Turku 4.6.2022: Aerotien kolarissa kuoli kaksi nuorta - kuljettajalle ehdollinen tuomio

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
ipr
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: La Touko 21, 2022 12:57 am

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja ipr »

RonnieVan kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 8:27 pm
Tuossa näkyy tuo mäki jutun keskellä olevassa kuvassa. Miten voikin olla noin huono tuuri että se ainoa rekka osuu just tossa. Huh.
Onnettomuuspaikka onkin näköjään lentoasemalta päin katsottuna tien ensimmäisen kaarteen jälkeen noin 370 metriä Lentoasemantien risteyksestä, eli toisin kuin uutisissa sanotaan, henkilöauton kulkusuuntaan oikealle eikä vasemmalle kaartuvalla tieosuudella. Henkilöauto on siis tullut tuota kuvassa näkyvää mäkeä ylös, eli henkilöauton oma kaista on ollut tien sisäkaarteen puolella. Tie on tuossa aika kapea, joten kovan vauhdin takia lienee ajettu puoliksi vastaantulijoiden kaistalla. Mäen takia kaarteen takaa vastaantulevaa rekkaa on mahdotonta nähdä ennen kuin hetki ennen kohtaamista. Ei tuossa erityisen huonoa tuuria ole kuitenkaan ollut, sillä se on väistämätön lopputulos, että jos kaahaat vastaantulijoiden kaistaa ilman näkyvyyttä eteenpäin, jossain vaiheessa lopulta kolahtaa. Tuossa on myös kivat kanttikivetykset tien reunassa, joihin vauhdilla osuessa auto lähtee helposti lapasesta, ja tie sen verran kapea, että kovemmassa vauhdissa saa tähdätä aika tarkkaan, jos kaarteessa ylipäätään aikoo onnistua sujahtamaan kanttikivetyksen ja rekan välistä osumatta kumpaankaan.

draining
Remington Steele
Viestit: 214
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 11:21 am

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja draining »

Talikkomies kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 10:05 pm
damfin kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 8:16 pm
Jos kyseessä on tosiaan ollut tuollainen etuvetoinen a-sarjan mersu jollain 1,5 litraisella koneella niin tuskin sillä driftailtu on.
Mutta kyllä kai tuollainenkin asfaltillakin lapasesta lähtee ja perän sivuluisuun saa jos kurviin kanttaa liian kovalla vauhdilla,
ehkä kuski on tosiaan säikähtänyt kun huomannut rekan tulevan vastaan ja tehnyt hieman liian voimakkaan ohjausliikkeen joka saanut perän lähtemään luisuun, siitä sitten vastaheitto kääntänyt toiseen suuntaan, ja rekan keulaan tultu kylki edellä niin että mersun perä osunut rekan keulaan.
Eikös A-mersuissa ole ollut ESP jo ensimmäisestä mallista asti. Sen softaa puukottamalla sitä surullisenkuuluisaa hirvenväistötestin tulosta muistaakseni koitettiin korjailla. Eli periaatteessa reiluun sivuluisuun ei pitäisi päätyä vaikka kuinka yrittäisi. Toki se on saattanut olla pois päältä, kytkettynä tai jonkin vian vuoksi.
Ikävän monet taitaa oikeasti luulla, että ESP:t ja muut estää totaalisesti autonhslinnsn menetykset.

Siinä on rajansa ja fysiikanlait on edelleen se mikä sanelee lopputuloksen.

Jos auto nopealla ohjausliikkeellä lähtee sivuluisuun, niin tien leveys ei riitä siihen, että ESP ehtisi hiljentää vauhtia tarpeeksi renkaiden pidon saamiseksi takaisin.

Oppenheimer
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1360
Liittynyt: To Syys 26, 2013 5:27 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja Oppenheimer »

damfin kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 8:16 pm
Jos kyseessä on tosiaan ollut tuollainen etuvetoinen a-sarjan mersu.
A-sarjan mersun tavaratilaan ei normikokoinen ihminen kyllä mahdu.

Oppenheimer
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1360
Liittynyt: To Syys 26, 2013 5:27 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja Oppenheimer »

trubaduuri kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 3:36 pm
jukuripää kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 3:25 pm
weisses fleisch kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 3:07 pm
Surullista tässä tapauksessa on ainoastaan se, ettei toi koko wt-sakki päässyt kerralla hengestään.
Surun maksimointi ei ole mielestäni ihannoimisen arvoinen asia. Riittävästi jo siinäkin, että kaksi kuoli.
Olisi ollut helpompaa osallisille, kun olisivat päässeet hengestään. Ainoastaan omaiset olisivat jääneet suremaan.
Mistä tiedät? Kuskia lukuunottamatta muut saattavat olla kiitollisia, että jäivät henkiin. Toki varmaan surevat kavereitaan.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja damfin »

Oppenheimer kirjoitti:
Su Kesä 05, 2022 9:49 am
damfin kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 8:16 pm
Jos kyseessä on tosiaan ollut tuollainen etuvetoinen a-sarjan mersu.
A-sarjan mersun tavaratilaan ei normikokoinen ihminen kyllä mahdu.
En tiedä mikä on normikokoinen ihminen, itseäni pidän isokokoisena 185cm - 95kg, ja silti luulisin mahtuvani tuohon tilaan... ja nyt oli ollut kyseessä joku 16-17 vuotias nuorimies.
mercedes-benz-a-2010_05_original.jpg
mercedes-benz-a-2010_05_original.jpg (144.99 KiB) Katsottu 2545 kertaa
Ei minulla toki varmaa tietoa ole turma-auton tyypistä, voihan se olla jokin muukin mutta jostain on lähtenyt tieto vanhemman korimallin a-sarjan mersusta.

RonnieVan
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: La Loka 04, 2014 10:20 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja RonnieVan »

ipr kirjoitti:
Su Kesä 05, 2022 12:47 am
RonnieVan kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 8:27 pm
Tuossa näkyy tuo mäki jutun keskellä olevassa kuvassa. Miten voikin olla noin huono tuuri että se ainoa rekka osuu just tossa. Huh.
Onnettomuuspaikka onkin näköjään lentoasemalta päin katsottuna tien ensimmäisen kaarteen jälkeen noin 370 metriä Lentoasemantien risteyksestä, eli toisin kuin uutisissa sanotaan, henkilöauton kulkusuuntaan oikealle eikä vasemmalle kaartuvalla tieosuudella. Henkilöauto on siis tullut tuota kuvassa näkyvää mäkeä ylös, eli henkilöauton oma kaista on ollut tien sisäkaarteen puolella. Tie on tuossa aika kapea, joten kovan vauhdin takia lienee ajettu puoliksi vastaantulijoiden kaistalla. Mäen takia kaarteen takaa vastaantulevaa rekkaa on mahdotonta nähdä ennen kuin hetki ennen kohtaamista. Ei tuossa erityisen huonoa tuuria ole kuitenkaan ollut, sillä se on väistämätön lopputulos, että jos kaahaat vastaantulijoiden kaistaa ilman näkyvyyttä eteenpäin, jossain vaiheessa lopulta kolahtaa. Tuossa on myös kivat kanttikivetykset tien reunassa, joihin vauhdilla osuessa auto lähtee helposti lapasesta, ja tie sen verran kapea, että kovemmassa vauhdissa saa tähdätä aika tarkkaan, jos kaarteessa ylipäätään aikoo onnistua sujahtamaan kanttikivetyksen ja rekan välistä osumatta kumpaankaan.

Juuri noin. Keskellä tietä on menty ja useasti. Siinä törmäyskohdassa usean auton jättämät mustat renkaanjäljet. Ollut paikalliset surman-ajajat vauhdissa. Takapaksissa ollut ja ilmeisimmin kuskin selän takana istunut siis kuollut. A mersun takapaksin tavarahyllyn kun ottaa pois ni siellähähän voi kuikuilla polvillaan mukavasti menoa.

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Vaikka kyseessä oli nuori ja kokematon porukka niin tuossa on kyllä tyhmyys tiivistynyt suorastaan timantiksi.

