Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
SuomenColumbo
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 1:04 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja SuomenColumbo »

Mutta miettikääs vähän...

1. joulukuuta 2006 Sosiaalipsykologi Jukka S. Lahti surmataan 69 veitseniskulla kotonaan
2. joulukuusa 2006 Jukan opiskelukaveri sosiaalityöntekijä Pekka Puputti katosi firmansa pikkujoulujen jälkeen ja löytyi Töölöläisen kanoottistadionin läheisestä rannasta hukkuneena... Hukkumispaikka on aivan eri suunnassa jossa hän asui.

Mitä Puputti teki Töölöläisen rajasaaren rannassa tuollaiseen aikaan...

Jo sokea Reetakin näkee, että nämä kaksi kuolemaa liittyvät selvästi toisiinsa.

No sosiaalityöntekijöitä olivat molemmat ja mitähän asioita ne sosiaalityöntekijät joutuvat ammattiinsa liittyen kohtaamaan ?

Esim. insestiperheitä, pedofiileja, jotka hyväksikäyttävät nuoria lapsia.

Olen aika varma, että Jukka S. Lahti oli jonkin suuremman pedofiiliringin jäljillä ja se olisi mielenkiintoista, että liittyikö tämä jotenkin hänen lapsiinsa, koska miksi hän olisi muuten Porvooseen asti soittanut poliisille puheluita.

Jari Aarniohan asui tuolloin Porvoossa.

KRP:n poliisijohtajissa on pedofiileja, jotka kuuluvat yhteen isokenkäisten pedofiilirinkiin, joihin kuuluu myös muitakin virkamiehiä sekä julkisuudenhenkilöitä.

Tämä kyseinen KRP:n päällikkö on pystynyt myös Ulvilan murhamysteerissä jarruttamaan, ettei totuus tule ilmi missään vaiheessa, että mikä oli Ulvilan surman motiivi, kun sillä on oma lehmä ojassa myös.

Tämä nyt vaan on karu fakta, mutta tuolla vallan huipulla Suomessa pätee yhteinen nimittäjä = PEDOFIILEJA OLEMME KAIKKI, OLEMME KAIKKI KAIKKI, SINÄ JA MINÄ..

Se on todella karu lauma arkitodellisuudesta vieraantuneita psykopaatteja, joista melkein nää kaikki ovat lapsena joutuneet myös pedofiilien kynsiin ja sellaisen kun joku kokee, niin yleensä heistä tulee aikuisena samanlaisia alaikäisten seksuaalisia hyväksikäyttäjiä. Mutta tämä valtatahojen pedofiilikerhot ovat kuitenkin sellaisia klubeja, että jos joku niiden jäsen alkaa niitä vuotamaan, niin siinä taisi tälle Jukka S. Lahdelle sekä hänen opiskelukolleegalleen Pekka Puputille käydä huonosti, koska he tiesivät näistä kuvioista liikaa.

Koska jos näiden poliitikkojen ja virkamiesten pedofiiliringit uhkaavat paljastua, niin niiden paljastuttua siinä palaa hillotolppa ura jos toinenkin ja niistä poliitikoista tulee se POLIITTINEN RUUMIS, jolla Timo Soini aikanaan uhkaili muutamia Persu jäseniään, jotka eivät suostuneet pysymään ryhmäkurissa.

Soini tarkoitti kuitenkin tuolla sanonnalla sitä, että hillotolpat paloivat ja kävi potkut politiikasta.

SuomenColumbo
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 1:04 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja SuomenColumbo »

Poliisihan tutki Puputin asunnon viikko hänen katoamisensa jälkeen.

Ehkä ne kävi sieltä asunnolta hakemassa sen Jukan insestitutkimuksen, josta oli Pekalla kopiot ?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Ainakin olisi kiva, jos jossain vaiheessa selviäisi, miten nelilapsisen perheen äidistä onnistuttiin leipomaan pedofiili. Toivon, että sijaisvanhemmat rohkaistuisivat kertomaan aikuistuneiden lasten myötä näistä asioista asianmukaiselle viranomaistaholle, joka ottaisi asiakseen hoitaa kahden ihmisen saamat väärät tuomiot purkuun. Ei näitä asioita ole tarpeen ruveta revittelemään täällä netin keskustelupalstoilla, vaan hoitaa viranomaisten avustuksella asiat kuntoon sopivassa ympäristössä yhdessä väärät tuomiot istuneiden asianosaisten kanssa. Ei tässä ole mistään rakettitieteestä kyse. Ehkä enemmän siitä, että tietyssä ympäristössä pelot ja uskomukset saavat vallan, kun ihmisiltä katoaa keskusteluyhteys ja ymmärrys asioihin.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Pieni liekki kirjoitti:
Ma Heinä 05, 2021 7:57 pm

Yleisellä tasolla, ottamatta Ulvila-asiassa kantaa puolesta tai vastaan: Mikä olisi se asianmukainen viranomaistaho, joka voisi auttaa näitä sijaisvanhempia ja sijaislapsia tilanteessaan? Oikeuskansleri? Oikeusasiamies? Avi? Valvira? Poliisi? Tuomioistuinlaitos? Joku ministeri? Tasavallan presidentti? Oma terveyskeskus?

*

Ei tässä Ulvila-tapauksessa ole kyse mistään 'ei vaineskaan leikistä'.

Jos olisi käynyt niin että rikosprosessissa on päädytty ajamaan syytteitä, jotka ovat pohjautuneet liikaa epäammattimaisesti ja epäeettisesti toimivien ammattilaisten lausuntoihin/ muihin asiantuntijalausuntoihin, eikä esimerkiksi ammattilaisten, asiantuntijoiden ja muiden luotettavana pidettävien tahojen lausuntoja ole vertailtu alkuperäisiin asiakirjoihin, niin kyllä se asioiden aukisetvintä edellyttää selkärankaa ja oman turvan avaamista siellä asiantuntijatasolla ja valvontaviranomaistasolla. Niillä tasoilla on sitä porukkaa, joka olisi voinut päästä sotkemaan esitutkintaa, jossa kävi niin kuin kävi - kaikki mahdollinen sössittiin viimeisen päälle.

Ulvila-keissi on sellainen sotku, että sen selvittely ei kuulu näille sijaisvanhemmille eikä näille lapsille, ei heistä yhdellekään. Eikä sotkun selvittely kuulu heillekään, jotka ovat saaneet mahdollisesti väärän tuomion, tai olleet saamatta sitä oikeaa tuomiota.

Ulvila-keissin sotkuisessa tutkinnassa tapahtuneiden virheiden ja kulissisohimisten selvittäminen on oikeusvaltio Suomen vastuulla.

*
Ja vielä yleisellä tasolla uhreille ja asemastaan epätietoisille: Vaikka täällä minfossa ja näissä Ulvila-keskusteluissa syytetään poliiseja virheistä, ja joku poliisiksikin itseään kommenteissaan joskus tituleeraava käy palstoilla vittuilemassa, niin asia on kuitenkin niin tuolla oikeassa elämässä, että kyllä poliisiin voi luottaa. Toki voisin sanoa tuon rehellisemminkin (jos et voi luottaa poliisiin, niin silloin sinulla ei ole mitään mahdollisuutta saada apua), mutta en sano.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

