Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja poikani »

20-vuotias Masten Wanjala on kuollut raivostuneiden kyläläisten käsissä Keniassa. Wanjala oli tunnustanut tappaneensa yli kymmenen alaikäistä, joista osan verta hän kertoi myös juoneensa. Sarjamurhaaja oli karannut viranomaisilta ennen kuin oikeudenkäyntiä ehdittiin pitää ja matkustanut pääkaupunki Nairobista kotipaikkakunnalleen Kenian maaseudulle.

Wanjala aloitti murhaamisen ollessaan vasta 16-vuotias - saman ikäinen kuin osa hänen uhreistaan. Nairobin laitamilta heinäkuussa löytyneet neljä uhria oli kuristettu, ja heitä oli hakattu päähän tylpällä esineellä. Wanjala esitti jalkapallovalmentajaa ja sai tällä verukkeella uhrinsa tulemaan kanssaan pois muiden ihmisten näkyviltä.

Keniassa on noussut ääniä vaatimaan maan poliisijohtajan eroa. Sarjamurhaajan lynkkaus on yksi merkki siitä, että poliisiin ei luoteta.

"Olisin tahtonut kysyä häneltä, miksi hän teki tämän - tappoi lapsemme julmasti ja jätti meidät kärsimään tuskissamme", sanoi Grace Adhiambo, 16-vuotiaan Brian Omondin äiti. Brian oli yksi heinäkuussa löydetyistä neljästä surmatusta.
BBC kirjoitti:Masten Wanjala: Mob beats Kenyan child serial killer to death - police

By Emmanuel Igunza
BBC News, Nairobi


A mob in western Kenya has killed a self-confessed serial killer who escaped from custody two days ago, police say.

Masten Wanjala, 20, was traced by villagers to a house in Bungoma town and beaten to death, they say.

Authorities had launched a massive manhunt for the fugitive who admitted to killing more than 10 young boys during a five-year period.

He also confessed to drugging them and in some cases drinking their blood.

- -

"I would have loved to see him in court, so that I get to know why he did this - why he brutally killed our children and left us with pain," Grace Adhiambo said.

The badly decomposed body of her teenage son Brian Omondi was one of four recovered by police on the outskirts of the capital Nairobi in July.

A post-mortem carried out by the government pathologist showed they had been strangled and hit on the head with a blunt object.

- -

Wanjala killed his first victim when he was just 16 years old, a similar age to some of his victims.

He posed as a football coach to lure his victims to secluded areas, after which he attacked them.

In some cases he took them as hostages for ransom.

The killings took place in Nairobi, and areas of eastern and western Kenya.

Three police officers who were on duty when he escaped on Wednesday have been charged with aiding the escape of a suspect and negligence.

- -

Wanjala's killing by mob justice two days later however is a tragic reminder of the deep anger, hate and frustrations that many Kenyans feel for the National Police Service.

Kenyans saw this as an open-and-shut case, which the police bungled.

After more than three months of investigations, Kenyans are asking why was Wanjala never taken to court to face murder charges?

It raises questions about Kenya's judicial process - whose wheels often grind slow, and in this case, were completely broken, destroying the hopes for justice for families of the victims.
https://www.bbc.com/news/world-africa-58923592

Kuva
Verta juonut, lapsia saalistanut sarjamurhaaja Masten Wanjala, 20 vuotta.
????? ?? ??????.

JammuSetä

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Kerrankin oikeus on toteutunut.

Eihä tuollaisessa tapauksessa ole parempaa rangaistusta saatavilla.

JAMPPAsetä
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: Ma Tammi 14, 2019 12:13 am

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja JAMPPAsetä »

Voi tätä ilon ja onnen päivää, piisofshit sai ansionsa mukaan ...

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Tää on hiano homma, santaneekereiden rahat säästyy ja ykx mulkku on saanut mitä on tilannutkin.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Harmi että noin tappoivat. Olisi varmaan saanut turvapaikan Suomesta. :lol:
"Those who want respect, give respect."

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja poikani »

jepulis82 kirjoitti:
La Loka 16, 2021 10:07 am
Harmi että noin tappoivat. Olisi varmaan saanut turvapaikan Suomesta. :lol:
No jos tämä Wanjala olisi päässyt Suomeen saakka, häntä ei takuulla olisi palautettu Keniaan, koska hänen henkensä olisi ollut siellä vaarassa. Keniassa on kaiken lisäksi voimassa kuolemanrangaistus. Onneksi kävi näin.
????? ?? ??????.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Olisivat voineet tappaa hitaamminkin.

