Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja Joosua »

En mitenkään puolustele vartijoita, ei kukaan saisi tietenkään kuolla heidän käsissään.

Mutta vartijatkin ovat ihmisiä ja jos joku henkilö jatkuvasti aiheuttaa työtä niin on mahdollista että jossain vaiheessa kyyti alkaa kylmenemään. Tämän on nähnyt virkatyössäkin. Tunnen myös joitain vartijoita ja vahtimestareita. Kaikki herrasmiehiä käytökseltään. Mutta jos joku ei ollenkaan usko puhetta, kun häntä yritetään opastaa oikeaan käyttäytymiseen, niin sitten voi ennen pitkää jotain sattua.

Itse en ole koskaan ollut lähelläkään joutua sen enempää poliisin kuin muidenkaan virkamiesten tai vartijoiden toimien kohteeksi. Siihen on riittänyt kun on jättänyt hölmöilemättä. Ja se ei ole vaikeaa, jos olisi niin en sitä osaisi.

Varmaan syylliset selviävät ja saavat rangaistuksen. Mutta itse käyn kuitenkin mieluummin semmoisissa paikoissa joissa on järjestyksenvalvontaa.

Normitolkku
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:38 am

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja Normitolkku »

Vareksenpoikanen kirjoitti:
To Maalis 23, 2023 8:10 pm
skoone kirjoitti:
To Maalis 23, 2023 1:33 am
Laitanpa tämän "maahanvientiuutisen" tännekin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009469055.html
Nähtävästi tässä keississä toimitaan Amerikan mallin mukaan: lainaus linkin uutisesta: Syytettyjen puolustus yritti estää valvontakameran tallenteen julkaisemisen perustellen kantaansa sillä, että julkinen mielipide voi vaikuttaa lautamiehistön jäseniin./i]c

Eli puolustus yrittää saada kaikki todisteet pimentoon! Ehkä siksi niin hiljaista.

Ihan turha tuoda noita ameriikan ihmeitä tähän ketjuun tai rinnastaa oikeuskäytäntöjä ylipäätään. Kaikkien oikeusturvan kannalta on varmaan parempi että esitutkinta suoritetaan huolella ennen syyteharkintaa. Eihän nämä jutut muutenkaan niin nopsaan etene? Ja ainakaan ei etene yhtään sen nopeammin vaikka täällä kuinka manguttaisiin. Juttu kun nytkähtää eteenpäin, on se takuuvarmasti otsikoissa.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Joosua kirjoitti:
To Maalis 23, 2023 9:02 pm
En mitenkään puolustele vartijoita, ei kukaan saisi tietenkään kuolla heidän käsissään.

Mutta vartijatkin ovat ihmisiä ja jos joku henkilö jatkuvasti aiheuttaa työtä niin on mahdollista että jossain vaiheessa kyyti alkaa kylmenemään. Tämän on nähnyt virkatyössäkin. Tunnen myös joitain vartijoita ja vahtimestareita. Kaikki herrasmiehiä käytökseltään. Mutta jos joku ei ollenkaan usko puhetta, kun häntä yritetään opastaa oikeaan käyttäytymiseen, niin sitten voi ennen pitkää jotain sattua.

Itse en ole koskaan ollut lähelläkään joutua sen enempää poliisin kuin muidenkaan virkamiesten tai vartijoiden toimien kohteeksi. Siihen on riittänyt kun on jättänyt hölmöilemättä. Ja se ei ole vaikeaa, jos olisi niin en sitä osaisi.

Varmaan syylliset selviävät ja saavat rangaistuksen. Mutta itse käyn kuitenkin mieluummin semmoisissa paikoissa joissa on järjestyksenvalvontaa.
Ei tässä ole kyse yksittäisistä vartijoista, vaan vartiointialan suuryritysten yrityskulttuurista. Vertautuu siihen, että vaikka jos puhelinmyyjä saa vain luuria korvaan, niin lopulta huutaisi pää punaisena mummolle, joka ei vaan osta. Jonka jälkeen johtajat vaan esittäisivät, että mainiosti menee.

Mikäli yritysjohto ei asioita tiedä se on vain toistaitotomppeleita täynnä, jolla ei ole kykyä johtaa. Yritysjohto vastaa täysin kaikesta yrityksessä tapahtuvasta. Siitä heille maksetaan. Ja hyvin maksetaankin.

Suomessa tämä on aina tarkoituksella pelattu toisinpäin suhteessa todellisuuteen, koska suomalaiset johtajat ovat kansainvälisestikin mitaten länsimaalaisittain kammottavan huonoja. Mutta samalla heillä on valtaa päättää mihin mainosrahat hummataan.

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Normitolkku kirjoitti:
Pe Maalis 24, 2023 9:52 am

Ihan turha tuoda noita ameriikan ihmeitä tähän ketjuun tai rinnastaa oikeuskäytäntöjä ylipäätään. Kaikkien oikeusturvan kannalta on varmaan parempi että esitutkinta suoritetaan huolella ennen syyteharkintaa. Eihän nämä jutut muutenkaan niin nopsaan etene? Ja ainakaan ei etene yhtään sen nopeammin vaikka täällä kuinka manguttaisiin. Juttu kun nytkähtää eteenpäin, on se takuuvarmasti otsikoissa.
Näin on.

Vielä kun ketään ei ole vangittu niin aikataulupaineet ovat väljemmät.

Tuokin on totta ettei Ameriikan käytäntöjä kannata verrata, se on monilla tavoin erilainen maa (niin hyvässä kuin pahassa) Suomeen verrattuna. Kovin monella vain tietämys ja osaaminen oikeuskäytännöistä fiktiivisistä jenkkisarjoista ja rikokset ovat suosittua viihdettä.

Jos omalle kohdalle napsahtaa niin siitä on kyllä sitten viihde kaukana.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Mitäs Suomen laki sanoisi siitä, että vartijan pakolliseen vakiovarustukseen lisättäisiin haalarikamera?

Turva-alan johtajien palkat on verirahaa.

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Normitolkku kirjoitti:
Pe Maalis 24, 2023 9:52 am
Vareksenpoikanen kirjoitti:
To Maalis 23, 2023 8:10 pm
skoone kirjoitti:
To Maalis 23, 2023 1:33 am
Laitanpa tämän "maahanvientiuutisen" tännekin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009469055.html
Nähtävästi tässä keississä toimitaan Amerikan mallin mukaan: lainaus linkin uutisesta: Syytettyjen puolustus yritti estää valvontakameran tallenteen julkaisemisen perustellen kantaansa sillä, että julkinen mielipide voi vaikuttaa lautamiehistön jäseniin./i]c

Eli puolustus yrittää saada kaikki todisteet pimentoon! Ehkä siksi niin hiljaista.

Ihan turha tuoda noita ameriikan ihmeitä tähän ketjuun tai rinnastaa oikeuskäytäntöjä ylipäätään. Kaikkien oikeusturvan kannalta on varmaan parempi että esitutkinta suoritetaan huolella ennen syyteharkintaa. Eihän nämä jutut muutenkaan niin nopsaan etene? Ja ainakaan ei etene yhtään sen nopeammin vaikka täällä kuinka manguttaisiin. Juttu kun nytkähtää eteenpäin, on se takuuvarmasti otsikoissa.

Mutta nämä tapaukset vertautuvat toisiin melko hyvin. Molempia kuolleita pidettiin vatsallaan maassa raudoitettuna ilman mitään syytä. Vaikka maahanvientiin ja raudoitukseen löytyisi perusteet niin raudoittamisen jälkeen perusteet kiinnipitämiseen ja vatsallaan makuuttamiseen katoavat kuin tuhka tuuleen.

Siitähän tässäkin Omena-gatessa on kyse pohjimmiltaan.

Perza80
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: To Helmi 18, 2021 5:34 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja Perza80 »

Likeavirgin kirjoitti:
Pe Maalis 24, 2023 4:59 pm
Normitolkku kirjoitti:
Pe Maalis 24, 2023 9:52 am
Vareksenpoikanen kirjoitti:
To Maalis 23, 2023 8:10 pm
Nähtävästi tässä keississä toimitaan Amerikan mallin mukaan: lainaus linkin uutisesta: Syytettyjen puolustus yritti estää valvontakameran tallenteen julkaisemisen perustellen kantaansa sillä, että julkinen mielipide voi vaikuttaa lautamiehistön jäseniin.

Eli puolustus yrittää saada kaikki todisteet pimentoon! Ehkä siksi niin hiljaista.
Ihan turha tuoda noita ameriikan ihmeitä tähän ketjuun tai rinnastaa oikeuskäytäntöjä ylipäätään. Kaikkien oikeusturvan kannalta on varmaan parempi että esitutkinta suoritetaan huolella ennen syyteharkintaa. Eihän nämä jutut muutenkaan niin nopsaan etene? Ja ainakaan ei etene yhtään sen nopeammin vaikka täällä kuinka manguttaisiin. Juttu kun nytkähtää eteenpäin, on se takuuvarmasti otsikoissa.
Mutta nämä tapaukset vertautuvat toisiin melko hyvin. Molempia kuolleita pidettiin vatsallaan maassa raudoitettuna ilman mitään syytä. Vaikka maahanvientiin ja raudoitukseen löytyisi perusteet niin raudoittamisen jälkeen perusteet kiinnipitämiseen ja vatsallaan makuuttamiseen katoavat kuin tuhka tuuleen.

Siitähän tässäkin Omena-gatessa on kyse pohjimmiltaan.
Yritin aiemmin tuoda tähän keissiin verrokkina Lahden tapauksen jossa putkassa asiakas meni tajuttomaksi poliisin voiman käytön seuraukse ja tuomio tuli, mutta ei saanu tuulta alleen tämä keskustelu!

Tekstiä tiivistelty
-NILS-

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja meitzi »

TuskaistaTietoa kirjoitti:
Pe Maalis 24, 2023 2:04 pm
Mitäs Suomen laki sanoisi siitä, että vartijan pakolliseen vakiovarustukseen lisättäisiin haalarikamera?
Eiköhän ne toivotettaisi tervetulleeksi samoilla ehdoin kuin poliiseillekin. Eli hyvä juttu, kunhan ne on suojaamassa kantajansa oikeusturvaa. Toisin sanoen kantajan pitää voida editoida kuvamateriaalista itsekriminalisointisuojaan liittyvä materiaali.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

meitzi kirjoitti:
La Maalis 25, 2023 12:32 am

Eli kamerat päällä vihollisten läski tummumaan, kuten ennenkin.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Oksettaa kyllä rajusti näiden yritysten yritysjohto. Kusevat raivovimmalla koko kansan aamiasmuroihin luottaen, että perinteiset valehtelut riittää taas kerran.

Avatar
JudgeCooper
Frank Drebin
Viestit: 396
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2023 4:44 pm
Paikkakunta: NY

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja JudgeCooper »

meitzi kirjoitti:
La Maalis 25, 2023 12:32 am
TuskaistaTietoa kirjoitti:
Pe Maalis 24, 2023 2:04 pm
Mitäs Suomen laki sanoisi siitä, että vartijan pakolliseen vakiovarustukseen lisättäisiin haalarikamera?
Eiköhän ne toivotettaisi tervetulleeksi samoilla ehdoin kuin poliiseillekin. Eli hyvä juttu, kunhan ne on suojaamassa kantajansa oikeusturvaa. Toisin sanoen kantajan pitää voida editoida kuvamateriaalista itsekriminalisointisuojaan liittyvä materiaali.
Samalla logiikalla pitäisi kansalaisilla olla ostoksilla asusteeseen kiinnitettävä kamera mukana. Ja mahdollisuus editoida itselle epämielyttävä materiaali pois. Ostarielviksillä on kyllä tuo oikeusturva kunnossa. Eihän niitä saada tuomituksi kuin median perusteellisella käsittelyllä. Voi vain kuvitella mikä kaaos vallitsisi ilman kunnon julkisuutta.
Välinpitämättömyys on valinta.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja meitzi »

JudgeCooper kirjoitti:
Ma Maalis 27, 2023 2:31 pm
meitzi kirjoitti:
La Maalis 25, 2023 12:32 am
TuskaistaTietoa kirjoitti:
Pe Maalis 24, 2023 2:04 pm
Mitäs Suomen laki sanoisi siitä, että vartijan pakolliseen vakiovarustukseen lisättäisiin haalarikamera?
Eiköhän ne toivotettaisi tervetulleeksi samoilla ehdoin kuin poliiseillekin. Eli hyvä juttu, kunhan ne on suojaamassa kantajansa oikeusturvaa. Toisin sanoen kantajan pitää voida editoida kuvamateriaalista itsekriminalisointisuojaan liittyvä materiaali.
Samalla logiikalla pitäisi kansalaisilla olla ostoksilla asusteeseen kiinnitettävä kamera mukana. Ja mahdollisuus editoida itselle epämielyttävä materiaali pois. Ostarielviksillä on kyllä tuo oikeusturva kunnossa. Eihän niitä saada tuomituksi kuin median perusteellisella käsittelyllä. Voi vain kuvitella mikä kaaos vallitsisi ilman kunnon julkisuutta.
Eihän asiakkaat liikkeissä työkseen käy. Paitsi tietysti mustalaiset, mutta siinä ammatissa ei ole työturvaa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja URSA »

Pätkiä pitkästä jutusta.
Myrkyllinen kulttuuri

Helsinkiläinen pitkän linjan järjestyksenvalvoja Victor Carlsson on todistanut työssään lukuisia turvallisuusalan epäkohtia. Nyt mitta on tullut täyteen, ja hän on päättänyt vaihtaa alaa.

2:00 | Päivitetty 9:23

LÄHES 12 vuotta järjestyksenvalvojana toiminut Victor Carlsson, 29, on saanut tarpeekseen.

Hän on työskennellyt Helsingissä esimerkiksi festareilla järjestyksenvalvojana, baarissa portsarina sekä kauppakeskuksissa vartijana. Työssään hän on todistanut lukuisia turvallisuusalan epäkohtia, kuten liiallista voimankäyttöä, vaaratilanteita ja työpaikkakiusaamista.

Hän ei usko alan syvien ongelmien korjaantuvan hetkessä. Siksi hän on päättänyt vaihtaa ammattia ja puhua turvallisuusalan ongelmista avoimesti.

”Alalla vallitsee todella myrkyllinen kulttuuri, jossa haluaisin nähdä muutoksen”, Carlsson toteaa.

VAASASTA kotoisin oleva Carlsson kiinnostui turvallisuusalasta jo hyvin nuorena, kun kuunteli lapsuuden­ystävänsä poliisi-isän tarinoita.

Viimeistään ammattikoulun aikana haave vahvistui, kun työelämään tutustumisen päivänä järjestyksen­valvojat esittelivät erilaisia voimankäyttö­tilanteita.

”Totta kai 16-vuotiaalle nuorelle miehelle se oli todella mielenkiintoista katsottavaa. Alassa houkutteli myös tietty kontrollin tunne: kun muut saman ikäiset heiluivat festareilla lonkero kädessä, itse olin järkkärinä jotenkin sen tilanteen yläpuolella”, Carlsson kuvaa.

”Tärkeää toki on, että kontrollin käyttäjällä on hyvät aikomukset eikä tämä luule olevansa muita parempi.”

CARLSSON epäilee omien kokemustensa pohjalta, että juuri nämä ominaisuudet eli voimankäyttö ja kontrolli ovat saaneet monet muutkin hakeutumaan turvallisuusalalle. Samalla ne voivat hänen mielestään myös olla juurisyitä alan ongelmiin.

Vallanhimo on alan rakenteellinen ongelma, hän väittää.

”Monesti nuoret portsarit saavat päähänsä ajatuksen, että voivat tehdä mitä tahansa. Osa kohtelee ihmisiä kuin roskaa ja osa on lähes innoissaan, jos pääsee vetämään jotakuta turpaan.”

Vastaavia tilanteita hän kertoo todistaneensa esimerkiksi helsinkiläisessä baarissa työskennellessään.

Carlsson sanoo, että hänelle on työtehtävissä tullut vaikutelma, että moni alalla oleva kokee tärkeäksi näyttää muille, että on kova tyyppi. Tämä saattaa hänen kokemansa mukaan vaikuttaa jopa asiakkaan oikeusturvaan.

Carlsson on kokenut, että moni haluaa kuulua joukkoon ja osoittaa, että muut pystyvät vaikean paikan tullen luottamaan siihen, ettei työkaveri kaihda voimakeinoja.

Carlsson haluaa haluaa puhua kokemastaan, koska toivoo, ettei hänen näkemänsä toistuisi. Carlsson muistuttaa, että vaikka hän on todistanut lukuisia alan ongelmakohtia, löytyy esimerkiksi Helsingistä myös paljon ammattitaitoisia järjestyksenvalvojia.

Ongelmat eivät siis ulotu kaikkialle ja jokaiseen työpaikkaan.

TURVALLISUUSALAN epäkohdat ja liiallinen voimankäyttö nousivat laajasti esiin vuodenvaihteessa, kun poliisi kertoi epäilevänsä kuutta Avarn Securityn järjestyksenvalvojaa laajasta pahoinpitelyvyyhdistä. Yritys vastaa Helsingin seudun asemien ja niiden ympäristöjen valvonnasta.

Lisäksi loppiaisviikonloppuna 35-vuotias nainen kuoli vartijoiden voimankäyttö­tilanteessa Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa. Poliisi on tutkinut asiaa kuoleman­tuottamuksena ja epäilee teosta neljää vartijaa. Vartijat ovat Securitaksen työntekijöitä.

Carlsson sanoo, ettei hän ollut lainkaan yllättynyt, kun edellä mainitut tapaukset tulivat tänä ja viime vuonna ilmi. Ison Omenan tapauksessa oli hänen mukaansa päivänselvää, että oli muita vaihtoehtoja ottaa nainen kiinni kuin pitää tätä maassa neljän vartijan voimin.

”Minua hävettää koko alan puolesta. Se kuva- ja videomateriaali, mitä olen sieltä nähnyt, on järkyttävää. Henkilökohtaisesti minulla oli vaikeuksia nukkua ensimmäisiä öitä tapauksen jälkeen”, Carlsson kertoo.

Myös poliisin voimankäytöstä väitellyt oikeustieteen tohtori Henri Rikander on kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon perusteella arvioinut, että naista on pidetty maassa tarpeettoman pitkään. Toisaalta turvallisuusalaan erikoistuneen tutkija Jyri Paasosen arvion mukaan vartijoiden voimakeinot näyttivät videolla hallituilta.

Yksittäisten järjestyksenvalvojien toiminnan lisäksi julkista keskustelua on käyty myös alan yritysten ja viranomaisten vastuista. HS on kertonut, että väkivaltarikostuomiot eivät ole estäneet järjestyksenvalvojia jatkamasta työssään.

YKSI syy turva-alan ongelmien taustalla voi Carlssonin mukaan olla se, että alalle hakeutuu usein nuoria ihmisiä, jotka eivät sovi sinne tai ovat siellä vääristä syistä. Hänen kokemansa mukaan osalta alalla työskentelevistä ei löydy tarpeellista paineensietokykyä. Se saattaa näkyä esimerkiksi tunteiden kuumentumisena asiakastilanteissa.

Siksi hänen mukaansa esimerkiksi vartijoiden koulutuksen keston pidentämisestä ei itsessään olisi mitään hyötyä. Vartijan peruskoulutus kestää 120 oppituntia, minkä lisäksi on 40 oppituntia kestävä järjestyksen­valvojan peruskurssi. Kumpaankaan ei ole soveltuvuuskokeita.

”Voimme tehdä kurssista vaikka viiden vuoden pituisen, mutta jos siihen ei ole mitään sisäänpääsy­kriteereitä, mitä hyötyä siitä on?” Carlsson kysyy.

Suomen kannattaisi hänen mukaansa ottaa mallia Ruotsista, jossa hän on ehtinyt työskennellä parin vuoden ajan. Siellä järjestyksen­valvojan kurssille päästäkseen on läpäistävä kirjallinen koe, kuntotesti ja poliisin pitämä haastattelu.

Ruotsissa järjestyksenvalvojan tulee olla vähintään 20-vuotias, kun Suomessa alaikäraja on 18 vuotta.

”Toisaalta täytyy muistaa, että meillä on kova työvoimapula, eli ehkä sisäänpääsy­kriteerejä voisi soveltaa alueellisesti. Esimerkiksi pääkaupunki­seudulla tulee keskimäärin eteen paljon enemmän haastavia tilanteita kuin muualla Suomessa”, Carlsson pohtii.

ALAN epäkohdista huolimatta Carlsson kannustaa kiinnostuneita kokeilemaan sitä rohkeasti. Työ on hänen mukaansa monipuolista ja kiinnostavaa ja siinä pääsee aidosti auttamaan ihmisiä sekä näkemään eri elämänvaiheita.

Yleensä järjestyksenvalvoja kävelee kohti niitä tilanteita, joita muut haluavat päästä pakoon. Näin ollen ala kasvattaa myös luonnetta.

”Uskallan nykyään ilmaista itseäni rohkeammin kuin muut ikäiseni. En hermostu isonkaan yritysjohtajan edessä, koska loppujen lopuksi hänkin voi olla asiakkaanani kahdelta yöllä ympärikännissä”, Carlsson kuvaa.

Järjestyksenvalvojana hän on nähnyt paljon erilaisia tapahtumia ja festivaaleja, minkä kautta on herännyt kiinnostus olla itse mukana tuottamassa niitä. Nykyään Carlsson opiskelee kulttuurituotantoa ammattikorkea­koulu Arcadassa, ja tavoitteena on rakentaa oma tapahtuma­tuotannon yritys.

Hän haluaa muistuttaa kaikkia turvallisuusalalle hakeutuvia, että jokaisen työpäivän jälkeen tulisi pystyä menemään nukkumaan niin, että tietää tehneensä oikein.

”Mielestäni vartijan tärkeimmät työvälineet ovat puhetaito ja hyvä asenne.”
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art ... 68022.html

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Yllä oleva artikkeli on osin hyvä.

Todellisuus: elämme markkinataloudessa. Jos yrittäjä ei pysty rakentamaan yritystä, joka toimii Suomen lainsäädännön mukaisesti ei sellaisella yrityksellä ole oikeutta olemassaoloon. Sama tilanne kuin jos vaikka jonkun firman roskakuskit dumppaisivat lastinsa laittomasti luontoon.

Ei ole ulkopuolisten ongelma kuunnella ulinaa kuinka suuryritys ei syystä, tai toisesta taas kerran pysty lakeja noudattamaan.

Mikäli kyky johtaa puuttuu niin tumpiotampiot yritysjohdoissa myös voivat vapaasti lähteä. Kukaan ei kaipaa.

Näissä pitäisi olla hyvin tarkkana, koska suuryritysjohtajat eivät todellakaan ole mitään ihmisten kavereita. Ja heillä on ihan muut motiivit tekemiseen, kuin hyväntahtoisuus.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Se että Suomi sietää suuryritysjohtajien äärimmäisiä perselyitä niin äärimmäisen antaumuksella ok yksi maamme suurimmista epäkohdista. Ei ne työt lopu kuin läskipäiltä johtoportaassa, jos porsasmallin suuryritykset loppuu.

Kummasti kiinnostaa pienempiä toimijoita markkina, kun mennään romahduksessa hetkeksi myyjän markkinaan.

Vastaa Viestiin