ässähai kirjoitti:
Ma Heinä 05, 2021 9:17 pm

Yleisellä tasolla, ottamatta Ulvila-asiassa kantaa puolesta tai vastaan: Mikä olisi se asianmukainen viranomaistaho, joka voisi auttaa näitä sijaisvanhempia ja sijaislapsia tilanteessaan? Oikeuskansleri? Oikeusasiamies? Avi? Valvira? Poliisi? Tuomioistuinlaitos? Joku ministeri? Tasavallan presidentti? Oma terveyskeskus?
Taisit esittää aika pahan kysymyksen. En oikeasti tiedä, mitä asiassa voisi vastata. Minulla on vähän samankaltainen tilanne kahden sukulaiseni kanssa, jotka ovat katkaisseet välinsä vanhaan äitiinsä jo vuosia sitten. Toinen näistä yli 50-kymppisistä lapsista ei suostu keskustelemaan lainkaan äitinsä kanssa ja toinen taas pitää kyllä ajoittain äitiinsä yhteyttä, mutta vaan tuodakseen omaa pahaa oloaan äitinsä tietoisuuteen syyllistämällä tätä omista itse aiheutetuista vaikeuksistaan (pieleen mennyt parisuhde, työttömyys, rahavaikeudet yms.). Minunkin lasteni elämät ovat hänen mukaansa jo ennalta tuhoon tuomittuja, koska hänen mukaansa suvussamme on liikaa ikäviä ja synkkiä salaisuuksia tunnustamatta ja niistä aiheutuu sukupolvien yli ulottuvia vaikutuksia. Sukulaiseni väittää tuntevansa kehossaan, kuinka isoisäni istui aikoinaan asekätkennästä syyttömänä vankilassa. Olen toistaiseksi jättänyt yhteydenpidon kokonaan näihin kahteen sukulaiseeni, koska yhteydenpitomme ei ollut rakentavaa eikä valitettavasti normaalia keskusteluyhteyttä ole ollut vuosikymmeneen. Sukulaisteni vanhaan äitiin pidän säännöllisesti yhteyttä eri tavoin ja olen todella surullinen hänen puolestaan siitä, että hänen omat lapsensa ovat äitinsä hylänneet. Onneksi nämä tietystä sukuyhteisöstä erilleen lähteneet henkilöt ovat lapsettomia. Minusta meidän sukumme haasteet saattaisivat selvitä puhumalla, mutta ihmiset eivät suostu tulemaan saman pöydän ääreen keskustelemaan. Mitään synkkiä salaisuuksia tai luurankoja ei pitäisi kaapeista löytyä, joten luulisi, että keskusteluyhteys olisi helposti saavutettavissa. Aiemmin meillä oli keskenämme tosi mukavaa ja teimme paljon erilaisia juttuja yhdessä. Missä olisi se taho, joka auttaisi kadonneiden keskusteluyhteyksien löytämisessä ja kompromissiratkaisujen etsimisessä erilaisissa elämän haastetilanteissa?

Annelin perheen tapauksessa pidän viranomaisia syyllisinä siihen, että sisaren ja veljen keskinäiset välit aikoinaan katkesivat. Miten saisi viranomaiset toimimaan ja korjaamaan tehdyt virheet niin, etteivät ne jatkaisi toistamistaan jonkun toisen perheen elämää vaikeuttaen?

Pyydän ylläpidolta anteeksi offtopicia.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

^
No, kun sanoin yleisellä tasolla, niin olisi sitten kuitenkin pitänyt tarkentaa sitä "yleistä tasoa" Ulvila-keissin perhekohtalolla - kun sitä nyt tietysti tarkoitin, mutta jätin nimet mainitsematta koska mielestäni niitä ei tarvitse jankuttaa, kun itse asiasta keskustellaan.

Nyt sitten tapahtui melkoisen päätön väärinymmärrys, kun vastaaja alkaa pohdiskella, mistä hakea asianmukaisen viranomaistahon apua omaansa tai kenen muun tahansa normaaleihin elämäntilanteisiin ja perheiden kohtaloihin.

Okei, jos olisin ollut kysymyksessäni selkeämpi, niin olisin saanut siihen selkeän vastauksen - että mikä on se viranomaistaho, mihin opastat sijaisvanhempia ja sijaislapsia ottamaan yhteyttä. Ja kun topicin aiheessa pysytään niin nimiä ei tarvitse mainita. Riittää kun puhutaan aiheen sijaisperheestä (A) ja sijaislapsista (B) ja perheen (D) lapsista (E).