Avatar
Rasvamaha
Neuvoja-Jack
Viestit: 561
Liittynyt: Ti Loka 13, 2020 2:05 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja Rasvamaha »

Jonkun olisi pitänyt pelastaa hänet, ja tuoda Suomeen turvaan, ois joku pubi ruusu saanut tästä itselleen miehen :lol:

Ei vais, oikeus on tapahtunut 8)
Muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vasemmistoliitto, tai Vihreät. Saamme näin paskemman Suomen.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Suomessa Wanjala olisi esiintynyt oikeudessa pipo kaulaan asti vedettyna, sukat kasissa ja ehka jopa sarjahukuttajatyylinen nikita-karvareuhka paassa :lol:

Naamaa ei olisi naytetty :shock: :roll: :lol: :!:
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2436
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Noin muualla maailmassa, jopa osassa Euroopan maitakin, kuten Iso-Britanniassa, jossa esim. parivuotiaan pikkupojan tappaneet n. 10-vuotiaat tarvitsivat pitkiltä tuomioiltaan päästyään uudet henkilöllisyydet omaksi turvakseen. Suomessa vaan pääsääntöisesti vastaavissa tilanteissa uhotaan, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

:oops:
Kalle-Ville kirjoitti:
La Loka 16, 2021 11:10 pm
Noin muualla maailmassa, jopa osassa Euroopan maitakin, kuten Iso-Britanniassa, jossa esim. parivuotiaan pikkupojan tappaneet n. 10-vuotiaat tarvitsivat pitkiltä tuomioiltaan päästyään uudet henkilöllisyydet omaksi turvakseen. Suomessa vaan pääsääntöisesti vastaavissa tilanteissa uhotaan, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Hauskinta tässä on että sinäkin uhoilet netissä,morkkaat kun kukaan ei tapa tämmösiä etkä sitä tee itsekään.
.
Mikset sinä mene ja tapa jotaki sikarikollista nyt heti, kun niin pitäis tehdä?
Huutelet täällä ettei kukaan tee mitään ja itsestäsi ei todellakaan ole murhaa tekemään,vittuilet ja soitat suuta netissä kun pitäis olla murhahommia tekemässä.. kaiken maailman valjkkalat(lapsen murhaaja) jne löytyy kun menet stadiin.se tulee kyllä siinä vastaan joka päivä. Samoin foorumilta voi bongata satojen asuinpaikkoja,mene ja teilaa ne nyt kun huutelet täällä tai ole hiljaa.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Sivustahuutelija
Poliisikoira Rex
Viestit: 289
Liittynyt: Pe Joulu 18, 2020 6:07 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja Sivustahuutelija »

Noinhan se on. Taitaa enemmän olla kunniamurhakulttuureissa, jossa ei ajatella seurauksia ja kunnia menee linnatuomion edelle. Tuskin kukaan kunniamurhaaja ajattelee ettei jää kiinni. Ne ovat niin läpinäkyviä tekoja. Vankilaan mennään pystypäin, koska tuli tehtyä oikea teko kulttuurin mukaan.

Riki Sorsan veli
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: Ma Helmi 17, 2020 9:26 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja Riki Sorsan veli »

sörsse kirjoitti:
Pe Loka 15, 2021 10:52 pm
Tää on hiano homma, santaneekereiden rahat säästyy ja ykx mulkku on saanut mitä on tilannutkin.
Miten santaneekerit liittyy tähän tapaukseen tai Keniaan?

Veijo Neste
Neuvoja-Jack
Viestit: 576
Liittynyt: La Maalis 20, 2021 7:00 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja Veijo Neste »

Asia meni kuten pitikin. Kaikki säästävät: oikeuslaitos, vankeinhoito. Eikä tämä tyyppi enää murhaile lapsia tai ketään muitakaan.

Tukulti-Ninurta I
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm

Re: Väkijoukko tappoi karanneen sarjamurhaajan Keniassa - 10+ lapsiuhria

Viesti Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I »

JammuSetä kirjoitti:
Pe Loka 15, 2021 6:54 pm
Kerrankin oikeus on toteutunut.

Eihä tuollaisessa tapauksessa ole parempaa rangaistusta saatavilla.
Ei ehkä Länsimaisen Demokraattisen näkökannannon mukaan paras mahdollinen, mutta ehkä tuo Hammurabinlaki kitkee tuollaiset sarjamurhaajat 100% kyllä pois kuleksimasta kansan parista.

Ja se mikä ero tuolla on meihin, niin täällä on näitä nettiuhoojia paljon ja todellisuudessa ihan lapasia, kun tuolla pistetään hihat heilumaan oikein porukalla. Tosin ehkä meillä on kuitenkin sen verran parempi luotto poliisiin ja oikeuden lainkouraan, että meillä ei anneta sakinhivutusta saunan takana, vaan kitistään netissä tuomioiden pienuutta tai sitä, että syyllisen kasvoja ei näytetä kansalle, joka monitorin äärellä sipsien ja makkaran lisäksi janoaa sirkushuveja?
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "

Vastaa Viestiin