Väkivaltainen ja ryöstörikas viikko Itä-Uudellamaalla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Väkivaltainen ja ryöstörikas viikko Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Kuusi ryöstöä viikon aikana saman poliisilaitoksen alueella.

ITÄ-UUDENMAAN poliisi tiedottaa yhteensä kuudesta ryöstöstä tai niiden yrityksestä, jotka ovat tapahtuneet noin viikon sisällä toisistaan.

Ensimmäisessä tapauksessa useamman henkilön joukkoa epäillään ryöstöstä, joka tapahtui toissa viikon sunnuntaina ennen puoltayötä Vantaalla. Poliisi on ottanut kiinni neljä henkilöä.

Toinen tapaus sattui samana päivänä niin ikään Vantaalla, kun kaksi henkilöä otettiin kiinni ryöstöstä epäiltynä. Kahta 2000-luvulla syntynyttä tyttöä epäillään ryöstöstä, kun he olivat uhanneet väkivalloin kahta poikaa ja anastaneet heidän lompakkonsa.

Kolmas tapaus sattui viime viikon tiistaina. Poliisin mukaan mies uhkasi naista puukolla puolen päivän aikaan. Miehen epäillään toteuttaneen samantyyppinen törkeä ryöstö myös Kotkassa viime torstaina. Poliisin mukaan tekojen kohteena olivat seuralaispalveluita tarjoavat tytöt, jotka epäilty oli löytänyt verkosta. Epäillyllä ei ole aiempaa rikostaustaa. Epäilty on vangittu.

Neljäs poliisin tiedottama epäilty ryöstö tapahtui Vantaalla viime keskiviikkona. Joukkoa epäillään törkeästä ryöstöstä. Kaksi naista oli puukolla uhaten ryöstänyt rahaa ruokakaupasta. Heidän epäillään liittyvän myös muutamaan aiempaan kaupparyöstöön Helsingin alueella. Naisia aiotaan esittää vangittavaksi.

Viides tapaus sattui Järvenpäässä, jossa ryöstöstä epäilty otettiin kiinni maanantaina 15.11. hieman ennen kello kahdeksaa illalla. Miehen epäillään pahoinpidelleen toista miestä lyöden ja potkimalla ja anastaneen uhrilta ulkotakin.

Kuudes tapaus sattui Hyvinkäällä, jossa kirjattiin ryöstön yritys keskiviikkona 17.11. Kaksi miestä yritti anastaa kolmannelta rahaa. Mies puolustautui lyömällä takaisin ja tekijät pakenivat, kertoo poliisi. Epäiltyjä ei ole vielä tavoitettu.

Poliisin mukaan ryöstörikoksia ei sinänsä vaikuttaisi yhdistävän mikään muu tekijä kuin se, että eri tekijät ovat yrittäneet saada rahaa väkivalloin uhkaamalla, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Lisää https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008428590.html
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."
AtheismReunion004
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Su Marras 21, 2021 4:03 am

Re: Väkivaltainen ja ryöstörikas viikko Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja AtheismReunion004 »

Millähän on nää muijat tehostaneet tätä uhkailuaan, jos kerta saalistaki saivat. Ei kauheen uskottavalta kyl vaikuta, ainakaa jos ihan kahestaan olivat. Liekö ollu sitte muutama miespuolinen kaveri takana tai jotai muuta vastaavaa.
Viimeksi muokannut AtheismReunion004, To Marras 25, 2021 11:58 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Common sense is not so common" – Voltaire
jasso
Neuvoja-Jack
Viestit: 559
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2020 7:29 am

Re: Väkivaltainen ja ryöstörikas viikko Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja jasso »

Kahta 2000-luvulla syntynyttä tyttöä epäillään ryöstöstä, kun he olivat uhanneet väkivalloin kahta poikaa ja anastaneet heidän lompakkonsa.
Suosittelen näille pojille vetämään mekon päälle, jos ei jo ole. Ymmärrän kyllä sitten, jos ikäeroa on ollut huomattavasti, mutta jos nyt oletetaan, että suht saman ikäisiä niin ei morjes.
Bird
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Su Marras 15, 2020 10:40 pm

Re: Väkivaltainen ja ryöstörikas viikko Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Bird »

Ei kannata vähätellä tyttöjen ja naisten väkivaltaisuutta, mahdollista vaarallisuutta ym. Pahimmillaan se aiheuttaa sitä, että pojat/miehet eivät kehtaa kertoa noista. Valitettavan usein jotkut ummikot alkaa haukkumaan heitä tytöiksi, homoiksi ynnä muuta vastaavaa, vaikka väkivaltaa se naisenkin toteuttama väkivalta on.

Tytöissä ja naisissa löytyy hyvinkin rajuja, epävakaita, impulsiivisia ja aggressiivisia tapauksia, joiden varomisessa ja/tai pelkäämisessä ei ole mistään heikkoudesta kyse, vaan siitä, että oma itsesuojeluvaisto (ja järki siinä sivussa) toimii. Noilla jutun ryöstäjillä, jos on teräaseita ollut mukana, niin sitä suuremmalla syyllä kannattanut mieluummin vain antaa se lompakko. Ja aina jälkikäteen tietenkin heti ilmoitus häkeen sukupuolista viis.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell
Oliver
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Tammi 16, 2018 8:41 pm

Re: Väkivaltainen ja ryöstörikas viikko Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Oliver »

Kyllä alkaa olla menoa ja meinikiä. Ei tarvi olla enää ruåttalaisille kateellinen. Se yksi huippututkijahan paljasti, että syynä näihin rötöstelyihin ja jengiytymisiin jne on viime vuoden koronasulku, joka oli pahempi pääkaupunkiseudulla. Kai se uskottava on :D
Vastaa Viestiin