Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja poikani »

IS kirjoitti:Italian poliisi etsii pakko­avioliitosta kieltäytyneen Samanin, 18, ruumista – valvontakamera tallensi sukulaiset paha­enteisiin kuviin

Syyttäjä uskoo, että sosiaaliviranomaisten turvissa lokakuusta asti ollut pakistanilaissyntyinen Saman Abbas, 18, houkuteltiin käymään kotonaan huijaamalla.

Anna Nuutinen

15:21

ITALIASSA on etsitty toukokuun alusta lähtien 18-vuotiaan Saman Abbasin ruumista. Uutistoimisto Ansan mukaan tapauksen esitutkintatuomari kertoi maanantaina, että Samanin sedän epäillään kuristaneen pakkoavioliitosta kieltäytyneen tytön sekä tunnustaneen tämän jälkeen tekonsa tämän pikkuveljelle.

Osallisuudesta Samanin murhaan sekä tämän ruumiin hävittämiseen epäillään myös tytön vanhempia ja kahta serkkua. Italian median lisäksi tapauksesta uutisoivat muun muassa BBC ja The Times.

Poliisin mukaan Samanin pakistanilaistaustainen perhe halusi tämän matkustavan Pakistaniin. Matkan tarkoituksena olisi ollut järjestetty avioliitto, josta tyttö oli ilmoittanut viime vuonna kieltäytyvänsä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008045973.html

LLT.

Paskistan on hieno maa - onneksi italialaisetkin saavat nauttia tuosta korkeakulttuurista.
????? ?? ??????.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Kaukaa pitää etsiä uutisia mamujen rikoksista :) Odotellaan tässäkin parempia tietoja ennen ennakkonäkemyksiä tapahtumista.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Onneksi Suomi on osallisena myös tähän koska maksamme Italialle tästä hyvästä ihan kivat rahat.

Grazie Mille.
"Those who want respect, give respect."
anaboliantti
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: To Tammi 24, 2013 1:01 am

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja anaboliantti »

Paikallinen kajahtaneisto vaatii varmasti ankaraa rangaistusta jutun kirjoittaneelle toimittajalle. Suvakkilogiikan mukaanhan uhrina sattumuksessa on tytön murhannut eno, joka on nyt joutunut rasistisen panettelun kohteeksi.
Mukava valkku
Sofia Karppi
Viestit: 415
Liittynyt: Su Touko 16, 2021 11:22 pm

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja Mukava valkku »

Suomessa tuntuu usein unohtuvan, että nämä suvun järjestämät avioliitot ovat selkeää ihmiskauppaa, jossa raha ratkaisee.

Kun häät perutaan tilanteessa, jossa sulhaselta on jo saatu merkittävä osa hänen vuoden palkkansa suuruusluokkaa olevista myötäjäisistä ja ne joudutaan maksamaan takaisin, vastahakoinen morsian on aidosti vaikeuksissa.
– Minä olen ihminen ja kaipaan joskus iloa, valoa ja hauskuutta
anaboliantti
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: To Tammi 24, 2013 1:01 am

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja anaboliantti »

Mukava valkku kirjoitti: Pe Kesä 11, 2021 6:59 pm Suomessa tuntuu usein unohtuvan, että nämä suvun järjestämät avioliitot ovat selkeää ihmiskauppaa, jossa raha ratkaisee.

Kun häät perutaan tilanteessa, jossa sulhaselta on jo saatu merkittävä osa hänen vuoden palkkansa suuruusluokkaa olevista myötäjäisistä ja ne joudutaan maksamaan takaisin, vastahakoinen morsian on aidosti vaikeuksissa.

Myötäjäiset maksaa morsiamen vanhemmat, ei sulhasen. Siksi stanioissa yleisesti tapetaan tyttölapsia, jottei perhe joutuisi maksamaan tyttärensä naittamisesta. Toki tyttölapsia tapetaan myös siksi, että ne syö ja kuluttaa muutenkin perheen varoja, vaikkei niistä ole juurikaan apua maatöissä. Eli melko turhia kapistuksia.

Suvakkien mielestä tämä on monimuotoista kulttuurillista rikkautta, josta meidän impiwaaralaisten pitäisi ottaa oppia.
Mukava valkku
Sofia Karppi
Viestit: 415
Liittynyt: Su Touko 16, 2021 11:22 pm

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja Mukava valkku »

anaboliantti kirjoitti: Pe Kesä 11, 2021 7:05 pm Myötäjäiset maksaa morsiamen vanhemmat, ei sulhasen.
Vain Intiassa morsiamen vanhemmat maksavat. Afrikassa ja muslimimaissa mies ostaa vaimon.

