Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
annaanna

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Ei tuo takavarikkona mikään erikoinen ollut, siis määrällisesti tai laadullisesti. Mutta ilmeisesti löytyminen merkittävässä roolissa ollut tuon ryhmän paljastumisessa.

On tuonkin keräämisessä kuitenkin vaivaa nähty ja jokin päämäärä varmaan ollut. Eli suunnitelma. Voinut kohdistua yhteiskuntaakin vastaan. Suomessa vaikka YLEn valtaus :roll: mistä näitten aivoituksista tietää.
Tämän suuntaista huolestuttavaa asetouhuilua ja suunnitelmien laadintaa havaittu Keski-Suomessakin.

Itsepuolustuksesta ei kyse ole, kun on kokoelma. Laittomia aseita. Aseharrastajaksi rekisteröityneenä voi laillisesti kerätä kampetta, vaikka vallankumouksiin ja likvidointioperaatioihin.

Minä ajattelisin asevarastoja tietynlaisia fantasioita tai suunnitelmia varten keräävien miesten haluavan viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta enemmän ja enemmän pääsevän käyttämään noita tappamiseen tarkoitettuja työkaluja. Siksi tällaiset ääriäärioikeistolaiset, tai mitä äärisuuntausta edustavatkin, ovat vaarallisia. Nämä rekryävät uutisen mukaan niitä kaikkein helpoimmin muiden puheille ja ideoille alttiita. Suunnitelmallisuutta.

Vaikea uskoa tällaisten ryhmäytymisvaiheeseen päässeiden kymmenen, kaksikymmentä ja kolmekinkymmentä vuotta vain istuvan passiivisesti aseidensa kanssa kotona. Kyllä siinä kehitetään joku ajatushimmeli uhkakuvineen, jotta saadaan oikeutus käyttää aseita.

Hyvinkin voitu estää joku aseellinen ääliömäisyys ennakolta.

Ei ole mikään leikin asia laittomien aseiden kokoelman kerääminen ja moisesta tietoisten olisi syytä tietonsa poliisille ajoissa ilmoittaa Keski-Suomessakin.

someraivoaja
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: La Elo 15, 2015 10:51 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja someraivoaja »

Säde-Sisko kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 2:43 am
Olen samaa mieltä kaikenlainen aseistus on syytä olla pois ihmisiltä ketkä tekevät niillä haittaa yhteiskunnassa. Määrällisesti islamiterrori on kasvussa euroopassa ja se johtuu pääosin maahanmuutosta ja eri uskonnollisesta katsannosta.
Jos tässäkin kysymyksessä pitäydytään tosiasioissa, niin islamilainen terrorismi (jota ei ole syytä väheksyä) ei ole ollut kasvussa Euroopassa aivan viime aikoina vaan tähän astinen huippu saavutettiin tapauksissa vuonna 2017 ja kuollonuhreissa 2015 (ks. Islamic terrorism in Europe).

Tuosta näkee myös terrorismin mittakaavan Euroopassa. Suurin kuolleitten määrä vuodessa on 150. Euroopassa kuoli vuonna 2012 (uusin luku, jonka nopeasti löysin) 22 000 ihmistä henkirikoksen uhrina. Eli islamilaisen terrorismin osuus henkirikoksista oli tuona huippuvuonnakin alle 1%. Joten herää kysymys, että kuka yrittää vedättää ja ketä. Etnonasse-sedät levittävät mielikuvia hurjasta islamilaisesta terroriaallosta, mutta minun on vaikea nähdä tätä tilastoista.

