Katujengi-ilmiö Suomessa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
koulutuspäällikkö
Nikke Knakkertton
Viestit: 176
Liittynyt: Ma Maalis 01, 2021 6:00 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja koulutuspäällikkö »

Mikä ihmeen ”katu­sakko”? Poliisi törmäsi huolestuttavaan ilmiöön katu­jengi­tutkinnassa
Poliisi epäilee 24-vuotiaan miehen yrittäneen kiristää uhrilta tuhansien eurojen tekaistuja velkoja, katusakkoja.


HELSINGIN poliisi on törmännyt uudessa katujengitutkinnassa niin sanottujen katusakkojen kiristämisyrityksiin.

Rikoskokonaisuuteen kuuluu tapaus, jossa poliisi epäilee helsinkiläisjengin 24-vuotiaan johtohahmon yrittäneen kiristää 26-vuotiaalta uhrilta tuhansien eurojen katusakkoa.

Kun uhri ei maksanut, epäilty alkoi uhkailla uhrin lähipiiriä väkivallalla.

Poliisi on avannut pääkaupunki­seudun katujengien toimintaa laajasti parin viime vuoden aikana, mutta katusakon käsite ei tiettävästi ole aiemmin ollut esillä jengeihin liittyvissä rikosepäilyissä.

KIRISTYSJUTUN tutkinnanjohtaja Crista Granroth sanoo, että esitutkinnan näkökulmasta katusakko on ikään kuin tekaistu velka, jonka rikollinen voi määritellä tarkoittamaan milloin mitäkin – sangen mielivaltaisesti.

Yleisellä tasolla se voi tarkoittaa, että kiristyksen uhrin on esimerkiksi väitetty olevan velkaa huumeista tai käyttäytyneen epäkunnioittavasti kiristäjän lähipiiriä kohtaan.

Poliisin mukaan katusakon maksajaksi voi joutua myös uhrin lähipiirissä oleva henkilö, joka ei suoranaisesti liity tapahtumiin.

Granroth huomauttaa, että rikollismaailmassa on aina ilmennyt paljon velan­perintää, mutta katujengien kontekstissa uudehko ilmiö on nyt se, että toiminnan voi ulottaa myös uhrin lähipiiriin. Tutkinnanjohtaja ei toistaiseksi ryhdy arvioimaan, miten yleistyvästä ilmiöstä mahdollisesti on kyse.

24-vuotias jengipomo toimi vielä vankilasta käsin – poliisi tiedotti Helsingin katujengeistä

KATUSAKKOKIRISTYKSIIN liittyvä esitutkinta on nyt loppusuoralla. Tutkinnanjohtaja Granrothin mukaan poliisi ei toistaiseksi ole saanut selville, mistä johtohahmon ja uhrin välinen kiristäminen on saanut alkunsa.

Tapaukseen kytkeytyvät asianomistajat ovat vaiteliaita avaamaan tapahtumia.

Kiristäjäksi epäilty johtohahmo oli välillä vangittuna Vuosaaren McDonald’silla tapahtuneen ammuskelun vuoksi, mutta kiristys­yritysten epäillään jatkuneen miehen vapauduttua.

Virkavalta epäilee, että katusakon kiristämiseen liittyy myös epäilty ryöstö lokakuussa 2022. Johtohahmon epäillään tuolloin ryöstäneen kiristyksen kohteen läheisen henkilön Kaisa­niemessä.

Poliisi otti epäillyn kiinni seuraavana päivänä, ja hänet vangittiin. Tapaus siirtyy syyteharkintaan törkeänä ryöstönä.

TAPAUS sai jatkoa myös tämän jälkeen. Viiden helsinkiläisjengin jäsenen epäillään etsineen ryöstön uhrin ja tavanneen hänet Helsingin Töölössä heti johtohahmon kiinnioton jälkeen. Heidän epäillään uhanneen uhria.

Tapaus siirtyy syyteharkintaan oikeuden­käytössä kuultavan uhkaamisena.

IS:n tietojen mukaan johtohahmolla on runsaasti aiempaa rikostaustaa. Poliisi epäilee, että hän jakoi vankilasta ohjeita jengin jäsenille ulkomaailmaan.

