Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Taitaa olla melko paljon huhupuheita ja itseään suojelevia paskalausuntoja liikkeellä, kun osalliset viimein ymmärsivät mihin täysin haihatteleva turvallisuuskulttuuri ja omien taitojen yliarvioiminen johti. Nuorehkon äidin elämän päättymiseen. (haavoittunut mies on päässyt jo sairaalasta, joten hänellä kävi tuuri.)

Mikäli kuvauksien asekohtauksista olisi ollut vastuussa joku aseturvallisuudesta jotain oikeasti ymmärtävä, siis aseita kunnioittava henkilö, niin tätä turhaa henkirikosta ei olisi tapahtunut. Olkoot kuinka vahinko vaan, mutta henkirikos silti.

Alla revolverivideo "villin lännen tempuista" esimerkkinä siitä, miten helppoa ja nopeaa isolla revolverilla on vetää ja ampua, ladata se vaikkapa kahdella luodilla ja ampua ne - kunhan on harjoitellut riittävästi ja tietää mitä tekee.

Vanhahkossa videossa englanninkielinen puhe ja sveduteksti, maailman nopein vetäjä kyseessä, jolla useita eri nopeusammunnan maailmanennätyksiä kuvaamisen aikaan:


Tämä taituri ei muuten tappanut ketään urallaan, vaikka taatusti ampui enemmän laukauksia kuin kuvausten porukka yhteensä, vaikka aikaa ei kauheasti ampumiseen aina turhaakaan...
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

petteri poloinen
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: La Elo 22, 2020 2:44 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja petteri poloinen »

Vanhasta kunnon lineaari-tv:stä tuli joku aika sitten sarja ameriikkalaisesta stand-upista ja siinä pohdittiin paljonkin sitä, että kuinka vakavasta aiheesta saa vitsailla ja kuinka nopeasti vakavan tapahtuman jälkeen, esimerkkeinä esiitettiin 9/11, josta vitsailtiin parin viikon kuluttua ja John Denverin lento-onnettomuus, josta vitsailtiin jo saman päivän iltana.

Alecistakin varmaan on jo heitetty tv:ssä vitsiä ja meemejä löytyy joka lähtöön:

Kuva

Superbad elokuvassa on kohtaus jossa poliisit luovuttavat ladatun virka-aseen alaikäiselle ja ampuvat sitten pojan kanssa poliisiautonsa seulaksi.

Kuva

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Halukkaat löytävät helposti Baldwinin ja hänen vale-espanjalaisen Hilaria-vaimonsa haastattelun. Hilaria vertaa Alecia sotilaaseen ja suojelee tätä omasta mielestään PTSD:n kehittymiseltä. Joku saattaa muistaakin tuoreehkon episodin (vuosi pari sitten), kun espanjalaisaksenttia käyttänyt Hilaria kärysi siitä, ettei ollutkaan espanjasta, vaikka näin kertoi... Hilarian touhusta, joka ei siis liity ampumiseen mitenkään, vaan tämän luonteeseen:
https://www.msn.com/en-us/entertainment ... r-BB1chrLx
------------------------------------------------------------------------------------------------

Uhrin viimeiset sanat kerrottu julki. Halyna Hutchins oli kertonut kameran puomioperaattorille viimeisiksi sanoikseen vain hetkeä osuman jälkeen "tuo ei ollut hyvä, ei ollut lainkaan hyvä" (“That was no good. That was no good at all.”) Hutchins julistettiin kuolleeksi vain joitain tunteja viimeisten sanojen jälkeen. Hän halvaantui ensin.
https://nypost.com/2021/11/01/halnya-hu ... c-baldwin/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Baldwinhan on puhunut myös jo muutama päivä sitten.

-Kertoo ystävystyneensä kuvaajan kanssa, ja kehuu poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä kuvauksissa muutenkin.
-Aikoo ruveta aktiivisemmin taistelemaan aseita vastaan elokuvakuvauksissa.
-Kuvaa onnettomuustapausta yhdeksi triljoonasta.
-Ei usko tuottajan roolissa, että Rust-elokuvaa koskaan tehdään loppuun.

Tuossa ehkä tärkeimmät, mutta loput tuolla:
https://www.google.com/amp/s/www.bbc.co ... 107040.amp

petteri poloinen
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: La Elo 22, 2020 2:44 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja petteri poloinen »

Apulaisohjaaja muisteli että revolverissa oli kolme patruunaa rullassa kun hän tarkasti aseen ja luovutti Alecille. Ei muista että olisi pyöräyttänyt rullaa.

