Vantaa: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Mezereum
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2022 11:48 pm

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja Mezereum »

Rami Iisak Kollinen kirjoitti:
Ke Joulu 21, 2022 5:03 pm
Myönnän avoimesti, että minua ärsyttävät ja vihastuttavat ulkomaalaistaustaisten tekemät rikokset enemmän kuin kantasuomalaisten. Lähtökohtaisesti ajattelen, että on meiltä kädenojennus ottaa ulkomaalaisia maahamme, riippumatta siitä miten hädänalaisesta tilanteesta he tänne saapuvat. Täysi sosiaaliturva, asunto, oikeusapu ja muu ovat sitten vielä kirsikkoina kakun päällä.

Onko kohtuuton ajatus, että saapujat kykenisivät käyttäytymään siten, etteivät he erottuisi rikostilastoissa selkeänä piikkinä? En ota kantaa siihen, mikä heidän traumatisoituneisuutensa aste on, kuinka kotoutus pitäisi suorittaa tai miten siinä mielestäni onnistutaan. Kyse on periaatteellisesta asiasta, jossa oma kannanmuodostus on lähes intuitiivistä. Jos lainaat mersuasi naapurille, joka palauttaa sen tankki tyhjänä ja repsikan ovi rutussa, onko sinulla oikeus olla närkästynyt? Minusta kyllä. Entä tekeekö sen jälkeen mieli antaa taas mersu lainaan? Niinpä.
Erittäin hyvin sanottu. Kyllä meidän järjestelmässä jokin tökkii, kun alati näistä tapahtumista saa lukea.
Toisaalta voiko olettaa, että 8kk kotoutumiskoulutus riittää muuttamaan vuosikausia opittuja/aivopestyjä elämäntapoja jotka eroavat merkittävästi meidän elintapoihin ja arkeen verrattuna..

Rangaistuksien tulisi olla niin tuntuvia, että jokainen oikeasti miettisi kannattaisiko välienselvittelyt hoitaa jollain muulla tavalla.

Avatar
Miekömuka
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Ke Huhti 14, 2021 1:28 am
Paikkakunta: Keski- tai ylempi Suomi

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja Miekömuka »

Mezereum kirjoitti:
Ke Joulu 21, 2022 6:22 pm
Rami Iisak Kollinen kirjoitti:
Ke Joulu 21, 2022 5:03 pm
Myönnän avoimesti, että minua ärsyttävät ja vihastuttavat ulkomaalaistaustaisten tekemät rikokset enemmän kuin kantasuomalaisten. Lähtökohtaisesti ajattelen, että on meiltä kädenojennus ottaa ulkomaalaisia maahamme, riippumatta siitä miten hädänalaisesta tilanteesta he tänne saapuvat. Täysi sosiaaliturva, asunto, oikeusapu ja muu ovat sitten vielä kirsikkoina kakun päällä.

Onko kohtuuton ajatus, että saapujat kykenisivät käyttäytymään siten, etteivät he erottuisi rikostilastoissa selkeänä piikkinä? En ota kantaa siihen, mikä heidän traumatisoituneisuutensa aste on, kuinka kotoutus pitäisi suorittaa tai miten siinä mielestäni onnistutaan. Kyse on periaatteellisesta asiasta, jossa oma kannanmuodostus on lähes intuitiivistä. Jos lainaat mersuasi naapurille, joka palauttaa sen tankki tyhjänä ja repsikan ovi rutussa, onko sinulla oikeus olla närkästynyt? Minusta kyllä. Entä tekeekö sen jälkeen mieli antaa taas mersu lainaan? Niinpä.
Erittäin hyvin sanottu. Kyllä meidän järjestelmässä jokin tökkii, kun alati näistä tapahtumista saa lukea.
Toisaalta voiko olettaa, että 8kk kotoutumiskoulutus riittää muuttamaan vuosikausia opittuja/aivopestyjä elämäntapoja jotka eroavat merkittävästi meidän elintapoihin ja arkeen verrattuna..

Rangaistuksien tulisi olla niin tuntuvia, että jokainen oikeasti miettisi kannattaisiko välienselvittelyt hoitaa jollain muulla tavalla.
Juuri näin. Nyt pikkutuomiolle suorastaan halutaan. Saa luotua kontaktit isompiin piireihin ja mainetta. Puoli vuotta tai vuosi kun tekee kymmeniä ryöstöjä, eihän se ole rangaistus vaan palkinto.

TheFirstFate1
Harjunpää
Viestit: 324
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2021 11:25 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja TheFirstFate1 »

Suomessa on jo entuudestaan laki joka mahdollistaa karkotuksen kotimaahan, jos ei ole Suomessa syntynyt.

Täällä näytetään ymmärtävän tahallaan väärin muutenkin. Kun kirjoitin, että emme tiedä uhrista ja tekijöistä mitään, mutta suurin osa on jo päättänyt kuka on uhri ja ketkä on tekijät.
Se että Koskelan ketju on suurin vaikka kaikki olivat valkoisia suomalaisia, niin poikkeus vahvistaa säännön. Ne uutiset joissa kaikki on valkoisia suomalaisia keräävät vähemmän kommentteja täällä ja muilla alustoilla.

Itse en ymmärrä turhaa spekulointia ja minkään ryhmän mustamaalaamista ennen kuin tiedetään faktoja.

Mielenkiintoinen fakta on myös se, että ensi vuonna Huvioikeus vapauttaa melkein kymmenen elinkautisvankia, joista kaikki ovat suorittaneet raakoja väkivaltaisia murhia, mutta yhtäkään etelän hedelmää heissä ei ollut.

Enemmän ketjun aihetta seuraavaan postaukseesi.
-NILS-
Mikäs pahan tappais...?

Eldoctore
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: To Joulu 15, 2022 7:22 pm

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja Eldoctore »

Niin siis onhan se mahdottoman omituista että tietyt ryhmittymät eivät ole sopeutuneet minnekään, ehkäpä joskus olisikin järkevää tarkastella ryhmän omaa halua muuttaa asian tila, eikä niinkään muita ulkopuolisia toimia, saati aina vaan niiden rahoitusta lisäten. Jos ei ole halua toimia pohjoismaisen yhteiskunnan normien ja lain mukaan, ei sitä pysty rahalla korjaamaan.

realisti-lissu

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja realisti-lissu »

Olikos uhri minkävärinen? Jos oli tummempi niin sallittavampi teko?

TheFirstFate1
Harjunpää
Viestit: 324
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2021 11:25 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja TheFirstFate1 »

Tietysti jos halutaan karkottaa Suomenkansalaisia, niin pitää muuttaa lakia, joka mahdollistaa kansalaisuuden pois ottamisen, tosin yhdenvertaisuuden nimissä samaa lakia voitaisiin soveltaa sitten parempaan ykkösluokkaan eli valkoisiin suomalaisiin 🤔😉😉😉
Mikäs pahan tappais...?

Saimaanorppa
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Tammi 14, 2021 11:13 am

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja Saimaanorppa »

Sijoitettu pikaisesti..eiköhän nuo karvalapset ole jo viikonloppuna kotona!

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Oliko sompansseja? Varmaankin, kun tekopaikka on Hakunila. Mukana voi olla myös valkoroskaa. Myös uhri voi olla joku toisen polven matuloinen. Sompansseista ei taida olla muuta näyttöä, kuin jonkun elämän kallun kirjoitus ylilaudalla. Uskotteko kaiken mitä joku vajakin taimi kirjoittaa ylilaudalla?