Epäilty ohjeisti jäseniä vaikuttamaan häntä koskevien rikosasioiden uhreihin ja todistajiin.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Siinä saa poliisi mennä kieli keskellä suuta, kun toisaalta pitäisi puuttua kehitysmaalaisten jengiytymiseen, ja toisaalta olla tekemättä etnistä profilointia. Viherkommarit ja media ovat taatusti jatkuvassa hyökkäysvalmiudessa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Poliisi epäilee: Katu­jengin 24-vuotias pää­tekijä ohjeisti vankilasta käsin muita rikoksiin

Helsingin poliisi tutkii uutta katujengikokonaisuutta, jossa päätekijän epäillään ohjailleen muita jäseniä rikoksiin vankilasta käsin.

HELSINGIN poliisi on tutkinut viime syksystä saakka katujengeihin liittyvää rikoskokonaisuutta.

Teot tapahtuivat vuosina 2021–2022. Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä rikosta, epäiltyjä on yhteensä 23.

Tutkinnan kohteena olleella jengillä on poliisin mukaan nimi. Ryhmä leimautuu ja toimii tietyllä alueella Helsingissä. Jengin jäsenet tekevät rikoksia yhdessä.

KYSEISEN jengin toiminnassa painottuvat tutkinnanjohtajan Crista Granrothin mukaan rahaan ja sen perintään liittyvät rikokset. Uhrit eivät tyypillisesti ole toisten jengien jäseniä.
...

Kuusi henkilöä on ollut vangittuna parin viikon päästä syyteharkintaan siirtyvän esitutkinnan aikana. Helsinkiläisjengin johtohahmoksi epäilty 24-vuotias mies on edelleen vangittuna.

Syyteharkintaan siirtyvät muun muassa tapon yritys, kaksi törkeää ryöstöä, törkeän kiristyksen yritys, törkeä ampuma-aserikos, törkeitä huumausainerikoksia, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen ja törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Poliisi on takavarikoinut kokonaisuuteen liittyen useita ampuma-aseita.

Valmistelurikoksesta on ollut vangittuna ainakin kaksi eri henkilöä. Samasta rikosnimikkeestä epäillyt ovat HS:n tietojen mukaan 1990-luvulla syntyneet veljekset.

TAPAHTUMAT liittyvät väkivaltaisiin välikohtauksiin Itäkeskuksessa, Vuosaaressa ja Töölössä.

Ensimmäinen välikohtaus tapahtui Itäkeskuksen uimahallin parkkipaikalla syksyllä 2021 kun kolme nuorta aikuista pakotti 15-vuotiaan autoonsa aseella uhaten.

Autokyyti kesti noin 20 minuuttia, minkä aikana epäillyt ryöstivät uhrin. Pojan epäillään sopineen heidän kanssaan tupakkakaupat uimahallille. Poika ei tuntenut miehiä etukäteen.

Tapausta tutkittiin törkeänä ryöstönä ja törkeänä vapaudenriistona.

Saman mieskolmikon epäillään pahoinpidelleen 26-vuotiaan miehen Vuosaaressa joitakin päiviä myöhemmin puukolla uhaten. Uhri oli istunut pysäköidyssä autossa kun hänet saartoivat naamioituneet miehet kimppuun hyökäten, poliisi epäilee.

SEURAAVA välikohtaus tapahtui lokakuussa 2021 Vuosaaressa kun 24-vuotiaan johtohahmon epäillään ampuneen useita laukauksia kohti 25-vuotiasta miestä. Yksi laukauksista osui asianomistajaa jalkaan. Motiiviksi poliisi epäilee velkaan liittyviä epäselvyyksiä.

Tämän jälkeen seuraavana kesänä nousi uutisotsikoihin Vuosaaressa pikaruokaravintola McDonald’sin pihassa kesäkuussa 2022 tapahtunut ampumavälikohtaus. 24-vuotiaan johtohahmon epäillään ampuneen auton kyydistä useita laukauksia toisen jengin jäseniä kohti. He olivat tapahtumahetkellä ravintolan pihalla. Tapausta on tutkittu murhan yrityksenä.

Poliisipartio pysäytti paikalta poistuneen auton ja otti 24-vuotiaan epäillyn ja kuljettajana toimineen 18-vuotiaan miehen kiinni. Heidät vangittiin myöhemmin. Autosta myös takavarikoitiin ase.

Käräjäoikeudessa 24-vuotias mies tuomittiin ampuma-aserikoksesta ja laittomista uhkauksista seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tuomio on lainvoimainen. Mies vapautui tutkintavankeudesta kesällä 2022.

SEURAAVA rikosepäily puolestaan ajoittuu lokakuuhun 2022, mutta poliisi uskoo kiristämisen alkaneen jo keväällä 2022.

Helsinkiläisjengin 24-vuotiaan rikoksista tuomitun johtohahmon epäillään yrittäneen kiristää 26-vuotiaalta niin sanottua katusakkoa. Kiristäminen keskeytyi hetkeksi, kun johtohahmo oli vangittuna pikaruokaravintolan ampumisen takia.

Kiristämisen epäillään jatkuneen epäillyn vapauduttua vankilasta. Kun kiristyksen kohde ei maksanut summaa, epäilty alkoi uhkailla väkivallalla tämän lähipiiriä.

Tutkinnanjohtajan Granrothin mukaan poliisi pääsi jengin jäljillä juuri pikaruokaravintolan luona tapahtuneen ampumisen jälkeen.

POLIISI epäilee, että katusakon kiristämiseen liittyy myös epäilty ryöstö lokakuussa 2022. Johtohahmon epäillään ryöstäneen kiristyksen kohteen läheisen henkilön Kaisaniemessä.

Viiden helsinkiläisjengin jäsenen epäillään etsineen ryöstön uhria ja tavanneen hänet Töölössä heti johtohahmon kiinnioton jälkeen. Heidän epäillään uhanneen uhria. Tämän tapauksen epäillyt ovat 24–29-vuotiaita. Tapaus siirtyy syyteharkintaan oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisena.

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että johtohahmo jakoi vankilasta ohjeita jengin jäsenille ulkomaailmaan. Epäillyt tässä uhkauksessa ovat 24–29-vuotiaita.

Vankilassa ollut johtohahmo antoi ohjeita poliisin epäilyn mukaan muille jengin jäsenille, jotta nämä vaikuttaisivat johtohahmoa koskevien rikosepäilyjen mahdollisiin uhriin tai todistajiin.

Suunnitelmana oli vahingoittaa 26-vuotiasta kiristyksen uhria ja tämän läheistä.

Granrothin mukaan suunnitelmassa puhuttiin ampumisesta ja tappamisesta.

Miehen epäillään myös suunnitelleen kiristyksen kohteen ja tämän läheisen vahingoittamista vapautumisensa jälkeen.

ASIA siirtyy syyteharkintaan törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna. Kyseinen on valmistelurikos on harvinaisempi poliisin tutkinnassa. Rikos edellyttää sitä, että tekijä tekee valmisteluja tapon, murhan, surman tai törkeän pahoinpitelyn tekemistä varten. Nämä valmistelut voivat olla esimerkiksi suunnitelman laatimista, taikka tekoon käskyttämistä.
...
Enemmän täällä: Helsingin Sanomat
14.3.2022 14:49, päivitetty 14.3. 15:22
HELSINGIN poliisi on tutkinut viime syksystä saakka katujengeihin liittyvää rikoskokonaisuutta.
Mut mites voi tutkia sellaasta mitä ei ole...
Yliko­mi­sario Taponen: ”Helsin­gissä ei vielä­kään ole katu­jen­gejä” – kollegat täysin eri mieltä
Suomen Uutiset
6.6.2022
Suomessa ei ole yhtään ryhmää, joka täyttäisi kaikki katujengille asetetut eurooppalaiset kriteerit, arvioi ylikomisario Jari Taponen
Iltalehti
24.11.2022
Ensimmäinen välikohtaus tapahtui Itäkeskuksen uimahallin parkkipaikalla syksyllä 2021 kun kolme nuorta aikuista pakotti 15-vuotiaan autoonsa aseella uhaten.
Joten tämä ketju Helsinki, Itis: Alaikäistä poikaa uhattiin aseella, pakotettiin autoon - kuvia epäillystä kuuluu/liittyy siis tähänkin asiaan - siis tähän jota erään poliisin mukaan ei Suomessa ole ja jota poliisi kuitenkin tiiviisti tutkii. No, kyllä te tiedätte...

Kohta on eduskuntavaalit. Muistakaa uurnilla Vihreän sisäministerin Krista Mikkosen lausuma viime kesältä...
Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa
Suomen Uutiset
4.7.2022
... siksi, että jos haluatte Suomeen lisää väkivaltaisia ählämeitä ja neekereitä, niin äänestäkää Vihreitä. Heillä on jatkuvasti piikki auki että Suomesta saataisiin samanlainen persläpi kuin mitä jo monet Euroopaan maat.

