu per kk.

En puolustele rikoksia tai rikollisia, mutta totean, että jos rikoksesta saavutettava hyöty suhteessa normielintasoon moninkertaistuu, niin rikokseen syyllistymisen todennäköisyyskin kasvaa.
Kyllä miljoonahankinnoista päättävillä alkaa olemaan sellainen liksa, että silläkin pärjäisi ihan kivasti. Toki korruptiomiljoonat ovat sitten toisessa kokoluokassa.
Epäillyn nimike on LVI-asiantuntija. Tehtävä on todennäköisesti perusinsinöörin homma neljän tonnin kuukausipalkalla. Kaveri on ansainnut koko uransa aikana pyöreät 1,5 miljoonaa, joten miljoona siihen päälle verottomana on yli kaksinkertaistaistanut hänen kokonaistulonsa.

Mitään tuloihin liittyvää ylärajaa korruption vastaanottamiselle ei ole. Vantaan entinen apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki vastaanotti arkkitehtitoimiston omistajalta erilaisia etuuksia yli 600 k arvosta. Apulaiskaupunginjohtajan palkka on ministeritasoa ellei ylikin. Oikeuslaitos tosin mokasi pahemman kerran ja katsoi, etteivät vastaanotetut etuudet olleet lahjontaa, koska Peltomäellä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa arkkitehtitoimiston käyttämiseen. Mikä vitsi! Espoon kaupungin tekninen johtaja, johon täälläkin viitattiin, oli varmuudella kaupungin palkkahaitarin yläpäässä, mutta niinpä vain ilmaiset tarjoilut ja lapinmatkat kelpasivat.

Esitutkintavaiheessa saatetaan julkistaa epäillyn nimi, jos asialla on laajaa yhteiskunnallista merkitystä. Lahjonnalla on, joten LVI-asiantuntijan sekä LVI-yrityksen nimi tulee saattaa julkisuuteen pelotukseksi muille kähmijöille.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Espoon tilapalvelujen korruptiojupakka - kahdelle henkilölle ehdotonta vankeutta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Espoon tilapalvelujen lahjusjuttu toi kahdelle vankeutta

Tuomion mukaan tilapalvelujen työntekijä vaati ja sai lahjuksia LVI-alan yrittäjältä, jolta hän vastavuoroisesti tilasi töitä Espoon kaupungille.

LÄNSI-UUDENMAAN käräjäoikeus langetti perjantaina ehdottomia vankeustuomioita lahjusjutussa, joka liittyy Espoon kaupungin tilapalvelujen hankintoihin. Käräjäoikeuden mukaan tilapalvelujen LVI-asiantuntijana toiminut mies vaati ja sai lahjuksia yrittäjältä, jolle hän ohjasi tilattavia töitä.

Käräjäoikeuden mukaan lahjusten kokonaissumma oli yli miljoona euroa.

Oikeus tuomitsi tilapalveluissa työskennelleen Petri Tero Kristian Nissisen, 50, kolmen ja puolen vuoden vankeuteen törkeästä lahjuksen ottamisesta. LVI-yrityksen omistaja Moses Arvi Johannes Mustonen, 31, sai kaksi vuotta vankeutta törkeästä lahjuksen antamisesta. Hänet määrättiin lisäksi kolmen vuoden liiketoimintakieltoon.

Rikoskokonaisuus ajoittuu vuosiin 2018–2020. Tänä aikana Mustosen yhtiö LVI-Mustonen teki nuohoustöitä ja muita toimialaansa liittyneitä töitä muun muassa Espoon kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa.

KÄRÄJÄOIKEUDEN mukaan Nissinen vaati ja sai Mustosen yritykseltä lahjoja ja etuja sekä itselleen että lähipiirilleen. Edut järjesteltiin siten, että tavaraa ja palveluja tilattiin LVI-Mustosen nimiin ja Nissisen ohjeistamien henkilöiden käyttöön. Lisäksi Mustonen siirsi yrityksensä pankkitililtä rahaa Nissisen tilille.

LVI-Mustonen sai Espoon kaupungin tilapalveluilta yhteensä miljoonien eurojen arvosta tilauksia sen sijaan, että työt olisi tilattu kaupungin ohjeiden mukaisesti puitetoimittajilta.

Tuomiosta ilmenee, että LVI-Mustonen teki Nissisen tilaamia töitä noin 4,5 miljoonalla eurolla vuosien 2018–2020 aikana. Yhtiön kokonaislaskutus oli tuona aikana noin 7,8 miljoonaa euroa.

Nissinen kiisti oikeudessa syyllistyneensä rikokseen. Mustonen puolestaan myönsi antaneensa lahjuksia. Oikeus piti hänen osaltaan lieventävänä seikkana sitä, että Nissinen oli lahjonnassa aloitteellinen, Mustonen taas nuori yrittäjä, jolla oli halu laajentaa liiketoimintaansa.

Kaksi muuta henkilöä sai ehdolliset vankeustuomiot törkeästä rahanpesusta. Kolmannen henkilön syyte törkeästä rahanpesusta hylättiin.
Helsingin Sanomat
21.4.2023 18:42

Syyttäjän vaateet olivat kahden päätekijän kohdalla reilusti enemmän, joten saattaa jopa valittaa hoviin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
L.Salander
Nikke Knakkertton
Viestit: 198
Liittynyt: Ke Elo 05, 2020 1:23 pm

Re: Espoon tilapalvelujen korruptiojupakka - kahdelle henkilölle ehdotonta vankeutta

Viesti Kirjoittaja L.Salander »

Onko tämä LVI-mies Mustonen sen puhtoisen Maria Mustonen-Son veli? Kokoomuksen ehdokkaaksi ilmoittautunut hyveellinen nainen, jonka töppäilyt tuli julki ja luopui ehdokkuudestaan…

viewtopic.php?t=23688&start=75
Vastaa Viestiin