Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7196
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi viime yönä helsinkiläisessä ravintolassa. Hän työskentelee nyt poliisina.

Packalénin mukaan hän oli viettämässä iltaa ravintola Teatterin vip-tiloissa, kun yksi tai useampi ihminen löi häntä.
– Minulla meni taju saman tien. Silminnäkijöiden mukaan minua oli vielä potkittu, kun olin maassa, Packalén sanoo.
– Itse en lyönyt, enkä edes ehtinyt tajuta, että minua lyödään. Lyöjiä oli todennäköisesti useampi, näin olen kuullut.
Poliisit tulivat Packalénin mukaan paikalle, ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Tänään iltapäivällä hän oli jo päässyt kotiin.
– Minulla on noin viiden sentin haava päässä ja tikkejä. Leukaan ja silmäkulmaan tuli myös osumaa, Packalén sanoo.

Poliisi tutkii Packalénin mukaan tapausta. Hän itse ei osaa sanoa, otettiinko epäiltyjä tekijöitä kiinni heti tapahtumapaikalla.
Helsingin poliisin johtokeskuksesta vahvistetaan, että poliisi on saanut ilmoituksen pahoinpitelystä sunnuntaina aamuyöstä ravintola Teatterista. Poliisi oli käynyt paikalla ja tapauksesta kirjattiin rikosilmoitus. Poliisi ei tässä vaiheessa voi kertoa enempää yksityiskohtia, eikä esimerkiksi vahvista pahoinpitelyn uhrin nimeä, johtokeskuksesta kerrottiin.

Packalén uskoo tapauksen liittyvän siihen, että hän on poliisi
Packalén uskoo tietävänsä häntä lyöneen henkilön, mutta ei kuitenkaan tajun menettämisen takia ole aivan varma, kuka häntä löi. Tapahtumapaikalla olleessa seurueessa oli Packalénin mukaan häntä aikaisemmin lyönyt henkilö.
– Jonkin aikaa sitten Helsingin yöelämässä oli vastaavanlainen tilanne, jossa tämä luultavasti sama kyseinen henkilö sanoi minulle, että vitun kyttä ja löi.
Isku ei kuitenkaan tuollon osunut Packalénin mukaan kunnolla. Hän ei kertomansa mukaan tunne kyseistä henkilöä eikä tiedä, mistä mahdollinen vihamielisyys johtuu.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/per ... gs.1022n9e

sonniman
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 7:02 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja sonniman »

Tämäkin äijä aina notkumassa Teatterin Vipissä. Mutta mitä kriminaaleja Vippiin on pesiytynyt? Senhän piti olla tasokas paikka.

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Poliisin tehtävä on suojella muita. Miten sellainen voi toimia poliisina joka ei kykene puolustamaan edes itseään?
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 881
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Karhere »

Kummisetä kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 7:41 pm
Poliisin tehtävä on suojella muita. Miten sellainen voi toimia poliisina joka ei kykene puolustamaan edes itseään?
Kukaan ei pysty olemaan varuillaan ja suojelemaan itseään koko ajan, sekä varautumaan yllättävään hyökkäykdeen ihmisiä ne poliisitkin ovat. Tympäisee tuollainen jatkuva pahoinpitelyjen ja raiskausten uhrien syyllistäminen.

Peni
Neuvoja-Jack
Viestit: 572
Liittynyt: La Joulu 17, 2022 2:49 am

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Peni »

sonniman kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 7:40 pm
Tämäkin äijä aina notkumassa Teatterin Vipissä. Mutta mitä kriminaaleja Vippiin on pesiytynyt? Senhän piti olla tasokas paikka.
Kuule,rikollisia on joka paikassa,siellä missä on isommat rahat,siellä on vaarallisimmat ja suurimmat rikolliset. Ja onko joku baari mahtava ja turvallinen mesta missä ei ole konnia? :D Suomessa vieläpä. LOL

Vipissä istuu vittu Mike Soldierkin. Ja sinä et usko että siellä on kriminaaleja? Mikeki oli siellä poliisi porukassa tosiaan..Ja miten Sillä oli Teatterin VIP kortti kun se hakemus käydään kolmen henkilön kans läpi...No mietippä kuule sitä oikeen kovasti,niin ehkäpä tajuat miksei sitä jätetty tunnetulle rikolliselle antamatta..Tai monelle muulle.Mikehän on vaan tyhmä torpeedo ja kiristäjä.Siellä on oikeita,todella kovan luokan rikollisiaki tiskit vinona.
Somalit on neekereitten mustalaisia.

sonniman
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 7:02 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja sonniman »

