PuujalKavidzi kirjoitti: ↑Su Maalis 17, 2024 9:14 am
MerkkaR1 kirjoitti: ↑Su Maalis 17, 2024 8:19 am
Hänen videonsa ja kirjoittamansa manifestin jälkeen musta tuntuu, että kyse on nimenomaan katkeroituminen ja viha yhteiskuntaa tai ihmisiä vastaan. Tietyllä tapaa voin samaistua hänen tilanteeseensa ja ajatuksiinsa. Kerron nyt pienen tarinan omasta historiastani, ajalta kun oelkäsin että flippaisin pahemmin:
Kevät 2020, korona-ajan alku. Hallitus määrännyt ensimmäiset sulkutoimet koronan leviämisen rajoittamiseksi. Olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle työn perässä, en tuntenut paikkakunnalta ketään entuudestaan. Minulla oli tulevalle keväälle ja kesälle suuria suunitelmia, tekisin hyvät rahat ja aloittaisin uusia harrastuksia, tutustuisin paikallisiin, hakisin ehkä opiskelupaikkaa yms.
Sitten tuli kaikki sulut ja yhtäkkiä jäin työttömäksi alalla, joka kärsi todella paljon sulkutiloista. Olin työttömänä useamman kuukauden, ja menetin sinä aikana suurimman osan säästöistäni. En pystynyt aloittamaan uutta harrastusta, koska harrastukset joissa olisin halunnut käydä olivat seis rajoituksien takia. Olin yksin pienessä kaksiossani ja ulos poistuin vain kaupassa käydessä. Tunsin olevani todella yksinäinen.
Yksinäisyyteen latasin facebookin ja aloin seurata il:n, is:n jne keskusteluja mm: koronaan ja rajoituksiin liittyen.
Siellä sitten aina välillä joku kertoi rajoituksien vaikutuksista nuorten henkiseen terveyteen, jota seurasi se että vanhemmat ihmiset tulivat haukkumaan ja vähättelemään nuorille suluista tulleita ongelmia. Nämä johtivat siihen, että aloin ahdistua yhä enemmän ja samalla tuntemaan vihaa yhteiskuntaa kohtaan. Minusta tuntui, että yhteiskunta yrittää tarkoituksella syrjäyttää minut ja ajaa minut hulluksi.
Tilanne meni lopulta niin pitkälle, että eräänä iltana itkin koko illan pahaa oloani ja sitä miksi yhteiskunta tekee minulle näin. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa itsessäni jotain todella pelottavaa, halun kostaa yhteiskunnalle minulle aiheuttamastani tilasta.
No pelästyin tietysti tätä tilannetta, ja otin yhteyttä psykologiin, jolle tosin pääsin vasta paljon tilanteen raukeamisen jälkeen.
Syksyllä pääsin vihdoin takaisin töihin, löysin uusia ystäviä ja nykyään olen jo isäkin. Tunnen olevani mielestäni elämäni parhaassa kunnossa tällä hetkellä.
Silloin tilanne oli toinen, ja jos kaikki koronasulut olisivat jatkuneen yhä tähän päivään, tilanne voisi olla toinen. En aikoinaan ikinä tosissaan ajatellut mitään joukkomurhaa yms. Mutta tunnen itseni ja tiedän että ennemmin kuin olisin tehnyt itselleni mitään, olisin kostanut yhteiskunnalle jotenkin.
Tuosta Evitan manifestista tulee vain todella paljon samanlainen fiilis mitä itsekkin aikoinaan koin. Tunnen hänellä olleen suuri pettymys siihen mitä yhteiskunta oikeasti on ja halun kostaa siitä mitä se on hänelle tehnyt. En hyväksy sitä, mutta oman kokemukseni kautta pystyn samaistumaan siihen mitä hän mahdollisesti on voinut tuntea. Petetyksi tuleminen on todella vahva tunne.
Ahdistus ja epätoivo ovat hyvin ymmärrettäviä tuollaisissa tilanteissa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, mikä ajatuksenkulku on siinä, että lähdettäisiin jonkinlaiselle kostoreissulle yhteiskuntaa vastaan. Ikään kuin yhteiskunta olisi jotenkin henkilökohtaisesti halunnut kenellekään aiheuttaa harmia. Mitä sillä on tarkoitus saavuttaa? Onko väkivallalla milloinkaan modernissa yhteiskunnassa saavutettu toivottuja muutoksia? Ja miksi pitää suunnata tämä viha ja kosto sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole mitään tekemistä yhteiskunnan vallitsevien sääntöjen ja lakien kanssa? Lopputuloshan on se, että tuossa saa aikaan itselleen vain harmia, kun jää kiinni ja päätyy vankilaan. Ja jos on tarkoitus saada äänensä kuuluviin yhteiskunnan epäkohdista, niin tällainen silmitön väkivalta ei aiheuta suurimmassa osassa mitään muuta kuin pelon ja inhon kaltaisia tuntemuksia sekä hulluksi leimaamista, eikä varmastikaan ymmärrystä omalle aatteelleen. Jos on niin syvällä ahdistuksessaan ja vihassaan, että ei halua täällä elää, eikä kykene tai halua apua hakea, niin olisi tehokkaampiakin keinoja saada äänensä kuuluviin ilman, että asettaa sivulliset vaaraan (esim. jokin näyttävä itsemurha samanlaisilla manifesteilla ja videoviesteillä höystettynä).
