Lahti: Mies ammuttiin jengitiloissa - murhasyytteet kaatuivat oikeudessa

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lahden oikeustalolla alkoi keskiviikkona epäillyn jengimurhan oikeudenkäynti. Kuva Kaisa Varkila.
Lahden oikeustalolla alkoi keskiviikkona epäillyn jengimurhan oikeudenkäynti. Kuva Kaisa Varkila.
jengimurhaa_setvimässä.jpg (75.86 KiB) Katsottu 5091 kertaa
* Syytettyjen asianesittelystä käy ilmi, että syytetyistä ainakin 39-vuotias, 31-vuotias huumemies ja 40-vuotias syytetty ovat vierailleet Blue Cross Vikingsin ryhmä tiloissa jo edellisenä iltana ennen ampumista. Tuolloin ilmapiiri oli kerholla ystävällinen ja ohjelmassa oli muun muassa alkoholin nauttimista.
* Syyttäjän näkemys on, että uhrin aloittamassa ammuskelussa Voimakadulla ensimmäinen laukaus oli varoituslaukaus. Ensimmäinen laukaus oli ammuttu varoituslaukauksena 40-vuotiaan suuntaan.
* Huumemiehen avustaja toteaa, että hänen päämiehensä ei ole varma ampuiko hän aseella kaksi vai kolme kertaa. Syyttäjän mukaan tekninen todistus osoittaa, että 31-vuotias syytetty huumemies on ampunut tapahtumailtana kolmesti.
- Rikosteknisessä tutkinnassa paikalta on löytynyt kolme hylsyä, jotka on ammuttu 31-vuotiaan "huumemiehen" aseesta.
* Tutkinnasta käy ilmi, että uhrista on löydetty kaksi luotia. Luodit ovat yhteensopivia huumemiehen aseen hylsyjen kanssa.
* Syyttäjä esitteli uhrin takkia, jossa on vatsan kohdalla luodinreikä. Reikä on ammuttu aseella, joka on saman kaliiberinen kuin ase, joka oli huumemiehen hallussa.
- Uhriin on tapahtumailtana osunut myös luoti rintakehään, tästä osumasta ei näy jälkeä takissa. Takki on todennäköisesti ollut auki tapahtuma hetkellä.
* Syyttäjä esitti oikeudessa Blue Cross Vikings -ryhmän sisäistä viestinvaihtoa Telegramissa. Uhrilta oli tapahtuma iltana kysytty siellä, että onko tarvetta ottaa Voimakadulle kerhotiloihin 12. joulukuuta "kättä pidempää" mukaan.
- Uhri sanoo, että ottaa vaan - hänellä itselläkin on. Aiemmin uhri on ilmoittanut Telegram-ryhmässä, että "ehdittekö illalla hoitaa yhden jutun."
* Videokuvissa näkyy, että syytetty, 31-v huumemies on ensimmäisten joukossa poistumassa kerhotilasta, kun ammuskelu alkaa. Syytetty mies palaa videolla ovella ja ampuu kahdesti turvakameravideolla. Videolla nähdään myös kuinka 31-v syytetty "seuramies" juoksee ulos tilasta ammuskelun alkaessa ja palaa hetkeä myöhemmin sisälle kädessään teräase.
- Valvontakamerakuvat Voimakadun tapahtumapaikalta osoittivat, että kaikki syytetyt saapuivat hyvässä hengessä Blue Cross Vikingsin tiloihin.
* Syyttäjän käsityksen mukaan tilanne kerhotilassa eskaloitui ammuntaa kymmenen minuuttia syytettyjen saapumisen jälkeen.
- Väite perustuu turvakamerassa tapahtuvaan liikkeisiin.
* 40-vuotias mies tunsi uhrin noin kymmenen vuoden takaa yhteiseltä vankilareissulta.
- Riidan aiheena saattoi olla "vuosia vanha" tapahtuma Konnunsuon vankilassa