Mielenkiintoinen tämä poliisin(kin) ylimmän johtohahmon, sisäministeri Mikkosen ja Keskusrikopoliisin välinen mielipide-ero:
Mikkonen:
Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa
KRP:
Kaikki tähän asti tunnistetut katujengiläiset ovat maahanmuuttajataustaisia
Se, että Suomessa on maahanmuuttajataustaisia katujengejä ei siis liity millään tavoin maahanmuuttoon. Siinäpä yhtälö.

Lisäksi Mikkonen loihe lausumaan, notta:
Mikkosen mukaan maahanmuuttajiin kohdistuvaan rasismiin puuttuminen on maahanmuuton ongelmien ratkaisun ydin.
Muistakaa vastedes olla kivoja meitä ryöstämään, raiskaamaan ja hakkaamaan saapuville henkilöille. Mielistelkää, kumartakaa, kehukaa, ylistäkää... Jos se ei ei riitä, niin antakaa omaisuutenne.
- Pitää muistaa että satojen miljardien kehitysavusta ja kymmenistä nenäpäivistä huolimatta heillä ei edelleenkään ole mitään. Päinvastoin kuin meillä. Etu-oikeutetuilla.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Itse uskon jengiytymisen taustalla olevan ennen kaikkea vanhempien suomenkielen osaamattomuuden ja ettei lapsia edes kannusteta monissa perheissä opiskeluun.

Lapset puhuvat maahanmuuttajaperheissä kieltä jota vanhemmat eivät kirjaimellisesti ymmärrä. Hurjin siitä näkemäni esimerkki oli joskus kun musliminaisella oli kolme alle kouluikäistä lasta mukanaan ja siinä vähän isommat lapset puhuivat keskenään suomea. Ja mitä se puhe oli - koko ajan suomenkielen törkeimpiä sanoja ja kiroilua niin etten ollut uskoa korviani. Äiti ei taatusti olisi antanut lasten puhua sillä tavalla omalla kielellään. Lapset eivät edes oikeasti keskustelleet keskenään vaan käyttäytyivät kuin ehkä Touretten syndroomaa sairastava voisi käyttäytyä latelemalla törkeyksiä ilman mitään syytä, mutta siitä ei varmasti ollut kyse.

Ja siihen vielä päälle somesta ja videoista opittu ihanne rikollisesta elämäntavasta, väkivallasta ja helpon rahan tekemisestä. Lapsilla ei edes ole valmiina sitä ihannetta, että opiskelisi ja siirtyisi työelämään. Penskat kuvittelee rikastuvansa räppäämällä ja/tai huumekaupalla.

Pääkaupunkiseudulla on ryhdytty keskittämään kouluja tuhannen oppilaan jättikouluiksi ja siinä on se ongelma, että koulussa on jokaista etnistä taustaa sen verran iso ryhmä, että siinä on jo hyvä pohja jengiytymiselle. Kouluissa olisi mahdollisuus puuttua jengiytymiseen, mutta niissä keskitytään kivapuheeseen.

Tiinas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1445
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 11:00 am

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Villeri kirjoitti:
Ke Maalis 15, 2023 10:41 am
Siinä saa poliisi mennä kieli keskellä suuta, kun toisaalta pitäisi puuttua kehitysmaalaisten jengiytymiseen, ja toisaalta olla tekemättä etnistä profilointia. Viherkommarit ja media ovat taatusti jatkuvassa hyökkäysvalmiudessa.
Siellä on wokevajakit jatkuvasti valmiina limaiset näpit näppäimistöllä.
Tackleberry kirjoitti: ↑
Eli tänä vuonna poliisi on ampunut 42 valkoista ja 31 mustaa.
Valkoisia maassa on sellaiset 234 miljoonaa ja mustia 40 miljoonaa, mutta ongelma tässä on se, että "valkoisia tapetaan enemmän, saatana!"
Ei helvetti

Avatar
Ifigeneia
Theo Kojak
Viestit: 1146
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 7:16 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

Pitääkö tosiaan kaduilla tapahtua joukkoraiskaamisia, jotta voidaan puhua katujengeistä? Mikä ihmeen hinku siihen pisteeseen asti on päätyä? Jos moinen aktiviteetti kovin rintaa läikähdyttää, niin voihan sitä tehdä matkan Intiaan, missä kyseiseen ilmiöön ja hauskaan harrastukseen pääsee tutustumaan. Millä tavalla, riippuu sukupuolesta.