Tapahtuneista onnettomuuksista ei myöskään osata oppia, koska nämä osuvat aina vain uuden sukupolven edustajille, joilla puuttuu elämänkokemus.

Koska ajokortin voi saada nykyään jo alle 18-vuotiaana, niin ilmeisesti ajokorttikoulutus kaipaisi myös muutoksia. Näistä toella rajuista nuoren kuljettajan kuolemaan johtaineista onnettomuuksista pitäisi saada joku vähintään puolen päivän pakollinen teoriaosuus mukaan kokeeseen, mukaan lukien omaisten kohtaamien seurauksien läpikäynti.

Jossain yhteiskuntaopin tunneilla pitäisi olla osuus, kuinka kieltäytyä tyhmiin juttuihin osallistumisesta. Ei tässäkään onnettomuudessa liene kukaan ollut pakotettu mukaan kyytiin, ja sama koskee myös niitä joilta nyt henki lähti.

RonnieVan
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: La Loka 04, 2014 10:20 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja RonnieVan »

Hermione kirjoitti:
Su Kesä 05, 2022 11:41 am
Vaikka kyseessä oli nuori ja kokematon porukka niin tuossa on kyllä tyhmyys tiivistynyt suorastaan timantiksi.

Tapahtuneista onnettomuuksista ei myöskään osata oppia, koska nämä osuvat aina vain uuden sukupolven edustajille, joilla puuttuu elämänkokemus.

Koska ajokortin voi saada nykyään jo alle 18-vuotiaana, niin ilmeisesti ajokorttikoulutus kaipaisi myös muutoksia. Näistä toella rajuista nuoren kuljettajan kuolemaan johtaineista onnettomuuksista pitäisi saada joku vähintään puolen päivän pakollinen teoriaosuus mukaan kokeeseen, mukaan lukien omaisten kohtaamien seurauksien läpikäynti.

Jossain yhteiskuntaopin tunneilla pitäisi olla osuus, kuinka kieltäytyä tyhmiin juttuihin osallistumisesta. Ei tässäkään onnettomuudessa liene kukaan ollut pakotettu mukaan kyytiin, ja sama koskee myös niitä joilta nyt henki lähti.
Ei onnistu tässä maassa. Täällä hyssytellään kaikki tollaset asiat hiljaiseksi, suojellaan muka uhreja. Samalla annetaan huhuille valta nettipalstoilla. Oli sitten onnettomuus tai henkirikos. Pitäisi heti antaa julki mitä tapahtunut, niin ehkä oppisivat. Ja naamat näkyviin roistoilta oikeudenistunnoissa.

outo ihmettelijä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Ma Helmi 28, 2022 3:07 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja outo ihmettelijä »

Pikainen kommenttikenttä tähän väliin.

Onnettomuuspaikalta otettujen kuvien perusteella, sinne jääneiden osien mukaisesti, näyttäisi kyseessä olleen w168 mallin mercedes. Tuo kuva taitaa olla w169 mallisesta. Kuitenkin ensimmäisen sukupolven a.mallista on ollut saatavilla myös lang-malli, joka on jonkin verran perusmallia pidempi ja takapenkit ovat etäisyys säädettävät kaikissa versioissa. Eli kylläkyseisen mallin tavaratilaa on mahdollista kasvattaa sen kokoiseksi, että sinne mahtuu hyvin ihminen. Lisäksi nuorina tunnetusti sopu sijaa antaa, kun tehdään jotain "hauskaa". Eli kannattaa tutustua automalliin ennen kuin tuomitsee sen pieneksi.