Viranomaistahoja on pilvin pimein. Kyllä niitä voi nimetä.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

ässähai kirjoitti:
Ti Heinä 06, 2021 8:06 am

Toivotaan, että muut viisammat antavat vastauksia asialliseen kysymykseesi, sillä en edelleenkään osaa siihen vastata. Vastaukset riippuvat varmaan myös siitä, millaisilla kokoonpanoilla asioita viedään eteenpäin ja missäkin instanssissa. Toivotaan, että asianosaiset saavat joka tapauksessa vastakaikua ja asiallista neuvontaa tai edes luottamuksellista keskusteluapua, ovat he sitten yhteydessä mihin viranomaistahoon tai asiantuntijaorganisaatioon tahansa.

Toivon, että yleisestikin ottaen ihmiset rohkaistuisivat puhumaan asiallisesti sellaisista asioista, jotka mielessä pyörivät ja mieltä askarruttavat. Moniin asioihin on löydettävissä ratkaisuja, joiden kanssa pystyy elämään ja jotka helpottavat pitkässä juoksussa elämää. Uskoisin, että korkeimmalla oikeudella tulee olemaan omat tehtävänsä täytettävänään, kun Ulvilan murhan jälkimaininkeihin liittyvät asiat jälleen liikahtavat eteenpäin.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Mikä taho hoitaa lastensuojelun ja sijaisperheiden valvontaa? '

Onkohan tässä käynyt niin, että jostain syystä valvonta petti kyseisen sijaisperheen kohdalla. Mahdollisesti syynä oli se, että kyseessä oli sukulaispariskunta,mutta sepä tekee valvonnan laiminlyönnistä tavallaan vielä pahemman koska sijaisperhe ei ollut ns. omaehtoisesti mukana, eikä ollut pätevoitetty ko. tehtävään.

Lastensuojelussa on kuitenkin käsittääkseni aika tiukka lainsäädäntö. Sijaisperheen täytyy esimerkiksi kunnioittaa lasten ja tämän perheen uskonnollista vakaumusta. Lasten ja perheen yhteydenpitoa ei saa estää jne.

Lahden perhe oli käsittääkseni kohtuullisen tavanomaisen sekulaari, kun taas sijaisperhe kuului herätysliikkeeseen. Siinä on heti vaaranpaikka minkä myös lastensuojelun olisi pitänyt tunnistaa.

Myös sijaisperheen saama taloudellinen avustus oli sitä luokkaa, että sen käyttöä olisi pitänyt ehdottomasti valvoa. Ei jollain terapiakustannuksilla pysty perustelemaan lähes kymppitonnia puhtaana käteen, kun terapiat yleensä ovat KELA:n kustantamia ja vaikka eivät olisikaan, niin kustannus olisi kuukaudessaa noin 75 €/viikko x 4 x 3 lasta ~tonnin luokkaa terapioihin kuukaudessa.

Pieni Liekki on aivan oikeassa siinä ettei lapsia tai sijaisvanhempia tulisi syyllistää, koska etäännyttämistä ja tarinoiden kopiointia Keijo Ahorinnan tuotoksista ei olisi tapahtunut, jos valvonta ja puuttuminen olisi toiminut asianmukaisesti.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

^^ Pieni Liekki. Ei pidä kirjoitella minfon palstoilla kaikkien luettavaksi höttöisiä ohjeita tapauksen sijaisvanhemmille ja sijaislapsille, jos ei voi seistä kehoitustensa takana, ja niitä tarkentaen, tilanteessa kun niistä keskustelupalstalla tarkemmin kysellään.

Rautalankaa minfon palstan lukijalta: Jos keskusteluketjussa kehottaa tapauksen sijaisvanhempia ja sijaislapsia kertomaan "asioista" asianmukaiselle viranomaistaholle, eikä kuitenkaan sitten osaakaan edes itse kertoa, mikä se asianmukainen viranomaistaho on, niin miten ihmeessä kehoituksen kohteet sen voisivat tietää; tämmöinen höttöinen julkinen kehoittelu minua ihmetyttää, koska tätä julkista keskustelua nyt hieman seuranneena en pysty lainkaan päättelemään kirjoituksestasi, mikä on se asianmukainen viranomaistaho, jota ensin tarkoitit mutta sitten et ollutkaan siitä varma kun kysymys on niin vaikeasta asiasta. "Vastaukset riippuvat varmaan myös siitä, millaisilla kokoonpanoilla asioita viedään eteenpäin ja missäkin instanssissa."

