Kuolonkolari Ori­mattilan Artjärvellä 2021 - syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7475
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Kuolonkolari Ori­mattilan Artjärvellä 2021 - syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeudessa palattiin viime viikolla kuolinonnettomuuteen, joka tapahtui Orimattilassa kesäkuussa 2021.
Onnettomuudessa menehtyi 85-vuotias mies.
Syytetyn penkille tapahtuneesta joutui mies, joka oli tapahtumien aikaan vain 19-vuotias.
Syyttäjä vaatii hänelle 3–4 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Syyttäjän mukaan kovaa ylinopeutta ajanut nuorukainen aiheutti huolimattomalla liikennekäyttäytymisellään uhrin kuoleman. Syytetty kiistää syyttäjän syytteet ja tämän vaateet.

KUOLINONNETTOMUUS tapahtui Orimattilan Kimonkyläntiellä 20.6.2021.
Syyttäjän mukaan nuorukainen ajoi kitkarenkailla ja vuonna 1984 käyttöön otetulla henkilöautolla peräti 137 km/h:n vauhtia. Nopeusrajoitus alueella oli 80 km/h.
Samaan aikaan sivutieltä päätielle pyrki 85-vuotias mies, mutta kovasta jarrutuksesta huolimatta nuorukainen törmäsi hänen autonsa kylkeen.

SYYTTÄJÄN mukaan nuorukaisen nopeus törmäyshetkellä oli noin 81–82 kilometriä tunnissa.
Molemmat autot vaurioituivat törmäyksessä pahoin, ilmenee myös onnettomuuspaikalta otetuista kuvista. Vanhus kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihinsa onnettomuuspaikalle.

NUORUKAINEN katsoo kuitenkin, että vanhuksella oli tilanteessa väistämisvelvollisuus, jonka tämä laiminlöi. Nuorukaisen mukaan vanhus ajoi pikkutieltä maantielle varmistamatta, että reitti on vapaa ja turvallinen.
– Lievästä ylinopeudesta huolimatta hän ei ole toiminut huolimattomasti, eikä näin ollen ole aiheuttanut asianomistajan kuolemaa, nuorukaisen oikeudelle toimittamassa kirjallisessa vastauksessa todetaan.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antaa asiassa tuomion 21. kesäkuuta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009633598.html

Otsikko päivitetty
-NILS-
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17099
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ori­mattilassa 2021 tapahtunut kuolonkolari oikeudessa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Onnettomuus tapahtui entisen Artjärven kunnan alueella:

Karttapohja googlemaps.
Karttapohja googlemaps.
Artjärvi_onnettomuuspaikka.jpg (38.88 KiB) Katsottu 2345 kertaa
Nuorukaisen Volvo oli jollain tapaa ehkä huumorimielessä rakenneltu auto - esim. Ruotsin lippu katon sisäverhoukseen maalattuna ja mattamustaa ulkokuorta. Kitkarenkaat kesäkelillä - ihan helvetin huonot.
- Sellainen "hassutteluauto", joita klopit tekevät.

Tällä(kin) kertaa kävi ikävästi kun unohtui nopeusrajoitusten mukaan ajaminen. Vanhus oletti, että hän ehtii Peugeotillaan ylittää tien tai kääntyä - ja olisi ehtinytkin - mutta välipitämättömästi kanssaliikkujien turvallisuuteen suhtautunut nuorukainen katsoi tien kuuluvan yksin itselleen.

Puolustus vääntää jutun kuolonuhrin korkeaan ikään ja sen tuomaan havainnointikyvyn heikkenemiseen. Saattavat jopa syyllistää uhria, että mitäs läksit.
- Tämä viimeksi mainittu brutaali mietelmä tulee vuodelta 1975, jolloin sosiaali- ja terveysministeri Pentti Pekkarinen (kepuli) kuoli auto-onnettomuudessa, niin jopas tuli vastapuolen kuljettajalle syytöksiä; "mikset käyttänyt toista reittiä?", "mikset jäänyt kotiin?". Syyllinen oli kuitenkin ministeri epäonnistuneen ohitustilanteen seurauksena.

