Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

9-vuotias kaapattiin Helsingissä – aiemmin taposta tuomittua miestä syytetään panttivangin ottamisesta: Käräjäoikeudelta tänään ratkaisu

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa Helsingin Kulosaaressa tapahtuneesta lapsen sieppauksesta. 54-vuotiasta miestä syytetään panttivangin ottamisesta ja törkeästä ryöstöstä.
Poliisi on epäillyt, että mies suunnitteli sieppauksen ennakkoon ja että teko oli suunniteltu nimenomaan kyseistä poikaa kohtaan. Poliisin mukaan motiivi oli taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Asia käsiteltiin käräjäoikeudessa oikeuden päätöksestä salaisena ja suljetuin ovin, eli media ei päässyt seuraamaan istuntoa.
Käräjäoikeus perusteli salaamispäätöstä muun muassa sillä, että asiassa esitetään esimerkiksi arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista ja sillä, että asian julkinen käsittely saattaisi aiheuttaa vahinkoa asianosaisille. Käräjäoikeus ottaa kantaa tuomion salassapitoon, kun se annetaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/9-v ... #gs.8qx3by

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kulosaaren lapsisieppaajalle 5 vuotta vankeutta käräjiltä

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Kulosaaren lapsisieppauksesta syytetyn miehen 5 vuoden vankeusrangaistukseen.

Mies sieppasi koulumatkalla olleen 9-vuotiaan pojan Helsingin Kulosaaresta huhtikuusta. Poika löydettiin myöhemmin Sipoosta hyvässä kunnossa.

Vuonna 1967 syntynyt Juha Hurme tuomittiin käräjillä panttivangin ottamisesta 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomio tuli tänään. Miehen syyte törkeästä ryöstöstä hylättiin.

Käräjäoikeuden tämänpäiväinen tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kul ... #gs.8rr9e1

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Mielenkiintoista pysyvätkö siepatun pojan vanhempien nimet salassa ja kuinka kauan. Herlinin tyttären sieppausjutussa tiedot vuotivat julkisuuteen aika nopeasti. No, onneksi sieppaaja pysyy ainakin vangittuna, vaikka tietysti hoviin valittaakin!

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Niin 2.5 vuotta kakkua josta 6 kk pois sitten et aika vähällä pääsee ja sitten päätyy avovankilaan viettämään lomakylä elämää...

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tuskin pääsee puolikkailla tuolla entisyydellä, mutta korvauksia on kenenkään turha odotella. Niitä ei takuulla maksa senttiäkään. Ura jatkuu vielä hyvinkin 15 vuotta samoissa merkeissä, jos ei satu ärsyttämään vähän kuumempaa kaveria...

Sil5
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 21, 2021 10:36 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Sil5 »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Ke Elo 10, 2022 3:20 pm
Tuskin pääsee puolikkailla tuolla entisyydellä, mutta korvauksia on kenenkään turha odotella. Niitä ei takuulla maksa senttiäkään. Ura jatkuu vielä hyvinkin 15 vuotta samoissa merkeissä, jos ei satu ärsyttämään vähän kuumempaa kaveria...
Sen verran istunut jo aikaisemmin että tuntee ns. piirit ja osaa hommailla myös jatkossa. Ja, kun on jo aikaisemmin tuomittu taposta lähestulkoon turhan takia ei ihan kaikki lähde edes haastamaan. Ainakaan ne jotka tuntee.. Mutta vaikka istuisi täyden määrän niin aika vähällä pääsee...ja ura jatkuu täydellä varmuudella.
- onneksi poika (siis uhri) pääsi karkuun..Teko (ja tekijä) oli sitä luokkaa ettei hengen säilymisestä olisi ollut mitään takeita.

Ei ole ns. yhteiskuntakelpoinen.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja aumari »

Juha(?) Hurme sai 5 v tuomion.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja poikani »

aumari kirjoitti:
To Elo 11, 2022 8:21 am
Juha(?) Hurme sai 5 v tuomion.
Kyllä se Juha on, ainakin MTV:n mukaan (uutinen ylempänä).
MTV kirjoitti:Vuonna 1967 syntynyt Juha Hurme tuomittiin käräjillä panttivangin ottamisesta 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomio tuli tänään. Miehen syyte törkeästä ryöstöstä hylättiin.
????? ?? ??????.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Ei ole enää Juha Hurme.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja aumari »

tokkaukko kirjoitti:
To Elo 11, 2022 2:27 pm
Ei ole enää Juha Hurme.
Missä välissä se muuksi on muuttunut? Tämänpäiväisissä uutisissa hän on Juha Hurme.

