Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ruoka­kaupan vartijaa epäillään romani­naisen pahoin­pitelystä – poliisin mukaan julkisuudessa levinnyt video vääristi tilannetta

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta ja on saanut kaupalta valvontakameratallenteen, jossa koko tilanne näkyy.

14:48

TOUKOKUUN loppupuolella verkossa levisi videotallenne, jossa vartija kaatoi maahan ja piti aloillaan romaninaista espoolaisessa ruokakaupassa.

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut kaupalta haltuunsa valvontanauhatallenteen, jossa koko tilanne näkyy.

Siinä on menty varkaisiin ja kiinni otettaessa tilanne on riehaantunut painiksi”, sanoo tutkinnanjohtaja, ylikonstaapeli Jari Saarelainen.

Poliisi epäilee vartijaa pahoinpitelystä ja naista näpistyksestä. Osapuolia ei ole päästy vielä kuulemaan.

VERKOSSA kiertäneessä videossa näkyy vain osa tilanteesta, ja sen välittämä kuva on Saarelaisen mukaan voinut vääristää tilannetta.

”Tilanne riistäytyi vähän käsistä. Kaikissa on syytä, ja molemmat ovat yhä epäiltyinä omiin rikoksiinsa.”

Tilanne sai alkunsa, kun vartija oli epäillyt naista myymälävarkaudesta.

Kyseinen vartija oli vartiointiyrityksen palkkalistoilla. Poliisin mukaan Leppävaaran K-kaupan kauppias ei ollut osallisena tilanteessa.

”Kaupassa ei ollut mitään ohjeistusta esimerkiksi tiettyjen vähemmistöryhmien suhteen. Emme tutki asiassa syrjintärikosta”, Saarelainen sanoo.

Saarelaisen mukaan poliisi tulee viemään molemmat rikosepäilyt eteenpäin syyttäjän harkittavaksi.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-20000080 ... t=promobox

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tur­va­myy­jä pa­hoin­pi­te­li kolme asia­kas­ta yhden päi­vän ai­ka­na K-​kaupassa Es­poos­sa – so­me­ko­hun nos­tat­ta­nut mies sai nyt van­keut­ta

Somessa leviävällä videolla näkyi, miten turvamyyjä piti naista otteessaan. KUVAKAAPPAUS
Somessa leviävällä videolla näkyi, miten turvamyyjä piti naista otteessaan. KUVAKAAPPAUS
kunniakansalaista_kurittamassa.jpg (68.87 KiB) Katsottu 855 kertaa
Pahoinpitelyt tapahtuivat toukokuussa 2021 Vallikallion K-marketin edustalla ja sisätiloissa.

Espoon Lintuvaarassa sijaitseva K-market joutui myrskyn silmään runsaat kolme vuotta sitten, kun video kaupassa tapahtuneesta epäillystä pahoinpitelystä levisi sosiaalisessa mediassa.
...
Enemmän maksumuurin tuolla puolen: Länsiväylä
15.2.2024 12:27

Kuvassa (ja ketjussa moneen kertaan mainittu) olisi jäänyt tapahtumatta jos mustalaisakka ei olisi ryhtynyt kulttuurille ominaiseen tapaansa kähveltämään tavaraa. Vaan kun taas kerran piti päästä varastelemaan. Miranda asialle kun Leiffi sil`aikaa odottelee möhömahoineen Volvossa valkoinen HellyHansen nuttu yllään.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Joke75
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: Pe Tammi 31, 2020 12:02 am

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Joke75 »

Hankin piruuttani käsiini tuon tuomion. Täytyy kyllä sanoa, että nyt on oikeus ollut niin tutkalla kuin hiukkaakaan voi olla tai sitten vartijan jatkossa vain kosmeettinen. Ts. jos joku haluaa jotain varastaa, rikkoa tai muuten vahingoitta taikka perseilee jollain muulla tavalla niin tämän oikeudenpäätöksen mukaan vartijalla ei ole muuta oikeutta kun kieltää tekemästä tuhmasti. Jos toinen osapuoli on asiasta eri mieltä niin vartija ottaa siinä vaiheessa tilanteesta pakkia. Eihän tää nyt jumalauta näin voi mennä.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Asiakkaathan voisivat auttaa näiden kohdalla. Kulkee näkyvästi silmä kovana perässä, edellä, vasemmalla ja oikealla.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Avatar
Modesty_Blaise
Sofia Karppi
Viestit: 413
Liittynyt: Ke Joulu 02, 2015 9:05 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Modesty_Blaise »

Vartija sai viisi kuukautta vankeutta, joka on ehdonalainen tuomio, siis ehtoollisella mennään. Tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen. Vartijan ura loppui tähän ja venkulan ura alkoi. Elämä on.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a3b8 ... 0fcccb5142
Eilen klo 18:05

Kaupan vartija toimi mielivaltaisesti – Asiakkaat uhreina

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus piti vartijan toimintaa mielivaltaisena.

