Akaa: Mies ajoi tahallaan jalkakäytävälle - ehdollinen tuomio mm. pahoinpitelystä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7427
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Akaa: Mies ajoi tahallaan jalkakäytävälle - ehdollinen tuomio mm. pahoinpitelystä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Yksi loukkaantui vakavasti tiistaina Akaassa sattuneessa tapauksessa, jossa autolla ajettiin tahallisesti jalkakäytävälle. Tapahtunutta tutkitaan muun muassa kahtena murhan yrityksenä. Yksi ihminen on otettu kiinni.

Kyse on tapauksesta, jossa autolla ajettiin jalkakäytävälle, ja ainakin yhden ihmisen päälle Akaan Viialassa Haihunkosken sillalla tiistaina 4. lokakuuta. Auton alle jäänyt sai vakavia vammoja. Jalkakäytävällä on ollut myös muita ihmisiä.
”Poliisilla on jonkinlainen käsitys tapahtumasta, tapahtumien kulusta ja siihen liittyvistä henkilöistä, mutta poliisi ei voi avata asiaa enempää tässä vaiheessa”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lassi Suoranta Sisä-Suomen poliisista.

Poliisi ei tässä vaiheessa kerro myöskään tarkempia tietoja kiinniotetusta henkilöstä eikä siitä, liittyykö tapaukseen useampia henkilöitä. Kahden murhan yrityksen lisäksi tutkinnassa on kuusi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000009116697.html

Otsikko päivitetty tuomion myötä
-NILS-
Tarkkaamo100
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: To Touko 27, 2021 11:27 am

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Tarkkaamo100 »

sopis mustalaisten kostsi mutta taitaa olla joku normi vitipää aineissa
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7427
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Akaassa tapahtuneesta kahdesta erillisestä murhanyrityksestä epäiltyä miestä esitetään perjantaina vangittavaksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Miestä epäillään myös kuudesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kyse on tapauksesta, jossa epäilty ajoi autolla jalkakäytävälle ja ainakin yhden ihmisen päälle Akaan Viialassa Haihunkosken sillalla tiistai-iltana 4. lokakuuta kello 19.28. Auton alle jäänyt sai vakavia vammoja. Jalkakäytävällä oli myös muita ihmisiä. Poliisin mukaan henkilöauto ajettiin jalkakäytävälle tahallaan.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000009119009.html
Tarkkaamo100
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: To Touko 27, 2021 11:27 am

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Tarkkaamo100 »

muistaakseni muutama vuosi sitten oli vastaava tapaus missä nuori romani ajoi sillalla toisen päälle ja toinen väisti kyse oli muistaakseni jostain tappelusta jossain baarissa ja taisi myös olla jossain tampereen lähikunnissa?
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6665
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://yle.fi/uutiset/74-20000893a


Poliisi tutkii kahta murhan yritystä Akaassa – kahden päälle yritettiin ajaa tahallaan sillalla

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi 22-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta murhan yrityksestä. Epäillyt rikokset tapahtuivat tämän viikon tiistaina.




Poliisi tutkii Akaassa kahta erillistä murhan yritystä. Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi 22-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta murhan yrityksestä.

Autoilijan epäillään tiistaina illalla ajaneen tahallaan kahden sillalla olleen ihmisen päälle.

– On todennäköisiä syitä epäillä, että autoilija on yrittänyt tahallisesti ajaa kahden henkilön päälle, jotka olivat kävelleet sillalla. Toinen heistä jäi ajoneuvon alle ja loukkaantui vakavasti, toinen sai väistettyä, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lassi Suoranta STT:lle.

Useat asianosaiset ja todistajat soittivat hätäkeskukseen tilanteesta, jossa henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen tahallisesti Akaassa Rautatienkadulta Haihunkosken sillan jalkakäytävälle ja törmänneen sillalla olleeseen ihmiseen.


Haihunkosken_silta.jpg
Haihunkosken_silta.jpg (67.16 KiB) Katsottu 6107 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
AliaS
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: La Loka 18, 2014 9:24 pm
Paikkakunta: Pohojois-Pohojammaa

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja AliaS »

Mulla taas tuli ekana mieleen, että oiskohan sillalla kävelijät ollu tän jantterin ex uuen kumppaninsa kans? Saapa nähä.
vain vähän utelias
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Loka 06, 2022 7:21 pm

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja vain vähän utelias »

AliaS kirjoitti: Pe Loka 07, 2022 9:15 pm Mulla taas tuli ekana mieleen, että oiskohan sillalla kävelijät ollu tän jantterin ex uuen kumppaninsa kans? Saapa nähä.
Paikalla ollut kertoi, että uhri kuului osaksi neljän miehen porukkaa. Akaan seudun tilauksen vaativassa tekstissä kerrottiin, että kuski ei ollut paikkakunnalta ja että kyseisten henkilöiden välillä on ollut poliisin mukaan ”tietynlainen tilanne” läheisellä parkkipaikalla ennen tapahtunutta. Kiinnostais kyllä onko kuskilla kytköksiä Viialaan tai sillalla kulkeneisiin, vai onko parkkiksen tapahtumissa kyse randomien välisestä rähinästä.
Tarkkaamo100
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: To Touko 27, 2021 11:27 am