Angela Lansbury
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Ma Kesä 07, 2021 1:56 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Angela Lansbury »

tokkaukko kirjoitti:
To Elo 11, 2022 2:27 pm
Ei ole enää Juha Hurme.
Mikäs se sitten on?

oobe
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Su Syys 19, 2021 9:49 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja oobe »

Tää tyyppi hakkasi vankilassa toista vankia saksilla naamaan. Tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin hovioikeus pui tänään Helsingin Kulosaaren lapsikaappausta. Media ei pääse seuraamaan asian käsittelyä.
Viime elokuussa annetun käräjätuomion mukaan vuonna 1967 syntynyt Juha Hurme sieppasi koulumatkalla olleen 9-vuotiaan pojan Helsingin Kulosaaresta viime huhtikuussa. Poika löydettiin myöhemmin Sipoosta hyvässä kunnossa.
Käräjäoikeus tuomitsi Hurmeen viiden vuoden vankeuteen panttivangin ottamisesta. Asiaa puidaan nyt Helsingin hovioikeudessa, sillä tuomiosta on valitettu.
Oikeudenkäynti alkoi maanantaiaamuna, ja heti istunnon aluksi hovioikeus päätti, että asia käsitellään kokonaan suljettujen ovien takana. Kaikki oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat määrättiin salaiseksi, kuten myös asianomistajien henkilöllisyys.
Hovioikeus antaa asiassa tuomion myöhemmin ja päättää erikseen siitä, miltä osin jutun yksityiskohtia avataan tuomiossa.
Siihen saakka medialla ei ole mahdollisuutta seurata asian käsittelyä hovissa.

Hovioikeus perusteli salausratkaisua sillä, että asiassa käsitellään 9-vuotiaan pojan ja tämän perheen arkaluontoisia yksityisasioita, kuten terveydentilaa.
Oikeus katsoi, että tietojen julkitulo voisi aiheuttaa merkittävää haittaa asianomistajille, olla nöyryyttävää ja myös vaikuttaa perheen arkielämään.
Hovioikeus määräsi tiedot salaisiksi 60 vuoden ajaksi asian vireilletulosta lähtien.

Toisin kuin käräjäoikeudessa, hovioikeudessa medialla oli kuitenkin mahdollisuus ottaa kuvia oikeussalissa istunnon aluksi. Kuvat käskettiin ottamaan takaapäin siten, ettei kuvia rajata kehenkään yhteen henkilöön.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sal ... le/8642158

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kulosaaren lapsikaappaajan tuomio koveni hovissa
Helsingin hovioikeus on tuominnut Juha Hurmeen seitsemäksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen Kulosaaren lapsikaappauksesta.

Mies pakotti 9-vuotiaan pojan aseella uhaten autoonsa Kulosaaressa huhtikuussa 2022.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hurmeen alun perin panttivangin ottamisesta vankeuteen viideksi vuodeksi.

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus salasivat tapauksen käsittelyn täysin, eli oikeudenkäynnit pidettiin suljetuin ovin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a6e3 ... 44321fd546

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Hovioikeus on koventanut Kulosaaren lapsisieppaajan tuomiota. Miehen katsottiin syyllistyneen panttivangin ottamisen lisäksi törkeään ryöstöön. Rangaistus nousi viidestä vuodesta seitsemään ja puoleen vuoteen ehdotonta vankeutta.

Käräjäoikeus tuomitsi Hurmeen panttivangin ottamisesta, mutta hylkäsi syytteen törkeästä ryöstöstä. Ratkaisu tuli viime elokuussa. Mies valitti tuomiostaan.
Hovioikeus aloitti jutun käsittelyn helmikuussa, mutta määräsi oikeudenkäynnin kokonaan suljettujen ovien takana pidettäväksi. Medialla ei siis ollut mahdollisuutta seurata käsittelyä laisinkaan.
Salausta perusteltiin sillä, että asiassa puidaan 9-vuotiaan pojan ja tämän perheen arkaluontoisia yksityisasioita, kuten terveyttä.
Helsingin hovioikeus antoi ratkaisun asiassa tänään. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden tuomiota huomattavasti.
Panttivangin ottamisen lisäksi Hurme tuomittiin törkeästä ryöstöstä. Mies oli kaappauksen yhteydessä aseella uhkaamalla ottanut lapselta repun ja matkapuhelimen. Aiemmin käräjäoikeus hylkäsi syytteen näiltä osin.

Hovioikeuden mukaan mies oli tarkkaillut lapsen kotia ja koulureittiä useamman päivän ajan ennen sieppausta.
Miehen rangaistusta korotettiin. Käräjäoikeus määräsi vankeutta viisi vuotta. Hovioikeuden mielestä oikeudenmukainen rangaistus rikoksista on seitsemän ja puoli vuotta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kul ... #gs.x3nm6z

Vastaa Viestiin