*
Poliisilla ja syyttäjällä koittaisi hommissaan kissanpäivät, jos kaikissa viranomaistahoissa ja asiantuntijaorganisaatioissa olisi sellainen lainmukainen käytäntö että oma-aloitteisesti seurataan toiminnan laatua ja turvallisuutta JA oma-aloitteisesti aletaan korjaamaan havaittuja puutteita ja tietysti ennen kaikkea niitä havaittuja virheitä - ja mikä tärkeintä! - niin korjataan niitä virheitä niiden ihmisten kanssa jotka ovat virheiden kohteeksi joutuneet.

Tällä hetkellä VSSHP:n kuntayhtymässä kuhisee, koska (pimitysyrityksistä ja kaikenmaailman välinpitämättömyydestä huolimatta) siellä on ilmennyt useita vakavia virheitä, joita kaikki vastuutahot eivät ole halunneet oma-aloitteisesti korjata. Puhumattakaan siitä että vastuutahot VSSHP:n kuntayhtymässä ylipäätään olisivat halunneet seurata toiminnan laatua ja turvallisuutta, tai että viranomaisvalvontakaan olisi ollut laadukasta. Kun viranomaistaho/ asiantuntijaorganisaatio ei seuraa eikä korjaa oma-aloitteisesti toimintaansa, niin silloin väistämättä tapahtuu virheiden kohteeksi joutuneiden heitteillejättöä. Ja mitä vakavammista virheistä on kyse, sitä vakamasta heitteillejätöstä on kyse - terveyden ja elämän vaarantamisesta.

*
Tämä yleisellä tasolla, joka koskettaa siis Ulvila-keissiäkin, alusta loppuun asti: Rikosepäilyjen kohdalla poliisin tehtävänä on selvittää tapahtumien kulkua, ja siinä tehtävässä onnistuakseen poliisin ei pidä olla samaan aikaan mikään mukamasterapeutti tai sellainen paijailija joka tutkinnan aikana ohjeistaa viranomaistahojen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastuu- ja valvontatahoja.

*
Hhmm. Tuolla auto-maailmassa on sellainen käytäntö, että vakavan virheen varalta aloitetaan omatoimisesti selvittelyt heti kun tehtaan laaduntarkkailussa viisari heilahtaa. Ja sitten havaitun virheen kohdalla julkisesti ilmoitetaan laatuvirheen aiheuttamasta turvallisuusriskistä ja annetaan ihmisille oikeat toimintaohjeet. Auto-maailmassa ei tulisi kuuloonkaan sellainen peli, että toiminnan laatua ei seurattaisi jatkuvasti ja että ei oma-aloitteisesti kerrottaisi havaituista virheistä, jotka vaarantavat ihmisten terveyttä ja elämää. Tästäpä syystä kyttien ja kyylien ei liiemmin tarvitse mennä hengittelemään vastuutahojen niskaan, mitä tulee auto-maailmassa tapahtuneisiin virheisiin.

*
:arrow: Huomasin tässä samalla tuon Hermionen kommentin, joka on asian ytimessä.
:arrow: Kun se yksi toimittaja joka setvi ja tonki Ulvila-keissiä, Niskasaariko oli nimeltään, ei sitten saanutkaan hovissa samaa tuomiota kuin käräjäoikeudessa, niin tässä kohtaa sokea reettakin näkee kulman taakse ja kuurotkin kuulevat hälytyskellot...

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Kysymys, jolle pitäisi saada vastaus: Mikä taho valvoo lastensuojelua?

Viranomaistoiminta perheen lasten ympärillä pitäisi käydä perusteellisesti läpi ja selvittää mitä ihmettä oikein tapahtui lasten sijoituksen ja SERI-oikeudenkäyntien välillä. Mutta kuka on se taho joka tapauksen ottaisi tutkittavakseen? OTKES? AVI?

