Severin A kirjoitti:Mielummin näkisin järkevällä tavalla selostettuna tapahtumien kulku siten, että ulkopuolinen tekijä onnistuu olemaan aina tauolla tai muuten näkymättömissä silloin, kun lapsi käy paikalla. Vain lähtöhuipennus menee pieleen ja lapsi näkee poistujan pompsahtavan näkymättömiin pimeään joulukuun yöhön.
Ai niin... Lasten kertomuksiin ei pidä uskoa, ei kun pitää sittenkin... Missä järjestyksessä lasten kertomuksia tulee painottaa enemmän ja missä vähemmän?
Jos olisit perehtynyt tapaukseen, niin tietäisit, että lapsi "käy paikalla" tasan kerran silloin kun Huppis on talossa. Se käynti on myös ikuistettu nauhalle. Huppis myös poistuu hyvin pian tämän jälkeen, jolloin lapsi hänet näkee.
On varsin ymmärrettävää, kun asiaa oikein ajattelee, että lapselle riittää vilkaisu kuolleeseen isään, eikä hän kovinkaan lähelle huonetta astu. Toisekseen lattialla olevat lasit muodostavat paljasjalkaiselle pikkutytölle esteen myös, joten senkään vuoksi hän ei matolta eteenpäin pääsisi.
Mutta saat tietysti myös uskoa siihen, että lapsi näkee runnotun isänsä jo ennen puhelua, mutta ei pahemmin tykkää kyttyrää, vaan menee vielä puhelun aikana uudestaan katsomaan, mitä isälle kuuluu, ja sitten vasta järkyttyy henkihieveriin.
Jos ei logiikasta mitään välitä, niin ok. Ilmankos tapaus vaikuttaa erikoiselta, ja varmasti ihmetyttää, miksi Auer päästettiin oitis vapaaksi.