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Tarkkaamo100 »

ihme on suuri jos ei mustalaiset ollut asialla
SahaPekka
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 3:36 pm

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja SahaPekka »

Tarkkaamo100 kirjoitti: Ma Loka 10, 2022 3:33 pm ihme on suuri jos ei mustalaiset ollut asialla
Huhujen mukaan ei ole.
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7427
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Akaassa tapahtuneiden epäiltyjen murhan yritysten esitutkinta jatkuu

Poliisi pyytää havaintotietoja tekoihin liittyen ja ensiapua antanutta naista ottamaan yhteyttä poliisiin.

Sisä-Suomen poliisilaitos pyytää silminnäkijähavaintoja liittyen 4.10.2022 klo 19.10–19.30 Haihunkosken silalla tapahtuneeseen päälleajoon. Poliisi pyytää erityisesti silminnäkijähavaintoja pohjoisen suunnasta Rautatienkadun vasemmalla puolella ennen Haihunkosken siltaa olevan parkkialueen tapahtumista klo 19.10 – eteenpäin sekä klo 19.27 tapahtuneesta päälleajosta itse Haihunkosken jalkakäytävän sillalla.

Tapahtuma-aikana toistaiseksi tuntematon nainen on antanut uhrille ensiapua. Pyydämme tätä naista olemaan poliisiin yhteydessä.

Jätä tietosi poliisille sähköpostilla vihjeet.sisa-suomi(at)poliisi.fi tai puhelimen vastaajaan numeroon 0800 90022.

https://poliisi.fi/-/akaassa-tapahtunei ... nta-jatkuu
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17089
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Autoilija ajoi tahallaan jalkakäytävälle Akaassa - tekijää epäillään kahdesta murhan yrityksestä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kosto sillalla – Volvolla päin ihmisiä 50 km/h

Huumekaupat äityivät tapon yritykseksi Akaassa.

Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsitellään tänään perjantaina Suomen oloissa harvinaista ja julmaa huumekauppaan liittyvää kostoa. Vastaajan epäillään ajaneen Volvo-henkilöautolla päin neljää ihmistä viime lokakuun alussa Akaan Viialassa Haihunkosken sillan jalkakäytävällä.

Vauhti oli tilanteeseen nähden kova, 50 kilometriä tunnissa. Sillalla olleista neljästä ihmisestä kolme ehti väistää. Yhteen osui, ja hänet kiidätettiin sairaalaan.

Kyse oli huumaaviin lääkkeisiin liittyvästä kaupankäynnistä sillan kupeessa parkkipaikalla. Tilanteeseen oli houkuteltu ihmisiä ja se äityi ryöstöksi. Iltalehden tietojen mukaan autossa oli kuskin lisäksi tekohetkellä kaksi muuta miestä. Kaikki osalliset ovat 20–30-vuotiaita.

Rikoksesta epäiltynä oli vangittuna yksi ihminen. Teon motiivin epäillään liittyvän huumelääkkeiden ryöstöön.

Teosta epäillyllä on rikostaustaa. Auton alle jäänyt ei ole enää sairaalahoidossa.

Käräjäoikeuden istunnossa vastaajina on neljä henkilöä. Rikosnimikkeistä löytyy tapon yritystä ja törkeitä liikennerikkomuksia. Tutkinnan alussa rikosnimikkeenä oli murhan yritys.
Iltalehti
27.1.2023 8:00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7427
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Akaa: Mies ajoi tahallaan jalkakäytävälle - ehdollinen tuomio mm. pahoinpitelystä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Autoilija ajoi tahallaan jalankulkijoiden päälle Akaassa – tuomittiin pahoinpitelystä ja sen yrityksistä
Akaassa viime lokakuussa ihmisiä päin ajanut mies syyllistyi pahoinpitelyyn ja sen yrityksiin, katsoo Pirkanmaan käräjäoikeus. Se antoi asiassa tuomion keskiviikkona.
Tuomion mukaan 22-vuotias mies kiihdytti autollaan ja ajoi kohti neljää jalankulkijaa viime vuoden lokakuussa. Hän törmäsi autollaan heistä yhteen kolmen muun onnistuessa väistää. Auton alle jäänyt sai vakavia vammoja.
Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta neljästä tapon yrityksestä, sillä katsoi miehen tarkoituksen olleen tappaa kaikki neljä. Oikeuden mukaan mies suhtautui ihmisten loukkaantumiseen piittaamattomasti, mutta sen mukaan miehen tarkoitus ei ollut tappaa heitä.
Tapon yrityksen sijaan oikeus tuomitsi miehen pahoinpitelystä ja kolmesta pahoinpitelyn yrityksestä. Rangaistus niistä ja muista miehen syyksi luetuista rikoksista oli puolitoista vuotta ehdollista vankeutta.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000009426830.html

Tästä eteenpäin päivitetyn otsikon voimin
-NILS-
Vastaa Viestiin