KUIDUT

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Vareksenpoikanen kirjoitti: Su Tammi 30, 2022 11:41 pm Auerin t-paidasta ei löytynyt yhtään ruskeankirjavaa tekokuitua, vaikka hän t-paita päällä laitettiin makuulle keittiön lattialle ennen kuin lähdettiin viemään päivystykseen. Eli ruskeankirjavia- eikä mustia kuituja ollut keittiön lattialla vaikka siellä oli asunnon ilmanvaihtokanava. (Painovoimaan perustuva)
Ennen päivystykseen lähtöä hänen t-paitansa riisuttiin tutkintapussiin.
Surmaajan jättämät kuidut eivät olleet vielä ehtineet kulkeutua keittiön ilmanvaihtokanavan suuntaan.
Paljon on puhuttu asunnon siivottomuudesta, mutta mun mielestä siitä t-paidan selkämyksestä olisi pitänyt löytyä paljon enemmän kuituja jos asia todella olisi ollut niin.
Minullakin on paljon tavaraa ja kuteita saattaa notkua tuolien karmeilla mutta ei se sitä tarkoita ettenkö imuroi ja moppaa aina silloin tällöin.
Jos Anneli olisi suunnitellut surman, niin toki olisi siivonnut kämppänsä sitä ennen.
Kuka osaa vastata siihen että miksi keittiön lattialla maanneen Annelin t-paidasta ei löytynytkään mustia- tai ruskeankirjavia kuituja.
Mustiin sen surmaajan kerrottiin pukeutuneen.
Minä osaan kyllä vastata ja arvatenkin kaikki muut Annelin syyttömäksi miehensä murhaan tietävät henkilöt. Annetaan nyt kuitenkin Joosuan ja hänen kanssaan asioita ihmettelevien vastata, josko joku heistä saisi vaikka älynväläyksen ja osaisi kertoa, miten murhaaja on liikkunut ja toiminut Tähtisentiellä Jukka S. Lahden surmayönä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
SuomenColumbo
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 1:04 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja SuomenColumbo »

Veikkaisin, että ne kuidut ovat peräisin moottoripyöräkerhon jäsenen vaatetuksesta.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

turumurre kirjoitti: La Touko 12, 2012 10:43 pm Pelastanpa arkistoista tämän Nicen aikanaan tekemän hyvän kuituselvityksen. Selvitys perustuu esitutkintamateriaalissa oleviin labran koetuloksiin. Pienellä yhteistyöllä Nicen mittavaa selvitystä aikanaan hieman korjailtiin, alla siis se viimeisin:
Kirjoittaja NiceAsiantuntija päivämäärä Ti Marras 15, 2011 8:45 pm
Kiitos, Turre, tarkkaavaisuudesta. (Näin jälkikäteen muistan, että juuri halkojen kohdalla mun piti keskeyttää hetkeksi ja ajatus nähtävästi katkesi... :? ) Korjasinko oikein? Alla koko sepustus uusiksi. Lisäsin myös lattialla olleeseen halkoon ruskeaa tekokuitua, koska (outo tutkimustulos:) fileerausveitsestä ja siitä oltiin löydetty yhteensä 3 ruskeaa tekokuitua.

YHTEENVETO KUIDUISTA – korjattu versio

Jukan kynsinäytteet jpeg 491
Oikea käsi: yksi musta puuvilla kuitu, yksi vaalea/väritön tekokuitu, kolme valkoista puuvillakuitua
Vasen käsi: kuitukimppu, jossa kolme valkoista ja kaksi mustaa puuvillakuitua, lisäksi kuusi yksittäistä mustaa puuvillakuitua, yksi sininen polyesterikuitu, yksi vaaleansininen puuvillakuitu ja yksi kirjava tekokuitu.

Terassinovi ja verho jpeg 495
Takkahuoneen oven ikkunalasin reunoilta ja oven alaosasta sisäpuolelta taltioiduissa kuituteipeissä oli useita kymmeniä, ja verhosta taltioiduissa kuituteipeissä oli 10 kpl ruskeankirjavia tekokuituja.