Varmaan sielläkin rasismi syynä että jätkät saalistavat kaduilla. Mikä ihmeen Leeloo Multipass tämä R-sana nykyään oikein on, että sen nojalla saa riehua kuin riihipirut, ja maassa aiemmin asuneiden porukoiden pitää vaan olla suu supussa, tai kenties sanoa nöyrästi thank you sir, may I have another?

Täytyy alkaa miettimään että mitähän kaikkia oikeuksia saisi itselleen revittyä syyttämällä muita rasismista. Ihan takuulla jotain löytyy, kunhan vaan kekkaa mihin kaikkiin vähemmistöihin saa itsensä identifioiduttua.

Sil5
Hetty Wainthropp
Viestit: 453
Liittynyt: La Elo 21, 2021 10:36 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Sil5 »

URSA kirjoitti:
Ke Maalis 15, 2023 12:21 pm
Itse uskon jengiytymisen taustalla olevan ennen kaikkea vanhempien suomenkielen osaamattomuuden ja ettei lapsia edes kannusteta monissa perheissä opiskeluun.

Lapset puhuvat maahanmuuttajaperheissä kieltä jota vanhemmat eivät kirjaimellisesti ymmärrä. Hurjin siitä näkemäni esimerkki oli joskus kun musliminaisella oli kolme alle kouluikäistä lasta mukanaan ja siinä vähän isommat lapset puhuivat keskenään suomea. Ja mitä se puhe oli - koko ajan suomenkielen törkeimpiä sanoja ja kiroilua niin etten ollut uskoa korviani. Äiti ei taatusti olisi antanut lasten puhua sillä tavalla omalla kielellään. Lapset eivät edes oikeasti keskustelleet keskenään vaan käyttäytyivät kuin ehkä Touretten syndroomaa sairastava voisi käyttäytyä latelemalla törkeyksiä ilman mitään syytä, mutta siitä ei varmasti ollut kyse.

Ja siihen vielä päälle somesta ja videoista opittu ihanne rikollisesta elämäntavasta, väkivallasta ja helpon rahan tekemisestä. Lapsilla ei edes ole valmiina sitä ihannetta, että opiskelisi ja siirtyisi työelämään. Penskat kuvittelee rikastuvansa räppäämällä ja/tai huumekaupalla.

Pääkaupunkiseudulla on ryhdytty keskittämään kouluja tuhannen oppilaan jättikouluiksi ja siinä on se ongelma, että koulussa on jokaista etnistä taustaa sen verran iso ryhmä, että siinä on jo hyvä pohja jengiytymiselle. Kouluissa olisi mahdollisuus puuttua jengiytymiseen, mutta niissä keskitytään kivapuheeseen.
Hyvin monessa tapauksessa elämisen perusedellytykset saadaan (ja on saatu jo kymmeniä vuosia) vastikkeetta erilaisina sosiaalisina tukina. Yhteiskunnan ja KELAn erilaisina avustuksina, asumistukina jne.
- tämän ohella lisätulot hankitaan monenlaisella vilpillisellä tavalla "harmaasta taloudesta" (pimeinä palkkoina, enemmän ja vähemmän laillisella kaupankäynnillä) ja yhä enemmän myös rikollisesti.
Suurien kaupunkien anonyymissä ympäristössä erilaisten ryhmittymien rikollisuudella on hyvät mahdollisuudet/edellytykset kasvaa ulkomaisen (ennen kaikkea Ruotsin) esimerkin mukaisesti.
- kasvaa tietysti kun yhteiskunta (=veronmaksajat) kustantaa sen perustukset.
- eduskuntaan valitut poliitikot pitää huolen siitä ettei laillisuuden valvontaa, rikollisuuden ehkäisyä ja poliisin resursseja lisätä.

Ulkopuolelta katsellen on jopa huvittavaa että tämä ammattimaisesti hyödynnetty "tuki-ja-harmaatalousmalli" toteutuu laajimmillaan Suomen kalleimmalla "talousalueella" sekä väestöltään taajimmissa ympäristöissä.
Ensisijaisesti Helsingissä, Vantaalla, Espoossa jne. missä asuminen ja eläminen on kaikkein kalleinta. Näin yhteiskunnan kustantama elämäntapa jatkuu sukupolvesta toiseen. Suomi jakautuu, "kansainvälisiin ja monikulttuurisiin" suurkaupunkeihin ja toisaalta maaseutuun ja pikkutaajamiin jne.
- tähän kaikkeen on tietysti omat syynsä..en jaksa lähteä niitä erittelemään enempää.

