Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Wisconsinin joulukulkueeseen ajanut mies sai syytteet viidestä murhasta – Yliajossa loukkaantuneesta lapsesta kuudes kuolonuhri

39-vuotias Darrell Brooks Jr. esiintyi ensimmäistä kertaa oikeuden edessä sunnuntaina tapahtuneiden yliajojen jälkeen. Ensimmäisen asteen murhatuomiosta seuraa elinkautinen vankeusrangaistus.

Yhdysvaltain Wisconsinissa Waukeshan kaupungissa joulukulkuetta päin ajanut mies on asetettu syytteeseen viidestä ensimmäisen asteen tarkoituksellisesta murhasta.

Uutistoimistojen mukaan sunnuntain tapahtumien uhriluku on noussut kuuteen, sillä yliajossa loukkaantunut kahdeksanvuotias lapsi on kuollut saamiinsa vammoihin. Syyttäjä Susan Opperin mukaan miestä vastaan nostetaan kuudes murhasyyte.

Jos mies tuomitaan, häntä odottaa elinkautinen. 39-vuotias Darrell Brooks Jr. esiintyi ensimmäistä kertaa oikeuden edessä sunnuntaina tapahtuneiden yliajojen jälkeen.

Brooks ajoi Waukeshan keskustassa keskelle vuosittaista joulukulkuetta noin kello 16.40 sunnuntaina paikallista aikaa. Kuuden kuolonuhrin lisäksi yli 60 loukkaantui. Viranomaisten mukaan Brooks ajoi katumaasturillaan tahallaan poliisien katusulkujen läpi.

Waukeshan poliisipäällikön Daniel Thompsonin mukaan Brooks ei ollut pakenemassa poliisia, kun hän ajoi kulkueeseen. Yksi poliiseista kuitenkin ampui autoa kohti yrittäessään pysäyttää sitä. Hetkeä ennen yliajoa poliisi oli saanut ilmoituksen, jonka mukaan Brooks oli häiriköinyt veitsen kanssa kotiosoitteessa.

Brooks oli ollut vapaalla 1 000 dollarin takuita vastaan. Hänen epäiltiin ajaneen tahallaan naisen päälle autolla Milwaukeessa aiemmin marraskuussa. Vapaalle hän oli päässyt perjantaina.

Syyttäjät kertovat tutkivansa takuusuosituksiaan tapaukseen liittyen. Heidän mukaan takuusumma on ollut asiattoman pieni. Tällä kertaa Brooksin takuusumma asetettiin viiteen miljoonaan dollariin.
...

Uhreina tanssiryhmän jäseniä
Kahdeksanvuotiaan lapsen lisäksi kuolonuhrit olivat iältään 52–81-vuotiaita. Tanssiryhmä Milwaukee Dancing Grannies kirjoittaa sosiaalisessa mediassa, että kuolleiden joukossa oli sen jäseniä.

Silminnäkijöiden mukaan tapauksessa loukkaantui muun muassa kulkueeseen osallistuneita katolisen koulun oppilaita sekä pappi.

AP:n tietojen mukaan 18 loukkaantunutta lasta vietiin sairaalaan tapauksen jälkeen. Sairaalaan tuoduilla on vakavia päävammoja ja luunmurtumia. Ainakin kaksi lapsista on päässyt jo pois sairaalasta.
...
Enemmän täällä: YLE
23.11.2021 23:22, päivitetty 24.11. 05:12

Aivan kuin olisin jostain totuusmediasta lukenut, että yliajaja pakeni puukotusta. Yritettiinkö tapausta valkopestä että tekijäkin olisi uhri ja toimi paniikissa?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Kaikki uhrit vaaleita ja syytetty ruskea afroamerikkalainen. Tyypillistä laitavasemmistolasta blm-järjestön väkivaltaa.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Näin jälleen vaikka median mukaan kyse oli vahingosta :lol:

https://www.youtube.com/watch?v=gMrYnqDjDh4
The Truth About the Christmas Parade Killer
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

sikakoira kirjoitti:
To Marras 25, 2021 8:23 pm
Näin jälleen vaikka median mukaan kyse oli vahingosta :lol:

https://www.youtube.com/watch?v=gMrYnqDjDh4
The Truth About the Christmas Parade Killer
Niin tässä oli kyseessä:

AVOIMESTI BLM-TERRORISTI, JOKA MURHASI VÄHINTÄÄN 6. VALTAMEDIA YRITTÄÄ PIMITTÄÄ BLM-TERRORISTIEN TAUSTOJA.

Valtamediat ympäri maailmaa myös Suomessa yrittävät väittää kuin kyseessä oli "vain vahingossa ajoi väärään suuntaan.... BLM ei liittynyt mitenkään tähän, vaikka tekijä postasi BLM tukevia kuvia julkisesti Facebookissa....

CNN yritti vielä valottaa tekijän kuvaa, että näyttäisi mahdollisimman valkoiselta ensin.

zzrgg
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2020 7:30 pm

Re: Waukesha, Wisconsin BLM terroristi jyräsi joulukulkueen.