Espoolaisessa ruokakaupassa työskennellyt mies joutui kahteen väkivaltaiseen selkkaukseen yhden työpäivän aikana toukokuussa 2021. Tapahtumat johtivat tuomioon kolmesta pahoinpitelystä.

Tilanne sai alkunsa, kun pariskunta meni kauppaan noutamaan naisen tilaamaa pakettia, joka oli ensin luovutettu kaupan noutopisteeltä väärälle asiakkaalle.

Tarkoitus oli myös selvittää, miten näin pääsi käymään. Nainen oli tuohtunut ja halusi keskustella asiasta kaupassa niin sanottuna palveluvartijana työskennelleen miehen kanssa. Vartijan tehtävien lisäksi mies palveli kaupan asiakkaita.

Toinen tapaus saman päivän aikana oli tämä naisen kaato ja rotunainen-biisi soi taustalla... Naiset pitäisi kaataa tanssiparketilla, ei kaupassa...
Hevosen pää minun, pirun pää hevosella, minun pää pirun.

Maijaliina
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:09 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Maijaliina »

Lyhennelmä/sitaatti toimittaja Niko Rannan kirjoittamasta uutisesta. Linkki uutiseen lopussa. Uutisessa myös videopätkät tapahtumista.


" ESPOOLAISESSA ruokakaupassa palveluvartijana työskennellyt mies pahoinpiteli kolme asiakasta yhden päivän aikana.

Hän sai niistä viisi kuukautta ehdollista vankeutta ja sen ohella 30 päiväsakkoa. Se teki vartijan tuloilla 450 euroa.

Teot tallentuivat videoille, jotka olivat keskeisenä näyttönä oikeudenkäynnissä.

VARTIJA pahoinpiteli asiakaspalvelusta valittaneen pariskunnan sekä olutta hameensa alle piilottaneen naisen.

Jälkimmäinen pahoinpitely sai siitä alkunsa, kun vartija huomasi valvontakamerakuvista naisen laittavan olutta hameensa alle. Tällöin vartija lähti setvimään asiaa naisen kanssa.

Tapahtumia todistaneet sivulliset soittivat poliiseille.

Oikeuden mukaan miehellä ei ollut lainmukaisia perusteita käyttää voimakeinoja, ja tästä syystä hän syyllistyi rikokseen. Sen sijaan naisella oli oikeus puolustautua vartijan oikeudetonta hyökkäystä vastaan, käräjäoikeus linjasi.

Vartija joutuu maksamaan naiselle 2 500 euroa kärsimyksestä, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

AIEMMIN päivällä sama vartija pahoinpiteli asiakaspalvelusta valittaneen pariskunnan.

Pariskunta oli tivannut vastauksia siitä, miksi heidän tilaamansa paketti oli annettu toiselle asiakkaalle. Vartija ajoi pariskunnan ulos kaupasta, ja pahoinpiteli heidät kaupan ulko-ovien edustalla.

Tilanne päättyi siihen, kun poliisit saapuivat selvittämään asiaa. Oikeuden mielestä vartijan voimakeinoille ei ollut laillisia perusteita.

Nujakoinnit tapahtuivat Espoossa toukokuussa 2021. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion viime viikolla, eikä se ole siten lainvoimainen. "


Uutinen videoineen: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010227611.html

Aiheesta oli avattu uusi ketju. Yhdistin sen tämän viestin yläpuolella olevan alkuperäiseen ketjuun. Uuden ketjun viestien otsikot vaihdettu.
-NILS-

Kaustinen
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: To Touko 09, 2013 8:23 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Kaustinen »

Monesti tunnen myötätuntoa näitä kilahtaneita vartijoita kohtaan, kun kyse on ollut ihan selvästi provosoinnista ym. Ymmärrän (en toki hyväksy), että ihmisellä vaan voi mennä hermo. Mutta nämä videot kyllä kertoivat karua kieltään; noihin postiasiassa reklamoineisiinkin näytti käyvän hyvin matalalla kynnyksellä kiinni, naiseen ensimmäisenä. Tän tyypin on pakko olla vapaallakin tikittävä aikapommi.