K-viruksen aikaan ja jälkeen on tapahtunut merkittävä muutos nuorten mielenterveydessä mun mielestä. Näen, että kaiken normaalin poisvieminen, eristys ja tietynlainen valvonta romahdutti monet ja kun asialle haettiin epätoivossa selitystä ja ratkaisua, oli moni alttiimpi esimerkiksi kritiikille tai suoranaisella salaliittoteorioille. Ja nythän tiedämme, että kaikki ei ollut ihan niin kuin virallisesti sanottiin (ei mennä siihen nyt, jooko), mutta aikuisina ihmisinä ymmärrämme, että nämä virheet johtui parhaimmillaan tietämättömyydestä ja pelosta ja pahimmillaan (lääketehtaiden) ahneudesta. Kuitenkin ihminen, joka joko ikänsä puolesta ei ole vielä ajatukseltaan kypsynyt tai jostain muusta syystä on taipuvainen mustavalkoiseen ajatteluun, saattaa yhdestä sinänsä todesta ”vastakkaisesta teoriasta” (maskit ei suojanneetkaan k:lta tehokkaasti) luisua siihen, että mikään meille sanottu ei olekaan totta ja 5G-pöntöt levittää k-virusta. Ja on luonnollinen ajatuskulku ikään kuin alkaa epäillä kaikkea kun epäilyksen siemen johonkin on kylvetty.
Tämä voi johtaa tietenkin vihaan koko valtiota vastaan, koska enää ei tiedä kuka on todellinen vihollinen. Ehkä alkaa epäillä, että kaikki muut ovat tässä juonessa (klassinen paranoia).
K-viruksen jälkeen tuli Ukrainan sota, sitten kustannuskriisi ja nyt Gazan sota. Jos olisin parikymppinen tämän kaiken keskellä - kehitysvaiheessa jolloin kuuluukin kyseenalaistaa kaikki mitä olen oppinut - voisin olla aika hiton sekaisin ja erittäin vihainen ja pettynyt hallituksiin kaikkialla. Kun tähän lisätään uskonnollisia hurmospiirteitä saava ilmastohysterian lietsonta, ei ihme, että nuori ihminen luulee koko maailman loppuvan huomenna ja että mitään ei ole tehtävissä eikä millään ole väliä.
Ja niin, eihän sovi unohtaa ihanaa terveydenhuoltomme tilaa! Käsi ylös kuka ei ole nähnyt otsikoita siitä miten vaikeaa mt-hoitoihin on päästä?! Tähän Evitaan liitetty Miki Liukkonen oli - huom oli - elävä esimerkki tästä. Mitä läheltä olen joidenkin kamppailua seurannut niin tässä on tasan kaksi suuntausta nykyään: lääkkeitä vaan (Ketipinor on nykyään ihmelääke kaikkeen - ja linkitetty moniin aggressiivisiin tapauksiin) tai sitten lääkäri pesee kätensä kaikesta diagnosoinnista ja kokonaisvaltaisesta hoidosta antamalla lähetteen terapiaan ja terapeutti taas ei voi diagnosoida eikä antaa lääkkeitä eli jos hänen vastaanotollaan on selkeästi harhainen, aggressiivinen jne potilas, ainoa vaihtoehto on M3-lähetteen teko ja silloinkin usein niin, että ”menethän itse sinne päivystykseen odottamaan”
Olen Evitan kirjoituksen kanssa todella monesta asiasta samaa mieltä - mutta hänen ratkaisuajatustaan en ymmärrä. Ymmärrän kuitenkin sen ajatuskulun miten tällaiseen epätoivon tilaan voi päätyä. Siihen, että se eskaloituu tällaiseksi toiminnan ajatteluksi, vaaditaan kuitenkin todennäköisesti jotain todella traumaattisia henkilökohtaisia asioita sekä luultavasti myös psyykkinen alttius sairastua.
"