Peni kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 7:58 pm
sonniman kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 7:40 pm
Tämäkin äijä aina notkumassa Teatterin Vipissä. Mutta mitä kriminaaleja Vippiin on pesiytynyt? Senhän piti olla tasokas paikka.
Kuule,rikollisia on joka paikassa,siellä missä on isommat rahat,siellä on vaarallisimmat ja suurimmat rikolliset. Ja onko joku baari mahtava ja turvallinen mesta missä ei ole konnia? :D Suomessa vieläpä. LOL

Vipissä istuu vittu Mike Soldierkin. Ja sinä et usko että siellä on kriminaaleja? Mikeki oli siellä poliisi porukassa tosiaan..Ja miten Sillä oli Teatterin VIP kortti kun se hakemus käydään kolmen henkilön kans läpi...No mietippä kuule sitä oikeen kovasti,niin ehkäpä tajuat miksei sitä jätetty tunnetulle rikolliselle antamatta..Tai monelle muulle.Mikehän on vaan tyhmä torpeedo ja kiristäjä.Siellä on oikeita,todella kovan luokan rikollisiaki tiskit vinona.
No sen tajuan että valkokauluskonnia kyllä. Mutta että kaikkien luusereisen luuseri Iisberin Mertsikin?

Collie
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Collie »

Karhere kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 7:53 pm
Kummisetä kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 7:41 pm
Poliisin tehtävä on suojella muita. Miten sellainen voi toimia poliisina joka ei kykene puolustamaan edes itseään?
Kukaan ei pysty olemaan varuillaan ja suojelemaan itseään koko ajan, sekä varautumaan yllättävään hyökkäykdeen ihmisiä ne poliisitkin ovat. Tympäisee tuollainen jatkuva pahoinpitelyjen ja raiskausten uhrien syyllistäminen.
Uutisen mukaan kuulostaa että olisi jollain astalolla lyöty jos on 'viiden sentin tikkejä vaatinut haava' tullut päähän. Eihän tuollaiseen voi kukaan varautua jos joku lyö raukkamaisesti takaapäin ja ilmeisesti suuremmalla porukalla tässä tapauksessa. Jokainen uutisia paljon seurannut tietää minkä suunnan porukka tällaista harrastaa. Uutisen mukaan työskentelee nykyään poliisina eli tässä on hyökätty virkavaltaa vastaan.
Knobster kirjoitti:
Ke Joulu 27, 2023 12:31 am
Paskon jatkuvasti pihalleni kun en vain osaa tehdä sitä muuten. Jostain syystä pihallani on ollut paskaa vuodesta 2007. Sen määrä on myös jotenkin lisääntynyt.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7196
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Uutisen mukaan työskentelee nykyään poliisina eli tässä on hyökätty virkavaltaa vastaan.
Joo, mutta ilmeisesti vapaalla, eikä viran toimituksessa tapahtuman aikaan.

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2433
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 10:49 pm
Uutisen mukaan työskentelee nykyään poliisina eli tässä on hyökätty virkavaltaa vastaan.
Joo, mutta ilmeisesti vapaalla, eikä viran toimituksessa tapahtuman aikaan.
Jos hyökkäyksen syynä on millään tavalla kyseisen henkilön ammatti poliisina, niin silloin on hyökätty virkavaltaa vastaan. Samoin poliisit ovat poliiseja myös virka-ajan ulkopuolellakin, minkä vuoksi siitä saattaa aiheutua heille myös erilaisia velvoitteita, mutta ei siitä sen enempää.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Kosto
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Marras 09, 2022 11:35 am

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Kosto »

Kalle-Ville kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 11:23 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 10:49 pm
Uutisen mukaan työskentelee nykyään poliisina eli tässä on hyökätty virkavaltaa vastaan.
Joo, mutta ilmeisesti vapaalla, eikä viran toimituksessa tapahtuman aikaan.
Jos hyökkäyksen syynä on millään tavalla kyseisen henkilön ammatti poliisina, niin silloin on hyökätty virkavaltaa vastaan. Samoin poliisit ovat poliiseja myös virka-ajan ulkopuolellakin, minkä vuoksi siitä saattaa aiheutua heille myös erilaisia velvoitteita, mutta ei siitä sen enempää.
Voisiko joku tietäjä tarkentaa/päivittää tietoni tälle päivälle seuraako tästä hankaluuksia tekijälle, eli väkivaltaa poliisin puolelta? Ennen vanhaa oli sääntö että poliisin ei kosketa koska jos tekee jotain ne kyllä mätkivät viimeistään kopissa jos on kollegaan kajottu, jokanen konna kyllä tiesi tämän ja harmaan alueen liikkuja.

