Kokoomuksen ja PS:n kuntavaaliehdokkaiden seksuaalirikostuomioita

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Angie
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: To Elo 25, 2016 9:41 pm

Kokoomuksen ja PS:n kuntavaaliehdokkaiden seksuaalirikostuomioita

Viesti Kirjoittaja Angie »

Erilaisia kepposia tulee nyt ilmi siellä ja täällä..

Kangasalan kokoomuksen kuntavaaliehdokas tuomittu lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta – ”Olemme järkyttyneitä”

Kangasalan kokoomuksen mukaan aluejärjestö ei ollut tietoinen ehdokkaansa tuomiosta.

Ruska Paronen
19:32 | Päivitetty 19:39

Kangasalan kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana olevalla miehellä on tuomio lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kangasalan kokoomus ry kertoo tiedotteessa saaneensa tiedon ehdokaslistallaan olevan miehen tuomiosta vasta perjantaina alkuillasta.

– Olemme järkyttyneitä ja surullisia, että tämänkaltaisia rikoksia ylipäätään tapahtuu. Olemme myös pahoillamme, että ehdokkaita hankkiessamme olemme epäonnistuneet tällaisen tiedon selvittämisessä, kokoomuksen aluejärjestö kirjoittaa.

Aamulehden näkemän tuomion mukaan Kangasalan kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana oleva mies on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka tapahtui Kangasalla vuonna 2010. Turun hovioikeus vahvisti miehen tuomioksi 65 päiväsakkoa maaliskuussa 2018.

Pirkanmaan käräjäoikeus perusteli sakkorangaistusta sillä, että teosta oli kulunut huomattavan pitkä aika. Käräjäoikeuden mukaan teko oli kuitenkin sen luonteinen, että muutoin siitä olisi tuomittu vankeusrangaistukseen.

Kuntavaaliehdokkaiden rikosepäilyt ovat olleet Pirkanmaalla tapetilla viime päivinä, kun selvisi, että Poliisi epäilee tamperelaista vihreiden kuntavaaliehdokasta Harri Pinolaa parituksesta.

Lain mukaan rikosepäillyn kohteena oleva henkilö voi asettua ehdolle vaaleissa. Myös esimerkiksi vakavista rikoksista jo tuomituilla on lain puitteissa oikeus olla ehdolla vaaleissa.

https://www.aamulehti.fi/kuntavaalit/ar ... 10659.html

Lisätty linkki. Aiheesta oli avattu kolme ketjua. Ne yhdistetty. Ketju otsikoitu uudelleen.
-NILS-
Likeavirgin kirjoitti: Milan on nuori, komea ja osaa puhua hyvin. Ei ole pillusta puutetta hänellä. Moni suomalainen nuori toki kokee alemmuudentunnetta ja kateutta.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Kangasalan kokoomuksen kuntavaaliehdokas tuomittu lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

No voi vittujen kevät!!!

Kukahan tää sitten mahtaa olla!? :evil:
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Kangasalan kokoomuksen kuntavaaliehdokas tuomittu lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Svimba »

Mixei Suomessa ole samanlaista systeemiä kuin jenkeissä ja nimen perusteella sais netistä lukea rikosrekisterin?
Ois kiva tietää kuka seinän takana asuu, tai ketä tapailee.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!

someraivoaja
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: La Elo 15, 2015 10:51 am

Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja someraivoaja »

Neljä kuntavaali­ehdokasta tuomittu lapseen kohdistuneista seksuaali­rikoksista – tekijät ehdolla perussuomalaisten ja kokoomuksen listoilla

Yksi keskustan ehdokas on saanut tuomion raiskauksesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Tuomo Pietiläinen HS
28.5. 16:31

Neljä kuntavaaliehdokasta on saanut tuoreen tuomion lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, käy ilmi Helsingin Sanomien selvityksestä. HS kävi läpi kuntavaaleissa ehdolla olevien lainvoimaisia tuomiota 2016-2021.

Lisäksi yksi keskustan ehdokas on saanut tuomion raiskauksesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Nämä teot eivät ole olleet julkisuudessa eivätkä ehdokkaat kerro niistä taustaesittelyissään.

...

Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona, että puolueet eivät ole saaneet rikoksiin syyllistyneiden ehdokkaiden taustoja julki, vaikka asiasta on keskusteltu viime kuntavaaleista eli vuodesta 2017 lähtien. Selvityksessä kävi ilmi, että pelkästään pääkaupunkiseudun kuntavaaliehdokkaat ovat syyllistyneet kymmeniin tuoreisiin rikoksiin, joista äänestäjät eivät ole saaneet tietää.

Nyt ilmi tulleet seksuaalirikokset ovat tapahtuneet pääkaupunkiseudun ulkopuolella maakunnissa. Kovimman tuomion eli 1 vuoden ja 10 kuukautta vankeutta ehdollisena sai Kannonkosken perussuomalaisten ehdokaslistalla oleva mies.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi nykyisen kuntavaaliehdokkaan Raimo Kalevi Heleniuksen, 62, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kunnianloukkauksesta, kavalluksesta ja väärennyksestä maaliskuussa 2017. Helsingin Sanomat julkaisee hänen nimensä kuntavaaliehdokkaan yhteiskunnallisen aseman, rikoksen ja tuomion vuoksi.

Helenius kommentoi sanomalla, että tuomio on tullut, mutta hän ei ole syyllistynyt törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Helenius sanoo, että hän ei ole kertonut tuomiostaan perussuomalaiselle puolueelle.

Aiotteko kertoa äänestäjille?

”No katsotaan sitten. Ei asiasta sen enempää”, Helenius sanoo.

Toiseksi ankarimman rangaistuksen lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta on saanut Leppävirran perussuomalaisten listoilla oleva mies. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi hänelle lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 10 kuukautta vankeutta ehdollisena lokakuussa 2018.

Oulaisten kokoomuksen listoilla oleva mies on puolestaan tuomittu lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin. Rangaistus oli 5 kuukautta vankeutta ehdollisena. Rovaniemen hovioikeus antoi rikoksesta lainvoimaisen tuomion marraskuussa 2016.

Kangasalan kokoomuksen listoilla oleva mies taas on saanut tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Turun hovioikeus vahvisti hänen tuomiokseen 65 päiväsakkoa maaliskuussa 2018.
-----------------------------------

Näiden yhteiskunnan tukipylväiden poliittiset intohimot kohdistunevat varhaiskasvatukseen.

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

HS: Neljä kuntavaaliehdokasta tuomittu lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

HS: Neljä kuntavaaliehdokasta tuomittu lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista

JULKAISTU 3 TUNTIA SITTEN
Neljä kuntavaaliehdokasta on tuomittu lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista, kertoo Helsingin Sanomat.

Ehdokkaat ovat perussuomalaisten ja kokoomuksen listoilla. Helsingin Sanomat kävi läpi kuntavaaleissa ehdolla olevien lainvoimaisia tuomioita 2016–2021.

Kovimman tuomion on Helsingin Sanomien mukaan saanut Kannonkosken perussuomalaisten ehdokaslistalla oleva mies.

Hänet tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kunnianloukkauksesta, kavalluksesta ja väärennyksestä 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Toiseksi ankarimman rangaistuksen on saanut Leppävirran perussuomalaisten listoilla oleva mies, 10 kuukautta vankeutta ehdollisena lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oulaisissa kokoomuksen listoilla oleva mies on tuomittu 5 kuukauden ehdolliseen vankeuteen lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin.

Kokoomuksen listoilla Kangasalla oleva mies on puolestaan saanut 65 päiväsakon tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lisäksi yksi oululainen keskustan ehdokas on saanut 1 vuoden ja 8 kuukautta ehdollista vankeutta täysi-ikäisen raiskauksesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs- ... #gs.2jhkyo
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Jotenkin ei yllätä, että pitäjien persut taas piikkipaikalla, mutta varmaan tää on semmoinen yksit... ei kun kaksittaistapaus vaan.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Näitä pervoja on jokaisessa puolueessa, SDP on johdossa. Kysymys kuuluukin että mikä saa pervot hakeutumaan politiikkaan?

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Papa Legba kirjoitti:
La Touko 29, 2021 7:41 am
Näitä pervoja on jokaisessa puolueessa, SDP on johdossa. Kysymys kuuluukin että mikä saa pervot hakeutumaan politiikkaan?
Mikä siinä on, että kun keskustellaan kokoomukset ja persuista niin persuilla menee yli ja yritetään viedä sivuraiteille ja tuodaan keskusteluun, että entäpä SDP? :lol:

Ja modet ei ihan varmasti puutu tuohon whataboutismiin, kun on sitä parempaa whataboutismia. Eikö näin modet? :roll:

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Ja se, että "persut", niin ketjuun ei kommentoida, jotta se vajoaa yllättävää vauhtia etusivulla alaspäin.