Enkä tarkoita että kaikki maahanmuuttajat hyödyntäisivät sosiaaliturvaa ja rikollisuutta. Joka tapauksessa tämä jengi-ilmiö perustuu lähtökohtaisesti suurimpiin kaupunkeihin asettuneeseen maahanmuuttajaväestöön sekä ns. pohjoismaisen vastikkeettoman sosiaaliturvan mahdollistamaan uudenlaiseen "toimeentulomalliin". Ikävä kyllä Suomen julkinen talous (=veronmaksajien rahoittama) ei tule kestämään tällaista "kuppausta". Viime hallituskaudella otettiin lisävelkaa lähes 60 miljardia (valtion velka tällä hetkellä on n. 160 mrd).
- mahdollisimman kalliisti ja vastikkeettomasti toteutettu sosiaaliturva estää kansalaisia (myös näitä maahanmuuttajia) työllistymästä.
- samalla kun yksityiset työnantajat vaativat maahan ulkomaista työvoimaa..osin sitä vaatii jo julkishallinto (terveydenhuolto jne.)

Mutta kansalaisethan tästä kaikesta päättää..ja vaalitkin on juuri tulossa. Saamme Suomeen juuri sellaisen yhteiskunnan kuin itse haluamme.

Ei mitään hajua
Martin Beck
Viestit: 832
Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Ei mitään hajua »

IL selvitti: Uuden katujengin pomo on niskoitteleva Kela-huijari – Vuosaarelainen Dijari, 20, pitää jengejä säälittävinä

”Ihmisellä ei ole mitään arvoa”, harmittelee Rolf kuullessaan Vuosaaren ammuskeluista.

Iltalehti jalkautui keskiviikkona Vuosaareen, jossa tapahtuneet poliisin tutkimat katujengirikokset nousivat eilen suuren yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Poliisi tiedotti eilen siirtäneensä syyteharkintaan useita katujengien tekemiä epäiltyjä rikoksia, jotka ovat tapahtuneet Itä-Helsingissä vuosina 2021–2022.

Iltalehti törmäsi Vuosaaressa Rastilassa asuvaan Dijariin, 20, jolla ei ole omakohtaisia havaintoja katujengeistä.

Poliisin mukaan uudessa jengijutussa epäillyt ovat 18–29-vuotiaita. Dijari ihmettelee ensimmäisenä epäiltyjen jengirikollisten suhteellisen korkeaa ikää.

– Olen kuullut paljon juttuja nuorista, jotka tekevät rikoksia. En noista vanhemmista, hän sanoo.

Poliisin mukaan suurin osa epäillyistä on toisen polven maahanmuuttajia. Suomessa syntynyt Dijari pitää katujengirikollisten toimintaa säälittävänä.

– Minua ärsyttää, että tietyt ulkomaalaistaustaiset antavat itsestään huonon kuvan. Se vaikuttaa myös meihin muihin, hän sanoo.

Ruotsi tuli mieleen
Göteborgista kotoisin oleva, nyt Espoossa asuva Rolf vaikuttaa alakuloiselta kuultuaan Vuosaaren katujengirikollisuudesta. Iltalehti tapasi hänet vuosaarelaisen McDonald’s ravintolan pihalla, jossa tapahtui viime kesänä katujengi-ilmiöön liittyvä ampuminen. Laukaukset ammuttiin autosta toiseen. Poliisi epäilee, että kyse oli jengien välisestä yhteenotosta.

Poliisin eilisessä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että poliisi epäilee uutta katujengiä useista rikoksista, jotka ovat tapahtuneet kuluneiden parin vuoden sisällä. Poliisi ei kerro, mille alueelle jengi on identifioitunut, mutta sen tekemät rikokset osoittavat Vuosaaren suuntaan.

Rolfin mukaan tilanne muistuttaa vahvasti Ruotsista.

– Seuraan sekä Suomen että Ruotsin tapahtumia. Olen kotoisin Göteborgista. Sillä alueella, jolla kasvoin, ei uskalla enää liikkua. Espoossakin on ollut vastaavia tapauksia, kertoo Rolf viitaten aiemmin julkisuudessa olleeseen leppävaaralaiseen L-City-jengiin.

Uutiset ampumisista pistävät mielen matalaksi.

– Todella ikävää. Ihmisellä ei ole mitään arvoa.

Tällainen on jengin johtohahmo
Vuosaaren McDonald’sin pihalla ammuskellut 24-vuotias mies on poliisin mukaan jengin johtohahmo. Hän on tällä hetkellä vangittuna. Hänellä ei ole vakinaista osoitetta.

