Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Final7
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 12:01 pm
Paikkakunta: Harjavalta
Viesti:

Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja Final7 »

https://yle.fi/uutiset/3-11856279

Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Työntekijä kävi koronatestissä viime viikolla. Tulos oli positiivinen, mutta hän muutti testitodistukseen sen negatiiviseksi.

Henkilö kävi ennen testitulosta työpaikallaan, ja altistuneet ovat terveysviranomaisten tiedossa. Hän on mahdollisesti osallistunut Levillä myös yksityisjuhliin.

Yle Uutisten saamien tietojen mukaan tapauksesta on tehty Kittilän poliisille rikosilmoitus. Poliisi ei ole vielä vahvistanut tutkintapyyntöä.

Koronatestitulos päivittyy henkilön terveystietojen Oma kanta -palveluun ja tulos annetaan asiakkaalle myös paperisena asiakirjana. Positiivisesta testituloksesta menee tieto myös terveysviranomaisille ja heidän kauttaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle THL:lle.

Paperinen koronatestiasiakirja väärennettiin todennäköisesti vaalealla lakalla, jolla peitettiin asiakirjasta kohta "covid-19 positiivinen" ja muutettiin se muotoon "covid-19 negatiivinen".

Koronamääräysten rikkominen voi uhata jopa ihmishenkiä
Kittilän johtavan lääkärin Heidi Tannisen mukaan koronatodistuksen väärentäminen on asia, jossa selkeästi haetaan mahdollisuutta lähteä töihin tai ihmisten ilmoille.

– Jos rikotaan karanteeni- ja eristysmääräyksiä tällä tavalla, niin pahimmillaan joku toinen ihminen saa taudin ja pahin seuraus voi olla vakava sairastuminen tai jopa kuolema. Siinä puhutaan yksilön kohdalla vakavista asioista.

Tanninen pitää väärennösepäilyä vakavana asiana, joka on poliisin tehtävä selvittää.

Lapin yliopiston rikosoikeuden professorin Minna Kimpimäen mukaan rangaistus asiakirjaväärennöksestä on sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Poikkeusolot ja yleisvaarallinen tartuntatauti saattavat vaikuttaa rangaistukseen.

– Kyllä se varmasti vaikuttaa ainakin siihen rangaistuksen mittaamiseen, kun huomioidaan millainen merkitys näillä asiakirjoilla on ja mitkä niiden tavoitteet ovat.

Merkitys yleiselle turvallisuudelle voi vaikuttaa rangaistukseen
Koronatestin väärentämisessä ei ylity Kimpimäen mukaan törkeän asiakirjaväärennöksen raja, vaan todennäköisesti sitä katsottaisiin tuomioistuimessa perusmuotoisena asiakirjaväärennöksenä.

Ennakkotapauksia ei tiettävästi tuomioistuimessa ole Suomessa toistaiseksi ollut.

– Mutta kun sitten pohditaan teon paheksuttavuutta ja rangaistuksen määrää, niin siellä voidaan ottaa huomioon, että on kysymys yleisen turvallisuuden kannalta merkityksellisestä asiakirjasta, toteaa Kimpimäki.

Koronatestin väärennöksellä voidaan esimerkiksi harhauttaa työnantajaa, jotta voisi olla töissä ja yrittää näin saada taloudellista hyötyä.

Lakia voidaan rikkoa koronarajoituksissa ajattelematta seurauksia
Kittilässä tehtiin vilkkaimmalla hiihtolomaviikolla lähes 700 koronatestiä viikossa. Suurin osa ihmisistä toimii koronamääräysten mukaan, mutta pieni murto-osa ei.

Kunnassa on esiintynyt muutamia tapauksia, joissa on rikottu eristys- ja karanteenimääräyksiä. Heidi Tannisen mielestä taustalla on ihmisten ymmärtämättömyys siitä, millaiset seuraukset määräysten rikkomisella voi olla.

