Huomiota herättävä operaatio Nokian Kolmenkulman alueella

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7515
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Huomiota herättävä operaatio Nokian Kolmenkulman alueella

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Huomiota herättävä operaatio Nokian Kolmenkulman alueella: poliisi otti kaiteeseen ajaneen autovarkaan kiinni aseet esillä
Ajoneuvon anastamisen lisäksi henkilöä epäillään myös muista rikoksista.
Poliisilla oli myöhään sunnuntaina huomiota herättävä kiinniotto Nokialla Kolmenkulman ABC:n viereisessä kiertoliittymässä. Aamulehden lukijan mukaan paikalla oli ainakin viisi poliisiautoa, jotka olivat suojautuneet ja aseistautuneet. Useat poliisit olivat tähdänneet kiertoliittymään pysähtyneestä autosta noussutta henkilöä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Peltonen Sisä-Suomen poliisista kertoo Aamulehdelle sähköpostitse, että poliisilla oli sunnuntai-iltana ajoneuvon seurantatilanne, joka sai alkunsa Nokian Linnavuoresta ja päättyi noin kello 23 aikaan Kolmenkulman alueelle.

Poliisi otti ajoneuvon kuljettajan kiinni hänen törmättyään autolla kiertoliittymässä kaiteeseen. Anastetulle ajoneuvolla liikkeellä ollut kuljettaja ei vastustanut kiinniottoa. Ajoneuvossa ei ollut muita henkilöitä. Ajoneuvon anastamisen lisäksi henkilöä epäillään myös muista rikoksista, joiden nimikkeet tarkentuvat Peltosen mukaan tutkinnan edetessä.

https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art- ... 81095.html
GoogleSetä
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Elo 22, 2022 5:27 pm

Re: Huomiota herättävä operaatio Nokian Kolmenkulman alueella

Viesti Kirjoittaja GoogleSetä »

Lisätiedot tästä kiinnostaisi
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Huomiota herättävä operaatio Nokian Kolmenkulman alueella

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Liittyy mahdollisesti tähän tapaukseen:
Koti tärvelty – Poliisi tutkii yksityisasuntoon tunkeutumista Nokian Linnavuoressa

Nokian Uutisten tiedot: ”Tuhosi asuntoa ja tavaroita”

Nokialla poliisi tutkii tapausta, jossa Linnavuoressa olisi sunnuntaina tunkeuduttu yksityisasuntoon.

Rikoskomisario Marko Peltonen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa Nokian Uutisille, että tapaus on tutkinnassa ja siitä on tehty rikosilmoitus.

Peltonen ei kerro tarkemmin, mistä rikosnimikkeestä on kyse eikä mitään muitakaan yksityiskohtia tapahtuneesta.

”Asia on vielä niin keskeneräinen, että en lähde sitä kommentoimaan tässä kohtaa mitenkään”, Peltonen sanoo.

Nokian Uutisten saamien tietojen mukaan epäilty olisi mies, joka meni luvatta uhrin asuntoon sunnuntaina ja tuhosi asuntoa ja irtaimistoa. Asukkaan kertoman mukaan esimerkiksi hänen vaatteitaan oli viillelty ja asunto oli jätetty asuinkelvottomaan kuntoon. Nokian Uutiset on myös nähnyt kuvia tärvellystä asunnosta.

Asukas ei ollut kertomansa mukaan tapahtumahetkellä paikalla asunnossa.

Poliisilla oli sunnuntai-iltana Nokialla myös ajoneuvon seurantatilanne, joka sai alkunsa Linnavuoresta ja päättyi kiinniottoon Kolmenkulman alueella.

Poliisi ei ota minkäänlaista kantaa siihen, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.
Nokian Uutiset
20.9.2022 16:54, päivitetty 21.9.2022 9:25

alleviivaus dl
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin