Raahen Halloween-teinimurha; 17-vuotiaan surmannut 19-vuotias pakkohoitoon

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
swaghettiyolognese
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2019 3:47 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja swaghettiyolognese »

Mbu kirjoitti:
Ma Tammi 23, 2023 12:15 pm
Gelatiini kirjoitti:
La Tammi 21, 2023 2:48 am
Tämmösiä löytyi:

https://ylilauta.org/satunnainen/130741551
Tätä ylilaudan ketjua kun lukee niin käy melko selväksi tekijän ajatuksen juoksu. Kiitos Gelatiini tästä löydöstä.

Muualta kuultuna olen ymmärtänyt että murhaaja ja murhattu olivat ystäviä keskenään ja että tekijä olisi pidemmän aikaa jo syönyt mielialalääkkeitä. Ja että olisi ns. paremman palkkaluokan perheen lapsi. Paikkaansapitävyyttä toki hankala sanoa kun en tunne tekijää tai uhria.
Huh, muistan tuon langan ja sitä edeltäneen langan.

Tiivistykseksi: tekijä aikoi tehdä itsemurhan ja yritti sitä tekoaan sitten striimata nettiin. Teki tästä aiheesta ylikselle langan, ja tottakai poliisit ja palokunta tulivat paikalle ennen kuin poika uskalsi hypätä. Poika vietiin mielisairaalaan josta teki toisen langan. Sanoi että olo oli parempi.

Vapautumisesta muutamia päiviä niin tämä henkirikos tapahtui.

Olisiko nuoren miehen pitänyt antaa tappaa itsensä rauhassa? Todella kiinnostava dilemma pohdittavaksi.
RL11/6 kirjoitti:
Ti Tammi 02, 2024 2:41 am
Kyllä me kaipaamme kovasti Adolf Hitleriä

Miss_Millhone
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 98
Liittynyt: Su Elo 24, 2014 4:06 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Miss_Millhone »

swaghettiyolognese kirjoitti:
Pe Tammi 27, 2023 2:48 pm
Huh, muistan tuon langan ja sitä edeltäneen langan.

Tiivistykseksi: tekijä aikoi tehdä itsemurhan ja yritti sitä tekoaan sitten striimata nettiin. Teki tästä aiheesta ylikselle langan, ja tottakai poliisit ja palokunta tulivat paikalle ennen kuin poika uskalsi hypätä. Poika vietiin mielisairaalaan josta teki toisen langan. Sanoi että olo oli parempi.

Vapautumisesta muutamia päiviä niin tämä henkirikos tapahtui.

Olisiko nuoren miehen pitänyt antaa tappaa itsensä rauhassa? Todella kiinnostava dilemma pohdittavaksi.
Vai olisiko nuori mies pitänyt pitää osastolla? Raahessa ainoa tapa päästä osastohoitoon on yrittää itsemurhaa, uskon että ko. henkilö ei oikeasti halunnut tappaa itseään vaan halusi päästä osastolle. Jossa kertoo olon olevan parempi ja uloskirjauksen jälkeen tekee henkirikoksen, joten pitäisikö tässä tapauksessa kysyä että onko meidän mielenterveyspalvelut riittävät?

Avatar
swaghettiyolognese
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2019 3:47 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja swaghettiyolognese »

Miss_Millhone kirjoitti:
Pe Tammi 27, 2023 7:35 pm
swaghettiyolognese kirjoitti:
Pe Tammi 27, 2023 2:48 pm
Huh, muistan tuon langan ja sitä edeltäneen langan.

Tiivistykseksi: tekijä aikoi tehdä itsemurhan ja yritti sitä tekoaan sitten striimata nettiin. Teki tästä aiheesta ylikselle langan, ja tottakai poliisit ja palokunta tulivat paikalle ennen kuin poika uskalsi hypätä. Poika vietiin mielisairaalaan josta teki toisen langan. Sanoi että olo oli parempi.

Vapautumisesta muutamia päiviä niin tämä henkirikos tapahtui.

Olisiko nuoren miehen pitänyt antaa tappaa itsensä rauhassa? Todella kiinnostava dilemma pohdittavaksi.
Vai olisiko nuori mies pitänyt pitää osastolla? Raahessa ainoa tapa päästä osastohoitoon on yrittää itsemurhaa, uskon että ko. henkilö ei oikeasti halunnut tappaa itseään vaan halusi päästä osastolle. Jossa kertoo olon olevan parempi ja uloskirjauksen jälkeen tekee henkirikoksen, joten pitäisikö tässä tapauksessa kysyä että onko meidän mielenterveyspalvelut riittävät?
Ei ole resursseja enää terveydehuollossa. Aivan selkeästi tekijä ei ole saanut tarvitsemaansa apua tarpeeksi aikaisin, se on selvää.

Todella liikuttava tapaus kaikin puolin. Ei ole tässä maassa asiat kunnossa.
RL11/6 kirjoitti:
Ti Tammi 02, 2024 2:41 am
Kyllä me kaipaamme kovasti Adolf Hitleriä

Sienisalaatti
Javier Pena
Viestit: 1870
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Miss_Millhone kirjoitti:
Pe Tammi 27, 2023 7:35 pm
swaghettiyolognese kirjoitti:
Pe Tammi 27, 2023 2:48 pm
Huh, muistan tuon langan ja sitä edeltäneen langan.

Tiivistykseksi: tekijä aikoi tehdä itsemurhan ja yritti sitä tekoaan sitten striimata nettiin. Teki tästä aiheesta ylikselle langan, ja tottakai poliisit ja palokunta tulivat paikalle ennen kuin poika uskalsi hypätä. Poika vietiin mielisairaalaan josta teki toisen langan. Sanoi että olo oli parempi.

Vapautumisesta muutamia päiviä niin tämä henkirikos tapahtui.

Olisiko nuoren miehen pitänyt antaa tappaa itsensä rauhassa? Todella kiinnostava dilemma pohdittavaksi.
Vai olisiko nuori mies pitänyt pitää osastolla? Raahessa ainoa tapa päästä osastohoitoon on yrittää itsemurhaa, uskon että ko. henkilö ei oikeasti halunnut tappaa itseään vaan halusi päästä osastolle. Jossa kertoo olon olevan parempi ja uloskirjauksen jälkeen tekee henkirikoksen, joten pitäisikö tässä tapauksessa kysyä että onko meidän mielenterveyspalvelut riittävät?
Mahdollisesti olisi pitänyt, ja voit uskoa että siellä päässä sitä miettivätkin. Valitettavan totta tosiaan tämä, että useammassa paikassa psykiatriseen sairaalahoitoon pääsee nykyään käytönnössä vain M1-lähetteellä. Mt-palvelut tuskin ovat riittävät millään osa-alueella.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.

Avatar
Notorious
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Ti Syys 04, 2018 3:31 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Notorious »

MTV:n tiedot: Raahen raaka henkirikos oli Halloween-murha – epäillyllä veitsimiehellä oli päällään ihailemansa elokuvamurhaajan naamioasu

JULKAISTU 27 MINUUTTIA SITTEN
Rikospaikan tietojen mukaan Raahen lokakuisesta julmasta murhasta epäilty parikymppinen raahelaismies oli pukeutunut tekohetkellä Halloween-kauhuelokuvista tuttuun asuun: naamariin ja haalariin. Murha tapahtui 28. lokakuuta Halloween-viikonlopun alla.

Poliisi epäilee, että tuolloin 19-vuotias mies murhasi 17-vuotiaan kaverinsa uhrin perheen kotitalon pihassa, ja yritti lisäksi murhata talossa olleet uhrin viisi perheenjäsentä: vanhemmat ja sisarukset.

Rikospaikan tietojen mukaan epäillyllä oli tekohetkellä päällään samanlainen naamio ja haalari, joita käytti fiktiivinen sarjamurhaajahahmo Michael Myers maailmanlaajuisesti tunnetuissa Halloween-kauhuelokuvissa. Epäilty on ihannoinut Myersia.

Michael Myers -naamioasuja voi yleisesti hankkia ja tilata muun muassa netistä.

Rikospaikan tietojen mukaan Raahen murhassa myös tekovälineenä oli samankaltainen iso veitsi, jollaista Myers käytti tehdessään elokuvien murhia.

Poliisi on aiemmin kertonut, että epäilty oli suunnitellut ja valmistellut tekoa pitkään. Hän tunsi entuudestaan uhrin ja perheenjäsenet. Poliisin mukaan selkeää motiivia teolle ei esitutkinnassa ole tullut esille.

Syyttäjä on nostanut epäiltyä vastaan syytteet murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Oikeudenkäynti alkaa 10. helmikuuta.

Murhan ja murhan yritysten jälkeen epäilty oli Rikospaikan tietojen mukaan palannut Raahen keskustaan ja ilmoittautunut itse poliisille.

Poikkeuksellisen rikoskokonaisuuden tutkinta on poliisin mukaan ollut erittäin haastavaa.

Aiheesta Rikospaikassa klo 22.35 MTV3 -kanavalla ja MTV Katsomossa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv ... #gs.otenk1
Mutta jos suomessa 2% tekee 40 % raiskauksista, niin sitten ei enää tarvitsekaan suhteuttaa väkimäärään?

Gurney osuvasti George Floydia käsiteltävässä ketjussa

realisti-lissu

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja realisti-lissu »

Aika paljon käsittääkseni jotkut toljottaa kauhuleffoja.
Aika insane on ollut, kun on ihannoinut fiktiivistä hahmoa. Että minäpä haluan olla Michael ja tehdä jenkkityylisen rikoksen, vitsi ku siistii. Siis ottaa henki joltain? Ikäänkuin eläisi itsekin kauhuleffaa. Pelottavaa ajatella, että tuokin jenkki kulttuuri, kauhuleffojen ihannointi, ja fantasiointi teurastamisesta, on löytänyt täälläkin näitä valmiiksi sekaisin olevia tyyppejä. Nytkin joku katsoo jotain sairasta leffaa ja haaveilee moisesta touhusta. Antaako vanhemmat katsoa vuositolkulla pentunsa jotain sontaa, kun noin aivot lakkaa ajattelemasta todellisuutta?Noin hullua ei pidä päästää
ikinä ihmisten ilmoille, tuota ei korjaa mikään. Kiva olla hoitajana jossain laitoksessa, minne tuokin joutava menoerä laitetaan. Huhhuh.

Jokurtti
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Ti Helmi 25, 2020 9:40 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Jokurtti »

Huh, eipäs äkkiseltään tule mieleen yhtään kotimaista murhatapausta jossa tekijä olisi pukeutunut kunnon rekvisiittaan. Tekee tapauksesta vielä jotenkin karmaisevamman.

Tuolla Ylilaudan langassa alkuperäinen kirjoittelija (jos nyt tosiaan on tämä tekijä) pyytelee seuraa uusimman Halloween-elokuvan näytäntöön. Onkohan suunnitellut jo tuolloin jotain leffan teemaan liittyvää väkivallantekoa?

Onkohan uhri pystynyt näkemään kuka hänen kimppuunsa on hyökännyt ennen kuin on menehtynyt.

Tuttiritari
Remington Steele
Viestit: 204
Liittynyt: La Kesä 18, 2022 10:51 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Tuttiritari »

realisti-lissu kirjoitti:
To Helmi 02, 2023 2:43 am
Aika paljon käsittääkseni jotkut toljottaa kauhuleffoja.
Aika insane on ollut, kun on ihannoinut fiktiivistä hahmoa. Että minäpä haluan olla Michael ja tehdä jenkkityylisen rikoksen, vitsi ku siistii. Siis ottaa henki joltain? Ikäänkuin eläisi itsekin kauhuleffaa. Pelottavaa ajatella, että tuokin jenkki kulttuuri, kauhuleffojen ihannointi, ja fantasiointi teurastamisesta, on löytänyt täälläkin näitä valmiiksi sekaisin olevia tyyppejä. Nytkin joku katsoo jotain sairasta leffaa ja haaveilee moisesta touhusta. Antaako vanhemmat katsoa vuositolkulla pentunsa jotain sontaa, kun noin aivot lakkaa ajattelemasta todellisuutta?Noin hullua ei pidä päästää
ikinä ihmisten ilmoille, tuota ei korjaa mikään. Kiva olla hoitajana jossain laitoksessa, minne tuokin joutava menoerä laitetaan. Huhhuh.
Niin, eipä ne leffat jne populaarikulttuuri saa ketään murhaamaan tai harjoittamaan muuta vastaavaa rikollista toimintaa, kyllä se järkkynyt mieli ja alttius tällaiseen toimintaan on jo siellä pohjalla. Kieltämättä erityisen sairas keissi, ei tule vastaavia mieleen Suomessa, eipä kai sitä Toijalan "snuff" keissiäkään voi oikein tähän verrata.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja URSA »

On tuossa hullussa naamiaisasussa ehkä kenties ollut se hyvä puoli, että uhri saattoi viimeisenä ajatuksena miettiä "ei tää oo todellista, tää on vaa pahaa unta".