Suomen media kirjoittaa joskus jotain edellisestä, jälkimmäisen kohdalla se on kuin asiaa ei olisi olemassa.
– Minä olen ihminen ja kaipaan joskus iloa, valoa ja hauskuutta
anaboliantti
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: To Tammi 24, 2013 1:01 am

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja anaboliantti »

Mukava valkku kirjoitti: Pe Kesä 11, 2021 7:11 pm
anaboliantti kirjoitti: Pe Kesä 11, 2021 7:05 pm Myötäjäiset maksaa morsiamen vanhemmat, ei sulhasen.
Vain Intiassa morsiamen vanhemmat maksavat. Afrikassa ja muslimimaissa mies ostaa vaimon.
No nyt ymmärrän miksi suvakit niin fanaattisesti vaatii kehitysavun nostamista juuri Afrikassa. Milläpä muulla paikallinen geparditsuippa pystyisi ostamaan ne kymmenet vaimonsa ellei kehitysavulla. Lisää vaimoja edellyttää lisää rahaa. Loogista!
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Mukava valkku kirjoitti: Pe Kesä 11, 2021 7:11 pm
anaboliantti kirjoitti: Pe Kesä 11, 2021 7:05 pm Myötäjäiset maksaa morsiamen vanhemmat, ei sulhasen.
Vain Intiassa morsiamen vanhemmat maksavat. Afrikassa ja muslimimaissa mies ostaa vaimon.

Suomen media kirjoittaa joskus jotain edellisestä, jälkimmäisen kohdalla se on kuin asiaa ei olisi olemassa.
Se on sitä rikkaampaa kulttuuria se että oma isä myy tyttölapsensa jollekin setämiehelle muutaman vuohen tai lampaan hinnalla.

Who are we to judge ja kyllähän suomalaisetkin joskus 1800-luvulla.
"Those who want respect, give respect."
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Luin tämän ketjun avauksen jo aiemmin päivällä ja ajattelin, että nämä on just niitä juttuja, joihin eurooppalaisia poliisiresursseja ynnä muita vastaavia haaskataan ihan turhaan. Saisivat setviä kulttuuriongelmansa niissä omissa maissaan. Sitten luin Seinäjoella kiskojen välissä maanneesta miehestä - joka ei tosin välttämättä ole kantis mutta anyways - ja ajattelin, että osaavat ne suomalaisetKIN työllistää pelastusviranomaisia ja muun muassa terveyssektoria ihan suotta. Silti olen sitä mieltä, että ihan turha on väkisin tuomalla tuoda länsimaihin näitä ongelmia, joita Suomessakin hoidetaan mm. turvataloissa, sosiaalitoimessa, lastensuojelussa, oikeussaleissa, vankeinhoidossa, erityisopetuksessa jne. Ja eiväthän nämä edes muuta tapojaan. Tuollaisia fatwa-puheita lässytetään länsimaalaisten rauhoittelemiseksi, mutta näille kivikautisten perinteidensä vangeille ne puheet ovat yhtä tyhjän kanssa. Tämäkin perhe olisi heti perään toistamaan saman käsittelyn esimerkiksi uhrin pikkusiskolle tai serkkutytölle, jos olisi tarvis.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Salmari
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: To Marras 22, 2018 3:37 pm

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja Salmari »

Tällaistahan kulttuuria suomen vihrepunaisetfemakot haluavat lisää meillekin.

Moraaliposeeraavat somessa metoota, feminismiä, tuomitsevat ns. naisvihan (=nainen ei pärjää ja syytetään miehiä naisvihasta), kehonpositiivisuutta (läski saa olla läski)

Ja samaan aikaan muslimimiehet saavat ostaa lapsia vaimokseen, muslimit saavat säkittää naiset ja kontrolloida kaikkea, saavat raiskata vaimonsa päivittäin ja lähettää lapsensa umpeenommeltavaksi.

Femakko sulkee silmänsä. Tällainen hyvesignaloija on vihervasemmistolainen
Ruben Auer-Vaara
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: To Huhti 23, 2020 6:04 pm

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja Ruben Auer-Vaara »

Suvakkien mielestä tämä on monimuotoista kulttuurillista rikkautta, josta meidän impiwaaralaisten pitäisi ottaa oppia.
Kommenttisi on täyttä roskaa. Suvakit nimenomaan haluavat kaikin tavoin edistää tyttöjen ja naisten asemaa. Tyttöjen oikeus koulutukseen ja terveydenhuoltoon on suvakkien mielestä tärkeimpiä asioita. Suvakit haluavat parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa. Minun mielestäni se on juuri niin. Naisten ja tyttöjen asema korreloi suoraan kehittyneisyyttä. Mitä parempi naisten ja tyttöjen asema on sitä kehittyneempi yhteiskunta.

