Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Kommisarie Beck
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Ti Loka 22, 2019 7:44 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Kommisarie Beck »

Netflixer kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 11:25 am
Jälleen musulmanin suorittama terroristi-isku. Tällä kertaa iskussa on myös viharikos mukana. Iran on kiistatta maailman homovastaisin maa. Siellä harrastetaan kansanhuvina homojen tai homoiksi epäiltyjen heittelyä korkeitten rakennusten katoilta.
Norjasta kantautuneiden tietojen mukaan tämä ähllämi olisi ampuessaan huutanut allahu akbaria.

Tällaista, näin sairasta touhua ei mikään äärioikeisto kykene ikinä suorittamaan. Ja turha ***********tm vedota johonkin breivikin tekoon, sillä se oli vain ja ainoastaan mieleltään häiriintyneen yksittäinen teko. Siinä ei ollut terrorismista kysymys ja ns natsisympatiat joita hänellä väitetään olevan, ovat perättömiä höpinöitä, sillä heppu on päästään niin vajaa, että puolustus keksi yllyttää häntä leikkimään natsia jotta saisi pienemmän tuomion.

Muslimit harjoittavat lapsien kanssa avioitunista ja raiskauksia, sillä koraani sallii ja jopa kannustaa niihin. Homoilua kuitenkaan ei se kirja salli, vaan neuvoo tappamaan homollijat sekä vääräuskoiset. Vittu minkälaisia ali-ihmisiä musulmaanit ovatkaan.

Toivottavasti Norjan terroristi-iskun tekijä joutuu vankilassa jatkuvan perseraiskauksen kohteeksi.
Ei se ollut mikään terroriisku, jos olisi ollut olisi enempi kuollut, mies oilisi mennyt ravintolan sisään, nyt ampui vain ikkunan läpi.Mies oli psyykkisesti sairas vain pohjois Iraninasta ja kurdi, tuli lapsena pakolaisena Norjaan ja Osloon.

Jannes
Hetty Wainthropp
Viestit: 453
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Ei kannata unohtaa seksuaalista hätätilaa ja kuinka paskaa puuro oli.

Kyllä tästä vielä uhri saadaan, homot oli rasisteja kun ei suostuneet lempimään sen kanssa.

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Ei vittu kun ei noilta onnistu mitään, 2 kylmänä, mustalaisia ja ryssiäkin alempaa löytyy arabi :lol:
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja poikani »

napalanko kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 12:26 pm
Ei vittu kun ei noilta onnistu mitään, 2 kylmänä, mustalaisia ja ryssiäkin alempaa löytyy arabi :lol:
Pahoittelen pilkunnussimista, mutta iranilaiset eivät ole arabeja. Sen sijaan esimerkiksi somalit ovat.
????? ?? ??????.

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2952
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

poikani kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 12:43 pm
napalanko kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 12:26 pm
Ei vittu kun ei noilta onnistu mitään, 2 kylmänä, mustalaisia ja ryssiäkin alempaa löytyy arabi :lol:
Pahoittelen pilkunnussimista, mutta iranilaiset eivät ole arabeja. Sen sijaan esimerkiksi somalit ovat.
Eikö arabeja ole vain lähi-idässä ja he pitävät turbaaneja, tai mitä ne huivihatut ovatkaan? Somaaleilla harvemmin on minkäänlaisia hattuja.

Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1421
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

Voin kuvitella vihervassarin kiiman aamulla: homoja ammuttu prideviikolla. Siinä jo kommari viritteli "ihmisarvo kuuluu kaikille" ja homofobia on sairasta ja woke ainoa oikea ja suunnitteli kaiken cancelointia. Vitun oikeistolainen valkoinen heteromies....kaikki uuniin ryydmannin kanssa

Sitten tekijä oli - kuinkas muutenkaan- pakoLOINEN muslimi.

Ei muuta kuin damage control, jokapäiväinen yksittäistapaus ja mielenterveyspotilas, rapa roiskuu kun maalitolppia siirrellään

Knobster
Theo Kojak
Viestit: 1113
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Huomaatteko että öyhötätte keskenänne? Kukaan ei edes vastaa :D

Menenkin tästä...