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

someraivoaja kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 2:44 am
Feliza kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 2:33 am
Norskit heräävät.
Ei enää paskaa ulkomailta meidän naisille tai valtion piikkiin.
Valkoinen koira on hyvä koira.
Hyvä viikingit 👍
Norjalaiset eivät tule suurin joukoin liittymään mihinkään etnonationalistiseen idioottikulkueeseen. Sen sijaan terroristit tullaan laittamaan järjestäytyneen yhteiskunnan toimesta ruotuun tarvittaessa rivakoin ottein. Sama pätee myös Suomeen.
Ei kotiin palaavia ISIS-terroristeja laitettu ruotuun, vaan tuotiin pääministerin yksityiskoneella nauttimaan Suomeen ykkösluokan palvelusta.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4192
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Säde-Sisko kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 1:37 am
...
Tarvittaisiin lisää breiviikkejä jotta puntit tasoittuisivat käytännön tasolla.
Avaisitko vielä, miten 76 pääosin norjalaisen lapsen ja nuoren murhaaminen "tasoitti puntteja"?

Listaa uhreista löytyy esim. tuolta, mistä voi halutessaan kammata nimiä ja syntymävuosia. https://yle.fi/uutiset/3-5398988

Ei, ei me kyllä tarvita yhtään lisää oman kansansa lapsia murhaavia natsifanaatikkoja Norjaan sen enempää kuin Suomeenkaan.

Avatar
Säde-Sisko
Axel Foley
Viestit: 2223
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja Säde-Sisko »

Skloddi kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 7:57 am

Avaisitko vielä, miten 76 pääosin norjalaisen lapsen ja nuoren murhaaminen "tasoitti puntteja"?

someraivoaja kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 3:13 am
Etnonasse-sedät levittävät mielikuvia hurjasta islamilaisesta terroriaallosta, mutta minun on vaikea nähdä tätä tilastoista.
En tarkoita uhrien määrää vaan potentiaalista uhkaa mihin aseiksi kelpaa puukko tai ajoneuvo.
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

someraivoaja
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: La Elo 15, 2015 10:51 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja someraivoaja »

Säde-Sisko kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 11:14 am
Skloddi kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 7:57 am

Avaisitko vielä, miten 76 pääosin norjalaisen lapsen ja nuoren murhaaminen "tasoitti puntteja"?

someraivoaja kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 3:13 am
Etnonasse-sedät levittävät mielikuvia hurjasta islamilaisesta terroriaallosta, mutta minun on vaikea nähdä tätä tilastoista.
En tarkoita uhrien määrää vaan potentiaalista uhkaa mihin aseiksi kelpaa puukko tai ajoneuvo.
Jokainen ihminen on potentiaalinen uhka muille. Euroopassa on pikaisen vilkaisun perusteella luokkaa 40 miljoonaa muslimia, joista muutama vuosittain tekee jonkinlaisen terroriteon. Minun on vaikea nähdä tässä mitään merkittävää ongelmaa. Ongelma on enemmän siinä, että ihmiset syystä tai toisesta paisuttelevat terroriuhkaa, samoin kuin muita muslimeihin tai maahanmuuttoon liittyviä uhkia.

Salmari
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: To Marras 22, 2018 3:37 pm

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja Salmari »

someraivoaja kirjoitti: Minun on vaikea nähdä tässä mitään merkittävää ongelmaa. Ongelma on enemmän siinä, että ihmiset syystä tai toisesta paisuttelevat terroriuhkaa, samoin kuin muita muslimeihin tai maahanmuuttoon liittyviä uhkia.
Anteeksi mitä.
Suomessa on vain noin 5% muslimimiehiä ja he tekevät yli puolet seksuaalirikoksista. IRakki raiskaa 40 kertaa suomalaista useammin.

Jos suomalaiset raiskaisivat yhtä useasti, meillä olisi 40.000 raiskausta vuodessa.

Mitähän paisuttelua tuossa on? Muka-todellisuudessa eläminen ei ole enää tätä päivää.