Minua ärsyttää termi kunniamurha. Pitäisi puhua häpeämurhista, noilla vastenmielisillä ja raukkamaisilla teoilla ei ole mitään tekemistä kunnian kanssa. Tuomiot pitäisi olla ankarimmat mahdolliset, elinkautinen murhaajalle ja sukulaisille yllytyksestä. Lisäksi maastakarkoitus. Tuollaiset häpeämurhat eivät kuulu länsimaiseen yhteiskuntaan, eikä niiden pitäisi kuulua mihinkään kulttuurin. Tulin surulliseksi ja vihaiseksi tämän nuoren naisen kohtalosta.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tässä pitkä versio englanniksi. Sukua poistunut Italiasta takaisin kotiin paskastaniin:
https://www.lifeinitaly.com/news/saman-abbas/
Ruben Auer-Vaara kirjoitti: La Kesä 12, 2021 9:58 am Kommenttisi on täyttä roskaa. Suvakit nimenomaan haluavat kaikin tavoin edistää tyttöjen ja naisten asemaa.
Ei ole ja sanoit muutenkin toiselle aika rumasti.

"Suvaitsevaisilla" on paha logiikkavaje. Tyttöjen ja naisen asema ei todellakaan ole Suomessa parantunut rahtaamalla tänne kehitysmaamuslimimiehiä. Eikä se ole kyllä parantunut lähtömaissakaan, vaan päinvastoin vrt. Iran, Irak, Afganistan, Pakistan, etc, missä oikea islam yleistyy.

Tulin surulliseksi ja vihaiseksi tämän nuoren naisen kohtalosta.
Nyyh, mutta ajattelitko tehdä jotain vastaavien tapahtumien todennäköisyyden pienentämiseksi Suomessa?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11385
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ei poliisit etsi turhaan tytön ruumista.
SAMANILLA oli Italiassa pakistanilaissyntyinen poikaystävä, josta kuultuaan hänen isänsä kerrotaan raivostuneen. Poliisin mukaan Saman lähetti poikaystävänsä puhelimeen viestin, jossa tämä sanoi kuulleensa sivusta, kuinka hänen äitinsä keskusteli hänen murhaamisestaan.

Viestissä Saman pyysi poikaystävää soittamaan poliisille, jos hänestä ei kuuluisi mitään kahteen päivään. Tytön katoamisen jälkeen perheen isä väitti paikalliselle lehdelle, että tämä olisi matkustanut Belgiaan.

Pikkuveljen todistuksen mukaan perhe luovutti Samanin tämän sedälle, joka kuristi tytön tämän kahden serkun avustuksella. Poliisi on saanut haltuunsa huhtikuun 29. päivä kuvatun valvontakameran videon, jolla Samanin nähdään poistuvan kotoaan vanhempiensa seurassa.

Poliisin epäilee, että tyttö luovutettiin kotoa poistumisen jälkeen sedälleen. Setä ja hänen avustamisestaan epäillyt serkut olivat tallentuneet edellisenä päivänä toiselle valvontakameran videolle, jolla heidän nähtiin kantavan lapioita, sorkkarautaa, ämpäriä sekä sinistä kassia.

Kuva
Saman Abbasin setä ja serkut valvontakameran kuvassa 28. huhtikuuta.
(Aloituksessa linkatusta Iltasanomien uutisesta.)

Edes pakistanilainen poikaystävä ei kelvannut suvulle, kun eivät tietenkään tienanneet tytöllä riittävästi kuten olisivat tienanneet myydessään tytön vaimoksi Pakistaniin.

Voisi puhua psykoosimurhista. Noiden käsitys kunniasta on niin harhainen ja irrallaan todellisuudesta.

Kiinnostavaa seurata kuinka italialaisten asenne maahanmuuttoon muuttuu, kunhan ruumis löytyy.
Gurney
Adrian Monk
Viestit: 2505
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Italia: Pakkoavioliitosta kieltäytynyt nuori neito lienee joutunut sukunsa murhaamaksi

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Suvakin logiikka on kyllä taas pettämätöntä.

Vouhkataan naisen asemasta ja tyttöjen koulutuksesta ja syydetään asiaan rahaa ja ollaan niiiiin tyytyväistä kun ollaan autettu.

Kun naapurin somalityttö viedään umpeenommeltavaksi niin suljetaan silmät ja ollaan kuin ei oltaisi huomattu mitään.

Vakuutellaan, että huivin käyttä musliminaiselle on hänen OMA VALINTA, vaikka jokainen tietää että muslimimies pakottaa siihen, samoin kuin rajoittaa naisensa liikkumista. Nainen on muslimimiehen kotieläin. Mutta suvakki sulkee silmänsä ja hokee tuttua mantraansa #ei pidä paikkansa# .

Suvakkia ei paljon naisen asema aavikkouskonnossa kiinnosta.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Vastaa Viestiin