Viesti Kirjoittaja zzrgg »

DtiK kirjoitti:
Ma Marras 22, 2021 4:20 am
https://twitter.com/TaylorLumpkinTV/sta ... 5042910212

video jossa jyrää yli HUOM HUOM saattaa järkyttää

Tämä Twitter-linkki ei toimi. (22.11. klo 10:27) Jos joku löytää toimivan linkin/videon tapahtuneesta niin tänne vaan. Kiitos!
-NILS-
Waukesha, Wisconsin, ylhäältä (noin neljäs kerros) [video saattaa järkyttää]:
https://www.reddit.com/r/PublicFreakout ... s_through/

Waukesha, Wisconsin, kadulta [video saattaa järkyttää]:
https://www.reddit.com/r/PublicFreakout ... parade_in/

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 9:51 am
...
Aivan kuin olisin jostain totuusmediasta lukenut, että yliajaja pakeni puukotusta. Yritettiinkö tapausta valkopestä että tekijäkin olisi uhri ja toimi paniikissa?
Kyllähän tässä tuollainen kampanja on menossa. Hyvin vähän uutisointia verrattuna, jos tekijän profiili mieluisampi, vaikka rikos vähäisempi.

Parhaat uutiset puhuivat tosiaan "onnettomuudesta", vaikka tuolloin oli jo tiedossa, että mies oli ajanut oudossa paikassa autollaan niin hiljaa, että jalan ollut poliisi oli ehtinyt koputtelemaan ja ihmettelemään mitä mies teki siellä, kunnes tämä kaasutti väkijoukkoon.

Tuo alue oli käsittääksen liikenteeltä suljettu ja siksi kuulemma videoilla näkyy auton keulassa vaurio jo ennen paraatin ja tietysti useiden lapsien kolaamista. Kuusi uhreista on tässä hetkessä kuollut, yli 60 loukkaantui "onnettomuudessa", mikä vaikuttaa terrori-iskulta, kun on vihapuhetta ja suunnitelmaa juuri valkoisten vahingoittamiselta. Mt-ongelma ja yksittäistapaus?

7 lasta on yhä hoidossa Milwaukeen lastensairaalassa, mihin uhreja tuotiin aluksi 16.
https://minnesota.cbslocal.com/2021/11/ ... ade-crash/
En setvinyt, mikä tilanne on muissa sairaaloissa vai onko tässä kaikki.

Mikä lienee median vastuu näissä, kun vihanlietsonta on sellaisella tasolla, että heikompaa hirvittää. Nykyään USA:ssa jopa mustat poliitikot tulevat kutsutuksi "valkoisen ylivallan mustiksi kasvoiksi" (musta CA-kuvernöörikandidaatti Larry Elder LA Timesissa) tai "valkoisen ylivallan mustaksi ääneksi" (olikohan Virginiasta, mutta musta naispoliitikko, jolla oli jonkin perustuslain 2. pykälän kannattajien (aselaki) tuki?

Toinen tuore esimerkki mielettömästä rummutuksesta ja yleisön harhaanjohtamisesta oli Floyd-mellakoitsijoiden tapaus. Siinnä valkoisten ulkopaikkakuntalaisten rikollisten ajattamaksi tullut poika Kyle Rittenhouse oli heti "valkoisen ylivallan murhaaja", vaikka paljastui olevansa kaikkea muuta, kaikki kohteetkin tosiaan valkoisia, joita ei ampunut kuin pakon edessä, omaa henkeään laillisesti suojellen


Nyt on selvää myös se, ettei tämän miehen olisi pitänyt olla vapaana ensinkään. Hänellä oli vakavaa entisyyttä keskeneräisissä jutuissa, mm. yrittänyt ajaa naisen yli autolla ja muita väkivaltarikoksia, mutta tuomari päästi vapaalle vain 1000 dollarin takuusummaa vastaan.
https://www.msn.com/en-us/news/crime/da ... ar-AAR0UkI

Tuomarilla on tuon jutun mukaan maine päästää vakavistakin teoista syytettyjä todennäköisiä uusijoita/karkulaisia pienellä takuusummalla ulos. Miehen taustalta löytyy toki myös raiskaus, teinin raskaaksisaattaminen ja mies ehti tehdä tuhojaan yli puolet 39-vuotiaasta elämästään ennen tätä viimeisintä ja hirveintä.
darrell-brooks.jpg
darrell-brooks.jpg (19.92 KiB) Katsottu 1271 kertaa
Taustasta lisää:
https://hardandsmart.net/2021/11/26/the ... ll-brooks/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Ma Marras 29, 2021 12:32 pm
Doctor Lecter kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 9:51 am
...
Aivan kuin olisin jostain totuusmediasta lukenut, että yliajaja pakeni puukotusta. Yritettiinkö tapausta valkopestä että tekijäkin olisi uhri ja toimi paniikissa?
Kyllähän tässä tuollainen kampanja on menossa. Hyvin vähän uutisointia verrattuna, jos tekijän profiili mieluisampi, vaikka rikos vähäisempi.

Parhaat uutiset puhuivat tosiaan "onnettomuudesta", vaikka tuolloin oli jo tiedossa, että mies oli ajanut oudossa paikassa autollaan niin hiljaa, että jalan ollut poliisi oli ehtinyt koputtelemaan ja ihmettelemään mitä mies teki siellä, kunnes tämä kaasutti väkijoukkoon.

Tuo alue oli käsittääksen liikenteeltä suljettu ja siksi kuulemma videoilla näkyy auton keulassa vaurio jo ennen paraatin ja tietysti useiden lapsien kolaamista. Kuusi uhreista on tässä hetkessä kuollut, yli 60 loukkaantui "onnettomuudessa", mikä vaikuttaa terrori-iskulta, kun on vihapuhetta ja suunnitelmaa juuri valkoisten vahingoittamiselta. Mt-ongelma ja yksittäistapaus?

7 lasta on yhä hoidossa Milwaukeen lastensairaalassa, mihin uhreja tuotiin aluksi 16.
https://minnesota.cbslocal.com/2021/11/ ... ade-crash/
En setvinyt, mikä tilanne on muissa sairaaloissa vai onko tässä kaikki.

Mikä lienee median vastuu näissä, kun vihanlietsonta on sellaisella tasolla, että heikompaa hirvittää. Nykyään USA:ssa jopa mustat poliitikot tulevat kutsutuksi "valkoisen ylivallan mustiksi kasvoiksi" (musta CA-kuvernöörikandidaatti Larry Elder LA Timesissa) tai "valkoisen ylivallan mustaksi ääneksi" (olikohan Virginiasta, mutta musta naispoliitikko, jolla oli jonkin perustuslain 2. pykälän kannattajien (aselaki) tuki?

Toinen tuore esimerkki mielettömästä rummutuksesta ja yleisön harhaanjohtamisesta oli Floyd-mellakoitsijoiden tapaus. Siinnä valkoisten ulkopaikkakuntalaisten rikollisten ajattamaksi tullut poika Kyle Rittenhouse oli heti "valkoisen ylivallan murhaaja", vaikka paljastui olevansa kaikkea muuta, kaikki kohteetkin tosiaan valkoisia, joita ei ampunut kuin pakon edessä, omaa henkeään laillisesti suojellen


Nyt on selvää myös se, ettei tämän miehen olisi pitänyt olla vapaana ensinkään. Hänellä oli vakavaa entisyyttä keskeneräisissä jutuissa, mm. yrittänyt ajaa naisen yli autolla ja muita väkivaltarikoksia, mutta tuomari päästi vapaalle vain 1000 dollarin takuusummaa vastaan.
https://www.msn.com/en-us/news/crime/da ... ar-AAR0UkI

Tuomarilla on tuon jutun mukaan maine päästää vakavistakin teoista syytettyjä todennäköisiä uusijoita/karkulaisia pienellä takuusummalla ulos. Miehen taustalta löytyy toki myös raiskaus, teinin raskaaksisaattaminen ja mies ehti tehdä tuhojaan yli puolet 39-vuotiaasta elämästään ennen tätä viimeisintä ja hirveintä.

darrell-brooks.jpg

Taustasta lisää:
https://hardandsmart.net/2021/11/26/the ... ll-brooks/
Se on mielenkiintoista miten moninverroin pienempiä tapauksia vyörytetään täydellä voimalla kaikkialle, mutta tälläiset tapaukset ohitetaan olankohautuksella. Kun valtamedia on hiljaa, niin myös 99%:a väestöstä pitää tätäkin iskua pikkujuttuina.

Mielenkiintoisen vastakohdan tälle 6 murhaa ja yli 40 loukkaantunutta, niin antaa Charlottesvillen samantyylinen autoisku. Tuota jälkimmäistä tapausta nostettiin suunnilleen koko ajan esimerkin tavoin esiin. Charlottesvillessä kuoli 1 ja loukkaantui 35, mutta tekijä edusti sopivaa taustaa.

En tosin muista tarkemmin mitä tuolla tapahtui. Oliko jotain kärhämää Antifan ja tämän toisen porukan kanssa.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Charlot ... car_attack

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Maasturilla ajettu jouluparaatiin Yhdysvalloissa - 6 kuollutta, useita loukkaantuneita

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »



Tämä on oiva esimerkki toimittajien sekopäisyydestä. Esimerkiksi Andy Ngo on julkaissut koko ajan videoita, vähintään yli 1000 videota ja muita tietoja BLMn tekemistä väkivaltaisuuksista, ryöstöistä, tuhopoltoista mm. polttivat pari koditonta, murhanneet poliiseja ja mustia teinejä jne. Sitten hänet leimataan "trolliksi", kun tekee tälläistä... Kas kun ei mainittu Venäjää?

Sitten sama lehti haukkuu Kyle Rittenhousen, joka on tukenut jollain tavalla poliiseja. Edelleen Usassa poliisit ovat joutuneet siivoamaan näiden BLM-terroristiliikkeen sotkut. Varsinkin sivulliset ovat joutuneet uhreiksi, mutta niistä ei ole puhuttu missään vaiheessa.

Vastaa Viestiin