Huutaja Jaana
Vic Mackey
Viestit: 1916
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 8:54 am

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Oli vartijalla mennyt hermo 99 prosentin kepposteluun.
soitit 112 vaa kaljarahan perässä

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Mikäli tälle pitäisi antaa mustalaiset muiluttamisesta, samoin kun roskasakkipariskunnan ojentamisesta. Sitä ei edes videon perusteella voi pahoinpitely kai kutsua.

Maijaliina
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:09 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Maijaliina »

Itseäni tässä jutussa kiinnostaa se, että miten asiakaspalvelusta valittaneiden kohdalla päästiin tuohon tilanteeseen. Riehuivatko valittaessaan vai mitä siellä tapahtui? Tuossa vartija teki virheen siinä, että meni koskemaan asiakkaita jotka olivat jo kaupan ulkopuolella. Miksiköhän hän teki niin? Ilmeisesti hermot pettäneet ihan kunnolla?

Vaikuttaa ylistressaantuneelta vartijalta joka reagoi tunteella väkivaltaisesti esim. Kasvoihin sylkemiseen ja yleensäkin hyvin stressaavaan tilanteeseen.

Mielestäni on väärin vartijoita kohtaan että heillä ei ole kaupoissa työparia. Tuollainen että pidät jotakuta lattialla kiinni joka vastustaa ja toinen seisoo potkaisuetäisyydellä kuvaamassa päästäsi on todella stressaava tilanne joka toki ei oikeuta kiskomaan asiakasta hiuksista.

Mitenköhän siinä vartija pystyy yleensä varkaiden takia soittamaan poliisille, kun kädet on kiinni kiinniottoa vastustavassa asiakkaassa? Eiköhän pitäisi herätä siihen, että yksi vartija näissä tilanteissa on auttamattomasti liian vähän mikä osaltaan edesauttaa sitä että tilanteet eskaloituvat näin pahasti.

Kiinnostaa myös, miksi oikeus on katsonut että sylkeminen kasvoille on puolusteltavissa olevaa asiakkaalta? Sehän on myös pahoinpitely. Oma oikeustajuni sanoo että siitä olisi pitänyt asiakkaan saada tuomio myös vaikka vartijankin tuomio on aiheellinen.

Sheriflock
Lauri Hanhivaara
Viestit: 127
Liittynyt: Ti Kesä 20, 2017 12:48 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Sheriflock »

Videoiden perusteella tämä vartija on kyllä täysin väärissä hommissa.

Maijaliina
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:09 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Maijaliina »

Kaustinen kirjoitti:
Ma Helmi 19, 2024 3:10 pm
Monesti tunnen myötätuntoa näitä kilahtaneita vartijoita kohtaan, kun kyse on ollut ihan selvästi provosoinnista ym. Ymmärrän (en toki hyväksy), että ihmisellä vaan voi mennä hermo. Mutta nämä videot kyllä kertoivat karua kieltään; noihin postiasiassa reklamoineisiinkin näytti käyvän hyvin matalalla kynnyksellä kiinni, naiseen ensimmäisenä. Tän tyypin on pakko olla vapaallakin tikittävä aikapommi.
Sama. Nykyaikana kun tulee oikeuden tuomion lisäksi sometuomio. Mietin, palveleeko yleistä etua todella näiden videoiden julkaiseminen kaikelle kansalle? Mielestäni mikäli ei ole isompi juttu kyseessä ( kuten Avarn ) niin videot voisi toimittaa ainoastaan poliisille ja oikeudelle.

Tällä vartijalla on todella ollut aivan liikaa stressiä ja ei mahdollisesti ole työkykyä tähän työhön, kun menee noin tunteisiin. Älyttömän vaativa alipalkattu työ.

Työterveyshuoltoon olisi pitänyt jo ajat sitten ottaa yhteys kun hermot noin kireällä. Kyllähän se näkyy jo ennen kuin menee pahoinpitelyiksi esim. Niin että ärtyy asiakkaiden jutuista ja esim. Huutaa tai tiuskii heille. Kun ei ole esihenkilöä eikä työkaveria hänellä tuolla ollut niin silloin se jää kokonaan itsensä arvioinnin varaan mikä mielestäni on väärin. Työnantajan pitäisi herätä asiassa.