Paikka on jonkin verran tuttu ja kyseisellä alueella on oikeastaan "aina" käyty "leikkimässä" erilaisilla kulkuneuvoilla. Alueella vain oli ennen hiekkateitä, joilla oli hyvä käydä testaamassa ajoneuvojen suorituskykyä. Aerotien asfaltti terminaalin rakentamisen yhteydessä teki siitä entistä houkuttelevamman. Varsinkin, kun tien varrella ei ole suoranaisesti asutusta, niin se ei suoraan häiritse ketään. Lisäksi tie päättyy teollisuusrakennusten piha-alueelle käytännössä, joten se on helppo käydä tarkistamassa mahdollisten virkavallan valvontaiskujen varalta. Liikenne on ilta-aikaan olematonta, muutamaa satunnaisesti liikkuvaa raskasta ajoneuvoa lukuunottamatta. Eli oikeastaan lähes täydellinen "kiihdyttelysuora". Käytännössä erittäin vaikea lopettaa toimintaa siellä ja jos siihen lähdetään, niin toiminta ainoastaan vaihtaa paikkaa. Kyllähän tuollaisella toiminnalla on erittäin pitkät juuret ja luultavasti myös tulevaisuus.
Tässä tapauksessa vain sattui kaikki mahdolliset epäonniset sattumat samaan hetkeen. Kuten yleensäkin tällaisissa onnettomuustilanteissa.

Esp, joka lisättiin kaikkiin w168 mallin autoihin, Ruotsissa suoritetun hirvenväistökokeen epäonnistumisen vuoksi saattoi olla yksi merkittävä tekijä onnettomuudessa. Kyseinen järjestelmä ei ole syyllinen onnettomuuteen millään tavalla. Kuitenkin kuskin iän huomioiden uskoisin, että tapahtumakuvauksena toimisi parhaiten seuraavanlainen skenaario (kyllä, kyseessä on mielipide/pohdinta miten tilanne on mahdollinen).
Nuoret ovat päättäneet lähteä kokeilemaan vauhdin huumaa ja autoon pakkautunut mahdollisimman monta henkilöä. Tie oli käyty ajelemassa läpi aiemmin ja todettu "tyhjäksi". Lähdettiin liikkeelle "avoimesta päästä, jotta vältetään mahdollisesti paikalle tuleva virkavalta. Kiihdytetty liikkeelle ja ajettu kurvit mahdollisimman pyöreällä linjalla. Kuitenkin juuri vasemmalle kääntyvässä osassa tulee ajoneuvo vastaan ja oma ajoneuvo asemoitu tien keskiviivan osalle tai lähemmäs vasenta reunaa. Kuljettaja tekee erittäin terävän liikkeen oikealla(liiallisen kääntämisen), kun pelästyy lähestyvää ajoneuvoa. Ajoneuvo heilahtaa jo tästä ohjausliikkeestä lähelle hallitsematonta tilannetta ja esp alkaa toimimaan kuten se on suunniteltu ja tehostaa kääntymistä. Jarrutus tehostuu käännöksen sisäpuoleisissa renkaissa ja lisää käännöksen tehokkuutta. Irtonainen massa takaluukussa liikahtaa myös voiman suuntaan ja takarenkaiden pito menetetään viimeistään tässä kohtaa. Ajoneuvo liukuu kohti vastaantulevaa keulaa vääjäämättömästi ns. väärin päin kaarteen suuntaan nähden. Vaikka liike olisikin saatu aikaiseksi toiseen suuntaan niin aika ja matka ei riitä poistumaan keulan edestä vaan takakulma ottaa kontaktin huomattavasti raskaampaan esteeseen. Kuljettajan puoleinen takakulma osuu vastaantulevaan ajoneuvoon ja kyseisellä paikalla ollut henkilö puristuu siihen täydestä takapenkistä ja auton muodonmuutoksista johtuen lähes välittömästi. Takaluukussa matkustanut henkilö jatkaa matkaa täydellä vauhdilla ilman minkäänlaista suojaa kohti reunaa ja törmää siihen suunnan muuttuessa 180 astetta äärettömän nopeasti.
Turun medihelin päivystyspiste ja paloasema sijaitsevat lähes vieressä, joten uskoisin avun olleen paikalla äärettömän nopeasti. Eli uhrien pelastamiseksi ei ole ollut juurikaan mitään tehtävissä.

