Rikolliset saivat haltuunsa yli 400 000 euron arvosta kelloja

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7176
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Rikolliset saivat haltuunsa yli 400 000 euron arvosta kelloja

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin poliisilaitos tutkii epäiltyä törkeää petosta, jossa asianomistajalta saatiin erehdyttämällä haltuun neljä Rolex-kelloa. Kellojen arvo on noin 440 000 euroa. Epäilty rikos tapahtui huhtikuussa 2022.

Epäillyt olivat olleet yhteydessä asianomistajaan, joka välittää arvokelloja. Epäillyt ja asianomistaja sopivat tapaamisen helsinkiläiseen ravintolaan. Kaupat oli tarkoitus suorittaa bitcoin-siirtona.
– Rikoksesta epäillyt erehdyttivät asianomistajaa siten, että hän luuli saaneensa maksun ja luovutti kellot näille niin kutsutuille ostajille. Epäillyt hyödynsivät huijaamisessa virtuaalivaluuttojen lohkoketjuun liittyvää toiminnallisuutta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Haapala.
Henkilöt olivat tehneet kaupat yhdestä Rolex-kellosta saman myyjän kanssa maaliskuussa. Tuolloin maksu suoritettiin myös bitcoineina, ja kaupat sujuivat sovitusti.

Poliisi otti kaksi rikoksesta epäiltyä henkilöä kiinni Helsinki–Vantaan lentoasemalta 8.4.2022. Epäillyt ovat olleet vangittuina esitutkinnan ajan. Esitutkinta on kuitenkin edelleen kesken, koska kaikkia epäiltyjä ei ole tavoitettu.
Poliisi onnistui takavarikoimaan kaksi rikoksella vietyä kelloa ja palauttamaan ne asianomistajalle. Esitutkinnassa saatiin myös takavarikoitua rikoshyötyä kahtena eri virtuaalivaluuttana yhteensä noin 136 000 euron arvosta.
– Haluamme muistuttaa, että kaikessa kaupanteossa osapuolten kannattaa varmistaa, että maksu on tullut perille. Samoin ostajan on syytä tarkistaa ostettavan tuotteen ominaisuudet. Mitä arvokkaammasta omaisuudesta on kyse, sitä huolellisemmin osapuolten on varmistuttava siitä, että sopimusta noudatetaan, toteaa tutkinnanjohtaja Haapala.

Helsingin poliisi teki esitutkinnassa yhteistyötä muiden poliisiyksiköiden ja eri EU-maiden poliisiviranomaisten kanssa.
Esitutkinta on siirtynyt syyteharkintaan kahden vangitun epäillyn osalta.

https://poliisi.fi/-/epaillyt-saivat-ha ... ta-kelloja

Otsikko päivitetty
-NILS-

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Epäillyt saivat haltuunsa yli 400 000 euron arvosta kelloja

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Onkohan kaveri vähän tyhmä vaikka onnistunut pääsemään isojen rahojen bisneksiin?

Ainaki itsellä tulee kryptoista ilmoitus puhelimen näytölle emailista aina kun lompakkoon tulee valuuttaa ja senki jälkeen yhdellä sormen jäljellä tarkistan että onko asia ok.
Samoin jos kryptopörssiin siirtyy rahaa niin heti tulee email+pushup ilmoitus puhelimeen kun siirto valmis.

BTC siirrot on vielä helvetin kalliita,siirsin 100€ edestä Krakenista Binanceen niiin perille tuli 93€...Ja hitaita,meni liki 3 tuntia bitcoinilla kun taas XRP siirtyi sama summa 25 sentin kululla käytännössä melkeen heti.

En tajua miten tuo on tehty koska jos valuutta olis minun lompakossa eli saanut ilmoituksen että sait juuri 1BTC,niin ei niitä sieltä voi "imeä" takasinkaan...