Mutta mutta... Artjärven kolariin:

Alussa poliisi tutki tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena, mutta kuten IS:n uutinen (edellinen viesti) kertoo, niin syyte luetaan kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuvat puhukoot puolestaan:

Kuvateksti IS.
Kuvateksti IS.
Artjärvi_kuvakooste.jpg (115.33 KiB) Katsottu 2345 kertaa
Kuvateksti IS.
Kuvateksti IS.
Artjärvi_Volovo.jpg (108.06 KiB) Katsottu 2345 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
ira
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Pe Heinä 09, 2021 5:45 pm

Re: Ori­mattilassa 2021 tapahtunut kuolonkolari oikeudessa

Viesti Kirjoittaja ira »

Toivottavasti myös tuomitaan kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pappa oli joo väistämisvelvollinen, mutta kun toinen tulee reipasta ylinopeutta...
Vissiin näille jonnejen kaahailuille ei pystytä tekemään yhtään mitään, kun eivät mitenkään harvinaisia tämmöiset uutiset ole.
Facing the truth I can no longer deny: alone, as ever.
Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1567
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Ori­mattilassa 2021 tapahtunut kuolonkolari oikeudessa

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Nuorilla tuntuu olevan tuo asenne että mä tuun päätietä ja muut väistäkööt,oli sitten nopeutta kuinka paljon tahansa.
Avatar
Haista Kaavittu
Sofia Karppi
Viestit: 412
Liittynyt: To Helmi 16, 2023 8:22 am

Re: Ori­mattilassa 2021 tapahtunut kuolonkolari oikeudessa

Viesti Kirjoittaja Haista Kaavittu »

https://maps.app.goo.gl/6ivFEvsg5J2X5rQ49

Melkeen dl oli kohdilla mutta tullut ilmeisesti tuosta mökkirannan sohvalta pappa köllöttelemästä.
Onkohan vanhuksen tuttuja transportterilla tuolla taustalla?
Kuva

Ei kyllä ole volvolle käyny juuri mitää. Lippukin kiinni katossa ja moottorikin taitaa olla konetilassa.

Kuva
Kuva

Kuva

Mielenkiintoisia jarrutusjälkiä.
Tämä paikka on täynnä idiootteja!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17099
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kuolonkolari Ori­mattilan Artjärvellä 2021 - syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Orimattilan kuolonkolarin syyte hylättiin – iäkäs mies kääntyi pikkutieltä ylinopeutta ajaneen auton eteen

Oikeus katsoi, että nuoren miehen ajosuunnasta paistanut aurinko todennäköisesti vaikutti onnettomuuteen.

Orimattilalaisen 21-vuotiaan miehen syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin. Hän törmäsi autollaan iäkkään miehen auton kylkeen Orimattilan Artjärvellä. Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi keskiviikkona tuomion onnettomuudesta kesäkuussa 2021.
...
Enemmän maksumuurin tuolla puolen: ess.fi
22.6.2023 6:30
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
ira
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Pe Heinä 09, 2021 5:45 pm

Re: Kuolonkolari Ori­mattilan Artjärvellä 2021 - syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin

Viesti Kirjoittaja ira »

Doctor Lecter kirjoitti: Su Kesä 25, 2023 1:37 pm
Orimattilan kuolonkolarin syyte hylättiin – iäkäs mies kääntyi pikkutieltä ylinopeutta ajaneen auton eteen

Oikeus katsoi, että nuoren miehen ajosuunnasta paistanut aurinko todennäköisesti vaikutti onnettomuuteen.

Orimattilalaisen 21-vuotiaan miehen syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin. Hän törmäsi autollaan iäkkään miehen auton kylkeen Orimattilan Artjärvellä. Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi keskiviikkona tuomion onnettomuudesta kesäkuussa 2021.
...
Ebnemmän maksumuurin tuolla puolen: ess.fi
22.6.2023 6:30
Huoh :roll: Jonne ajaa 50+ km/h ylinopeutta ja ulkopuolinen kuoli, niin "hyi sinua ja menetkös nyt siitä"...? Toivottavasti tuntee edes piston sydämessään.
Facing the truth I can no longer deny: alone, as ever.
Vastaa Viestiin