Poliittinen lainaus poistettu. Jätetty ketjun aihetta koskeva asia.
-NILS-
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

SuomenColumbo
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 1:04 pm

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja SuomenColumbo »

Hakunila tunnetaan kunniakansalaisistaan, että olisikohan tässä näiden lapset asialla ?

veniard
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: La Joulu 29, 2012 11:18 pm

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja veniard »

Oli elämä kovaa toisinaan teinillä -80, -90 luvulla. Mutta ei silloin tuollaista alastomaksi häpäisyä ollut. Tämä taitaa olla maahanmuuttajien juttuja. Sama kun tytöt käskyttää toista polvilleen. Revitään tukasta ja räitään päälle. En kyllä hirveästi ihmettele persujen kannatusta. Ei tämä ole se Suomi mihin haluamme lapsemme tehdä. Jotain täytyy tehdä. Mitä se olis? Ei kukaan tiedä. Voiko alaikäiselle laittaa postimerkkiä perseelle ja lähettää lähtö maahan...

trubaduuri
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Syys 04, 2020 7:59 pm

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja trubaduuri »

veniard kirjoitti:
Ke Joulu 21, 2022 8:05 pm
Oli elämä kovaa toisinaan teinillä -80, -90 luvulla. Mutta ei silloin tuollaista alastomaksi häpäisyä ollut. Tämä taitaa olla maahanmuuttajien juttuja. Sama kun tytöt käskyttää toista polvilleen. Revitään tukasta ja räitään päälle. En kyllä hirveästi ihmettele persujen kannatusta. Ei tämä ole se Suomi mihin haluamme lapsemme tehdä. Jotain täytyy tehdä. Mitä se olis? Ei kukaan tiedä. Voiko alaikäiselle laittaa postimerkkiä perseelle ja lähettää lähtö maahan...
1980-1990 luvulla oli enemmän pilottitakkisia katukuvassa, nykyään niitä ei juurikaan näy. Nykyään yleisempää on pitää yllään sateenkaari vaatteita ja vaatia rikastuttajia lisää meidän kulttuuriin.

Perusassa
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Joulu 21, 2022 12:36 am

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja Perusassa »

Tämä ulkomaalaisten puolustelu on sitä turhista turhinta öyhötystä. Koko ongelmaa näistä raaistuneista katujengeistä, puskaraiskauksista tai nöyryytysrikoksista ei olisi siltä osin jos näitä ei Suomeen päästettäisi. Jokaisen ulkosuomalaisen uhrin kohdalla vihreitten ja kokkareitten kädet ovat veressä. Asiallisillekin palstoille vaan ilmestyy näiden puolustelijoita.

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Columbolta hyvä huomio, voi olla myös mustalaisia mukana tässä.

Lainaus poistettu
-NILS-
Viimeksi muokannut hutkivajournalisti, Ke Joulu 21, 2022 9:28 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

Kirmukarmu
Harjunpää
Viestit: 307
Liittynyt: La Heinä 23, 2022 5:25 pm

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja Kirmukarmu »

Ilmeisesti syytetyt tarjonneet jotain omasta mielestä järkevää motiivia teolleen. Melkein kuin matkasellissä.

"Mitään todellista motiivia ei vaikuta olevan. Jonkinlaista keskinäistä suunsoittamista tässä on ollut ennen tekoa, Katajala sanoo."

koulutuspäällikkö
Nikke Knakkertton
Viestit: 176
Liittynyt: Ma Maalis 01, 2021 6:00 pm

Re: Järkyttävä rikosepäily Vantaalla: Nöyryytetty 14-vuotias pakeni henkensä uhalla ja harhaili alasti metsässä

Viesti Kirjoittaja koulutuspäällikkö »

Huhtikuussa meillä on uusi hallitus, joka toivon mukaan ottaa napakan linjan haittamaahanmuuttoon.

Lanka palaa kuitenkin. Uskon että vielä kantikset saa tarpeekseen ja alkaa sota näitä mamujengejä vastaan. Siinä tulee varmasti kuolleita.

Vastaa Viestiin