Carelin
Rico Tubbs
Viestit: 1250
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Hinttibaarin asiakkaisiin suunnattu ammuskelu ja pridekin peruuntui. Pitäisikö olla pahoillaan.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Väkivaltainen muslimi taas tappanut ihmisiä ja tutkitaan terrori-iskuna.
Norjan poliisi epäilee Oslossa lauantaiyönä baarien läheisyydessä ammuskellutta terrorismista – kaksi kuoli, 21 haavoittui

Ampuja avasi tulen lauantain vastaisena yönä Oslon keskustassa sijaitsevalla vilkkaalla baarialueella. Norjan poliisi epäilee ampujaa terrorismista. Osloon täksi päiväksi kaavailtu Pride-kulkue on peruttu.


Kaksi ihmistä kuoli ja ainakin kaksikymmentäyksi ihmistä haavoittui Oslossa lauantain vastaisena yönä tapahtuneessa joukkoampumisessa.

Kymmenen ihmistä on haavoittunut vakavasti, mutta eivät ole hengenvaarassa.

Joukkoampuminen tapahtui Oslon ydinkeskustassa, London Pub ja Per på Hjørnet -baarien ulkopuolella, noin kello 1.00 paikallista aikaa.

Baarit sijaitsevat vilkkaalla Rosenkrantz' gate -kadulla toisistaan vierekkäin. Molemmat baarit olivat auki ammuskelun aikaan. Baareista London Pub tunnetaan suosittuna oslolaisena homobaarina.

Epäiltyä syytetään murhasta ja terroriteosta

Norjan poliisi on ottanut epäillyn miehen kiinni ja takavarikoinut kaksi asetta. Norjan yleisradioyhtiö NRK:n tietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun) epäilty on 42-vuotias Norjan kansalainen ja kotoisin Iranista.

Norjan poliisi tiedottaa, että sai ammuskelusta ilmoituksen kello 1.14 ja otti epäillyn miehen kiinni tapahtumapaikan lähistöltä kello 1.19.

Norjan poliisi tutkii joukkoampumista terroritekona, NRK kertoo.

Poliisi ei epäile ampumisvälikohtauksesta muita henkilöitä. Poliisin mukaan ampuja oli aseistautunut kahdella aseella. Ampumisen motiivista ei ole tietoa.

Poliisin syyttäjä Christian Hatlo kertoi poliisin tiedostustilaisuudessa, että epäiltyä kohtaa syytteet murhasta, murhan yrityksestä ja terroriteosta.

Poliisi kertoi, että epäilty on poliisille entuudestaan tuttu ja on ollut maan tiedustelupalvelun seurannassa. Epäilty on saanut aiemmin sakkorangaistuksia muun muassa veitsen ja huumeiden hallussapidosta, poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa.

...

Suomen presidentti Sauli Niinistö kirjoitti Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) olevansa järkyttynyt ja surullinen Oslon terroriteosta.

– Suomi tuomitsee terrorismin sen kaikissa muodoissa ja ilmentymissä, Niinistö kirjoitti.
https://yle.fi/uutiset/3-12510600
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja poikani »

Carelin kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 2:32 pm
Hinttibaarin asiakkaisiin suunnattu ammuskelu ja pridekin peruuntui. Pitäisikö olla pahoillaan.
Pride-marssin peruuntuminen on oikein hyvä juttu (olen täällä aiemmin kattavasti perustellut, miksi ne ovat vahingollisia), mutta miksi norjalaisten murhaaminen ja haavoittaminen olisi myönteistä? Lisäksi tämä iranilainen jää nyt norjalaisten erittäin kalliilla elätettäväksi (katsokaa dokumentteja norjalaisista vankiloista), sen sijaan, että hän olisi esimerkiksi muuttanut kaltaistensa luokse onnelaan nimeltä Iran.
????? ?? ??????.

satakunta
Harjunpää
Viestit: 299
Liittynyt: Ke Loka 27, 2021 10:27 am

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja satakunta »

Siinäpä suvakeille miettimistä, karvapallerot ei oikein tykkää homoista.