Jukan alushousut jpeg 495 ja 508
Jukka Lahden alushousuista taltioiduissa kuituteipeissä oli 9 kpl ruskeankirjavaa tekokuitua.
Jukka Lahden alushousuista taltioiduissa kuituteipeissä oli runsaasti punakirjavia puuvillakuituja ja runsaasti oranssinkirjavia puuvillakuituja sekä useita ruskeankirjavia polyesterikuituja.

Ruskeat housut jpeg 495
Ruskeista housuista (takkahuoneen sängyn päältä) taltioiduissa kuituteipeissä oli 6 kpl ruskeankirjavaa tekokuitua.

Pussilakanat jpeg 501
Pussilakanoista taltioiduissa kuituteipeissä oli runsaasti ruskeankirjavia tekokuituja.

Tyynyliinat jpeg 501
Tyynyliinoista taltioiduissa kuituteipeissä oli useita ruskeankirjavia tekokuituja.

Siniset lasten kurakintaat jpeg 501
Sinisten lastenkurakintaiden (terassilta takkahuoneeseen johtavan oven edestä) päältä taltioiduissa kuituteipeissä oli 2 kpl ruskeankirjavia tekokuituja.

Sininen muovituoli jpeg 501
Muovituolista taltioiduissa kuituteipeissä oli useita ruskeankirjavia tekokuituja.

Fiskars-fileerausveitsi jpeg 508 ja 519
Veitsestä poimituissa kuiduissa oli runsaasti punakirjavia puuvillakuituja (sekä lattialla olleen halon kanssa yhteenlaskettuna 3 kpl ruskeankirjavia tekokuituja).
Veitsessä oli useita mustia, sinisiä ja punaisia puuvillakuituja sekä muutamia ruskeita tekokuituja ja yksittäisiä erivärisiä kuituja. Veitsessä oli myös valkoisia puuvillakuituja.

Jukan T-paita jpeg 508
Jukan T-paidan verettömistä kohdista taltioiduissa kuituteipeissä oli runsaasti punakirjavia puuvillakuituja sekä 5 kpl ruskeankirjavia tekokuituja.

Annelin T-paita jpeg 508
Anneli Auerin T-paidan sisä- ja ulkopuolelta taltioiduissa kuituteipeissä oli runsaasti punakirjavia puuvillakuituja.

Halko sängyllä jpeg 508 ja 534
Molemmissa haloissa oli kauttaaltaan kuituja. Sängyllä olleesta halosta poimituissa kuiduissa oli runsaasti punakirjavia puuvillakuituja ja runsaasti oranssinkirjavia puuvillakuituja sekä muutamia ruskeankirjavia polyesterikuituja. Halossa oli runsaasti mustia, sinisiä ja punaisia puuvillakuituja sekä muutamia ruskeita tekokuituja ja yksittäisiä erivärisiä kuituja. Osa näytteen punaisista puuvillakuiduista voi olla peräisin lakanoista ja osa Anneli Auerin T-paidasta. Halossa oli myös valkoisia puuvillakuituja, jotka voivat olla peräisin Jukka Lahden T-paidasta.

Halko lattialla jpeg 534
Molemmissa haloissa oli kauttaaltaan kuituja. Lattialla olleessa halossa oli mustia, sinisiä ja punaisia puuvillakuituja sekä muutamia sinisiä tekokuituja ja yksittäisiä erivärisiä kuituja. Halossa oli myös valkoisia puuvillakuituja (sekä fileerausveitsen kanssa yhteenlaskettuna 3 kpl ruskeankirjavia tekokuituja).



Kuvassa huomioitava mm:

- mitkään kuidut eivät ole poissuljetusti todistettu olevan lähtöisin esitetystä lähteestä. ETP:ssä ”samanlaatuiseksi ja samanväriseksi” määritellyt kuidut on kuvassa merkitty samoiksi. Samoin ETP:ssä sanotaan esim.valkoisten puuvillakuitujen saattavan olla lähtöisin Jukan T-paidasta. Kuvassa siis merkitty varmaksi. Muuten menee liian monimutkaiseksi tuo kuva…

- tässä on kaikki ETP:ssä mainitut kuidut, mikä ei tarkoita sitä etteikö muitakin kuituja olisi ollut. Kuituteipit eivät kata koko vaatetta. Myöskään kaikkia kuituja ei olla välttämättä pyydetty tutkimaan. Ja Jukan T-paitaa ei kuituteipattu etupuolelta lainkaan sen verisyyden vuoksi. Ainoastaan veitsestä ja kynsistä kaikki kuidut on poimittu.

- kuvassa ei ole mukana niitä kohteita, jotka on tutkittu, mutta joista kuituja/etsittyjä kuituja ei ole löytynyt. Esimerkkinä tästä muovituolin päällä ollut lasten punainen kurarukkanen sekä sängyltä ja vaatekaapista löytyneet näppylähanskat.

-kuvasta ei käy ilmi kuinka paljon tai vähän kuituja on ko. kohteesta löytynyt. Ks. tarkemmin ylläoleva teksti.


Nuolten suunnat osoittavat mistä -> mihin kuidut ovat siirtyneet. Keskellä olevassa ympyrässä on tuntemattomiksi jääneet kuitulähteet. Kuvan kohteet ovat:

1)Jukan oikean ja vasemman käden kynnenaluset 2) Jukan päällä ollut T-paita 3) Jukan alushousut 4) Annelin punainen T-paita 5) Tyynyjen välistä sängyltä sekä sängyn jalkopäädyn luota lattialta löytyneet halot 6) Lasten siniset kurarukkaset terassin lattialta muovituolin läheltä 6) Muovituoli ulkona terassilla oven edessä 7) Terassin ovi ja oviverho 8 ) Vuodevaatteet 9) Jukan ruskeat puuvillahousut sängyn päältä 10) Fileerausveitsi.

Kuva
Saa nähdä, ratkaistaanko Ulvilan murha vielä jossain vaiheessa kuitututkimuksen avulla. Sitä odotellessa muistuttaisin mieleen esitutkinta-aineistosta seuraavaa:
Anneli Auerin 01.12.2006 päällä olleesta punaisesta T-paidasta ei ole keskusrikospoliisin laboratorion lausunnon mukaan löytynyt ainoatakaan sellaista ruskean kirjavaa kuitua, joita löytyi Jukka Lahden kynsien alta, makuuhuoneen sängyllä olleista lakanoista, tyynynliinoista, Jukka Lahden alushousuista sekä Jukka Lahden yllä olleesta T-paidasta.
Päättelytaidon omaavat tutkijat ja asiasta kiinnostuneet henkilöt ymmärtänevät, mistä johtuu, ettei Anneli Auerin yöasunaan käyttämästä punaisesta T-paidasta löytynyt ruskeankirjavia kuituja. Toivottavasti joku valaisee asiaa niille, joiden oma hahmottamiskyky ei riitä johtopäätösten vetämiseen saakka.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1886
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Päättelytaidon omaavat tutkijat ja asiasta kiinnostuneet henkilöt ymmärtänevät, mistä johtuu, ettei Anneli Auerin yöasunaan käyttämästä punaisesta T-paidasta löytynyt ruskeankirjavia kuituja. Toivottavasti joku valaisee asiaa niille, joiden oma hahmottamiskyky ei riitä johtopäätösten vetämiseen saakka.
No minäpä valaisen:

a) Anneli ei ollut surmaa tehdessä takkahuoneessa
tai
b) Annelilla oli aivan käsittämättömät kyvyt samaan aikaan olla sekä puhelimessa että surmaamassa miestään - ja ennen poliisien tuloa vielä ehtiä piilottamaan kaikki surmaan liittyneet asiat, lavastaa tekopaikka, peseytyä, puukottaa itseään keuhkoon...

Ja sitten Todisteena Annelia vastaan esitetään että se 6min ei riittänyt surmaajalle mitenkään tekoajaksi, sensijaan Annelille riitti 12min surman loppuunsaattamiseksi sekä kaikkeen mitä tuo vaihtoehto b) vaatisi. Ei hyvää päivää sentään.
Mens malus in corpore sano
Vareksenpoikanen
Agentti Scully
Viestit: 658
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Vareksenpoikanen »

"Mustat vaatteet..." Sanoo Auer hätäkeskukseen.
Minkä verran mustia kuituja löytyi tutkimuksissa?
Tuossa yllä
turunmurre
listaa etp.ssä olleet tiedot, mutta siinä ei ole kaikki.

Mietin vaan, että onko syyttäjä saanut koko kuitututkimuksen vai vaan tämän joka on etp:ssä?

83 Kuusirannan kirjasta

Anneli Auerin yllä ollut punainen t-paita

T-paidasta olisi pitänyt löytyä myös ruskeankirjavia kuituja,
jos Anneli olisi kertomansa mukaan mennyt sisään tunkeutu-
neen tappajan ja miehensä väliin näiden kamppaillessa teras-
sin ulko-oven läheisyydessä. Jos ruskeankirjavat kuidut olisi-
vat olleet lähtöisin tappajan vaatteista, niitä olisi pitänyt tarttua
myös Auerin paitaan.

Kuusiranta! Missä on kuitutukimus kokonaisuudessaan?

Miksi mustien, löytyneiden kuitujen huomio on jääny niin vähälle, myös Kuusirannalta. Kirjassa ei sanallakaan mainita mustia kuituja!
Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2950
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Tuo mustien kuitujen puuttuminen, joita siis olisi pitänyt jäädä huppumieheltä, selittyy hänen käyttämällään asulla. Huppumiehellä ei ole ollut mikään tavallinen puuvillasta tehty huppari ja housut, vaan mattalateksiset ihonmyötäisemmät vaatteet. Tällaiset eivät tartu helposti mihinkään lasin reunoihin koska niissä ei ole löysiä poimuja, samoin kuin niistä on vaikea saada otetta kamppailussa. Ne myöskin estävät ihon pienten hiukkasten putoamisen tekijästä joska ne ovat hyvin tiiviit. Lateksivaatteiden kanssa voi lisäksi käyttää samasta materiaalista tehtyä naamaria, joka taas selittää sen miksi uhrista ei löytynyt tekijän DNA:ta. Tällainen asu on hyvä myös seksuaalirikoksissa varsinkin jos samalla käyttää kondomia. Mitään paljastavia jälkiä ei jää tapahtumapaikalle tai uhriin.
Joten tärkeä johtolanka on tekijän seksuaaliset erityispiirteet.
Vareksenpoikanen
Agentti Scully
Viestit: 658
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Vareksenpoikanen »

Joosua kirjoitti: Ke Maalis 13, 2024 10:47 am Tuo mustien kuitujen puuttuminen, joita siis olisi pitänyt jäädä huppumieheltä, selittyy hänen käyttämällään asulla. Huppumiehellä ei ole ollut mikään tavallinen puuvillasta tehty huppari ja housut, vaan mattalateksiset ihonmyötäisemmät vaatteet. Tällaiset eivät tartu helposti mihinkään lasin reunoihin koska niissä ei ole löysiä poimuja, samoin kuin niistä on vaikea saada otetta kamppailussa. Ne myöskin estävät ihon pienten hiukkasten putoamisen tekijästä joska ne ovat hyvin tiiviit. Lateksivaatteiden kanssa voi lisäksi käyttää samasta materiaalista tehtyä naamaria, joka taas selittää sen miksi uhrista ei löytynyt tekijän DNA:ta. Tällainen asu on hyvä myös seksuaalirikoksissa varsinkin jos samalla käyttää kondomia. Mitään paljastavia jälkiä ei jää tapahtumapaikalle tai uhriin.
Joten tärkeä johtolanka on tekijän seksuaaliset erityispiirteet.
Mustia kuituja löytyi jonkin verran. mm
- Jukan molemmista käsistä
- Fileerausveitsestä
- Molemmista klapeista