Iltalehden tietojen mukaan mies on joutunut viime vuosien aikana useita kertoja tekemisiin poliisin kanssa ja saanut näistä tuomioitakin.

Henkirikoksista häntä ei ole tuomittu. Taustalta löytyy pahoinpitelyjä, huumausaine- sekä liikennerikoksia.

Vuonna 2017 mies tuomittiin liikennerikkomuksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Hän oli kaahannut Itäväylällä 70 kilometrin tuntivauhdilla 50:n kilometrin rajoitusalueella.

Elokuun alusta 2017 helmikuun loppuun 2018 mies nosti Kelan asumistukea perusteettomasti. Hän ei ollut ilmoittanut Kelalle, että on muuttanut pois asunnosta. Lisäksi mies oli oikeuden mukaan nostanut perusteetonta toimeentuloa elo-syyskuussa 2017 salaamalla työsuhteensa. Oikeudeton taloudellinen hyöty oli 2146,83 euroa. Miehelle määrättiin 270 euron sakkorangaistus, ja häntä velvoitettiin korvaamaan perusteettomasti maksettu toimeentulotuki Kelalle.

Harannut vastaan
Jengipomon tuomioissa toistuvana teemana esiin nousee yhteistyökyvyttömyys viranomaisten kanssa: Hän on toistuvasti kieltäytynyt kertomasta poliisille yhteystietojaan ja käyttäytynyt muutenkin hankalasti.

Vuonna 2018 auton kyydissä ollut jengipomo oli kieltäytynyt luovuttamasta henkilöllisyystodistustaan poliisille. Poliisi oli pyrkinyt selvittämään auton omistajuutta. Syyttäjän mukaan aggressiivinen mies oli lukinnut ovet, mutta tullut lopulta ulos käskytyksen jälkeen. Tuomioksi tuli 10 päiväsakkoa, joiden päälle määrättiin rikoslain mukaiset 180 euron korotukset. Maksettavaa tuli 240 euroa.
:

Saman päivän tapahtumat toivat miehelle tuomion myös haitanteosta virkamiehelle. Poliisien ottaessa ylös miehen henkilötuntomerkkejä hän oli astunut pois kameran edestä ja kuvan ottamisen yhteydessä harannut poliiseille käsillään vastaan. Poliisit olivat ottaneet miehestä kiinni ja lähteneet kuljettamaan häntä putkaan.

Hän oli kuitenkin harannut edelleen vastaan, minkä vuoksi poliisit joutuivat raudoittamaan miehen. Mies ei käyttänyt väkivaltaa poliiseja vastaan. Rangaistus oli 15 päiväsakkoa, eli miehen tuloilla 90 euroa. Rikoslain mukaisen, vapauden menetykseen perustuvan vähennyksen jälkeen maksettavaa tuli vain 6 päiväsakkoa eli 36 euroa.

Pakeni poliiseja
Elokuussa 2020 mies oli jäänyt kiinni yrittäessään myydä kokaiinia Radisson Blu -hotellin asukkaille. Hän oli käynyt koputtamassa erään hotellihuoneen oveen etsiessään huumeiden ostamisesta kiinnostuneita ihmisiä. Miehen hallusta takavarikoitiin kokaiinia ja marihuanaa. Syyttäjän mukaan tarkoituksena oli myydä huumeet.
:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/52b9 ... 74592a9455
Tänään klo 18:55

Cut. Pykälä 21.
-NILS-

Monster
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1418
Liittynyt: Pe Kesä 08, 2018 2:12 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Monster »

"Elokuun alusta 2017 helmikuun loppuun 2018 mies nosti Kelan asumistukea perusteettomasti. Hän ei ollut ilmoittanut Kelalle, että on muuttanut pois asunnosta. Lisäksi mies oli oikeuden mukaan nostanut perusteetonta toimeentuloa elo-syyskuussa 2017 salaamalla työsuhteensa. Oikeudeton taloudellinen hyöty oli 2146,83 euroa."

Asumistuen päälle reilu tonni per kuukausi sossusta. Miksiköhän alkaa veronmaksajien maksukyky olla tapissa.

PiL
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: Pe Loka 21, 2022 12:06 am

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja PiL »

Herra Taponen jatkaa johdonmukaisella linjallaan löytämällä yhden koulun, missä isoilla resursseilla ollaan saatu rima sen verran alas, että arvosanat näyttää kohtuullisilta ja muutenkin ainoa ongelma on oikeastaan äärioikeisto.