Todellakin on ollut virhe vapauttaa hoidosta mutta antoiko "Mike" toisaalta mitään syytä olettaa voivansa olla vaarallinen muille?

Eikö jossakin Halloween-elokuvassa Myers karannut mielisairaalasta? Onko hoidosta vapauttaminen saanut sen takia "Miken" elämään harhoissaan tuota elokuvaa? Saikohan tekijä jonkun lääkityksen kotiutuessaan.

Toisaalta kuinka harhainen murhaaja on voinut olla, kun hänet kotiutettiin hoidosta kolmen päivän jälkeen? Miten tuollainen voi vaikuttaa tutkintaan, kun on juuri muutama päivä aiemmin todettu vaarattomaksi? Onko puolustuksen sen takia hankalampaa vedota mielenhäiriöön vai onko päinvastoin mahdollista vierittää syy tapahtuneesta pois päästäneen lääkärin niskoille? Pelkkä naamiaisasuun pukeutuminen ei vielä todista tekijän olleen ns. sekaisin. Päinvastoin hän on saattanut jopa naamioitua, että voisi kiinni jäädessä vedota olleensa täyttä ymmärrystä vailla.

Eloon jääneet perheenjäsenet ovat ilmeisesti eläneet todellista kauhutarinaa, koska julkisuuteen ei kerrota, kuinka he välttivät murhayritykset. Ilmeisesti tapahtumien kulku on liian järkyttävä kerrottavaksi julkisuuteen. Joku heistä on todennäköisesti havainnut 17 vuotiaan tulleen murhatuksi ja osannut siksi paeta ja varoittaa muita.

Onko tapahtumista vaikeneminen samalla merkki siitä, että viranomaiset epäilevät murhaajan tavoitelleen murhalla ja murhayrityksillä julkisuutta, vaikka hän ei silloin ilmeisesti striimannut mitään? Asun ja ajankohdan takia voisi saada "mainetta" jopa ulkomailla, jos tieto leviäisi. Suomessahan uutisoitiin vuotta aiemmin siitä, kun joku Jokeriksi pukeutunut japsi riehui junassa Japanissa.

tuomittumurhasta
Harjunpää
Viestit: 310
Liittynyt: La Heinä 10, 2021 3:08 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja tuomittumurhasta »

Naamiointi on viisasta jos ei halua jäädä kiinni, samakai se on leffa örkiks sit pukeutua. Tämä vaan on alunperinki ollu niin idiootti, ettei ois auttanu vaikka ois koko ukko kääritty folioon ja kelmuun

Mbu
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 3:35 am

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Mbu »

tuomittumurhasta kirjoitti:
Pe Helmi 03, 2023 6:27 pm
Naamiointi on viisasta jos ei halua jäädä kiinni, samakai se on leffa örkiks sit pukeutua. Tämä vaan on alunperinki ollu niin idiootti, ettei ois auttanu vaikka ois koko ukko kääritty folioon ja kelmuun
Niin hänhän meni tekojensa jälkeen itse tunnustamaan. Tuskin siis halunnut vältellä kiinni jäämistä naamioitumalla?
Voisiko olla että nimenomaan halusi hoitoon?
Aiempi itsemurhayritys ei riittänyt niin piti keksiä keino millä sitä hoitoa saa?

Tämä on kyllä niin poikkeuksellinen juttu Suomessa ja silti minfossa niin vähälle huomiolle jäänyt :shock:

Nuo laudan kirjoitukset piirtää kuvaa jollakin tapaa kiltistä ja alistuvasta ihmisestä. Miten kääntyikin sitten näin.
Olisi varmaan aika jo lisätä mielenterveyspuolelle valuuttaa että saadaan pidettyä nämä sankarit osastohoidossa eikä palauteta "pikkuvikaisia" resepti kourassa kotiin. Taas yksi menetti henkensä ja muutama traumatisoitui siinä samalla.