Pointtini oli se että Kuusiranta mieltää vain ruskeankirjavien tekokuitujen yhteyden.
Eikä haluakaan tarkastella asiaa niin että mustat kuidut olisivat tippuneet mustiin pukeutuneen murhaajan kuteista.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Vareksenpoikanen kirjoitti: Ke Maalis 13, 2024 12:54 pm
Joosua kirjoitti: Ke Maalis 13, 2024 10:47 am Tuo mustien kuitujen puuttuminen, joita siis olisi pitänyt jäädä huppumieheltä, selittyy hänen käyttämällään asulla. Huppumiehellä ei ole ollut mikään tavallinen puuvillasta tehty huppari ja housut, vaan mattalateksiset ihonmyötäisemmät vaatteet. Tällaiset eivät tartu helposti mihinkään lasin reunoihin koska niissä ei ole löysiä poimuja, samoin kuin niistä on vaikea saada otetta kamppailussa. Ne myöskin estävät ihon pienten hiukkasten putoamisen tekijästä joska ne ovat hyvin tiiviit. Lateksivaatteiden kanssa voi lisäksi käyttää samasta materiaalista tehtyä naamaria, joka taas selittää sen miksi uhrista ei löytynyt tekijän DNA:ta. Tällainen asu on hyvä myös seksuaalirikoksissa varsinkin jos samalla käyttää kondomia. Mitään paljastavia jälkiä ei jää tapahtumapaikalle tai uhriin.
Joten tärkeä johtolanka on tekijän seksuaaliset erityispiirteet.
Mustia kuituja löytyi jonkin verran. mm
- Jukan molemmista käsistä
- Fileerausveitsestä
- Molemmista klapeista

Pointtini oli se että Kuusiranta mieltää vain ruskeankirjavien tekokuitujen yhteyden.
Eikä haluakaan tarkastella asiaa niin että mustat kuidut olisivat tippuneet mustiin pukeutuneen murhaajan kuteista.
Kankaan goretex- yms käsittelyt näkyvät mikroskoopissa läikikkäänä ulkoasuna. Ja tietysti 100% polyesteriä on fleece, jossa tällaisia vettähylkiviä pintakäsittelyjä usein on. Takkahuoneessa ei ollut valoja. Kuidun väri, etenkin jos se kuvataan "kirjavaksi", ei välttämättä kerro suoraan vaatekappaleen väriä. Vaate voikin olla lähes musta, etenkin hämärässä katsottuna.

Mustia kuituja löytyi tosiaan todennäköisesti surmaajan hanskojen tuottamina. Oli käsitellyt sekä klapeja että veistä ja Jukka tietysti yrittänyt puolustautua, jolloin kynsien alle jäänyt näitä kuituja. Lisäksi nuo kirkkaansiniset kuidut ovat mielenkiintoisia. Mustissa hanskoissa olisi voinut olla siniset tehosteet? Toki muutamien kuitujen perusteella ei voi 100% varmasti tietää mistä ne ovat tulleet, koska voivat olla peräisin vaikka auton penkeistä tai mistä vaan ennen surmaa kosketusta.

Kirjassani sivuilla 105-110 kuiduista juttua, ja esim kuvattuna tuollainen tummanruskea asuste, mikä toki menisi mustasta hämärässä.

Poliisin tutkinnan surkeutta ja tahallista tutkimattomuutta edustaa tietysti se, ettei ko. kuituja ole koskaan yritetty tutkia kuitupankkien avulla. Ei ole haluttua saada selville, että kuidut olisivatkin jostain metsästysasusta tai talvipyöräilyvarusteista. Erikoisen väriset tekokuidut pystytään alan kirjallisuuden mukaan johtamaan kankaan valmistaneeseen tehtaaseen ja koska muoti vaihtelee niin nopeasti, jopa myyntivuoteen, ja mahdollisesti asun valmistajaan.