Avatar
Säde-Sisko
Axel Foley
Viestit: 2223
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja Säde-Sisko »

someraivoaja kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 11:49 am
Ongelma on enemmän siinä, että ihmiset syystä tai toisesta paisuttelevat terroriuhkaa, samoin kuin muita muslimeihin tai maahanmuuttoon liittyviä uhkia.
Ei tarvita kuin yksi pilapiirros niin jo irtoaa pää jossain torilla. Jotkut paisuttelee äärioikeiston uhkaa. Raiskaus ja kunniakulttuurin ilmiöt on selkeästi nähtävissä.
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

someraivoaja
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: La Elo 15, 2015 10:51 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja someraivoaja »

Salmari kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 12:17 pm
someraivoaja kirjoitti: Minun on vaikea nähdä tässä mitään merkittävää ongelmaa. Ongelma on enemmän siinä, että ihmiset syystä tai toisesta paisuttelevat terroriuhkaa, samoin kuin muita muslimeihin tai maahanmuuttoon liittyviä uhkia.
Anteeksi mitä.
Suomessa on vain noin 5% muslimimiehiä ja he tekevät yli puolet seksuaalirikoksista. IRakki raiskaa 40 kertaa suomalaista useammin.

Jos suomalaiset raiskaisivat yhtä useasti, meillä olisi 40.000 raiskausta vuodessa.

Mitähän paisuttelua tuossa on? Muka-todellisuudessa eläminen ei ole enää tätä päivää.
Annoit juuri esimerkin paisuttelusta ja muka-todellisuudessa elämisestä. Päädyit kehittelemään kuvitteellisen kauhuskenaarion, jossa vähäisistä lähtökohdista ekstrapoloidaan valtavat seuraukset.

Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1484
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Pysytääs otsikon aiheessa.

T:modet
Ne tietää, jotka tietää...

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

someraivoaja kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 12:39 pm

Annoit juuri esimerkin paisuttelusta ja muka-todellisuudessa elämisestä. Päädyit kehittelemään kuvitteellisen kauhuskenaarion, jossa vähäisistä lähtökohdista ekstrapoloidaan valtavat seuraukset.
Montako vuotta seurantaa pitäisi olla, että se sinut vakuuttaisi?

Väkivaltainen reaktio nykyiseen on välttämätön.Toivottavasti Suomestakin löytyy runsaasti vastaavia asekätköjä. Tohdin kuitenkin epäillä. Poliitikot uhraavat kehitysmaalaisten edun vuoksi oman maansa kansalaisia kehitysmaalaisten tapettaviksi ja raiskattavaksi.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

someraivoaja
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: La Elo 15, 2015 10:51 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja someraivoaja »

hutkivajournalisti kirjoitti:
La Heinä 24, 2021 10:15 pm

Oletko tosissasi vai trollaatko? Oliko mielestäsi Breivik hyvällä asialla? Keihin haluat väkivaltaisen reaktion kohdistaa, ulkomaalaisiin, poliitikkoihin vai keihin?

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

someraivoaja kirjoitti:
Su Heinä 25, 2021 10:46 pm
Oliko mielestäsi Breivik hyvällä asialla?
Kyllä oli.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

someraivoaja
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: La Elo 15, 2015 10:51 am

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä

Viesti Kirjoittaja someraivoaja »

hutkivajournalisti kirjoitti:
Su Heinä 25, 2021 10:49 pm
someraivoaja kirjoitti:
Su Heinä 25, 2021 10:46 pm
Oliko mielestäsi Breivik hyvällä asialla?
Kyllä oli.
Onneksi lähes kaikki suomalaiset ovat kanssasi eri mieltä. Suomalaiset eivät ikinä tule hyväksymään tuollaisia ajatuksia vaan syvästi halveksivat niitä ja niiden esittäjiä.

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

someraivoaja kirjoitti:
Su Heinä 25, 2021 10:46 pm
Oliko mielestäsi Breivik hyvällä asialla?
Hyväähän se tarkoitti, mutta media käänsi sen negatiiviseksi asiaksi.

Taidat nyt hassutella näin sunnuntai-illan ratoksi?
it's my car !

Vastaa Viestiin