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Netflixer kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 11:25 am
Jälleen musulmanin suorittama terroristi-isku. Tällä kertaa iskussa on myös viharikos mukana. Iran on kiistatta maailman homovastaisin maa. Siellä harrastetaan kansanhuvina homojen tai homoiksi epäiltyjen heittelyä korkeitten rakennusten katoilta.
Norjasta kantautuneiden tietojen mukaan tämä ähllämi olisi ampuessaan huutanut allahu akbaria.

Tällaista, näin sairasta touhua ei mikään äärioikeisto kykene ikinä suorittamaan. Ja turha ***********tm vedota johonkin breivikin tekoon, sillä se oli vain ja ainoastaan mieleltään häiriintyneen yksittäinen teko. Siinä ei ollut terrorismista kysymys ja ns natsisympatiat joita hänellä väitetään olevan, ovat perättömiä höpinöitä, sillä heppu on päästään niin vajaa, että puolustus keksi yllyttää häntä leikkimään natsia jotta saisi pienemmän tuomion.

Muslimit harjoittavat lapsien kanssa avioitunista ja raiskauksia, sillä koraani sallii ja jopa kannustaa niihin. Homoilua kuitenkaan ei se kirja salli, vaan neuvoo tappamaan homollijat sekä vääräuskoiset. Vittu minkälaisia ali-ihmisiä musulmaanit ovatkaan.

Toivottavasti Norjan terroristi-iskun tekijä joutuu vankilassa jatkuvan perseraiskauksen kohteeksi.
Tuota, tuota... Erikoista on joidenkin muslimien viha homoja kohtaan, koska koko muslimimaailma on hyvin biseksuaalinen. Myös Iran. Miehillä on muijansa, mutta myös poika- ja/tai miesrakastajansa. Merimiehenä kävin Iranissa vuonna 1978, kun shaahi oli viimeisiä aikoja vallassa. Abadanissa kadulla tuli paljon vastaan "perheitä", joissa kaksi partasuista miestä käveli käsi kädessä ja muija pari metriä äijien takana kakaroitten kanssa.
Tiedetään myös historiasta, profeetta muhamedilla oli niin pieniä tyttöjä kuin poikiakin pantavanaan. Niinpä on vaikea käsittää, mikä muhamettilaisessa maailmassa määritellään homoseksuaalisuudeksi, missä on sen määritelmän raja!? :?:
Jokainen, joka on vähänkään viettänyt, tahi käynyt muhamettilaisessa maassa, voi havaita biseksuaalisen yhteiskunnan, jollei ole aivonsa narikkaan heittänyt tollo, tahi näkövammainen.

Äärioikeisto, kuten äärivasemmistokin, pystyy tekemään aivan yhtäläisiä tekoja. :evil:
Ei Breivikin järjenjuoksussa mitään vikaa ollut. Hänellä oli vain eri oikeus- ja moraalikäsitys maailmasta, mitä yhteiskunnalla oli. Sellaista sanotaan mm. pahuudeksi. On jännä nähdä, kuinka monet ihmiset eivät kykene käsittämään, että joku ihminen on äärimmäisen paha. Yhteiskunnissa löytyy pahoja ihmisiä, mistä rikostilastot raatoineen todistaa. Elikä, on muitakin pahoja ihmisiä, ei yksin Hitler, Stalin ja Putin. 8)
Kaikella on aikansa.

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

On siis tapahtunut kauhea tragedia, josta maailman onnellisimman kansan politiikot, papisto ja sateenkaarikansa valtamedian kera ovat suunniltaan.
Kerta kaikkiaan kestämätön tilanne.
Kyllä nyt Suomen on lähetettävä pääministeri Marinin johdolla delegatio Norjaan esittämään osanottomme suruun, johon delegatioon luonnollisesti kuuluvat mm. Haaviston ja Halosen pariskunnat, sekä Ev.Lut. kirkkomme arkkipiispa sateenkaaripiispoineen ja papistoineen. Toki ilman Jeesusta ja jeesustelijoita. :roll:
Teon laadusta voimme kuitenkin tehdä perustavaa plaatua olevan oman päättelymme. Ilmeisesti joku ei sittenkään pidä sateenkaaripoppoosta!? :shock:
Kaikella on aikansa.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja URSA »