Tietoni perustuu 90-lukuun, en tiedä millaista on nykyään kun en seurustele rosvojen kanssa. Saattaahan se olla että meininki on nykyään suvaitsevaa ja tämäkin pitely annetaan "anteeksi" tekijälle, ei yhteisöllisyyttä poliisin puolella.

Collie
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Collie »

Kalle-Ville kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 11:23 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Su Kesä 04, 2023 10:49 pm
Uutisen mukaan työskentelee nykyään poliisina eli tässä on hyökätty virkavaltaa vastaan.
Joo, mutta ilmeisesti vapaalla, eikä viran toimituksessa tapahtuman aikaan.
Jos hyökkäyksen syynä on millään tavalla kyseisen henkilön ammatti poliisina, niin silloin on hyökätty virkavaltaa vastaan. Samoin poliisit ovat poliiseja myös virka-ajan ulkopuolellakin, minkä vuoksi siitä saattaa aiheutua heille myös erilaisia velvoitteita, mutta ei siitä sen enempää.
Uutisessa mainittiin että olisi hyökätty kimppuun jo aiemmin juuri sen takia että on poliisi. Puoluetaustalla voi olla myös merkitystä.
Knobster kirjoitti:
Ke Joulu 27, 2023 12:31 am
Paskon jatkuvasti pihalleni kun en vain osaa tehdä sitä muuten. Jostain syystä pihallani on ollut paskaa vuodesta 2007. Sen määrä on myös jotenkin lisääntynyt.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Perussuomalaisten ex-kansanedustaja Tom Packalén kertoo joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Poliisi epäilee yhtä ex-kansan­edustaja Tom Packalénin kesä­kuisesta pahoin­pitelystä

POLIISI epäilee yhtä ihmistä törkeästä pahoinpitelystä tapauksessa, jossa perussuomalaisten entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin kesäkuun alussa helsinkiläisessä ravintolassa.

Asiasta STT:lle kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Latvala Itä-Uudenmaan poliisista.

”Asiassa on suoritettu kuulusteluja mutta esitutkinta on edelleen kesken ja tässä vaiheessa en kommentoi epäillyn taustaa, motiivia tai muita esitutkintaan liittyviä seikkoja”, Latvala kertoi STT:lle sähköpostitse.

Törkeästä pahoinpitelystä on rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Asiaa tutkii Helsingin poliisin sijaan Itä-Uudenmaan poliisi, sillä Packalén työskentelee Helsingin poliisissa.

PACKALÉN kertoi joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Helsingissä ravintola Teatterissa. Packalénin mukaan hän oli viettämässä iltaa ravintolan vip-tiloissa, kun yksi tai useampi ihminen löi häntä.

”Minulla meni taju saman tien. Silminnäkijöiden mukaan minua oli vielä potkittu, kun olin maassa”, Packalén sanoi pahoinpitelyn jälkeisenä päivänä STT:lle.

Poliisit tulivat Packalénin mukaan paikalle, ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.

”Minulla on noin viiden sentin haava päässä ja tikkejä. Leukaan ja silmäkulmaan tuli myös osumaa”, Packalén sanoi tuolloin.

KESÄKUUN alussa Packalén kertoi, että uskoo tietävänsä häntä lyöneen ihmisen, mutta ei kuitenkaan tajun menettämisen takia ole aivan varma, kuka häntä löi. Tapahtumapaikalla olleessa seurueessa oli Packalénin mukaan häntä aikaisemmin lyönyt ihminen.

”Jonkin aikaa sitten Helsingin yöelämässä oli vastaavanlainen tilanne, jossa tämä luultavasti sama kyseinen henkilö sanoi minulle, että ’vitun kyttä’ ja löi.”

Isku ei kuitenkaan tuolloin osunut Packalénin mukaan kunnolla. Hän ei kertomansa mukaan tunne kyseistä ihmistä eikä tiedä, mistä mahdollinen vihamielisyys johtuu.

Packalén kertoi uskovansa tapauksen liittyvän siihen, että hän työskentelee poliisina eikä niinkään hänen poliittiseen uraansa.

Packalén toimi perussuomalaisten kansanedustajana vuodesta 2011 alkaen, mutta putosi eduskunnasta viime eduskuntavaaleissa. Tällä hetkellä Packalén työskentelee komisariona ja tutkinnanjohtajana Helsingin rikospoliisissa sekä toimii Helsingin kaupunginvaltuutettuna.
Helsingin Sanomat
3.8.2023 12:41
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin