Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matahari »

Miksi kukaan oikeasti vaan odottaisi klappi tanassa sisälle pyrkijää, kun hänet olisi voinut helposti tönäistä myrän märän tuolin päältä ulos. Siinä on pienikin vastustaja etulyönti asemassa, kun sisään pyrkijä ei voi käsiään käyttää.
Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ande »

Vespan päätelmät sisääntulosta ovat kyllä hyvin päteviä. Enpä ole koskaan katsellut Ulvilan yöhön joulukuussa Tähtisentiellä, mutta luulisin sellaisella seudulla olevan katuvaloja. Onko?
Jos olisi jossain lähiseudulla, ulkona ei ehkä olisi ihan sysipimeää, eli ainakin hahmo erottuisi.

Verho on ainakin noissa kuvissa ällistyttävän siisti sitä ajatellen, että kukaan ei ole vahingossakaan astunut sen päälle eikä siihen ole roiskunut verta.

Alaosasta oli ilmeisesti edelleen kiinni, eli oli irronnut tai irrotettu ylhäältä. Onko missään kerrottu, oliko väkivaltaisesta irtoamisesta jälkiä vai oliko irrotettu ajan kanssa kaikessa rauhassa.

Miten verho oli kiinni, ja oliko kiinnitys erilainen ylä- kuin alaosasta? Olennaista tässä olisi se, kuinka paljon aikaa verhon irtoamiseen tai irrottamiseen meni. Oletteko koskaan irrotelleet jotain koukkuja, ja tiedätte kuinka hidasta se voi olla varsinkin pimeässä?

Tämäkin menee yhtenä niistä mokissa,joita poliisi tutkittaessa teki. Olisihan verhon avulla ehkä voitu todistaa vaikka mitä siitä, että oliko joku syöksynyt siitä läpi ja tiputellut siihenkin murhaajanruskeita kuituja sisä- ja /tai ulkopuolelle.

Rinnakkaispuhelinteoria ei saa läheskään yhtä paljon kannatusta kuin taustanauha.
Vespa velutina
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Heinä 27, 2012 8:41 pm
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Vespa velutina »

Ei se mikään lerppatuoli ollut, kun 130-kiloiset poliisit ponnistelivat siitä rekoissaan mennen tullen. Tollanen bulkkituoli kestää vaikka ydinsodan.

Tuli mieleen sellanen Ikean lasten pikkujakkara, vihreä, vaikka on kai niitä muunkin värisiä. Sellanen makaili taloyhtiön pihamaalla tuulessa ja tuiskussa, joku penska sen oli sinne vienyt ja oli jo osa maisemaa, kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sitten joku ajaa autolla sen yli, kun oli jätetty keskelle tietä. Tuoli lensi jorpakkoon, mutta kyllä sillä penskat vieläkin leikkimökissä istuvat.

Matahari: voit vapaasti kertoa, kuinka tönäiset sisääntulijan tuolilta alas kurkkaamatta itse ulos. Harjanvarrella? Muista, että sisääntulijalla on ainakin sorkkarauta ja sinulla koivuklapi. Sehän siinä sisälläolijalla onkin hankalaa, ettei oikein voi tehdä mitään, ennen kuin tyyppi on pyrkimässä sisään. Sitä paitsi, onko sulla edes tietoa, että sieltä joku on tulossa sisään? Mistä tiedät, ettei se oo baarista palaava humalainen teini?

Ite olisin huppumiehenä ehdottomasti odottanut, että Jukka tulee terassille ja tappanut hänet siellä. Pari kertaa sorkkaraudalla päähän ja veitsi kahvaa myöten mahaan. Jospa se kyllästyi odottamaan, että Jukka tulee terassille tai luuli, että naapurit ovat heränneet lasinrikkomiseen ja soittavat poliisin?
Aasianherhiläinen Vespa velutina on hieman pienempi kuin eurooppalainen herhiläinen. Tulokkaan erityistuntomerkki on keltaiset jalat.
kekkuli12345
Harjunpää
Viestit: 310
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2012 1:22 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kekkuli12345 »

matahari kirjoitti:Miksi kukaan oikeasti vaan odottaisi klappi tanassa sisälle pyrkijää, kun hänet olisi voinut helposti tönäistä myrän märän tuolin päältä ulos. Siinä on pienikin vastustaja etulyönti asemassa, kun sisään pyrkijä ei voi käsiään käyttää.
Varsinkin vielä kun sisällä olija tuntuu olevan kaikkien mielestä vittumainen mutta järkevä tyyppi.
Ande: rinnakkaispuhelin ei mielestäni poissulje mitään muita mahdollisia lavastustoimia, mieluummin päin vastoin se suorastaan huutaa että jotain muutakin lavastusta on tehty. Ei kai rinnakkaispuhelin huvin vuoksi olisi syyttömillä käytössä.
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matahari »

Vespa velutina kirjoitti:Ei se mikään lerppatuoli ollut, kun 130-kiloiset poliisit ponnistelivat siitä rekoissaan mennen tullen. Tollanen bulkkituoli kestää vaikka ydinsodan.

Tuli mieleen sellanen Ikean lasten pikkujakkara, vihreä, vaikka on kai niitä muunkin värisiä. Sellanen makaili taloyhtiön pihamaalla tuulessa ja tuiskussa, joku penska sen oli sinne vienyt ja oli jo osa maisemaa, kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sitten joku ajaa autolla sen yli, kun oli jätetty keskelle tietä. Tuoli lensi jorpakkoon, mutta kyllä sillä penskat vieläkin leikkimökissä istuvat.

Matahari: voit vapaasti kertoa, kuinka tönäiset sisääntulijan tuolilta alas kurkkaamatta itse ulos. Harjanvarrella? Muista, että sisääntulijalla on ainakin sorkkarauta ja sinulla koivuklapi. Sehän siinä sisälläolijalla onkin hankalaa, ettei oikein voi tehdä mitään, ennen kuin tyyppi on pyrkimässä sisään. Sitä paitsi, onko sulla edes tietoa, että sieltä joku on tulossa sisään? Mistä tiedät, ettei se oo baarista palaava humalainen teini?

Ite olisin huppumiehenä ehdottomasti odottanut, että Jukka tulee terassille ja tappanut hänet siellä. Pari kertaa sorkkaraudalla päähän ja veitsi kahvaa myöten mahaan. Jospa se kyllästyi odottamaan, että Jukka tulee terassille tai luuli, että naapurit ovat heränneet lasinrikkomiseen ja soittavat poliisin?
Voin kertoa ettei yksikään sielu tulisi meille tuollaisessa tilanteessa sisään. Aina löytyy sellainen lyömäesine jolla viimeistään siinä vaiheessa kun sormet ilmestyvät ovenpieliin kiinni, lähtisi sormet myös irti. Ei ole vaikeaa edes huomattavasti heikommalle vastapelurille.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9157
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

matahari kirjoitti: Voin kertoa ettei yksikään sielu tulisi meille tuollaisessa tilanteessa sisään. Aina löytyy sellainen lyömäesine jolla viimeistään siinä vaiheessa kun sormet ilmestyvät ovenpieliin kiinni, lähtisi sormet myös irti. Ei ole vaikeaa edes huomattavasti heikommalle vastapelurille.
Ei sitten kannata väsyttää itseään neljän lapsen kaitsemisessa uuvuksiin tai tehdä itselleen liian rankasti ohjelmoitua päiväohjelmaa iltajuhlineen, ettet satu nukkumaan turhan sikeästi, mikäli huppis sattuisi innostumaan teille vierailulle.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matahari »

Pieni liekki kirjoitti:
matahari kirjoitti: Voin kertoa ettei yksikään sielu tulisi meille tuollaisessa tilanteessa sisään. Aina löytyy sellainen lyömäesine jolla viimeistään siinä vaiheessa kun sormet ilmestyvät ovenpieliin kiinni, lähtisi sormet myös irti. Ei ole vaikeaa edes huomattavasti heikommalle vastapelurille.
Ei sitten kannata väsyttää itseään neljän lapsen kaitsemisessa uuvuksiin tai tehdä itselleen liian rankasti ohjelmoitua päiväohjelmaa iltajuhlineen, ettet satu nukkumaan turhan sikeästi, mikäli huppis sattuisi innostumaan teille vierailulle.
Jahas ja nytkö se Pili väittää että niin oli perhe Lahti uuvuksissa että oikein yllätetyksi tulivat :mrgreen:
Voi pyhä perse :D :D
Vespa velutina
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Heinä 27, 2012 8:41 pm
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Vespa velutina »

matahari kirjoitti: Voin kertoa ettei yksikään sielu tulisi meille tuollaisessa tilanteessa sisään. Aina löytyy sellainen lyömäesine jolla viimeistään siinä vaiheessa kun sormet ilmestyvät ovenpieliin kiinni, lähtisi sormet myös irti. Ei ole vaikeaa edes huomattavasti heikommalle vastapelurille.
En ole seurannut oikeuskäytäntöä hätävarjelun liioittelusta. Eli jos joku hajottaisi ikkunalasisi ja sitten hänen sormensa ilmestyisi ovenpieleen. Hakkaisit sormet sanotaan nyt vaikka retkikirveellä poikki. Menisiköhän läpi oikeudessa, kun sanoisit, että luulit, että sieltä puskee sisään huppumies, joka tappaa mut? Sormensa menettäjä itkisi erehtyneensä talosta. Hänen oli tarkoitus ikkunalasin hajottamalla saada eksänsä Ritva tulemaan ulos, kun hän kuvitteli, että Ritvan nykyinen Make on siellä yötä, eikä hän halunnut kertoa Ritvalle Maken kuullen, että rakastaa tätä vieläkin. Kai ratkaisevaa olisi se, oletko varoittanut sisään ehkä pyrkivää etukäteen. Jos humautat sormet irti varoittamatta, saattaa itselläsi täyttyä törkeän pahoinpitelyn ehdot.

"Oikeus hätävarjeluun turvautumiseen on rajattu tiukasti. Puolustautuminen on sallittua vasta, kun hyökkäys on välittömästi uhkaamassa tai jo alkanut."


Vakavasti puhuen: juuri tuosta syystä en usko, että huppumies olisi hellästi irrotellut oviverhoa ulkoapäin. Kyllä hän odotti, että uhri sen itse poistaa ikkunan edestä. Täytyyhän uhrin jo vakuutusyhtiötäkin varten osata sanoa, onko ikkuna miten pahasti rikki ja mikä sen hajotti. Jukkahan siinä vain kartoitti omaisuudelleen koituvia vaurioita.
Aasianherhiläinen Vespa velutina on hieman pienempi kuin eurooppalainen herhiläinen. Tulokkaan erityistuntomerkki on keltaiset jalat.
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matahari »

Vespa, turha jauhaa paskaa. Oikeasti kukaan vähänkään voimissaan oleva ei päästä kämppäänsä sovinnolla yhtään ketään joka ikkunan rikkoen sinne pyrkii. Ei olisi päästänyt Jukkakaan. Eikä olisi pällittänyt Annelikaan sängyssä ja ottanut puukosta, vaan olisi juossut VÄLITTÖMÄSTI soittamaan häkeen.

Ps. eikä keneltäkään tarvitse sormia_irtipoikki_ hakata, vähempikin riittää oikein hyvin jotta otteensa irrottaa. Sinä nyt vain halusit tahallasi ymmärtää väärin tai mä tiedä, toiset vaan ei ymmärrä lukemaansa.
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matahari »

Tuntuu että tässä keississä, niin oletettu huppari kuin muutkin kanssa näyttelijät, toimivat täysin vastoin tervettä järkeä. Erikoisen pölvästiä sakkia tässä näytelmässä :? :shock:
Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ande »

matahari kirjoitti:Tuntuu että tässä keississä, niin oletettu huppari kuin muutkin kanssa näyttelijät, toimivat täysin vastoin tervettä järkeä. Erikoisen pölvästiä sakkia tässä näytelmässä :? :shock:
Voisiko tätä mitenkään paremmin yhteen lauseeseen tiivistää! Minä olen ihmetellyt. kuinka moneen kertaan tässä käsikirjoituksessa on kohta " ei näin",alkaen muovituolista viimeisiin oikeuden päätöksiin.

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että ei pienten lasten vanhemmat, ei varsinkaan äiti nuku koskaan niin sikeästi, että ei herää jokaiseeen risahdukseen, ei edes sänkyyn hipsivän lapsensa tuloon ( tai ei ainakaan ennen kuin lapsi oppii hiipimään tarpeeksi hiljaa). Ei ainakaan ilman mitään kemikaalia, ja niitä eivät tiettävästi käyttäneet - vai tutkittiinko sitäkään? Eikö vanhempien kanssa aiemmin samassa huoneessa ( sängyssä?) nukkunut nuorimmainen ollut juuri sinä yönä ensimmäistä kertaa toisessa huoneessa?

" Ovi narahtaa, veitsi heilahtaa, kurkku katkeaa .... " Miten tarina jatkuu?

Harvinaisen pölvästi sakkia tässä oltiin siitäkin syystä, että ei kenelläkään ollut mitään "kilpeä" suojana. Ei ollut peittoa suojana mahdollisilta lasinsiruilta - oliko niitä muuten lentänyt sänkyyn saakka? Ei ollut tyynyä eikä mitään muuta käteen sattunut , johon veitsi olisi osunut ensin, tai joka olisi pehmentänyt sorkkaraudan iskua.
annaanna

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Vai alisuoriutui perhe mielestänne

matahari kirjoitti:Tuntuu että tässä keississä, niin oletettu huppari kuin muutkin kanssa näyttelijät, toimivat täysin vastoin tervettä järkeä. Erikoisen pölvästiä sakkia tässä näytelmässä :? :shock:


Palstan mammaosasto jaksaa näköjään vuodesta toiseen todistaa täällä lähinnä oman järkensä riittämättömyydestä. Ja omasta, olettamastaan erinomaisuudestaan ja vängätä näistä "normaali keskivertoihminen" ja "tervejärkinen ihminen" -väitteistä. Samaa outoa keskivertologiikkaa käytti todistuksensa perusteena myös yksi mamma eli äänitutkija Niemi todistaessaan normaaleista lapsista ja normaaleista äänistä.

Vuosien varrella on tapahtunut lukuisia asuntoihin tunkeutumisia samalla tavalla, ja niissä se sisälläolija on sitten väkivallankohteeksi joutunut. Yllätettynä.
Eivät ole uhrit läheskään aina olleet edes hälytyksen tehneitä, vaan naapurit niitä metelin perusteella tehneet. Sellaista vaihtelevaa se terve järki.

Tässäkin tapauksessa googlauksen perusteella se Luvatan tehtaanjohtaja asui samalla puolen katua (Tähtisentie 48), sen teatterimiehestä ilmiannon tehneen naapurissa. Ties vaikka olisi hän hiprakassa, tai hermoromahduksen teatteriesityksestä saanut naapuri siellä oven takana sekoillut. Pää halkiko olisi pitänyt iskeä mielestänne.
Anneli Auer kirjoittaa -blogissa kerrotaan talon ovikellon olleen rikki (tätä olen muuten jo pitkään olettanutkin). On siis voinut soittaa ja hermoistua huppumies kun ei avattu. Pienet todistajat kertoivat ukkosenkaltaisesta äänestä ulkoapäin, joka varmaan tullut ikkunoita taloa kiertäessään paukutelleesta tunkeutujasta.
Vai oliko sekin etukäteen äänitettyä lavastusta?

Asunnossa kuolinhetkellä vallinnut tilanne on tallentunut hätäkeskusnauhoitukseen eli ei voida väittää, ettei olisi mitään tietoa tapahtumien etenemisestä. Silti sitäkin yritetään.

Viime syksynä vastasin öpnäsille, samoin kuin nytkin vastaan teille logiikkaa juttuihinne vaatien:

Annaanna kirjoitti:
Öppnas Här kirjoitti:
Kukaan keskivertoäiti ei sallisi lapsensa olevan läsnä tällaisessa tilanteessa, vaan ensitekona veisi tämän mahdollisimman turvalliseen paikkaan. Luultavasti vessaan, minkä saa lukittua. Mutta ei Anneli, joka otti lapsensa mukaan tapahtuman pyörteisiin... "Äiti, mitä mä nyt sanon", "äiti mitä mä nyt teen", "äiti menikö tämä oikein"... Lapsi tunnustikin myöhemmin osallisuutensa, "kyllä mäkin vähän tein"...



Myös keskivertoisän mitat eivät täyttyneet. Keskivertoisä ei sallisi vaimolleen hätäpuhelun ottamista avun saamiseksi vain itselleen. Tästä on varmaan olemassa satoja esimerkkejä, jotka voitte itse etsiä.

Keskivertoisä ei milloinkaan aseta itseään etusijalle, vaan isän olisi tietenkin pitänyt vaatia apua lapsilleen. Huutaa vaimolleen ennemmin tyyliin; "Annu, auta lapsia", "Annu, vie lapset vessaan".
Kirvesmurtovarmoina vessat ovat turvasatamia kodeissa, pankkiholveihin verrattavia.

Jokainen keskiverto tietää tämän.

Äänitutkija todistikin poikkeamasta keskivertoisuudessa. Perhedynamiikka oli poikkeavaa, äänimaailma todisti sen. Lapset olivat tapahtumien suhteen välinpitämättömiä, joko nukkuivat tai oleilivat muuten vaan sängyssään. Keskivertolapset ovat kehittäneet tunnesiteitä vanhempiinsa ja ne ilmenevät jonkilaisina reaktioina aina näissä tappojutuissa.
Isän suhde lapsiin ja lasten turvallisuuteen oli välinpitämätön, Tuija olisi odottanut isän kiinnittävän lasten tilanteeseen jotakin huomiota, kuten aina vastaavissa tilanteissa tapahtuu, ja perheen äiti vastasi hätäkeskuspäivystäjän kysymykseen tunkeutujan paikalla olosta välinpitämättömättömästi en tiiä, pitääks mun muka mennä kattoon kärpäseks.

Perhe alisuoriutui kokonaisuutena tilanteessa.
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matahari »

Valitan tupla, tämä juttu on joka suhteessa täysin järjenvastainen. Sen tajuaa jokainen jolla sitä järkeä on. Ei näin montaa pöhlöyttä samassa jutussa selitä edes sattuma.
annaanna

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja annaanna »

matahari kirjoitti:Valitan tupla, tämä juttu on joka suhteessa täysin järjenvastainen. Sen tajuaa jokainen jolla sitä järkeä on. Ei näin montaa pöhlöyttä samassa jutussa selitä edes sattuma.
Olet täällä kertonut olevasi neljän lapsen äiti. Pidetään sinua nyt sillä perusteella asiantuntijana vastaamaan mamma-asioista. Vaikka et paljon asioita tunnu pohtivan, vaan enemmänkin toistelevan "yleisiä totuuksia".



Et koe järjenvastaisena sitä, että mamma kutsuu puhelimeen lapsen, joka voisi kysyttäessä kertoa äidin astaloivan ja russikoivan iskää hengiltä
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja matahari »

annaanna kirjoitti:
matahari kirjoitti:Valitan tupla, tämä juttu on joka suhteessa täysin järjenvastainen. Sen tajuaa jokainen jolla sitä järkeä on. Ei näin montaa pöhlöyttä samassa jutussa selitä edes sattuma.
Olet täällä kertonut olevasi neljän lapsen äiti. Pidetään sinua nyt sillä perusteella asiantuntijana vastaamaan mamma-asioista. Vaikka et paljon asioita tunnu pohtivan, vaan enemmänkin toistelevan "yleisiä totuuksia".



Et koe järjenvastaisena sitä, että mamma kutsuu puhelimeen lapsen, joka voisi kysyttäessä kertoa äidin astaloivan ja russikoivan iskää hengiltä
En kommentoi juttua pelkästään äitinä, mutta Annelin varmuus siitä etteivät hän tai lapset ole vaarassa aiheuttaa vahvoja epäilyksiä. Tässä on paljon muuta vieläkin järjenvastaisempaa, lähtien oletetun hupparin ratkaisuista.

En koe järjenvastaisena puhelimeen kutsumista, päinvastoin, se mitä tyttö ei näe, siitä hän ei myöskään voi laverrella.
Vastaa Viestiin