Maijaliina
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:09 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Maijaliina »

Sheriflock kirjoitti:
Ma Helmi 19, 2024 3:19 pm
Videoiden perusteella tämä vartija on kyllä täysin väärissä hommissa.
Se on totta. Hän ei näytä fyysisestikään kovin vahvalta joten varmasti isokokoisten asiakkaiden ja kun on useampi kuin yksi vastustava asiakas, on täysin epärealistista olettaa että hän yksin pärjäisi kiinniottotilanteissa. Hän varmasti itsekin tämän tiesi ja mietin sitä, että kun ihminen tietää olevansa heikoilla, niin se lisää stressiä ja jopa pelkoa, ja sitten on riski että käyttää voimaa yli ja väärin. Tukistamisesta tulee mieleen epätoivo.

Monesti alalla on nuoria, muiden alojen opiskelijoitakin jotka tekevät vartiointia kesätöinä. Olen monesti toisen alan edustajana seurannut vierestä tätä ja miettinyt, että mitä jos oikeasti jotain tapahtuu niin tuoko rimpula mua sitten turvaa. :shock:

Maijaliina
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:09 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Maijaliina »

Huutaja Jaana kirjoitti:
Ma Helmi 19, 2024 3:12 pm
Oli vartijalla mennyt hermo 99 prosentin kepposteluun.
Jep, vähän niin kuin vanhemmalla menee hermo haastavaan lapseen välillä. Se ei silti oikeuta repimään hiuksista tms. Nämä asiakkaat olivat varmasti 100% syvältä ja käyttäytyivät väärin, mutta sellaisia asiakkaita tulee aina olemaan. Mielestäni vaikka on ymmärrettävää että heitä on raskasta kohdata, niin ei heitä voi pahoinpidellä kuitenkaan.

Tällaiset henkilöt jotka vastustavat kiinniottoa fyysisesti eivät juuri ansaitse myötätuntoani, koska heillä on lukuisia mahdollisuuksia lopettaa ajoissa.

Silti tällä alalla pitäisi tehdä paljon enemmän sen eteen että työssä jaksettaisiin ja olisi realistiset valmiudet hoitaa tilanteet niin ettei ne mene näin, noh, perseelleen.

Maijaliina
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:09 pm

Re: Espoo, Lintuvaara: Vartija kurittaa romaninaista

Viesti Kirjoittaja Maijaliina »

Jaguaari kirjoitti:
Ma Helmi 19, 2024 3:16 pm
Mikäli tälle pitäisi antaa mustalaiset muiluttamisesta, samoin kun roskasakkipariskunnan ojentamisesta. Sitä ei edes videon perusteella voi pahoinpitely kai kutsua.
Ikävää että menee näin paljon tunteisiin, että lienee mahdotonta keskustella asiallisesti.

Loin tästä asiallisen ketjun asiallisella otsikolla mutta sepä yhdistettiin keskusteluun, jossa " kuritetaan romaninaista ".

Mun yksi parhaista ystävistäni on romani, ja ei kiinnosta osallistua rasistiseen keskusteluun aiheesta josta voisi keskustella asiallisestikin.

Mutta toisaalta tämänkin asian käsittely kuuluu siten aiheeseen, että asiakkaat kuten myös vartijat ja me keskustelijatkin voimme olla esim. Kehitysvammaisia tai esim. Autistisia ja se ei aina päälle päin näy. Siksi myöskin kiinniottotilanteissa pitää muistaa, että fyysinen vastustaminen voi johtua jostain sellaisestakin eikä esim. Henkilön etnisestä taustasta tai sosiaalisesta luokasta tai tahallisesta " kurittomuudesta ".

Ammattilaisen on suhtauduttava jokaiseen asiakkaaseen tasa-arvoisesti ja pysyä faktoissa eikä toimia omien ennakkoluulojensa värittämästi. Asiakkaita ei kuriteta vaan hallitaan lain puitteissa.

Alkuperäisessä ketjussa ilmenee myös vartijan muut toimet, joten miksi aiheesta pitäisi olla kaksi ketjua.
-NILS-

Vastaa Viestiin