Kaksi miestä kuoli ulosajossa Kuopion Nilsiässä - kummallakin rikostaustaa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7500
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Kaksi miestä kuoli ulosajossa Kuopion Nilsiässä - kummallakin rikostaustaa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Henkilöauto ajautui Petäjälammentiellä sillalta Syvärin Petäjälahteen ja kaksi miestä kuoli pelastusviranomaisten avusta huolimatta.

Poliisi sai kiireellisen tehtävän Nilsiään Petäjälammentielle. Ensitietojen perusteella, mikä myöhemmin vahvistui todeksi, henkilöauto oli ajautunut Petäjälahden ylittävältä sillalta alas veteen. Paikalla olleiden pelastus- ja ensihoitoyksiköiden toimista huolimatta kaksi miestä menehtyi onnettomuudessa. Pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä tapahtumapaikalla. Poliisi on eristänyt osan onnettomuusalueesta ja selvittää tapahtumien kulkua. Liikennettä ei ole suljettu, mutta tiellä saattaa olla pelastusajoneuvoja.

Tiedottamisessa huomioidaan onnettomuudessa menehtyneet uhrit sekä heidän omaisensa, joten Itä-Suomen poliisilaitos tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan sunnuntaina päivällä.

https://poliisi.fi/-/kaksi-miesta-kuoli ... -nilsiassa

Otsikkoa täydennetty ja muokattu
-NILS-
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Tämä Petäjälahti/Syväri on siis Nilsiän Nipasen alueella eli kuuluu ikäänkuin Tahkovuoren alueeseen. Turistit onnistuivat nyt pääsemään hengestään?
kusiainen
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: Ke Syys 27, 2017 6:58 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja kusiainen »

Veikkaan myös, että turistit känniajelulla. Tuo on käytännössä kokoojakatu, missä on 50 rajoitus ja suora tie.
napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1296
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Joo, ikätietoja odotellessa..mutta eipä nuokaan varmaan työmatkalla olleet..
Luonto korjaa
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Ajankohtaa ei ole mainittu, mutta poliisin tiedotus julkaistu lauantai-iltana klo 23 jälkeen. Eli todennäköisesti aika myöhään illalla tapahtunut juttu, mihin sopisi ihan hyvin, että on saunakaljapäissään lähdetty jostain syystä autolla ajelemaan.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
miituska^^
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 5:28 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja miituska^^ »

mä haluun kertoo teille kuinka kiva jätkä mä oon
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7500
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tältä näyttää Kuopion kuolonkolarin onnettomuus­paikalla – sillan kaide taittui matalaksi metrien matkalta

Pari kuvaa onnettomuuspaikalta:

Kuva
Kevyen liikenteen väylällä näkyy jarrutusjälkiä. KUVA: TIMO HARTIKAINEN

Kuva
Kaide on rutussa pitkältä matkalta. KUVA: TIMO HARTIKAINEN

Lisää Iltasanomissa: https://www.is.fi/uutiset/art-2000008209665.html
Avatar
Jukka50
Sabrina Duncan
Viestit: 366
Liittynyt: Ke Helmi 24, 2016 6:46 pm
Viesti:

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Jukka50 »

On täytynyt olla kova vauhti, tuplat varmaan ainakin, mikä on rajoitus. Mulle tuli kans mieleen turistit, koska paikalliset, tai lähialueella asuvat todennäköisesti tietävät ja tuntevat tien, eikä tule toikaan mutka "yllätyksenä".
Lause "tapan aikaa" on ironista, koska oikeasti aika tappaa sinua.
Sivustahuutelija
Harjunpää
Viestit: 290
Liittynyt: Pe Joulu 18, 2020 6:07 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Sivustahuutelija »

Onhan tuossa ollut vauhtia ihan hitosti. Jyrkkä mutka yllätti ja hartialukkona tangentin suuntaan jakajan ja pyörätien yli. Vielä teräskaiteesta läpi ja lentänyt järveen. Ei taida satanen riittää alkutilanteessa.
Kahvakuula
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Syys 29, 2020 3:17 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Kahvakuula »

Satuin olemaan tuohon ajankohtaan Kuopion keskustassa, ja ohitsemme ajoi pari poliisiautoa pillikyytiä. Hetken päästä ajoi siviilimallin auto vastakkaiseen suuntaan. Vaikutti että käynnissä oli takaa-ajo, tai että etsivät jotain.

En tunne kaupunkia, enkä sitä onko keskustasta pitkä matka turmapaikalle, mutta kun luin uutisen niin tuli heti mieleen, että olisiko kyseessä ollut tämä takaa-ajo, joka olisi päättynyt näin ikävästi?
Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1819
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

Kahvakuula kirjoitti: Su Elo 22, 2021 7:25 pm Satuin olemaan tuohon ajankohtaan Kuopion keskustassa, ja ohitsemme ajoi pari poliisiautoa pillikyytiä. Hetken päästä ajoi siviilimallin auto vastakkaiseen suuntaan. Vaikutti että käynnissä oli takaa-ajo, tai että etsivät jotain.

En tunne kaupunkia, enkä sitä onko keskustasta pitkä matka turmapaikalle, mutta kun luin uutisen niin tuli heti mieleen, että olisiko kyseessä ollut tämä takaa-ajo, joka olisi päättynyt näin ikävästi?

Tahkolle o Kuopion keskustasta n.60 km. Samoihin aikoihin taisi olla moottoripyörän takaa-ajo ensin keskustan liepeillä ja sitten sama pyörä Siilinjärven puolella Toivalassa.
Buy the ticket, take the ride!
Aivokasvain
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Tammi 02, 2020 8:41 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Aivokasvain »

Haarahaukka kirjoitti: Su Elo 22, 2021 7:35 pm
Kahvakuula kirjoitti: Su Elo 22, 2021 7:25 pm Satuin olemaan tuohon ajankohtaan Kuopion keskustassa, ja ohitsemme ajoi pari poliisiautoa pillikyytiä. Hetken päästä ajoi siviilimallin auto vastakkaiseen suuntaan. Vaikutti että käynnissä oli takaa-ajo, tai että etsivät jotain.

En tunne kaupunkia, enkä sitä onko keskustasta pitkä matka turmapaikalle, mutta kun luin uutisen niin tuli heti mieleen, että olisiko kyseessä ollut tämä takaa-ajo, joka olisi päättynyt näin ikävästi?

Tahkolle o Kuopion keskustasta n.60 km. Samoihin aikoihin taisi olla moottoripyörän takaa-ajo ensin keskustan liepeillä ja sitten sama pyörä Siilinjärven puolella Toivalassa.
Mahtaa olla tosiaan tämä tapaus tuo Kuopion keskustassa poliisien vauhtiin vaikuttanut tilanne.
https://poliisi.fi/-/lauantai-iltana-ki ... tilanteita

Tämmösille kaahareille ei kyllä löydy yhtään ymmärrystä. Ketjun aiheen tapauksessa kyytiläinen on ehkä ainakin jossain määrin ollu sivullinen uhri. Mutta tuskin on kuitenkaan pakotettu kyytiin. Sitähän ei koskaan tiedä onko sanonut kuskille että hiljentää vai onko yllyttänyt ajamaan kovempaa. Jokainen joka ihtensä omalla kaahaamisella tappaa niin aikalailla saa sitä mitä tilaa. Harmi että tämä kuopiossa prätkällä kaahannut ei vetänyt itseään jauhelihaks johonkin pylvääseen. Ei tarvis sitten ainakaan odotella että päräyttää sivullisia päin seuraavalla kerralla kun se kusi siellä päässä alkaa pakottaa ja pitää liikenteeseen lähteä pelleilemään. :x
Aivokas Vain
siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1374
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

Kartalta yritin löytää paikkaa. Googlen mukaan ei olisi Petäjälammentie vaan Sieranimentie, mutta mistäpä sen tietää. On niin uusi tienpätkä ettei streetviewiäkään saatavilla: linkki.

Mikäli löysin oikean paikan, niin auto on tullut pohjoisen suunnasta ja vetänyt suoraksi tuosta siltaa edeltäneestä kurvista. Tie ei ole erityisen suora missään kohtaa, joten olisiko aiemmat loivat mutkat antaneet liikaa rohkeutta, mutta sitten vastaan onkin tullut jyrkempi käännös. Uutiskuvan perusteella tie on saattanut olla myös kostea.
Vekotin
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Touko 03, 2021 10:40 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja Vekotin »

Kuulin huhua, että toinen uhreista olisi reilu 45-vuotias savolaismies, joka sai vuonna 2015 tuomion tapon yrityksestä lyötyään kaveriaan ramboveitsellä rintaan. Toki tämä on pelkkä huhu, mutta tällä kertaa kyse ei tainnut olla nuorista kaahareista.
BigDane
Poliisikoira Rex
Viestit: 268
Liittynyt: La Joulu 29, 2018 11:42 pm

Re: Kaksi miestä kuoli liikenneonnettomuudessa Kuopion Nilsiässä

Viesti Kirjoittaja BigDane »

Vekotin kirjoitti: Ma Elo 23, 2021 10:58 am Kuulin huhua, että toinen uhreista olisi reilu 45-vuotias savolaismies, joka sai vuonna 2015 tuomion tapon yrityksestä lyötyään kaveriaan ramboveitsellä rintaan. Toki tämä on pelkkä huhu, mutta tällä kertaa kyse ei tainnut olla nuorista kaahareista.
Kuulin kans samanlaista. Yhteiskunta vain voitti tässä tapauksessa. Luultavasti toinenkin uhri ollut samaa sakkaa.
Vastaa Viestiin