* 40-v syytetty mies kertoo, että uhri oli käyttänyt väkivaltaa 39-v syytettyyn mieheen ja lyönyt tätä aseella päähän. 40-v syytetty mies kertoo, että oli löi vain kerran uhria nyrkillä. Se oli miehen kertoman mukaan tilanne, jossa 31-v syytetty "seuramies" kamppaili uhrin kanssa ja pyysi apua. Tappelutilanteessa uhri oli seuramiehen päällä. Tästä iskusta uhri oli menettänyt tajunsa. 40-v syytetty mies kertoo, että ylimääräistä väkivaltaa illan aikana uhriin ei käytetty.
* 40-v syytetyn miehen mukaan uhrin kunto ei hänen lähtönsä hetkellä näyttänyt vakavalta tai, että mies olisi kuollut. Hän korostaa kuulemisessaan, että uhrin aloittama väkivalta oli yllättävää. Ensimmäisestä laukauksesta alkanut tapahtumaketju kesti noin kolme minuuttia, kertoo 40-v syytetty mies.
* 31-vuotias kertoo, että muutti avopuolisonsa kanssa pois Lahdesta vuonna 2018, koska oli joutunut Lahdessa riitoihin ja tämän vuoksi hänet pahoinpideltiin. Mies ja avopuoliso muuttivat takaisin Lahteen vuonna 2020. Mies kertoo kantaneensa asetta Lahdessa, jotta ei joutuisi uudestaan Lahdessa pahoinpitelyn kohteeksi. Hän kertoo että ei ole ollut koskaan riidoissa tämän tapauksen henkilöiden kanssa.
* Huumemies näkee, ensimmäisten laukausten jälkeen kerhotilan ovelta, uhrin joka lyö 39-v syytettyä päähän aseen perällä. Huumemies pelkäsi, että uhri tappaa 39-v miehen. Hän ampui kaksi tai kolme laukausta kohti uhria. Tässä vaiheessa huumemies uskoi, että uhri oli tappanut ensimmäisellä laukauksella 40-v syytetyn miehen.
* Ampumatilanteen kuvaus on seuramiehellä samankaltainen kuin 40-v syytetyllä ja 31-v toisella syytetyllä, "huumemiehellä". Ampumisen alkaessa seuramies oli juossut ulos tilasta. Hän kertoo palanneensa takaisin kerhotilaan, jolloin hänellä oli ulkoa löydetty puukko. Hän näki sisällä 39-v syytetyn maassa veressä.
- Sisällä hän laittoi puukon povitaskuun ja alkoi painia uhrin kanssa, koska pelkäsi tämän tekevän väkivaltaa 39-vuotiaalle miehelle. Hän kuvailee ampumisen alkaessa uhrin ollessa raivonvallassa.
* Sunnuntaina 39-v mies oli ollut lahtelaisessa kuppilassa ottamassa loiventavia oluita, jossa hän oli törmännyt 40-v syytettyyn. Myöhemmin baarissa seuraan oli liittynyt 31-vuotiaat syytetyt lahtelaiset "huumemies" ja "seuramies". Porukka oli yhdessä lähtenyt Blue Cross Vikingsin tiloihin. Aloitteen oli tehnyt 40-vuotias syytetty.
* 39-vuotias mies kertoi, että hän oli koskenut moneen paikalla olleeseen esineeseen, koska pelkäsi, että uhri alkaa riehumaan esineiden kanssa. Syytetty nähdään kumivasaran kanssa verisenä valvontakameran nauhalla. Mies kertoo olleensa poissatolaltaan. Hän kertoo, että kävi leikkaamassa tajuttomalta uhrilta ponihännän pois puukolla. Mitään järkevää syytä teolle ei ole.
* Syyttäjä totesi lopuksi, että kuulemisten jälkeen hänellä on vahva epäilys, että uhriin on käytetty kovaa ylimääräistä väkivaltaa Voimakadulla joulukuun 12. päivänä.
Enemmän täällä: ess.fi
25.5.2022 viimeisin päivitys 17:07

