Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10641
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja damfin »

Ohisalon avautuminen aiheesta on tosiaan suorastaan tuskallisen koomista luettavaa, vaikka toisaalta hyvä että hän sentään on viimein havainnut ongelman...
Ohisalo on valmis ajamaan kovia keinoja: jengi­rikollisuus muuttui vuoden aikana – ”Meillä on uusi ilmiö käsillä”

– Jengirikollisuus on saanut vuoden aikana uusia, huolestuttavia muotoja, ja mukana on aiempaa vahvemmin aseita, väkivaltaa ja viranomaisvastaisuutta, Ohisalo sanoo.

– Näitä jengejä on tunnistettu ja tiedetään, että niihin osallistuneet ovat tehneet rikoksia erityisesti huumeiden ja väkivallan, toisaalta myös liikenneturvallisuuden rikkomisen puolella. Mutta myös aseiden puolella löytyy toimintaa, joka on päätynyt poliisin tietoon.

Ohisalo puhuukin ennaltaehkäisevän työn puolesta, mutta olisi valmis myös tiukentamaan rangaistuksia ja ampuma-aselainsäädäntöä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008390380.html

Silmät auki kulkevien ihmisten, ja uutisia avoimin silmin lukevien, on ollut helppo havaita tuo ilmiö jo muutaman vuoden ajan, mutta Ohisalon mukaan se on pulpahtanut aivan yhtäkkiä tämän vuoden aikana esille ja aiemmin sitä ei ollut olemassakaan.
Nyt sitten aletaan miettimään jotain ennaltaehkäiseviä keinoja, vaikka ennaltaehkäisyhän olisi tullut tehdä jo etukäteen, ennaltaehkäisy jälkikäteen ei ole oikein toimiva ratkaisu.

Sitten se toinen vielä koomisempi seikka tuossa Ohisalon avautumisessa, ja toimittajan tekstistä... siinä ei kertaakaan sivusanallakaan mainita sitä että nuo kaduilla pyörivät nuorisojengit koostuvat pääasiassa maahanmuuttajataustaisista pennuista, se seikka sivuutetaan jälleen kerran täysin, pohditaan vaan populaarikulttuurin sekä puutteellisen koulutuksen ja työttömyyden osuutta asiaan :roll:

Tässä oikeastaan ainoa järkevä kommentti Ohisalolta, ikävä vaan että todennäköisesti tuo jää pelkäksi puheeksi...
– Ja nyt ollaan vielä sellaisessa vaiheessa, että kannattaa toimia, kun signaaleja alkaa tulla vahvemmin, Ohisalo sanoo.
Ei vaan voida kuitenkaan toimia millään lailla, kun on niin vaikea keksiä että miten voitaisiin toimia niin ettei toimia voitaisi pitää millään lailla rasistisina.
Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 882
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja Karhere »

putsari kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 8:37 pm
Säde-Sisko kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 8:26 pm
Ikävää populismia heidän suunnaltaan kun ovat katsoneet ympäröiviä "asiantuntijalausuntoja" mediakentässä.
Ai se on populisimia. Meillehän kerrottiin kokoomus-persu-keskusta suulla aikoinaan, että kaikki tulijat on toivotettava tervetulleiksi, eikä rajoja voida laittaa kiinni. Soinikin puhui persujen suulla taakanjaosta.

Nykyiset persut olivat persuja myös Soinin persuissa. Persut olivat ihan itse valinneet Soinin puheenjohtakseen. Mikä muuttuisi samalla kokoonpanolla seuraavassa hallituksessa? Muistetaan ne Einsteinin sanat. :wink:

Ainakin tosiasioiden valossa tämä hallitus on ollut huomattavasti maahanmuuttokriittisempi, kuin edeltäjänsä. Tuon kiistäminen olisi sokeutta.

Toisekseen mikään puolue ei voi tehdä mitään radikaalia jengirikollisuuden suhteen. Suomalaisia on aika vaikea karkoittaa Suomesta.
Toveri putsari puhuu taas punaviherpropagandaa. Putsari yrtittää aina väistää ja vähätellä punaviharvassareiden haluamien matujen ja heidän jälkeläistensä tunkeutumista ja rikollisuutta, valehtelemalla niiden olevan persujen ja/tai kokoomusksen syytä. Nykyinen hallitus ei ole maahanmuuttokriittinen, päinvastoin ne haluavat avoimet rajat ja lisää matuja. Tuon kiistäminen on sokeutta.

Kyllä jengirikollisuuden suhteen pystytään tekemään paljonkin, palautukset, vanhemmille sanktiot jne.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja putsari »

Karhere kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 8:54 pm
Toveri putsari puhuu taas punaviherpropagandaa.

Kyllä jengirikollisuuden suhteen pystytään tekemään paljonkin, palautukset, vanhemmille sanktiot jne.
Ai persupropagandaa? Pois se minusta. Persut on punikkipuolue, demarikepu versio kansan tyhmimmälle neljännekselle. Huomiohaalariväkeä, sekä työttömiä ja prole-eläkeläisiä.
Karhere siis alkaisi palauttamaan suomalaisia, mutta minne?
Vuoden 2019 vaalien perusteella pienituloisimmat äänestävät vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja putsari »

Noissa nuorten mamujengeissä kaikilla taitaa olla Suomen kansalaisuus. Ihan täydellistä idiotismia odottaa, että suomalaisia alettaisiin karkoittaa jonnekkin. Ensin persut päästävät Suomeen kaikki halukkaat, sitten kun ovat sikailleet tarpeeksi, niin alettaisiin muka palauttamaan heitä jonnekkin? Ei nykyiset maahanmuuton ongelmat ja jengirikollisuus muutu mihinkään siitä jos vuodessa palautettaisiin muutama perseilijä.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Hubiukko
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ma Loka 11, 2021 7:02 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja Hubiukko »

Onneksi meillä on edelleen yleinen asevelvollisuus, toisin kuin Ruotsissa. Toivotaan että nämä gangstat oppisivat armeijassa joillekin tavoille tai oppivat edes ampumaan.
Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 882
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja Karhere »

putsari kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 9:09 pm
Karhere kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 8:54 pm
Toveri putsari puhuu taas punaviherpropagandaa.

Kyllä jengirikollisuuden suhteen pystytään tekemään paljonkin, palautukset, vanhemmille sanktiot jne.
Ai persupropagandaa? Pois se minusta. Persut on punikkipuolue, demarikepu versio kansan tyhmimmälle neljännekselle. Huomiohaalariväkeä, sekä työttömiä ja prole-eläkeläisiä.
Karhere siis alkaisi palauttamaan suomalaisia, mutta minne?
Vuoden 2019 vaalien perusteella pienituloisimmat äänestävät vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia.
Mikä kohta toveri putsarilta jäi ymmärtämättä. On taas sellaista kirjoitelua toveri putsarilta taas, että oksat pois, miksi vihervassarit haluvat väkisin keskustella suomalaisista puolueista, kun kyse on lähinnä matunuoriso jengeistä. Miksi nuo vihervassarit haluavat aina vääntää keskustelun persuihin oli aihe mikä tahansa.

No kyllähän se jokainen tietää, että punaviherkommarit kääntävät hämayssyistä aina keskustelun persuhin, kun eivät halua keskustella itse ongelmasta ja/tai sen juurisyistä.

Noille rikollisille nuorisojengeiläisille pystytään tekemään paljonkin, palautetaan lähtömaihinsa vanhempiensa kanssa tai ilman
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja putsari »

Karhere kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 10:59 pm Noille rikollisille nuorisojengeiläisille pystytään tekemään paljonkin, palautetaan lähtömaihinsa vanhempiensa kanssa tai ilman
Edelleen kysyn sinulta, että mihin suomalaiset palautettaisiin?

Edelleen kysyn, etteikö vieläkään lamppu syty, kun olet vaatimassa kannattamasi puolueesi tänne tervetulleiksi toivottamia sikailijoita.