Jos olisi vasemmisto, sdp saati vihreät, puhumattakaan ulkomaalaistaustaisista, kommentteja sataisi ja tämä keikkuisi kärjessä päiviä.

Ehkä tämä nyt sitten on vain sitä persujen "parempaa pedofiliaa". :mrgreen:

Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 439
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: Kangasalan kokoomuksen kuntavaaliehdokas tuomittu lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

Svimba kirjoitti:
Pe Touko 28, 2021 8:00 pm
Mixei Suomessa ole samanlaista systeemiä kuin jenkeissä ja nimen perusteella sais netistä lukea rikosrekisterin?
Ois kiva tietää kuka seinän takana asuu, tai ketä tapailee.
Samaa mieltä.. mut tää viher-vasemmistolainen ideologia on johtanut siihen että kaikkia pedofiileja ja muita seksuaalirikollisia pitää suojella

Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 439
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

Skloddi kirjoitti:
La Touko 29, 2021 12:30 pm
Ja se, että "persut", niin ketjuun ei kommentoida, jotta se vajoaa yllättävää vauhtia etusivulla alaspäin.

Jos olisi vasemmisto, sdp saati vihreät, puhumattakaan ulkomaalaistaustaisista, kommentteja sataisi ja tämä keikkuisi kärjessä päiviä.

Ehkä tämä nyt sitten on vain sitä persujen "parempaa pedofiliaa". :mrgreen:
Ymmärrettävästi koska mainitsemistasi puolueista löytyy niin ylivoimaisen eniten noihin rikoksiin syyllistyneitä

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Drebin! kirjoitti:
La Touko 29, 2021 12:39 pm

Seksuaali- ja väkivaltarikoksissa PS:n edustajat ja taustavaikuttajat pitävät kirkkaasti kärkipaikkaa. Siitä on tehty ja nähty monta tilastoa, joten jos alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten suhteen on kuitenkin toisin, niin jaa toki lähteesi. Voi joku muukin uskoa.

Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Karhere »

Skloddi kirjoitti:
La Touko 29, 2021 1:18 pm
Seksuaali- ja väkivaltarikoksissa PS:n edustajat ja taustavaikuttajat pitävät kirkkaasti kärkipaikkaa. Siitä on tehty ja nähty monta tilastoa, joten jos alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten suhteen on kuitenkin toisin, niin jaa toki lähteesi. Voi joku muukin uskoa.
Älä valehtele, vihreissä on eniten seksuaalirikollisia ja lapsiin sekaantujia.

jasso
Neuvoja-Jack
Viestit: 542
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2020 7:29 am

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja jasso »

Karhere kirjoitti:
La Touko 29, 2021 1:38 pm
Älä valehtele, vihreissä on eniten seksuaalirikollisia ja lapsiin sekaantujia.
Ja eikä unohdeta meidän ihan ikiomaa vasemmistoa:
https://www.partisaani.com/news/2021/05 ... arkintaan/

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Persu- ja kokoomusehdokkaiden pedofiliatuomiot

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Karhere kirjoitti:
La Touko 29, 2021 1:38 pm
Skloddi kirjoitti:
La Touko 29, 2021 1:18 pm

Seksuaali- ja väkivaltarikoksissa PS:n edustajat ja taustavaikuttajat pitävät kirkkaasti kärkipaikkaa. Siitä on tehty ja nähty monta tilastoa, joten jos alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten suhteen on kuitenkin toisin, niin jaa toki lähteesi. Voi joku muukin uskoa.
Älä valehtele, vihreissä on eniten seksuaalirikollisia ja lapsiin sekaantujia.
Ai niin kuin viimeksi 2017 vaikkapa nämä?:

IL: Seksirikoksesta tuomittu mies ehdokkaana (ps) kuntavaaleissa
https://www.is.fi/kuntavaalit2017/art-2 ... 30241.html

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu vaaliehdokas (ps) erosi paikallisyhdistyksen johdosta
https://www.ksml.fi/teemat/2513985

Vastaa Viestiin