Kuvakaappaus mtvuutisten videolta. Kooste poliisin kuvista.
Kuvakaappaus mtvuutisten videolta. Kooste poliisin kuvista.
jengimurhan_näyttämö.jpg (107.96 KiB) Katsottu 5091 kertaa
Kuvakaappaus mtvuutisten videolta. Kooste poliisin kuvista.
Kuvakaappaus mtvuutisten videolta. Kooste poliisin kuvista.
jengimurhaa_rekonstruoimassa.jpg (84.82 KiB) Katsottu 5091 kertaa
...kävi leikkaamassa tajuttomalta uhrilta ponihännän pois puukolla
Jos sitä vitutti "tytön tukka" aikuisella miehellä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Nää joutas saada viimeisen voitelun eli teloitus!

Kaikkiookoo
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Su Joulu 09, 2018 6:36 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Kaikkiookoo »

Eivät taida murhasyytteet mennä läpi ja jonkinlainen itsepuolustustilannekin tuosta hovissa tulee.
Uhri kuitenkin ampui ensin.

Veripää
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: La Tammi 29, 2022 3:47 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Veripää »

Kyllä on ollu taianomainen kerhotila, aseet vaan ilmestyy käsiin, ponnari leikataan kaljulta mieheltä ja uhri oli vain tajuton syytettyjen poistuessa.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7179
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Lahden jengi­murhassa surmansa saanut ase­kersantti rynni luoti­sateessa “kuin Terminaattori” – veri­teko päättyi uhrin hiusten leikkaamiseen
Murhasta syytetään neljää miestä, joilla poliisin mukaan on kytkös tai jäsenyys Helvetin enkeleihin.

Poliisin esitutkintamateriaalista ilmenee, että murhasyytettyjen porukka oli mennyt ennalta sovittuun tapaamiseen Blue Cross Vikings (BCV) -kerhon tiloihin Lahden Voimakadulle.
Henkirikoksesta syytetään neljää miestä, joista kolmella on poliisin mukaan kytkös tai jäsenyys rikollisjärjestö Helvetin enkeleihin. Kaksi heistä on syntynyt vuonna 1991, kolmas 1983 ja neljäs 1981.
Vanhimmalla murhasyytetyllä on vakavaa väkivaltarikostaustaa. Esitutkintamateriaalin perusteella hänen tarkoituksenaan oli setviä ongelmatilannetta BCV:n asekersantin kanssa. Selvittely liittyi entiseen BCV:n jäseneen ja velka-asiaan.
Tapaaminen teollisuusalueella sijaitsevassa kerhotilassa eskaloitui pian kaoottiseksi ammuskeluksi. Sen seurauksena BCV:n 44-vuotias asekersantti kuoli paikan päälle.
Väkivaltaisuudet päättyivät erikoiseen tapahtumaan. Syyttäjän mukaan toiseksi vanhin murhasyytetty oli surman jälkeen leikannut uhrin hiukset.

ESITUTKINNASSA ilmeni, että kahden ryhmittymän välinen tapaaminen oli ensin sujunut asiallisesti.
Sekavat väkivaltaisuudet alkoivat, kun asekersantti oli arvaamattomasti noussut ylös pöydästä ja vetänyt housunkauluksestaan esiin 22 kaliiperin revolverin. Hän ampui aseella vanhimman murhasyytetyn suuntaan.
Syytetty vastasi tuleen ampumalla miestä omalla aseellaan. Yksi luodeista osui uhriin. Syytetty oli poliisin mukaan myöhemmin lyönyt uhria myös nyrkeillä ja kumivasaralla päähän.
Samassa rytäkässä asekersantti ampui omaa jengitoveriaan, vaikka yritti ilmeisesti tähdätä vastapuolen edustajia
Tähän tulitukseen vastasi toinen vuonna 1991 syntyneistä syytetyistä siten, että asekersanttiin osui kaksi luotia.
Kun uhri jo makasi lattialla, toiseksi vanhin murhasyytetty oli poliisin mukaan käynyt asekersantin kimppuun ja leikannut häneltä hiustupon päästä.
Syyttäjä katsoo, että kaikki neljä syytettyä olivat kohdistaneet uhriin väkivaltaa.

MURHASYYTETYT kokivat, että heidät oli väijytetty ansaan.
Vanhin heistä kertoi kuulusteluissa, että kerhotilan pöydälle oli tapaamisen alussa aseteltu erikoinen "kattaus" erinäisiä astaloita.
– Muistan ainakin metallisen koristekirveen, muutaman kaasusumutteen, jonkinlaisen kumivasaran sekä pitkäpiippuisen käsiaseen, hän kertoi poliisille.
– Tilanne tuntui hieman oudolta, mutta koska taustalla ei ollut minkäänlaista riitaa ja olin paikalla kutsuttuna vieraana selvittämässä henkilökohtaisia asioitani, en kokenut tilannetta uhkaavaksi. Kerhoilla näkee monenlaista koriste-esinettä.
Murhasyytetyn mukaan asekersantti oli alkanut vältellä varsinaisesta tapaamiseen johtaneesta ongelmasta puhumista. Syytetty oli tästä ärsyyntynyt.
– Ai tässäkö tämän pelin henki onkin? Tämmöisen pelleilyn takiako minun piti tänne tulla, hän kertoi sanoneensa asekersantille.