Karkotukset eivät ole ratkaisu mamujen jengirikollisuuteen, koska nämä ovat Suomen kansalaisia.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Paroni
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: To Huhti 29, 2021 1:39 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja Paroni »

Keinoja olisi, jos on haluja. Kyllä ainakin näiltä kaikilta kaksoiskansalaisilta pitäisi ottaa Suomen kansalaisuus pois. Sen jälkeen voisi palauttaa sinne mistä vanhempansa ovat tänne tulleetkin. Voivat opetella siellä sitten uudestaan oman kulttuuriperimänsä tavoille.
Ei noihin rikollisiin toimi muut kun kovat otteet.
Niitä varten joilla on vaan Suomen kansalaisuus pitäisi rikoslakia muuttaa huomattavasti ankarampaan suuntaan.
Oikeusvaltioista Suomi voisi aluksi ottaa mallia vaikka Tanskasta tai Austraaliasta, kun kyse on maahanmuutosta ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja aumari »

Karhere kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 10:59 pm
putsari kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 9:09 pm
Karhere kirjoitti: Ke Marras 10, 2021 8:54 pm Kyllä jengirikollisuuden suhteen pystytään tekemään paljonkin, palautukset, vanhemmille sanktiot jne.
Karhere siis alkaisi palauttamaan suomalaisia, mutta minne?
Mikä kohta toveri putsarilta jäi ymmärtämättä. On taas sellaista kirjoitelua toveri putsarilta taas, että oksat pois, miksi vihervassarit haluvat väkisin keskustella suomalaisista puolueista, kun kyse on lähinnä matunuoriso jengeistä. Miksi nuo vihervassarit haluavat aina vääntää keskustelun persuihin oli aihe mikä tahansa.
No kyllähän se jokainen tietää, että punaviherkommarit kääntävät hämayssyistä aina keskustelun persuhin, kun eivät halua keskustella itse ongelmasta ja/tai sen juurisyistä.

Noille rikollisille nuorisojengeiläisille pystytään tekemään paljonkin, palautetaan lähtömaihinsa vanhempiensa kanssa tai ilman
Vaikka putsarin mielestä mamujengiläiset onkin suomalaisia, niin tuo perseily johtuu nimenomaan mamujuurista, mamukotikasvatuksesta, mamukulttuurista, mamujen kotoutumiskyvyttömyydestä ja -haluttomuudesta. Tietääkseni mamuongelmat alkavat näkyä toisen ja kolmannen mamupolven jäsenissä. Eikä paluuta normaaliin enää ole. Kyllä, tarkoitan tuolla normaalilla nimenomaan normaalia. En tohdi edes ajatella lastenlasten ja heidän jälkeläistensä Suomea.
Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1492
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Re: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä"

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Ketjusta siirretty ja poistettu viestejä, joissa jankataan maahanmuutosta yleensä sekä loputonta eipäs-juupas -kinastelua. Osa viesteistä on siirretty Maahanmuutto repii kansaa kahtia-ketjuun. Parin rivin onlinerit ja näsäviisastelut skipattu roskiin.

Otsikon aiheesta; poliisin mielipiteestä ja nuorisorikollisjengeistä puolesta sekä vastaan voi käydä debattia tässä ketjussa.
-NILS-
Ne tietää, jotka tietää...
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6674
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Ruotsin jengisodasta kirjoittanut toimittaja: Tilanne voi Suomessakin eskaloitua äkkiä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Kiinnostava juttu YLE:llä SVT:n toimittajasta, jonka Ruotsin gangstajengisotaa käsittelevä kirja julkaistaan ensi vuonna.
Ruotsissa lumipallo alkoi vyöryä muutaman ampumisen jälkeen.
Tilanteen radikalisoituminen Suomessakin vain ajan kysymys hänen mielestään.
Milan Jaffin kaltaiset typerää gangstakulttuuria levittelevät tyypit - vaikka näyttävät päälle sekopäiltä - ovat varmaan myös tämän takia nähtävästi jonkinlainen uhka yhteiskuntarauhalle.

https://yle.fi/uutiset/3-12181555

Näin sai alkunsa Tukholman pahin jengisota – toimittaja selvitti verisen konfliktin taustat ja toteaa Suomen kehityksessä näkyvän varoitusmerkkejä
Ruotsin yleisradion SVT:n tutkiva rikos- ja oikeustoimittaja Diamant Salihu kirjoitti jengiläisten näkökulmaa avaavan kirjan Tukholman Rinkebyn alueen väkivaltaisuuksista.


16.11.2021 11:20

Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön johtajan Markku Heinikarin mukaan pääkaupunkiseudulla on noin kymmenen katujengiä, jotka koostuvat parikymppisistä, pääosin maahanmuuttajataustaisista suomalaisista miehistä. Poliisin mukaan myös edellä mainittu tapaus liittyy kyseisiin jengeihin.

Lisäksi poliisi on kertonut tänä syksynä uudesta rikollisryhmästä Mantaqasta. Shottazin ja Dödspatrullenin tavoin kysymys on samassa lähiössä kasvaneista nuorista, jotka ovat olleet kavereita jo lapsuudesta saakka.

– Kuulostaa varhaisilta varoitusmerkeiltä, jollaisia Ruotsissa oli useita vuosia sitten. Tilanne Ruotsissa paheni nopeasti ensimmäisten ampumisten jälkeen. On todella tärkeää ymmärtää, että tilanne voi radikalisoitua äkkiä, Salihu muistuttaa.

Hänellä ei ole tarkkaa tietoa Ruotsin jengien yhteyksistä Suomeen, mutta sosiaalisessa mediassa etenkin ganstaräppiä tekevillä jengeihin liittyvillä henkilöillä on seuraajia eri puolilta maailmaa, myös Suomesta.

Salihun mukaan kukaan Ruotsissa ei usko jengien väkivaltaan olevan nopeita ratkaisuja. Tilanne on kehittynyt vuosikymmenten ajan, joten muutos parempaan voi viedä yhtä kauan.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ruotsin jengisodasta kirjoittanut toimittaja: Tilanne voi Suomessakin eskaloitua äkkiä

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kuva
Diamant Salihu, Suomea varoittanut toimittaja.

Salihu on albaanitaustainen ja varttui nykyisen Kosovon alueella. Työskennellessään Expressen-lehden toimittajana hänet tuomittiin aserikoksesta, koska hän oli ostanut laittomasti pistoolin. SVT:lle hän siirtyi vuonna 2017. Lähde: Wikipedia.
????? ?? ??????.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Ruotsin jengisodasta kirjoittanut toimittaja: Tilanne voi Suomessakin eskaloitua äkkiä

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Marras 16, 2021 12:49 pm Salihun mukaan kukaan Ruotsissa ei usko jengien väkivaltaan olevan nopeita ratkaisuja. Tilanne on kehittynyt vuosikymmenten ajan, joten muutos parempaan voi viedä yhtä kauan.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että Ruotsin tilanne on juuri näin tervaisen tahmea. Nopeaa muutosta tilanteeseen on minunkin mielestä turha odottaa.

Mitä tulee Suomen tilanteeseen, minusta Suomen ja Ruotsin yhteiskunnissa on paljon eroa. Maahanmuuttajia ei ole Suomessa koskaan korotettu sellaiseen kansallisten lellikkien asemaan kuin Ruotsissa. Toki jotkut ovat Suomessakin siihen kovasti pyrkineet, mutta he eivät ole onnistuneet. Valtaosa Suomen kansalaisista suhtautuu [ongelmia aiheuttaviin] maahanmuuttajiin varauksellisesti ja moni pitää heitä silmällä raportoiden virkavallalle asioita jopa etukäteen. Monet suomalaiset tekevät viranomaisille ilmoituksia myös työelämässään tietoonsa saamista asioista (esim. koulujen henkilökunta, sote-ala, vartijat, PV, kiinteistöhuolto). Ruotsissahan kaikenlaiseen "kantelupukki-touhuun" suhtaudutaan yleensäkin huonosti ja maahanmuuttajien kohdalla erityisesti. "Heitä täytyy ymmärtää ja suvaita, he eivät vielä ole oppineet ruotsalaista kulttuuria!" Ja kun on kyse rikollisjengien touhuista, ruotsalaiset eivät enää yksinkertaisesti uskalla kertoa tietojaan. Jengiläisten sukulaiset ja läheiset eivät edes halua antaa tietoja viranomaisille. Ruotsissa maahanmuuttajien asuttaminen omiin lähiöihinsä on ollut tietoinen valinta, mikä on aiheuttanut sen, etteivät tavalliset kantaruotsalaiset ole koskaan olleet tekemisissä kyseisten jengiläisten kanssa. He eivät oikein voi poliisia auttaa, koska he eivät yksinkertaisesti tiedä mitään eivätkä halua sotkeentua mihinkään. Tavalliset ruotsalaiset odottavat poliisin ratkaisevan jengiongelmat, mutta se nimenomaan tulee kestämään ehkä useamman kymmenen vuotta, jos tilanne jatkuu tällaisena.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Bird
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Su Marras 15, 2020 10:40 pm

Re: Ruotsin jengisodasta kirjoittanut toimittaja: Tilanne voi Suomessakin eskaloitua äkkiä

Viesti Kirjoittaja Bird »

Voiskohan tämänkin laittaa tän otsikon alle?

Musiikki | 19-vuotias räppäri Einár surmattiin Tukholmassa, ja nyt Suomessa pelätään: Tällaista on katujen väki­valtaisuutta kuvaava drill: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008 ... ddb996e3aa


"KÖYHYYS, NÄKÖALATTOMUUS, lähiöt, rasismi. Tässä muutamia syitä jengiväkivallalle, uudelle näkyvälle rikollisuuden muodolle, joka on herättänyt keskustelua viime vuosina Ruotsissa, Tanskassa ja Britanniassa. Julkisessa keskustelussa se on yhdistetty myös konkreettisemmin käsiteltävään aiheeseen: gansta rappiin ja tarkemmin drill-musiikkiin, etenkin sen jälkeen, kun Tukholmassa surmattiin maan suosituimpiin räppäreihin kuulunut 19-vuotias Einár, eli Nils Kurt Erik Einar Grönberg, 21.lokakuuta."

Ja:

"Ennen kuin keskustelu kääntyi drilliin ja jengeihin, median huomio keskittyi yhdysvaltalaisten, hädin tuskin aikuisuuteen ehtineiden SoundCloud-räppäreiden yliannostuskuolemiin. Näiden melankolisten emoräppäreiden naamatatuoinnit ja karamellihiusvärit ovat vaihtuneet drill-musiikissa jengikäsimerkkeihin ja aseisiin, ja nihilistinen itsetuhoisuus nihilistiseen aggressioon. Tietenkin se tuntuu uhkaavammalta – ja niin on tarkoituskin. SILLÄ KUVASTOLLA on sokkiarvoa, joka kiinnostaa ja myy.”


Loput linkin takana, valitettavasti tilaajille, mutta ilmiöstä löytyy tietoa varmasti jo muualtakin. Ihan mielenkiintoinen juttu, liittyy Ruotsin ja Suomenkin tilanteeseen.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ruotsin jengisodasta kirjoittanut toimittaja: Tilanne voi Suomessakin eskaloitua äkkiä

Viesti Kirjoittaja poikani »

H.Moilanen kirjoitti: Ti Marras 16, 2021 1:29 pmRuotsissa maahanmuuttajien asuttaminen omiin lähiöihinsä on ollut tietoinen valinta, mikä on aiheuttanut sen, etteivät tavalliset kantaruotsalaiset ole koskaan olleet tekemisissä kyseisten jengiläisten kanssa.
Tässä voi olla osasyynä se, että Ruotsi on kertakaikkisen vastenmielinen luokkayhteiskunta, jossa on ollut normaalia jaotella ihmisiä syntyperän tai ainakin sosioekonomisen aseman mukaan.
????? ?? ??????.
Vastaa Viestiin