Kuusirannan tyhmyyttä taas kuvaa se, että hän kertoo näiden 100% polyesterikuitujen olleen perheen pyyhkeistä (niin kuin poika kertoi, minfoa luettuaan...). Pyyhkeet eivät ole polyesteriä. Tällaiset pienet asiat ihan oikeasti kertovat sen, ettei hän ole mikään penaalin terävin kynä, eikä OIKEASTI ole juttua tutkinut. Hän on hölmöillyt kaikissa antamissaan lausunnoissa, vaikka niitä ei paljon ole ollutkaan.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Olisi Joosuallakin aivan eri ääni kellossa, jos poliisi olisi 2010 kertonut, että epäilevät kuitujen perusteella, että tekijällä on urheilu- tai kalastustaustaa ja listanneet erään epäillyn ja pidätettynä olleen henkilön taustoja=) KUKAAN ei olisi palstalla epäillyt koskaan Aueria, mikäli poliisi ei olisi epäillyt. Sen näkee 2007-2009 kirjoituksista. Mielipiteille tarvitaan aina "lupa".

"Mutta jos ajatellaan, että Auer teki surman, ja sekä hän että tyttö valehtelivat ulkopuolisen surmaajan
asusteista, täytyy meidän uskoa, että tämä on keksinyt käyttää todella hyvin yhteen sopivaa ”kylpytakkia”
surmatyössä: ilmeisesti hän on etukäteen ottanut selvää, että on olemassa hupullisia, kokonaan
polyesterista valmistettuja asusteita, joten hän voi huoletta käyttää ruskeaa fleecekylpytakkiaan
lähitaistelussa ja kuvailla surmaajan hupputakkia poliisille. Jos hän olisi kertonut, että surmaajalla oli
jalassaan farkut, olisi käry käynyt heti, sillä tällaisia puuvillakuituja ei paikalta löytynyt lainkaan.

Ja todella hyvä tuuri hänellä kävi siinä, että sekä metsästysasusteen kuidut että talvipyöräilijän asusteiden
kuidut sopivat henkilöön, joka sattui olemaan jutun ensimmäinen pidätetty ja epäilty henkilö! Henkilö, joka
harrasti ammattimaista pyöräilyä ja juoksua myös talvisin. Henkilö, joka metsästi ja oli harrastanut
merikalastusta lapsesta saakka. Henkilö, joka pituutensa ja kasvonpiirteidensä puolesta sopi Auerin
kuvaukseen. Henkilö, joka toimi kotitalkkarina ja omisti varmaan useammankin sorkkaraudan ja muita
työkaluja. Henkilö, jolta takavarikoitiin kaksikin kommandopipoa. Henkilö, joka oli erotettu Luvatalta, siitä
katkera ja asui vain parin sadan metrin päässä surmatalosta. Henkilö, jolla oli seuraavana päivänä haavoja
käsissään ja kasvoissaan. Henkilö, jonka pakettiauton takaoven sisäpuolelta löytyi verta ja takakontista
märkiä jätesäkkejä. Henkilö, joka oli matkustanut murhapäivänä Ulvilasta Turkuun saman torin läheisyyteen
kuin uhri, Luvatalla töissä olevan avovaimonsa kanssa, josta henkilö oli ”sairaalloisen mustasukkainen”.

Henkilö, joka oli aiemmin samana vuonna ilmestynyt entisen pomonsa ovelle ja käynyt tähän käsiksi.
Henkilö, joka pyrki väkisin avovaimonsa lähisukulaisen taloon fileerausveitsi kädessään päivä murhan
jälkeen. Henkilö, jonka alibin antoi hänelle tämä uhkailtu avovaimo, ja jota lakattiin tutkimasta, kun dnanäyte
ei sopinut halosta löytyneeseen, poliisin kontaminoimaan näytteeseen. Henkilö, joka julkisesti on
kertonut, että vuodesta 2006 kaikki on mennyt alamäkeä. Henkilö, joka on kertonut olleensa kymmeniä
kertoja putkassa, vuonna 2020 jo neljä kertaa. Henkilö, jonka olemassaolosta Auer kuuli ensimmäisen
kerran vuonna 2014."
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2950
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Tuo mainitsemani lateksiasun mahdollinen käyttö perustuu tälläkin palstalla usein esillä olleeseen vaihtoehtoon tekijän liittymisestä johonkin ns pedofiilirinkiin. Tällaiset henkilöt ovat usein muutenkin seksuaaliselta käyttäytymiseltään valtavirrasta poikkeavia joten hieman erikoisemman asun käyttö surmatyössä on täysin mahdollinen.

En ymmärrä miksi hyvin usein väännät keskustelun kanssani mahdolliseen Annelin syyllisyyteen. Vai oletko todellakin alkanut hiljalleen haastaa omaa tähän asti erittäin vahvaa näkemystäsi Annelin syyttömyydestä?

Paikallaolijoidenkin näkemään murhaajaa meidän kannattaisi etsiä eikä yrittää kaikin keinoin polkea paikallaan. Tällöin pitäisi pystyä suuntaamaan katsetta uusiinkin vaihtoehtoihin.
mikkihirmu
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja mikkihirmu »

Naakka kirjoitti edellä mielenkiintoisista tummansininisistä kuiduista.

Vaihdoin keväällä -06 laittaessani Mazdaa myyntikuntoon siinä olleet haalistuneet ja likaiset, punaisenkirjavat istuinsuojat sinelehtäviin ,joissa oli kirkkaan sinisiä raitoja n. 10cm ruutukuvioina vaaleamman sinisen oleessa perusvärinä.
Olin ostanut nuo suojat jo aiemmin , pari-kolme vuotta ennen meillä jo v;sta -89 olleeseen Mazda 626;een ,mutta en ollut niitä siihen kuitenkaan jostaion syystä vielä laittanut.
Tämä 626 oli väriltään tumma sininen joten suojat oli syystäkin sävyyn hankitut. Ihan varma en ole mistä ne olin ostanut ,mutta jotenkin mielessä on halpakauppa Lidl.
Mikäli se sininen kuitu ,josta Naakka kertoo olisi peräisin auton istuisuojista ,saattaisi se ehkä olla juuri jonkinlaista keinokuitua ,koska oletan että mitään luonnonkuitua tuskin noissa käytetään.
Varmuudella ei tietenkään voi tietää oli kyseinen kuitu juuri auton istuinsuojasta,koska vastaavanlaista kuitua löytyy varmasti monista vaatteistakin pelkästään.
Joka tapauksessa kysymyksiä herättävä ja ed. tutkimisen arvoinen asia.
Vareksenpoikanen
Agentti Scully
Viestit: 658
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Vareksenpoikanen »

Punakirjavat kuidut on todettu olevan yhtenäiset lakanoiden kanssa.
En ihmettelisi jos:
Vaaleansininen kuitu -> poliisin kauluspaidasta.
Tummansininen -> poliisin puvusta.
Punainen, keltainen tai oranssi - > ensihoidon asusta.
Kuitu lähteitä pyörinyt paikalla ennen tutkimusta useampia.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Vareksenpoikanen kirjoitti: To Maalis 14, 2024 1:31 pm Punakirjavat kuidut on todettu olevan yhtenäiset lakanoiden kanssa.
En ihmettelisi jos:
Vaaleansininen kuitu -> poliisin kauluspaidasta.
Tummansininen -> poliisin puvusta.
Punainen, keltainen tai oranssi - > ensihoidon asusta.
Kuitu lähteitä pyörinyt paikalla ennen tutkimusta useampia.
Poliisit ja elvyttäjät ovat toki paikalla pyörineet, mutta ei ainakaan kynsinäytteistä otetut kuidut voine olla heistä lähtöisin. Siellä oli noita kirkkaansinisiä ja mustia tuntemattomia.
Uhrilla oli valkoinen t-paita ja vaaleansiniset alushousut, varmaankin puuvillaa.

Auerin punaisen t-paidan kuituja löytyi lakanoista, lakanoilla olleesta klapista ja uhrin alushousuista (paidastahan ei kuituja otettu, verisyyden vuoksi). Eli sieltä mistä pitikin (sängyssä olleista esineistä), mutta ei mistään "väärästä" paikasta. Auer oli siis tuon paidan kanssa ollut kertomuksensa mukaisesti sängyllä. Tietysti nämä kuidut voisivat olla jo monta päivää aikaisemmin sänkyyn kertyneitä, jos siis paita oli ollut jo aikaisemmin yöpaitana.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Vareksenpoikanen
Agentti Scully
Viestit: 658
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Vareksenpoikanen »

Kuolemannaakka kirjoitti: To Maalis 14, 2024 4:45 pm Poliisit ja elvyttäjät ovat toki paikalla pyörineet, mutta ei ainakaan kynsinäytteistä otetut kuidut voine olla heistä lähtöisin. Siellä oli noita kirkkaansinisiä ja mustia tuntemattomia.
Uhrilla oli valkoinen t-paita ja vaaleansiniset alushousut, varmaankin puuvillaa.

Auerin punaisen t-paidan kuituja löytyi lakanoista, lakanoilla olleesta klapista ja uhrin alushousuista (paidastahan ei kuituja otettu, verisyyden vuoksi). Eli sieltä mistä pitikin (sängyssä olleista esineistä), mutta ei mistään "väärästä" paikasta. Auer oli siis tuon paidan kanssa ollut kertomuksensa mukaisesti sängyllä. Tietysti nämä kuidut voisivat olla jo monta päivää aikaisemmin sänkyyn kertyneitä, jos siis paita oli ollut jo aikaisemmin yöpaitana.
Ylempänä Pieni liekki kirjoittaa "saa nähdä ratkaistaanko surma joskus vielä kuitututkimuksen avulla".

Samaa ajattelen sillä nämät ovat yksi tärkeimpiä johtolankoja.
Mutta jossakin on ihan varmasti lisää kuitututkimusmateriaalia. Sen tutkinnanjohtaja on nähtävästi jättänyt pöytälaatikkoonsa ja esittänyt vain sen mikä tekisi Auerista syyllisen.

Se onkin totta että Lahden kynsinäytteistä löydetyt siniset ja vaaleansininen kuitu eivät voi olla poliisin.
Mutta missä on poliisien tiputtamat kuidut?
Ja ensihoidon tiputtamat kuidut?

Yksi poliisimies oikeudessa todisti: " ei oltu siivottu ainakaan puoleen vuoteen." Niin tämä kuitututkimus todistaa sitä todistusta vastaan. Villakoirat ovat kuituja. Olisi pitänyt olla kaikenlaisia kuituja paljon enemmän.
Kertaan vielä sitä Auerin t-paitaa josta ei pahemmin muita kuin lakanoiden kuituja löytynyt, vakka hänet laittoivat keittiön lattialle makaamaan ja vasta siitä virvottuaan ottivat sen t-paidan tutkimuspussiin.
Jos ei olisi siivottu puoleen vuoteen, niinkuin poliisimies oikeudessa oikein todisti niin siinä paidassa olisi ollut kaikkia niitä kuituja ja villakoira joita keittiön lattialla olisi ollut.
Mutta ei ollut.
Lack Ops
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: Ma Tammi 01, 2024 7:52 pm

Re: KUIDUT

Viesti Kirjoittaja Lack Ops »

Ilmeisesti ruskeaa kuitua oli siis ovenkarmeihin kiinni jääneissä lasinpalasissa ja jopa siinä lattialle pudonneessa verhossa? Mitäs jo se esine, jolla ikkunaa rikottiin, oli alkuvaiheessa kääritty ruskeaan kankaaseen äänen vaimentamiseksi? Siinähän sitä olisi pölissyt lasin mukana myös huoneiston puolelle ja sen vuoksi sitä ei juurikaan ollut Lahden kynsien alla, koska hänen kätensä ei ollut tekemisissä alkuvaiheissa suojatun astalon kanssa?
Vastaa Viestiin