TÄMÄN jälkeen asekersantti oli syytetyn mukaan pompannut pystyyn ja vetänyt aseen esiin. Syytetty luonnehti tilannetta ”maksimiraivokohtaukseksi.”
– Seuraavassa hetkessä hän (asekersantti) on WC:n puoleisessa baaritiskin päädyssä ja lähtee ryntäämään kuin Terminaattori kohti aiemmin päähän haavoittunutta henkilöä, murhasyytetty kertoi poliisille.
Samansuuntaisesti tapahtumista kertoi Blue Cross Vikingseihin kuulunut, asekersantin ilmeisestä hutilaukauksesta haavoittunut mies.
Hänen mukaansa asekersantti oli osoitellut aseella myös häntä, omaan kerhoon kuuluvaa tuttua. Tilanne oli haavoittuneen mukaan kaoottinen. Hän oli anellut aseen kanssa heilunutta asekersanttia rauhoittumaan.
– Ärähdin, että perkele sun kanssas.
– En kunnolla ehtinyt edes istahtaa, kun saman tien hän ampaisi penkiltä, ottaa taka-askeleita baaritiskin kulmalle saakka, nostaa hupparin edestä, vetää revolverin esille housujen vyötäisiltä. Samalla kun se otti revolverin esille, se ampuu saman tien ensimmäisen laukauksen.
Jengitoveri oli pelännyt henkensä puolesta. Hutilaukausten mahdollisuus tuntui hänestä hyvin todennäköiseltä.
– Luoteja tuntui satelevan. Ajattelin, että pakko päästä pois sieltä, osuman saanut ja sairaalaan kiidätetty mies kertoi poliiseille.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008841707.html

Porukan petturi
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 05, 2021 11:59 am

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Porukan petturi »

Kohtalo on ratkaissut, ketkä ovat säilyneet hengissä”, syytetyistä yhden asianajaja Tuomas Turunen kertoi oikeudessa.
Vasikoin kaiken sekä kaikki

sonniman
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 7:02 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja sonniman »

Porukan petturi kirjoitti:
To Touko 26, 2022 9:30 am
Kohtalo on ratkaissut, ketkä ovat säilyneet hengissä”, syytetyistä yhden asianajaja Tuomas Turunen kertoi oikeudessa.
Kohtalo ois viedä muutaman muunkin elämäntapa luuserin mukanaan. Kersantit leikkii terminaattoreita😂.

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2939
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

Sunnuntaina 39-v mies oli ollut lahtelaisessa kuppilassa ottamassa loiventavia oluita, jossa hän oli törmännyt 40-v syytettyyn. Myöhemmin baarissa seuraan oli liittynyt 31-vuotiaat syytetyt lahtelaiset "huumemies" ja "seuramies". Porukka oli yhdessä lähtenyt Blue Cross Vikingsin tiloihin. Aloitteen oli tehnyt 40-vuotias syytetty.
Kertoo kaiken tästä kerhotoiminnasta, huumeita, aseita, ryyppäämistä ja sekoilua. Sitten joku homeinen halli, jossa kierrätyskeskuksesta varastetut kalusteet, tai maksuvälinepetoksella Sotkasta hankitut.

Nämä saisi kaikki lakkauttaa ja lopettaa jäsenet.

Punkk_ari
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: Ti Touko 24, 2022 4:36 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Punkk_ari »

Melkoista touhua tämä moottoripyöräkerhoilu. Vielä 80-luvulla oli yleistä kantaa asetta mukana erilaisten maantierosvojen varalta. Mutta kyllä on aika junttia ajatella, että lähempäs käymään kaupassa ostoksilla. Mukaan otan jonkun Mussolinin aikaisen romuaseen kun pelottaa. Kyllä siinä vaiheessa lähtisin jo kunnan sairaalasta hakemaan apua eikä yksistään kirkossa rukoilemalla. Vielä tämmöistä helvetin enkelöintiä ja blue cross vikingeilyä. Keskiolutta ja sitten ammutaan kuin villin lännen elokussa saluunassa. Jotenkin tästä tulee mieleen hyvät, pahat ja rumat.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Punkk_ari kirjoitti:
To Touko 26, 2022 7:12 pm
Melkoista touhua tämä moottoripyöräkerhoilu. Vielä 80-luvulla oli yleistä kantaa asetta mukana erilaisten maantierosvojen varalta.
Höpöhöpö,maantierosvot iskee helvetin enkeliin ja muihin moottoripyöräjengiläisiin. Ja vielä suomessa,maantierosvoja 80-luvulla :D :D