Screenshot_20230315_200838_Samsung Internet.jpg
Screenshot_20230315_200838_Samsung Internet.jpg (86.91 KiB) Katsottu 1194 kertaa
Screenshot_20230315_200816_Samsung Internet.jpg
Screenshot_20230315_200816_Samsung Internet.jpg (28 KiB) Katsottu 1194 kertaa
Kuvien kokoa kohtuullistettu
-NILS-

Avatar
Ifigeneia
Theo Kojak
Viestit: 1146
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 7:16 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

Miten ihan täys pellet yleensä edes pystyvät olemaan minkään jengin POMONA, kun ei tunnu tulevan mistään mitään?

Joku olikos se vietnamilainen perhe oltiin karkottamassa vuosia sitten, kun perheellä oli liian pienet ansiotulot. (En tiedä miten tapauksessa kävi.) Eli olet töissä, et saa tukia, hus pois. Et ole töissä, saat tukia, rötöstelet, sili sili.

Anoteus
Roger Murtaugh
Viestit: 863
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 8:12 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

Monster kirjoitti:
Ke Maalis 15, 2023 8:52 pm
"Elokuun alusta 2017 helmikuun loppuun 2018 mies nosti Kelan asumistukea perusteettomasti. Hän ei ollut ilmoittanut Kelalle, että on muuttanut pois asunnosta. Lisäksi mies oli oikeuden mukaan nostanut perusteetonta toimeentuloa elo-syyskuussa 2017 salaamalla työsuhteensa. Oikeudeton taloudellinen hyöty oli 2146,83 euroa."

Asumistuen päälle reilu tonni per kuukausi sossusta. Miksiköhän alkaa veronmaksajien maksukyky olla tapissa.
Miten noi isoja rahoja saa ja millä perusteella? Itse olen aikoinani kerran saanut 630€ asumistuen päälle, muuten oli jotain 580€ ja kuulemma ihan taulukon mukaan mentiin korkeimmalla mahdollisella summalla :?:

Monster
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1418
Liittynyt: Pe Kesä 08, 2018 2:12 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Monster »

Anoteus kirjoitti:
Ke Maalis 15, 2023 9:47 pm
Monster kirjoitti:
Ke Maalis 15, 2023 8:52 pm
"Elokuun alusta 2017 helmikuun loppuun 2018 mies nosti Kelan asumistukea perusteettomasti. Hän ei ollut ilmoittanut Kelalle, että on muuttanut pois asunnosta. Lisäksi mies oli oikeuden mukaan nostanut perusteetonta toimeentuloa elo-syyskuussa 2017 salaamalla työsuhteensa. Oikeudeton taloudellinen hyöty oli 2146,83 euroa."

Asumistuen päälle reilu tonni per kuukausi sossusta. Miksiköhän alkaa veronmaksajien maksukyky olla tapissa.
Miten noi isoja rahoja saa ja millä perusteella? Itse olen aikoinani kerran saanut 630€ asumistuen päälle, muuten oli jotain 580€ ja kuulemma ihan taulukon mukaan mentiin korkeimmalla mahdollisella summalla :?:
Hyvä kysymys. Vihervasemmiston taholta on kyllä vakuuttavasti minullekin toitotettu että kaikki saa saman jtn 580e/kk toimeentulotukea, ja että se on vain rasistien valehtelua, että mamutaustaiset saisivat enemmän.

Tuossa nyt näyttäisi olevan tuplasti sen verran.

Sienisalaatti
Javier Pena
Viestit: 1870
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

PiL kirjoitti:
Ke Maalis 15, 2023 9:15 pm
Herra Taponen jatkaa johdonmukaisella linjallaan löytämällä yhden koulun, missä isoilla resursseilla ollaan saatu rima sen verran alas, että arvosanat näyttää kohtuullisilta ja muutenkin ainoa ongelma on oikeastaan äärioikeisto.
Suomella on selkeästi vielä petrattavaa tässä äärioikeistolaisen tekstin tuottamisessa. Kyllä nyt vähintään kärkikymmenikköön tulisi kuulua.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.

juomari
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Kesä 28, 2017 9:21 pm

Re: Katujengi-ilmiö Suomessa

Viesti Kirjoittaja juomari »

Otsikon aiheeksi esitän matujengi-ilmiötä.
Perusteena poliisin vahvistama 100% ulkomaalaistaustainen aines.

Vastaa Viestiin