Mahtaa olla samaa luokkaa kuin ne jotka soittaa jolleki että "laita arvokorut sekä käteinen,pankkikortti tunnusluvun kans oven taakse ja mene makuulle lattialle,täällä on poliisi,olette joutuneet petoksen yrityksen uhriksi ja tarkistamme tilanteenne"

Siinäkö oot kaks tuntia maannu niin sitä varmaan miettii ettei perkele,se muuten unohti soittaa takasin,kai ne nyt on jo tarkistanu tavarat ja kortin??
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

oobe
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Su Syys 19, 2021 9:49 pm

Re: Epäillyt saivat haltuunsa yli 400 000 euron arvosta kelloja

Viesti Kirjoittaja oobe »

Uhri luotti heihin, sillä tekijät ja uhri olivat tehneet aiemmin onnistuneen kaupan.

Kiinnostais että mitä ominaisuutta käytetty hyväksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Epäillyt saivat haltuunsa yli 400 000 euron arvosta kelloja

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Huijarit veivät Rolex-kauppiaalta neljä kelloa bitcoin-kikkailulla – oikeus antoi kovat rangaistukset suunnitelmallisuuden vuoksi

Rolex-kellojen kauppias luuli saaneensa bitcoineja neljästä kellosta, mutta huijarit estivät varojen todellisen siirtymisen uhrille.

Helsingin käräjäoikeus on antanut tänään tuomion kahdelle Rolex-kellojen kaupoissa huijanneelle miehelle.

Oikeus tuomitsi vuosina 1999 ja 1992 syntyneet miehet törkeästä petoksesta kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Tuomion mukaan valenimillä esiintyneet miehet olivat olleet ostavinaan uhrilta neljä Rolex-merkkistä rannekelloa. Niiden arvo oli yhteensä 429 000 euroa.

Miehet olivat sopineet tapaamisen uhrin kanssa Helsingin hotelli Kämpin kabinettiin. Siellä uhri oli antanut kellot huijareille luultuaan saaneensa kauppasumman bitcoineina. Summa vaikutti siirtyneen hänen bitcoin-lompakkoonsa.

Todellisuudessa mies ei kuitenkaan saanut bitcoinejaan. Tuomion mukaan huijarit olivat tarkoituksella estäneet summan lopullisen siirtymisen. Uhri huomasi nopeasti tulleensa petetyksi, kun varoja ei voinutkaan siirtää toiseen bitcoin-lompakkoon.

Saatuaan kellot haltuunsa miehet lähettivät niistä kaksi pakettina Espanjaan. Kaksi kelloa he ottivat itselleen heti käyttöön. Miehet suuntasivat lentokentälle kellot ranteisssaan tavoitteena lähteä Espanjan Alicanteen. Poliisi sai miehet kiinni lentokentältä.

Tuomion mukaan miehet olivat suunnitelleet rikosta pitkään ja perinpohjaisesti. Sen vuoksi heidät rangaistuksiaan kovennettiin. Toinen tuomituista oli aiemmin tehnyt uhrin kanssa onnistuneet kaupat yhdestä Rolex-kellosta.

Huijaukseen oli osallistunut muitakin henkilöitä, joita ei onnistuttu tunnistamaan. Tuomion mukaan miehet olivat tulleet Suomeen vain rikoksen tekemistä varten.

Tuomitut kiistivät syytteet. Heidän mukaansa bitcoin-siirto ei ollut onnistunut heistä riippumattomista syistä.
YLE
23.9.2022 14:27

Törkeistä pahoinpitelyistä annetaan pienempiä tuomioita kuin kellovarkauksista... Mitä se kertoo lainsäätäjistä ja oikeuslaitoksesta?

Tuomitut onnistuivat salaaman nimensä koko oikeudenkäynnin ajan - tai ainakaan YLE:n toimittajalle ei nimiä kerrottu...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Rikolliset saivat haltuunsa yli 400 000 euron arvosta kelloja

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mtvuutisten toimittajalle nimet oli kerrottu:
Vankeusrangaistuksen lisäksi Willy Williams, 23, ja Ronni Djordjevic, 29, tuomittiin maksamaan satojatuhansia euroja korvauksia.
mtvuutiset.fi
23.9.2022 17:22
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin