Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Nice shirt kirjoitti:
Ke Tammi 26, 2022 3:33 pm

Sinun on tehtävä oma podcast?
Itse asiassa keväällä 2015 tuli tehtyä yhden rohkean toimittajan ja yhden toisen murhainfolaisen kanssa useampi lyhyt videopätkä Youtubeen, joissa käytiin keskustelua Ulvilan murhatapahtumaan liittyvistä asioista. Muistaakseni videopätkät keräsivät ihan hyvin katsojiakin, mutta enää niitä ei netistä löydy. Ne otettiin yhteisymmärryksessä julkisesta esityksestä pois, ettei toimittajan työskentelymahdollisuudet olisi niiden johdosta kärsineet.

Minusta on todella murheellista, että monien ammattitaitoisten ihmisten työuriin on ollut negatiivista vaikutusta sillä, että he ovat halunneet puolustaa syyttömäksi Ulvilan murhaan todettua erittäin kaltoinkohdeltua naista. Kiitos kuitenkin kaikille heille, jotka ovat laittaneet itsensä likoon saadakseen oikean Ulvilan murhaajan vastaamaan teoistaan!
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2410
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Tammi 26, 2022 9:04 pm

Ikävää, että pätkät ovat netistä poistuneet.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Ke Tammi 26, 2022 9:24 pm

Olisi oikeastaan kiva, jos pääsisi vielä joskus kyseiset videopätkät näkemään. Niitä oli mielenkiintoista tehdä. En tiedä, millaisia ajatuksia itsellä noista videopätkistä heräisi nykypäivänä. En enää muista, onko niistä videoista käyty sen enempää keskustelua täällä murhainfossa ja millaista palautetta niistä aikoinaan saatiin.

To Tammi 27, 2022 12:35 am

Aikaa kun menee niin kaikki katoaa jonnekin bittiavaruuteen. Esim. monet tuon hätäpuhelun linkeistä ovat kadonneet eri sivuilta. Toki sitä kyllä vielä saa.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista

Viesti Kirjoittaja MEG »

https://www.youtube.com/watch?v=5oc96GW4GtI
Ehkäpä Jukka oli tarrautunut niin liki surmaajaan ettei tämä pystynyt heiluttamaan astaloaan joten käytti veistään.
Hovi tuomiosta ; "pistohaavat ovat vaurioittaneet keuhkoja ja keuhkot ovat olleet molemmin puolin kasassa" . Joten häkenauhaan tarttuneet valitus ja avunpyyntö äänet on annettu ennen syviä puukotuksia. Olisiko Auer siis lähtiessään puhelimesta varmistamaan Jukan kuolemaa ,ensin puukottanut syvät haavat, sitten pudottanut veitsen ja astalolla varmistanut kuoleman. Häkeen ilmoitus "minuakin on puukotettu" ei pitäisi paikkaansa, Hänhän voisi tehdä itsepuukotuksen vasta astaloinnin jälkeen verettömään punaiseen paitaan jonka olisi ottanut pyykkikorista tai vastaavasta.

Avatar
Päämiäs
Neuvoja-Jack
Viestit: 525
Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
Viesti:

Suplan Ulvila-aiheisia podcast Heikelä Korporaatio Rock

Viesti Kirjoittaja Päämiäs »

Suplasta löytyy 18 Ulvila podia lähinnä radion Korporaatio-ohjelmia vuosien varrella. Kuuntele 1,5x nopeudella.
Viimeisin 15v muistelu, jossa viimeinen 5min Ulvila jota EI mitään kuunneltavaa. Heikelän mukaan jakaa 3 ryhmään: Ei enää mitään Auerista, Kuka muukaan voi olla syyllinen ja vähemmistössä kiivaat puolustajat, jotka lähettäneet paljon materiaalia. Stadissa jonkin muun tilaisuuden jälkeen puolustaja haukkui perusteellisesti Heikelän Auerin leimaamisesta vuosien ajan. Hän haluaisi yhteyden haukkujaan, jonka nimeä ei enää muista.
Puolustautuu sillä, että haastattelivat Auerinkin radiossa 2016, mistä paljon palautetta molempiin suuntiin, ja mihin vain Kioskiohjelma lisäksi suostui. Toistaa pariin kertaan, että Auer istui seri-tuomion.

https://www.supla.fi/grid/337?search_te ... a&offset=0

Korporaatio 1.12.2021 – Voivoi, näin se on kuukausi taas vaihtunut! 51 min
Tekstin perusteella voi tunnistaa rikollisen – poliisiviestinnän lehtori paljastaa mahdolliset tunnusmerkit
25 min - 30.10.2019
Historianurkka 7.2.2018 - Kun Ulvila perustettiin 5 min
Ulvilaan 3 min - 8.12.2017
Pekka Lehto ristiretkellä oikeusvaltion puolesta – kansalaiset tuntevat suojattomuutta
30 min - 30.8.2017
Robottien ääniä – miksi robotisaatio on taas kuuma puheenaihe?
37 min - 9.9.2016
Hovimuusikko Ilkka ja Ulvila 8.10.2014
Korporaatio 3.10.2014 – Do you know Petteri Punakuono?
Kihlakunnansyyttäjä julkitulleista saatananpalvontatodisteista: "On vielä muutakin". 1.10.2014
Tutkija tyrmää saatananpalvontaepäilyt Auerin tapauksessa 1.10.2014
Korporaatio aamulla 19.10.2012
Kuolema velloo Anneli Auerin ympärillä 29.9.2014
Anneli Auer on syytön 25.9.2014
Korporaatio aamulla 7.6.2013
Radio Aallon kolumni 1.10.2009, kolumnistina Jone Nikula
Mustan hupun yö 26.6.2014
Korporaatio 19.5.2014 – Crème brûlée liekinheittimellä
Podcast 4.2.2014
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi

Avatar
Päämiäs
Neuvoja-Jack
Viestit: 525
Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
Viesti:

Auer Tampereen Työväen Teatterin OIKEUSMURHATTUJEN näytelmässä Jean d’Arcin housut

Viesti Kirjoittaja Päämiäs »

Teatteriohjaaja Linda Wallgren tehnyt näytelmän jossa Anneli Auer, Anneli Jäätteenmäki ja Jean d'Arc keskustelevat saunassa kokemuksistaan.
Kokkiohjelman yleisö saa äänestää Auerin syyllisyydestä. Media on todellakin kirjoittanut Auerin syylliseksi.

https://www.google.com/search?q=Linda+W ... e&ie=UTF-8

1.2.23 tv1 20.00 Kulttuuricocktail Live Onko taide todempaa kuin todellisuus?
Mikä on totta? Kun todellisuus vaikuttaa valeuutisten keskellä fiktiolta, taide tarjoaa tarkimmat havainnot maailmasta. Keskustelemassa ovat teatteriohjaaja Linda Wallgren ja toimittaja Jari Hanska.
https://areena.yle.fi/1-63847924

https://voima.fi/audio-jakso/teatterin- ... aroviolla/
TEATTERIN POLITIIKKAA • EPISODE 35
Naisia mediaroviolla
Tampereen Työväen Teatterissa esitetään Linda Wallgrenin kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Jean d’Arcin housut. Sen päähenkilöinä ovat kerettiläisenä vuonna 1431 roviolla poltetun Orleansin neitsyen ohella vuonna 2003 pääministerin tehtävästä eroamaan pakotettu Anneli Jäätteenmäki ja vuoden 2006 Ulvilan murhasta epäilty, käräjäoikeudessa tuomittu ja hovioikeuden vapauttama Anneli Auer. Jaksossa keskustellaan Linda Wallgrenin kanssa siitä, miten entistä medioituneemmassa yhteiskunnallisessa vallankäytössä tosi ja fiktio usein sekoittuvat ja etenkin sukupuoleen liittyvät ikiaikaiset narratiivit heräävät eloon.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009345019.html
monenlaisten aatteiden symboliksi nostettu Jeanne d'Arc kohtaa näyttämöllä Anneli Auerin ja Anneli Jäätteenmäen, kaksi meidän aikamme mediamyllytykseen joutunutta naista.

Oikeastaan he kaikki kolme ovat näyttämön vankeja, samassa mielessä kuin he todellisuudessa joutuivat valtakoneiston, poliittisen järjestelmän ja oikeuskäytäntöjen vangeiksi.

Ja kuten näytelmän nimi jo kertoo, kysymys ei ole Jeanne d'Arcista vaan hänen housuistaan. Samalla tavalla näytelmä ei kerro Auerista eikä Jäätteenmäestä, vaan niistä asioista jotka heidän kauttaan ja kustannuksellaan ovat nousseet julkisen keskustelun aiheiksi.

YKSINKERTAINEN KYSYMYS siitä, saako nainen käyttää miesten housuja, tuntuu tänä päivänä sisältävän jälleen viittauksia hyvin moneen suuntaan.

Wallgrenin näytelmä valaa katsojiin taistelutahtoa antaessaan Jeanne d'Arcin huudahtaa rovioiden roihahtaessa, ettei hän johtanut maataan uuteen aikaan, jotta voisi antaa periksi tässä housuasiassa.

Naiset saavat toki myös yhteisen hetkensä. Se tapahtuu saunassa, minne heitä ei koskaan päästetty miesten kanssa neuvottelemaan asioista.
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Arvelen että ko. kirja jää itseltäni lukematta. Varmaan siitä kuitenkin otteita päätyy esimerkiksi tänne.

Kuusirantahan on ollut sivussa murhan tutkinnasta yli 12 vuotta ja hänen johtamansa tutkinta aiheutti Suomen mahdollisesti pahimman oikeusmurhan joka on maksanut veronmaksajille miljoonia, muista kustannuksista ja kärsimyksistä puhumattakaan, joten äijänkäppänän sietäisi vain olla hiljaa ja hävetä.

Avatar
Päämiäs
Neuvoja-Jack
Viestit: 525
Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
Viesti:

Re: Keskustelu Ulvila-aiheisista youtube-videoista ja podcasteista

Viesti Kirjoittaja Päämiäs »

Sionisti kriitikkobloggari Vakkuri hokee 5min papukaijana iltapaskojen vanhoja valheita. Saa kommentoida:
https://www.youtube.com/watch?v=OHja1BQo4Vc
Ulvilan murha? Kuka sen teki? Oliko oikeudenpäätös Anneli Auerin kohdalla väärä vai oikea?
Ilkka Vakkuri
10,1 t. tilaajaa
2 925 katselukertaa 12.6.2023
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi

Avatar
Päämiäs
Neuvoja-Jack
Viestit: 525
Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
Viesti:

Kulttuuriykkönen Selittääkö saalisteoria brutaalin true crimen suosiota nuorten naisten parissa?

Viesti Kirjoittaja Päämiäs »

Radio1 pe 4.8. 15- Kulttuuriykkönen
Selittääkö saalisteoria brutaalin true crimen suosiota nuorten naisten parissa?
Julkaistu: to 27.4.2023
Kulttuuriykkösen lähetyksessä sukelletaan true crimen maailmaan.
True crime kiinnostaa kovasti suomalaisia. Todellisiin rikoksiin pohjaavia kirjoja, podcasteja ja tv-sarjoja julkaistaan kiihtyvällä tahdilla. Yllättävää on, että raaka true crime tuntuu kiinnostavan etenkin naisyleisöjä.
Miksi true crime viehättää? Onko todellisuus sittenkin tarua ihmeellisempää? Vai onko kyse sittenkin uteliaisuudesta ja tirkistelyn halusta?
True crime -viihteeseen liittyy myös eettisiä ongelmia. Viihteen muotoon puettu tarina voi nostaa rikollisia jalustalle. Rikollinen elämä ei näyttäydykään kurjana, vaan hohdokkaana. Entä rikosten uhrien omaiset? Miltä heistä tuntuu, kun rikollisista kerrotaan vetäviä tarinoita?
Julkaisijoilla ja kustantajilla on suuri vastuu, kun true crime -kirjoja tai -sarjoja julkaistaan. Mitä kustantamoissa otetaan huomioon ennen kirjan julkaisua?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin ovat vastaamassa Otavan tietokirjallisuuden kustannusjohtaja Ville Rauvola, tutkija Pauliina Tuomi Turun yliopistosta ja rikoskirjailija Heidi Holmavuo.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65446241
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi

Vastaa Viestiin