Helsinki: Yöhoitajana toiminut Abdulhakim Irfani raiskasi kehitysvammaisen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
zalando2
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Touko 27, 2021 7:35 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja zalando2 »

H.Moilanen kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 5:45 pm
Onko kukaan katsonut JulkiTerhikistä, onko kyseisen nimen omaavalla henkilöllä edes terveydenhuollon työntekijän ammattioikeuksia? Esimerkiksi myös laitosapulaiset pääsevät laitoksissa tekemisiin potilaiden kanssa kahden kesken. Muussa tapauksessa voisi olla myös esim. invataksin kuljettaja, mutta tekojen on kerrottu tapahtuneen asumispalveluyksikössä, missä tekijä on työskennellyt.
Ei löydy terhikistä. Voi siis olla laitosapulainen, tai hoitoapulainen. Jälkimmäinen ehkä eniten hoidettavien kanssa tekemissä, tekee samoja hommia kuin koulutetut hoitajat, mutta mm. lääkkeisiin eivät koske. Hoitoapulaisia on monessa paikassa nykyään.

Vieno neito
Harjunpää
Viestit: 345
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 3:02 am

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja Vieno neito »

Alex Smith kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 3:28 pm
KERRANKIN somali, joka on töissä ja sitten käy näin.
Oma vaikutelmani on se, että väitetty nimi ei viittaisi Somaliaan, vaan selvästi kauempana sijaitsevaan muslimimaahan.

Pirkko Ala-Hippuli
Remington Steele
Viestit: 239
Liittynyt: To Loka 17, 2019 9:18 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja Pirkko Ala-Hippuli »

H.Moilanen kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 5:45 pm
Onko kukaan katsonut JulkiTerhikistä, onko kyseisen nimen omaavalla henkilöllä edes terveydenhuollon työntekijän ammattioikeuksia? Esimerkiksi myös laitosapulaiset pääsevät laitoksissa tekemisiin potilaiden kanssa kahden kesken. Muussa tapauksessa voisi olla myös esim. invataksin kuljettaja, mutta tekojen on kerrottu tapahtuneen asumispalveluyksikössä, missä tekijä on työskennellyt.
Ei löydy.
Voiko olla opiskelija ?
Veikkaisin siivoojaa tai jotain muuta ei-hoitajaa. Yksityinen lafka varmaan. Joka paikassa on niin kirjava joukko siivojaporukkaa että huhhuh.

minttusuklaa
Remington Steele
Viestit: 200
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 4:43 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja minttusuklaa »

Terhikistä löytyy 1992 syntynyt Abdulhakim Irfani Oikeudet: lähihoitaja (terveydenhuolto) lähihoitaja (sosiaalihuolto)
lienee sama ihminen kyseessä

Avatar
TieD
Sabrina Duncan
Viestit: 365
Liittynyt: To Helmi 18, 2016 12:58 pm
Paikkakunta: Viljandi

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja TieD »

Netissä huhuillaan että kyseessä olisi vanhainkoti, ja uhrina yli 80-vuotias??? Onko kuinka faktaa niin....
___________________________________________________________________
-Älä Verneri purista rottaa kovaa,siltä lähtee henki.
-Kissa!!
-Niin,kissalta lähti henki ku sä puristit kovaa.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

minttusuklaa kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 8:01 pm
Terhikistä löytyy 1992 syntynyt Abdulhakim Irfani Oikeudet: lähihoitaja (terveydenhuolto) lähihoitaja (sosiaalihuolto)
lienee sama ihminen kyseessä
Sama nimi, sama syntymävuosi!

Tuskin tuolla nimellä useita on.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja Gurney »

minttusuklaa kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 8:01 pm
Terhikistä löytyy 1992 syntynyt Abdulhakim Irfani Oikeudet: lähihoitaja (terveydenhuolto) lähihoitaja (sosiaalihuolto)
lienee sama ihminen kyseessä
Se tunne, kun taksikuskien ja siivojien lisäksi yksi somali on saanut työpaikan ja sitten käy näin?
Ai niin, olihan se yksi sompanssi siivoojana JA raiskasi toisen työntekijän.

Eläimiä ei vaan ole tarkoitettu ihmisen töihin. Ainostaan vuohenpainennukseen tai kivien siirtelyyn. Maanviljelyskin on näköjään rakettitiedettä afrikansarvilaisille.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1105
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja Samira »

On kyllä ihan uskomattoman heikkoa PR:ää näiltä sankareilta. Miten voikin olla, että ihmisiksi eläminen on aivan pois suljettu vaihtoehto.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

simppu
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Su Maalis 01, 2015 8:54 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja simppu »

Reipas työvoimapulan paikkaaja. Kuka ne teidänkin pyllyt muuten tökkisi sitten kun olette vanhoja, ja liikuntakyvyttömiä jollei meillä olisi tällaisia moniosaajia?

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja Iivis »

ruusumaa kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 8:18 pm
minttusuklaa kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 8:01 pm
Terhikistä löytyy 1992 syntynyt Abdulhakim Irfani Oikeudet: lähihoitaja (terveydenhuolto) lähihoitaja (sosiaalihuolto)
lienee sama ihminen kyseessä
Sama nimi, sama syntymävuosi!

Tuskin tuolla nimellä useita on.
Linkedin profiilikin taitaa löytyä tolla nimellä.

Salmari
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: To Marras 22, 2018 3:37 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja Salmari »

Soma-Li ja muut vihervassarit huutavat torttu ojossa "kuka meidän vanhukset hoitaa (raiskaa)" jos ei saada kutsua maahan luku ja kirjoitustaidottomia kehitysmaalaisia?

Niinpä

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja napalanko »

H.Moilanen kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 5:45 pm
Onko kukaan katsonut JulkiTerhikistä, onko kyseisen nimen omaavalla henkilöllä edes terveydenhuollon työntekijän ammattioikeuksia? Esimerkiksi myös laitosapulaiset pääsevät laitoksissa tekemisiin potilaiden kanssa kahden kesken. Muussa tapauksessa voisi olla myös esim. invataksin kuljettaja, mutta tekojen on kerrottu tapahtuneen asumispalveluyksikössä, missä tekijä on työskennellyt.
Asenne ratkaisee, ei koulutukset tai tutkinnot🤭
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Avatar
SeniiliMuikku
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Tammi 07, 2021 7:35 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja SeniiliMuikku »

Ei helvetti ole enää todellista! Kohta niitä on päiväkoditkin pullollaan! Kaikkein eniten vihaksi pistää se, että kohta ollaan taas samassa tilanteessa. Mikään ei muutu. Muutaman päivän mediarevittelyt. Oksettaa.
Itsensä epäileminen on älyn ensimmäinen merkki.
(Ugo Ojetti)

Avatar
SeniiliMuikku
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Tammi 07, 2021 7:35 pm

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja SeniiliMuikku »

napalanko kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 10:23 pm
H.Moilanen kirjoitti:
Ke Kesä 02, 2021 5:45 pm
Onko kukaan katsonut JulkiTerhikistä, onko kyseisen nimen omaavalla henkilöllä edes terveydenhuollon työntekijän ammattioikeuksia? Esimerkiksi myös laitosapulaiset pääsevät laitoksissa tekemisiin potilaiden kanssa kahden kesken. Muussa tapauksessa voisi olla myös esim. invataksin kuljettaja, mutta tekojen on kerrottu tapahtuneen asumispalveluyksikössä, missä tekijä on työskennellyt.
Asenne ratkaisee, ei koulutukset tai tutkinnot🤭
Alan olla sitä mieltä, että ihonvärin pitäisi olla yksi tärkeimmistä ratkaisevista asioista.
Itsensä epäileminen on älyn ensimmäinen merkki.
(Ugo Ojetti)

Mustasurma

Re: Poliisi tutkii kahta epäiltyä törkeää raiskausta asumispalveluyksikössä

Viesti Kirjoittaja Mustasurma »

Juuri hoitoalalle, sosiaalialoillehan näitä miniosaajia on toitotettu tarvittavan, kun väestö ikääntyy👍 Tässä esimakua tulevasta.

Vastaa Viestiin