Millavaan
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Su Elo 28, 2022 8:31 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Millavaan »

^ totta. Meni nyt vaan vähän liian pitkälle mutta hoitoa saa varmasti tämän jälkeen. Varma paikka oikeuspsykiatrian osastolla vuosiksi eteenpäin. On se kumma kun sitä hoitoa ei vaan saa.

Mbu
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 3:35 am

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Mbu »

Millavaan kirjoitti:
Ma Helmi 06, 2023 9:22 am
^ totta. Meni nyt vaan vähän liian pitkälle mutta hoitoa saa varmasti tämän jälkeen. Varma paikka oikeuspsykiatrian osastolla vuosiksi eteenpäin. On se kumma kun sitä hoitoa ei vaan saa.
No juurikin näin. Hoitoon pääsemättömän mutta sinne haluavan ja sitä tarvitsevan epätoivoinen hätähuuto?
Järkyttävää että Suomessa pahoinvoiva ei saa itseään tappaa kun apuakaan ei saa vaan itsemurhayrityksen jälkeen lähetetään kotiin potemaan pahaa oloa ja annetaan mahdollisuus suunnitella toisen ihmisen vahingoittamista. Niin pitää tappaa sitten se toinen ihminen että pääsee hoitoon. Järkyttävää.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Raaka veriteko Raahessa – 19-vuotias vangittu 17-vuotiaan murhasta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Parikymppistä raahelaismiestä syytetään 17-vuotiaan kaverinsa murhasta. Nuorukainen oli henkirikoksen tehdessään pukeutunut fiktiiviseksi sarjamurhaajaksi Michael Myersiksi, joka muistetaan Halloween-elokuvista.

Tapaus on jo itsessään poikkeuksellinen, mutta siihen liittyy myös hyvin erikoisia yksityiskohtia. Teosta syytetty nuorukainen oli MTV:n tietojen mukaan pukeutunut tekohetkellä Michael Myersiksi.
Myers on fiktiivinen sarjamurhaaja, yksi tunnetun elokuvasarja Halloweenin päähahmoista. Hahmo tunnetaan karmivasta naamaristaan ja käyttämästään haalariasusta.
Elokuvissa hahmo tekee julmia väkivallantekoja suurella veitsellä, jollaista myös raahelaisnuorukaisten uskotaan teossaan käyttäneen.

Tapausta aletaan puida Oulun käräjäoikeudessa perjantaina.
MTV Uutisten tietojen mukaan murhasta syytetty nuorukainen on tällä hetkellä sairaalassa, eikä osallistu fyysisesti oikeudenkäyntiin Oulussa. Miestä on kuitenkin määrä kuulla oikeudessa etäyhteyksien välityksellä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raa ... #gs.phrzq2

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Raahen Halloween-teinimurha – 19-vuotias syytteessä 17-vuotiaan murhasta

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ff45 ... 57f96228d0

Murhasta ja viidestä murhan yrityksestä epäilty, tapahtumahetkellä 19-vuotias raahelainen mies oli pukeutunut MTV:n tietojen mukaan Halloween-kauhuelokuvien fiktiiviseksi sarjamurhaaja Michael Myersiksi, kun hän tappoi 17-vuotiaan pojan kotinsa pihalla.

Rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoi MTV:n Huomenta Suomen Rikostoimittajat-osiossa, että epäillyllä oli tekohetkellä yllään samanlainen haalari ja naamio kuin kauhuelokuvamurhaajalla.

Lehtisen mukaan teossa käytettiin myös samankaltaista suurta veistä kuin millä Michael Myers Halloween-elokuvissa teki veritekojaan.

Halloweenia juhlitaan loka-marraskuun vaihteessa, joten Raahen epäilty henkirikos tapahtui osapuilleen juhlinnan aikoihin.

Tapauksen oikeudenkäynti alkaa perjantaina Oulun käräjäoikeudessa. MTV:n tietojen mukaan rikoksista syytetty, nyt 20-vuotias mies on sairaalassa, mutta pystyy osallistumaan oikeudenkäyntiin etäyhteydellä.

Tästä eteenpäin päivitetyn otsikon voimin
-NILS-
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Vastaa Viestiin