Aivan vitun varmasti sitä varten ase mukana.

ootkohan nyt kattonu b-luokan leffoja aivan liikaa,impannu tolua(niinkö punkkarit tekee) ja fiktio alkaa muuttumaan faktaksi mielessäs?
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

anaboliantti
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: To Tammi 24, 2013 1:01 am

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja anaboliantti »

Punkk_ari kirjoitti:
To Touko 26, 2022 7:12 pm
Jotenkin tästä tulee mieleen hyvät, pahat ja rumat.
Ei kyllä sinne päinkään. HPR:ssä vedetään nopeasti ja ammutaan tarkasti. BCV:ssä sen sijaan vedetään hitaasti ja ruiskitaan minne sattuu.

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2939
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

anaboliantti kirjoitti:
To Touko 26, 2022 7:46 pm
Punkk_ari kirjoitti:
To Touko 26, 2022 7:12 pm
Jotenkin tästä tulee mieleen hyvät, pahat ja rumat.
Ei kyllä sinne päinkään. HPR:ssä vedetään nopeasti ja ammutaan tarkasti. BCV:ssä sen sijaan vedetään hitaasti ja ruiskitaan minne sattuu.
Ei kyllähän BCV:n asevääpeli oli nopea, mutta osumia tuli vain omaan jäseneen ja omaan nahkaan.. :mrgreen:

Punkk_ari
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: Ti Touko 24, 2022 4:36 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja Punkk_ari »

tokkaukko kirjoitti:
To Touko 26, 2022 7:43 pm
Punkk_ari kirjoitti:
To Touko 26, 2022 7:12 pm
Melkoista touhua tämä moottoripyöräkerhoilu. Vielä 80-luvulla oli yleistä kantaa asetta mukana erilaisten maantierosvojen varalta.
Höpöhöpö,maantierosvot iskee helvetin enkeliin ja muihin moottoripyöräjengiläisiin. Ja vielä suomessa,maantierosvoja 80-luvulla :D :D

Aivan vitun varmasti sitä varten ase mukana.

ootkohan nyt kattonu b-luokan leffoja aivan liikaa,impannu tolua(niinkö punkkarit tekee) ja fiktio alkaa muuttumaan faktaksi mielessäs?
Taidat olla sekaisin. Ei tekstistäsi oikein pääse perille mitä yrität inttää. Helvetin enkelit kyllä ovat maantierosvoja. Mitään muuta he eivät minun mielestäni ole. Petos- ja huumausainerikollisuutta sekä kunnollisten kansalaisten kotoa asuntomurroilla varastettuja aseita.

inka
Jane Marple
Viestit: 1030
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja inka »

Nimimerkki tokkaukon sepustuksista ei kannata paljoa välittää. Hän kun tietää kaikesta kaiken. vankila-elämästä tietää omasta mielestään enemmän kuin kukaan muu maailmassa, tuntee kaikki "isot pojat" melkeimpä ympäri maailman.
Ja sisältöä viesteissä on vielä vähemmän kuin tässä. Pelkkä pojan nulikka joka on joskus istunut sakkoja 2 päivää, ja nekin poliisivankilassa :lol:
Pää kiinni painajainen -Klamydia-

veniard
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: La Joulu 29, 2012 11:18 pm

Re: Lahdessa murha jengien välillä

Viesti Kirjoittaja veniard »

Tässäkin tapauksessa mielenkiintoista nähdä pystyykö jengi kovennusta tuomiossa käyttämään. Toki tuossa tapauksessa hieman ihmeellisiä piirteitäkin. Tuo että piti vielä tukkaa leikata. Kasku ei ympärileikannu. Vantaan sellisurmaajat olisi varmaan viimeistellyt tekonsa hoonaamalla rectumin vessaharjalla.

Vastaa Viestiin