Alec on jonkun kertomuksen mukaan vetänyt ensin kerran tyhjää liipasimesta ja toisella kerrallarevolveri oli lauennut.

Tuo vajaa partuunoiden lukumäärä on vähän omituinen - yleensähän revolvereissa suositellaan säilytykseen että iskurin alle jäävä patruuna jätetään pois, mutta miksi pesästä puuttui 3 patruunaa?

Ilmeisesti kuitenkin odottaneet paukahdusta koska apulaisohjaaja ei kiinnitänt mitään huomiota siihen että rullassa oli patruunoita, mutta harjoituksessa ei ollut niin nuukaa että Alec joutuisi pelaamaan venäläistä rulettia, paukahtaako vai ei.

Jori Puska
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 104
Liittynyt: To Marras 19, 2015 4:32 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja Jori Puska »

Apuohjaaja Hallsin todistajalausunnot sheriffille asiasta tässä:

"Halls said in an affidavit that when armorer Hannah Gutierrez showed him the gun before continuing rehearsal after a lunch break, he could only remember seeing three rounds. He advised he should have checked all of them, but didn’t, and couldn’t recall if Hannah spun the drum.

After it was fired, Halls picked up the gun from a pew in the church set and took it to the armorer.

Gutierrez was told to open the gun so he could see what was inside. Halls said there were five rounds in the gun, at least four of which had "dummy" casings, as indicated by a hole on the side. There was one without the hole. He advised this round did not have the "cap" on it and was just the casing, per the affidavit."

https://www.foxnews.com/entertainment/a ... speaks-out

Aseeseen siis merkillisesti on ilmestynyt ammunnan aikana kaksi patruunaa lisää!

Mitään pauketta ei odotettu koska "dummy" casing with hole on the side tarkoittaa patruunaa jossa ei ole ruutia.

petteri poloinen
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: La Elo 22, 2020 2:44 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja petteri poloinen »

Tuossa on kai kuva vastaavista dummyistä:

Kuva


Alecin laukauksen jäljiltä yhdessä rullan patruunoista ei olljut enää "lakki päässä" ja reikää kyljessä ...

Luulisi, että varmuudeksi dummyissä puuttuisi myös nalli ja ne tunnistaisi siitäkin:

Kuva

Jew
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Loka 12, 2021 2:48 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja Jew »

petteri poloinen kirjoitti:
Ti Marras 02, 2021 2:42 pm
Tuossa on kai kuva vastaavista dummyistä:

Kuva


Alecin laukauksen jäljiltä yhdessä rullan patruunoista ei olljut enää "lakki päässä" ja reikää kyljessä ...

Luulisi, että varmuudeksi dummyissä puuttuisi myös nalli ja ne tunnistaisi siitäkin:

Kuva
Riippuu tarkoituksesta. Hylsyssä saattaa olla näön takia joko ammuttu nalli tai inertti nalli. Tai sitten, jos patruuna on tarkoitettu "klikkilaukauksia" varten, siinä on voi olla jousitettu, inertti kappale nallin paikalla, niin ettei "iskuri potkaise tyhjää". En tiedä kuinka herkkiä nuo länkkärirevolverit ovat tyhjää laukomiselle, mutta ei sitä yleensä pidetä hyvänä uudemmillekaan revolvereille (tai muillekaan aseille sen puoleen), vaikka niissä iskupiikki ja iskuri ovat erillään.

Mielenkiintoista miten tarina kehittyy. Jospa vielä selviää, kuka patruunat aseeseen latasi? Ylläolevien postausten perusteella ei voi välttyä siltä ajatukselta, että klikit ja kovat patruunat ovat lojuneet sekaisin ja aseen ladannut on vahingossa ottanut klikkien mukana yhden kovan. Jos luodit olisivat samanlaisia, kovan patruunan pitäisi kyllä erottaa painosta (ruudin paino 4-7g latauksesta riippuen), mutta luodeissa voi olla saman verran painoeroa, jolloin kova patruuna saattaisi painaa saman verran, kuin painavemmalla luodilla ladatut klikit. Toisaalta, jos ei sen vertaa katso, että havaitsisi yhdestä puuttuvan reiän kyljestä, niin ei silloin kyllä pientä painoeroakaan huomaa.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Jori Puska kirjoitti:
Ti Marras 02, 2021 1:45 pm
Apuohjaaja Hallsin todistajalausunnot sheriffille asiasta tässä:

"Halls said in an affidavit that when armorer Hannah Gutierrez showed him the gun before continuing rehearsal after a lunch break, he could only remember seeing three rounds. He advised he should have checked all of them, but didn’t, and couldn’t recall if Hannah spun the drum.

After it was fired, Halls picked up the gun from a pew in the church set and took it to the armorer.

Gutierrez was told to open the gun so he could see what was inside. Halls said there were five rounds in the gun, at least four of which had "dummy" casings, as indicated by a hole on the side. There was one without the hole. He advised this round did not have the "cap" on it and was just the casing, per the affidavit."

https://www.foxnews.com/entertainment/a ... speaks-out

Aseeseen siis merkillisesti on ilmestynyt ammunnan aikana kaksi patruunaa lisää!

Mitään pauketta ei odotettu koska "dummy" casing with hole on the side tarkoittaa patruunaa jossa ei ole ruutia.
Halls tuossa selittää että revolverissa oli aseen laukeamisen jälkeen "ainakin" 4 tyhjää patruunaa sivureiällä ja yksi oikean patruunan hylsy jossa ei ollut enää luotia. No eipä ollut tietenkään kun se oli lentänyt kuvaajan läpi ohjaajaan. Ei kuitenkaan "muista nähneensä" kuin 3 patruunaa ennen aseen laukeamista.

Mielenkiintoista tässä on se että muistaakseni Baldwin veti kaksi aseen kaksi kertaa kotelostaan ja painoi liipasinta kummallakin kerralla, ja vasta toisella kerralla ase laukesi. Oliko rulla siis pyöräytetty kenties tarkoituksella niin että vasta toisella pyörähdyksellä sattuu oikea patruuna kohdalleen? Edelleen on epäselvää miksi Baldwin edes laukaisi aseen kaksi kertaa ja tähtäsi sillä kuvaajaa jos tarkoitus oli vain harjoitella kotelosta vetämistä.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Talikkomies
Nikke Knakkertton
Viestit: 160
Liittynyt: Ke Elo 27, 2014 10:20 am

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja Talikkomies »

Onko joku tutustunut tuohon käytössä olleeseen revolverimalliin tarkemmin? Onko se mallia, missä rulla keikahtaa sivulle kokonaan näkyviin, tai mallia missä piippu ja rulla taittuvat alas paljastaen kaikki panospesät? Vai onko se mallia, missä koko rullaa ei saa esiin, vaan sen takana toisella sivulla on "luukku" ja rullaa pitää pyörittää ladattaessa patruunoita sen kautta?

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Talikkomies kirjoitti:
Ke Marras 03, 2021 10:28 pm
Onko joku tutustunut tuohon käytössä olleeseen revolverimalliin tarkemmin? Onko se mallia, missä rulla keikahtaa sivulle kokonaan näkyviin, tai mallia missä piippu ja rulla taittuvat alas paljastaen kaikki panospesät? Vai onko se mallia, missä koko rullaa ei saa esiin, vaan sen takana toisella sivulla on "luukku" ja rullaa pitää pyörittää ladattaessa patruunoita sen kautta?
Käsittääkseni tuo jälkimmäinen luukullinen: https://www.youtube.com/watch?v=sVbTnpzByjY
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Rust-elokuvan kohtalokkaan ampumisen taustalla ehkä tyytymättömien kuvausryhmän jäsenten ilkivalta – osa oli tiettävästi irtisanoutunut edellisenä päivänä

JULKAISTU 27 MINUUTTIA SITTEN

Kuvaajan kuolemaan Rust-elokuvan kuvauksissa johtaneen ampumisen taustalla saattaa olla ollut "kuvausryhmän tyytymättömien jäsenten ilkivalta".

Näin sanovat Yhdysvalloissa lakimiehet, jotka edustavat näyttelijä Alec Baldwinin aseen ladannutta filmihankkeen asevastaavaa.

Osa elokuvan kameraryhmästä oli tiettävästi irtisanoutunut ampumista edeltävänä päivänä, osittain ampuma-aseiden ja räjähteiden turvallisuusongelmien vuoksi.

Lakimiehet kertoivat tv-ohjelmassa, että asevastaava Hannah Gutierrez-Reed oli ladannut Baldwinin rekvisiitta-aseen paukkupatruunoiden laatikosta.

– Oletamme, että joku laittoi oikean luodin sisältävän patruunan tuohon laatikkoon, juristi Jason Bowles sanoi.

Baldwin ampui tappavan laukauksen kuvaaja Halyna Hutchinsia kohti viime kuussa sen jälkeen, kun Baldwinille oli kerrottu, että ase oli turvallinen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rus ... #gs.fdpotj

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

URSA kirjoitti:
Ke Marras 03, 2021 10:42 pm
Rust-elokuvan kohtalokkaan ampumisen taustalla ehkä tyytymättömien kuvausryhmän jäsenten ilkivalta – osa oli tiettävästi irtisanoutunut edellisenä päivänä

JULKAISTU 27 MINUUTTIA SITTEN

Kuvaajan kuolemaan Rust-elokuvan kuvauksissa johtaneen ampumisen taustalla saattaa olla ollut "kuvausryhmän tyytymättömien jäsenten ilkivalta".

Näin sanovat Yhdysvalloissa lakimiehet, jotka edustavat näyttelijä Alec Baldwinin aseen ladannutta filmihankkeen asevastaavaa.

Osa elokuvan kameraryhmästä oli tiettävästi irtisanoutunut ampumista edeltävänä päivänä, osittain ampuma-aseiden ja räjähteiden turvallisuusongelmien vuoksi.

Lakimiehet kertoivat tv-ohjelmassa, että asevastaava Hannah Gutierrez-Reed oli ladannut Baldwinin rekvisiitta-aseen paukkupatruunoiden laatikosta.

– Oletamme, että joku laittoi oikean luodin sisältävän patruunan tuohon laatikkoon, juristi Jason Bowles sanoi.

Baldwin ampui tappavan laukauksen kuvaaja Halyna Hutchinsia kohti viime kuussa sen jälkeen, kun Baldwinille oli kerrottu, että ase oli turvallinen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rus ... #gs.fdpotj
Jaa, ei kumminkaan Venäjä tällä kertaa. Tai Trumpin kannattajat. :mrgreen:
"Those who want respect, give respect."

siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1357
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

Jori Puska kirjoitti:
Ti Marras 02, 2021 1:45 pm
Apuohjaaja Hallsin todistajalausunnot sheriffille asiasta tässä:

"Halls said in an affidavit that when armorer Hannah Gutierrez showed him the gun before continuing rehearsal after a lunch break, he could only remember seeing three rounds. He advised he should have checked all of them, but didn’t, and couldn’t recall if Hannah spun the drum.

After it was fired, Halls picked up the gun from a pew in the church set and took it to the armorer.

Gutierrez was told to open the gun so he could see what was inside. Halls said there were five rounds in the gun, at least four of which had "dummy" casings, as indicated by a hole on the side. There was one without the hole. He advised this round did not have the "cap" on it and was just the casing, per the affidavit."

https://www.foxnews.com/entertainment/a ... speaks-out

Aseeseen siis merkillisesti on ilmestynyt ammunnan aikana kaksi patruunaa lisää!
Itse kyllä tulkitsin tuon kuvauksen niin, että rullassa oli näkyvissä kolme patruunaa ja että koko rullaa ei välttämättä tarkistettu. Onnettomuuden jälkeen ase tarkistettiin perusteellisemmin ja tuolloin havaittiinkin aseessa olleen viisi patruunaa.

siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1357
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan ja ohjaajaa vahingossa lännenelokuvan kuvauksissa

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

John Kimble kirjoitti:
Ke Marras 03, 2021 10:20 pm
Mielenkiintoista tässä on se että muistaakseni Baldwin veti kaksi aseen kaksi kertaa kotelostaan ja painoi liipasinta kummallakin kerralla, ja vasta toisella kerralla ase laukesi. Oliko rulla siis pyöräytetty kenties tarkoituksella niin että vasta toisella pyörähdyksellä sattuu oikea patruuna kohdalleen? Edelleen on epäselvää miksi Baldwin edes laukaisi aseen kaksi kertaa ja tähtäsi sillä kuvaajaa jos tarkoitus oli vain harjoitella kotelosta vetämistä.
No koska harjoittelu tarkoittaa harjoiteltavan asian toistamista uudelleen ja uudelleen. Hän kerkesi "harjoitella" kahteen otteeseen kunnes ase laukesi. Aiemmin olen lukenut jostain, että tässä harjoiteltiin ihan kokonaista roolisuoritusta ja haettiin sopivaa kuvakulmaa ja näyttävää koreografiaa.

Vastaa Viestiin