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Eli tälläinen riisikuppiko ollut sitten kyseessä.?? Aika ahdasta ollut jos kuusi tohon koppaan ängettynä ja ei kontissakaan ole kyllä ylimääräistä tilaa ollut juuri mitään...
Liitteet
Näyttökuva 2022-06-05 121255.jpg
Näyttökuva 2022-06-05 121255.jpg (84.98 KiB) Katsottu 2094 kertaa

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Teiniaikoinani matkustelin usein henkilöautoissa, joissa oltiin kuin sillit suolassa. Viiden hengen autoon oli tungettu alimpaan kerrokseen ensin se viisi. Sitten änkeydyttiin vielä takapenkkiläisten syleihin niin, että takapenkillä oli yhteensä 6. Joskus repsikan paikalla olevan sylissäkin vielä oli joku. Vain kuskilla oli tilaa. Ja autot olivat pääasiassa turvavyöttömiä vanhoja rotiskoita. Jos olisi tullut kolari, oltaisiin todennäköisesti kaikki oltu hengiltä.
Kyllä autoon siis paljon väkeä mahtuu, kun vain ängetään tiukkaan.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

outo ihmettelijä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Ma Helmi 28, 2022 3:07 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja outo ihmettelijä »

Kävin mittaamassa tavaratilan koon. Tuollainen laite on kaverilla ja kävin mittanauhalla asiaa vakoilemassa. Kyseisessä yksilössä takapenkkien yläreunan tasalla oli tilaa yli 60cm ja lattian tasallakin hieman yli 70cm. Sanoisin kyllä, että siihen tilaan mahtuu isompikin ihminen. Itse olisin voinut ottaa vielä kaverinkin mukaan. Tila kuitenkin oli aika laatikkomainen, joten ei siellä polvillaan ollut paha olla.

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2952
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

Belsebuubi kirjoitti:
La Kesä 04, 2022 9:43 pm
Näkisin niin että ainut mitä tuolle tielle tuommoisen välinpitämättömän kaahaamisen ja leikkimisen estämiseksi tehdään tielle hidastetöyssyjä jotka sitten haittaavat tuolla alueella kulkevia rahtiautoja.
Kameravalvonta hillitsee, mutta POHA:n tyyli on laittaa noita kameroita paikkoihin, jossa on turvallista ajaa ylinopeutta ja suuri rahastuspotentiaali.

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2952
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

damfin kirjoitti:
Su Kesä 05, 2022 10:01 am
En tiedä mikä on normikokoinen ihminen, itseäni pidän isokokoisena 185cm - 95kg, ja silti luulisin mahtuvani tuohon tilaan... ja nyt oli ollut kyseessä joku 16-17 vuotias nuorimies.
mercedes-benz-a-2010_05_original.jpg

Ei minulla toki varmaa tietoa ole turma-auton tyypistä, voihan se olla jokin muukin mutta jostain on lähtenyt tieto vanhemman korimallin a-sarjan mersusta.
Et sinä ole isokokoinen vaan lihava. Siitä samaa mieltä, että tuonne tavaratilaan mahtuu kyllä heittämällä pari teiniä. Mahdollisesti kolmekin. Turvallista se ei ole tietenkään ja lopputulos voi olla tällainen, jos kuskikin on huono ajamaan, mutta täysin aivoton kaahaamaan.

Tollaisen etuvetocitymaasturin saaminen peräluisuun ja siitä rekan keulaan on Darwin Awardsien veroinen suoritus. Mikähän mahtoi olla kuskin nimi? Onnitteluja hänelle paljon, toivottavasti poistaa itse itsensä muonavahvuudesta.

Staff Meeting
Hetty Wainthropp
Viestit: 476
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:51 pm

Re: Kaksi nuorta kuollut auto-onnettomuudessa Turussa

Viesti Kirjoittaja Staff Meeting »

JanitaSlim kirjoitti:
Su Kesä 05, 2022 1:25 pm


Tollaisen etuvetocitymaasturin saaminen peräluisuun ja siitä rekan keulaan on Darwin Awardsien veroinen suoritus.
Kuvissa ei ole yhtään citymaasturia eikä sellaista edes kolarissa ollut.
darwin awards olisi ollut kuskille tarjolla jos hän olisi kuollut.

Tarkkuutta sekoiluun.

Vastaa Viestiin