JanitaSlim kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 1:17 pm
poikani kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 12:43 pm
napalanko kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 12:26 pm
Ei vittu kun ei noilta onnistu mitään, 2 kylmänä, mustalaisia ja ryssiäkin alempaa löytyy arabi :lol:
Pahoittelen pilkunnussimista, mutta iranilaiset eivät ole arabeja. Sen sijaan esimerkiksi somalit ovat.
Eikö arabeja ole vain lähi-idässä ja he pitävät turbaaneja, tai mitä ne huivihatut ovatkaan? Somaaleilla harvemmin on minkäänlaisia hattuja.
Mikä päähine sitä otsaa peittäisikään ja toisaalta ei valahtaisi leukaan asti.

Käsi kädessä käveleminen ei vielä ole homoutta, vaan joissakin maissa pelkkää miesten kaveruutta.

Norjalaisilla ei taida olla aiempaa kokemusta viharikoksista homoja kohtaan?

Netflixer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: La Maalis 24, 2018 7:34 pm

Re: Oslo: Aseellinen isku homobaarin edustalla - kaksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Netflixer »

Kommisarie Beck kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 11:56 am
Netflixer kirjoitti:
La Kesä 25, 2022 11:25 am
Jälleen musulmanin suorittama terroristi-isku. Tällä kertaa iskussa on myös viharikos mukana. Iran on kiistatta maailman homovastaisin maa. Siellä harrastetaan kansanhuvina homojen tai homoiksi epäiltyjen heittelyä korkeitten rakennusten katoilta.
Norjasta kantautuneiden tietojen mukaan tämä ähllämi olisi ampuessaan huutanut allahu akbaria.

Tällaista, näin sairasta touhua ei mikään äärioikeisto kykene ikinä suorittamaan. Ja turha ***********tm vedota johonkin breivikin tekoon, sillä se oli vain ja ainoastaan mieleltään häiriintyneen yksittäinen teko. Siinä ei ollut terrorismista kysymys ja ns natsisympatiat joita hänellä väitetään olevan, ovat perättömiä höpinöitä, sillä heppu on päästään niin vajaa, että puolustus keksi yllyttää häntä leikkimään natsia jotta saisi pienemmän tuomion.

Muslimit harjoittavat lapsien kanssa avioitunista ja raiskauksia, sillä koraani sallii ja jopa kannustaa niihin. Homoilua kuitenkaan ei se kirja salli, vaan neuvoo tappamaan homollijat sekä vääräuskoiset. Vittu minkälaisia ali-ihmisiä musulmaanit ovatkaan.

Toivottavasti Norjan terroristi-iskun tekijä joutuu vankilassa jatkuvan perseraiskauksen kohteeksi.
Ei se ollut mikään terroriisku, jos olisi ollut olisi enempi kuollut, mies oilisi mennyt ravintolan sisään, nyt ampui vain ikkunan läpi.Mies oli psyykkisesti sairas vain pohjois Iraninasta ja kurdi, tuli lapsena pakolaisena Norjaan ja Osloon.
Kyllä se nyt vaan oli terrori-isku. Poliisikin sen on jo tuonut julki ja pelkästään se, että maailman homofobisimman maan musulmani hyökkäsi homobaareihin sen kertoi ennen virkavallan suorittamaa vahvistusta.
Miehen psyyke on varmuudella ählylle tavanomainen. Eli vain koraani on oikeassa ja koska koraani tuomitsee homot, hän katsoi oikeudekseen ampua heitä. Iranilainen terroristi joka on saanut Norjan kansalaisuuden kepulikonsteilla ja näin kiittää uutta kotimaataan. Ei ihme, että Norjassakin on alkanut jopa demarit vihaamaan noita ali-ihmisiä.

*pltmtxtvp*tm
Nergin mielestä ei ole syytä huolestua siitä minkälaisia henkilöitä Suomeen tulee, sillä jokainen henkilö tiedetään. Lisäksi he ovat todellisia aarteita.

BLM Burn Loot Murder

Vastaa Viestiin