– Ihmiset eivät välttämättä tiedosta sitä, että vaikka he ovat oireettomia, niin he silti saattavat tartuttaa koronaa eteenpäin. Se saattaa tarttua jo pari päivää ennen oireiden alkamista. Karanteeni on siinä mielessä riskialtista aikaa.



Ei vaan kaikilla oo kaikki kotona...
Asiallinen
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 4:41 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja Asiallinen »

Väärentänyt sen varmasti seuraavista syistä

- hävettänyt positiivinen testitulos

- pelännyt reaktiota työpaikalla (tutkitaan altistuneet, karanteeniin joutuu porukkaa yms)

- voi olla ollut oireeton tai lieväoireinen, pitänyt itseään terveenä.

Joka tapauksessa hölmöläisen temppu ja vaarantanut muita. Päihteillä ei ole luultavasti osuutta asiaan tässä tapauksessa :)
Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Harvinaisen epäonnistunut väärennös, jos on heti kättelyssä jäänyt kiinni.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!
palokirves
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Varmasti työvoimapulan paikkaaja.
Even Steven kirjoitti: Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.
Slaikka
Sofia Karppi
Viestit: 434
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

palokirves kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 11:03 pm Varmasti työvoimapulan paikkaaja.
Nyt ollaan asian ytimessä. Karvaranteiden ruokapaikkoja paljon myös levillä. Mutiainen ollut asialla.
palokirves
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Slaikka kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 3:14 am
palokirves kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 11:03 pm Varmasti työvoimapulan paikkaaja.
Nyt ollaan asian ytimessä. Karvaranteiden ruokapaikkoja paljon myös levillä. Mutiainen ollut asialla.
Itse veikkaan itäistä saastaa. Niitä nuo työvoimapulan paikkaajat ovat yleensä pohjoisen matkailukeskuksissa ovat.
Even Steven kirjoitti: Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.
canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1884
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

palokirves kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 3:34 am
Slaikka kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 3:14 am
palokirves kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 11:03 pm Varmasti työvoimapulan paikkaaja.
Nyt ollaan asian ytimessä. Karvaranteiden ruokapaikkoja paljon myös levillä. Mutiainen ollut asialla.
Itse veikkaan itäistä saastaa. Niitä nuo työvoimapulan paikkaajat ovat yleensä pohjoisen matkailukeskuksissa ovat.
Mäkin laitan nyt panokseni venäläiseen.

Sukupuolta ei mainittu, eli kyseessä voi olla nainen, esim tarjoilija. Venakkotarjoilijoita siellä riittää, ja "tarjoilijoita".
Mens malus in corpore sano
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

palokirves kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 3:34 am
Slaikka kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 3:14 am
palokirves kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 11:03 pm Varmasti työvoimapulan paikkaaja.
Nyt ollaan asian ytimessä. Karvaranteiden ruokapaikkoja paljon myös levillä. Mutiainen ollut asialla.
Itse veikkaan itäistä saastaa. Niitä nuo työvoimapulan paikkaajat ovat yleensä pohjoisen matkailukeskuksissa ovat.
Saman kuulin siellä työskentelevältä kaveriltani että näin olisi asianlaita
Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Venäjän ja Viron suunnalla on myös todella yleistä ajatella koronan olevan "juutalaisten salajuoni", joten ei tulisi yhtään yllätyksenä, mikäli jäljet vievät venakkotehtaaseen.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!
Nöttix
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Pe Marras 30, 2018 10:50 pm

Re: Kittilän Levillä työskennelleen henkilön epäillään väärentäneen koronatodistuksensa

Viesti Kirjoittaja Nöttix »

Minullekin tuli mieleen että ulkomaalainen varmasti. Luulisi suomalaisen tietävän että sovituista vuoroista saa palkan/korvauksen sairaana ollessa ja jopa karanteenissa.
Vastaa Viestiin