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Hermione kirjoitti:
Ti Heinä 06, 2021 10:41 am

"Mutta kuka on se taho joka tapauksen ottaisi tutkittavakseen? OTKES? AVI?" Avi nyt ei ainakaan. Eikä Valvirakaan. Nehän joutuisivat silloin tutkimaan omiakin toimiaan. OTKES, mikä ettei, koska hyvinhän se selvitteli korona-pandemiaan liittyvääkin asiaa äskettäin. Entäs tutkivana tahona ministeriön erikseen kokoama selvitystyöryhmä? Kannattaa myös kysyä, riittääkö oikeusvaltio Suomelle tässä asiassa yhden kalan perkaaminen...

1. Tietoa lastensuojelun ja sijaishuollon valvonnasta, linkit alla mainittuihin kohtiin tästä: https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-ka ... pakohdasta
Lastensuojelun valvonta
* Yleistä
* Kunnan vastuu lastensuojelun valvonnassa
* Aluehallintovirastot ja lastensuojelun valvonta
* Valvira ja lastensuojelun valvonta
* Oikeusasiamies ja lastensuojelun valvonta
* Omavalvonta lastensuojelussa
* Ilmoitusvelvollisuus epäkohdasta tai sen uhasta
* Muistutuksen tai kantelun tekeminen

Lastensuojelun valvonta ja vastuu jakautuvat eri tavoin eri toimijoiden kesken. Valvonnassa on erilaisia rooleja kuntien, aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) välillä. Toimintayksiköillä on myös velvollisuus suorittaa omavalvontaa.
(...)
Sijaishuollon valvonta
* Kunnat ja sijaishuollon valvonta
* Aluehallintovirastot ja sijaishuollon valvonta

Tällä sivulla on keskitytty kuvaamaan lastensuojelun sijaishuollon valvontaa.
(...)
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-ka ... n-valvonta

2. Kuukkelia kun taannoin jututin, niin löytyi tällainen papru, jonka tietojen merkitystä lastensuojelun valvonnan kannalta tietävämmät osannevat tulkita. https://thl.fi/documents/2616650/264634 ... d889b87219
Valvira | Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto | Saate 1 (2) | 29.6.2018 | Dnro V/29499/2018

Valvontaviranomaisen havaintoraportit maakuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhdenvertaisesta saatavuudesta

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) toimittaa liitteenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) oheiset maakuntia koskevat valvontahavaintoraportit. Raportit koskevat vuotta 2017 ja ne on laadittu väestön sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdenvertaisen saatavuuden
näkökulmasta (Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi
lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi, HE 15/2017, maakuntalaki 5 §; laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 30 §).

Liitteenä ovat seuraavat asiakirjat:

* Etelä-Suomen aluehallintoviraston raportit Etelä-Karjalan, KantaHämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakuntien
osalta (ESAVI/11508/2018),
* Itä-Suomen aluehallintoviraston raportit Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan osalta (ISAVI/2561.00.04.01.2018),
* Lapin aluehallintoviraston raportti Lapin maakunnan osalta (LAAVI/716/2018),
* Lounais-Suomen aluehallintoviraston raportit Satakunnan ja VarsinaisSuomen maakunnan osalta (LSAVI/3417.00.04.01.2018),
* Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston raportit Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakuntien osalta (LLSAVI/5161/2018),
* Pohjois-Suomen aluehallintoviraston raportit Kainuun (PSAVI/2431/2018) ja Pohjois-Pohjanmaan (PSAVI/2430/2018) maakuntien osalta.

Huom! Omaan silmään pisti liitteenä olevista asiakirjoista Lounais-Suomen aluehallintoviraston raportit Satakunnan ja VarsinaisSuomen maakunnan osalta (LSAVI/3417.00.04.01.2018). Muut asiakirjat näyttävät olevan alkuperäisiä, nämä vieläkin kopioita alkuperäisistä.

-
Muokk. lisätty tieto & linkki sijaishuollon valvontatietoihin

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Kannattaa myös kysyä, riittääkö oikeusvaltio Suomelle tässä asiassa yhden kalan perkaaminen...
Ei varmasti riitä. Mutta norsu on syötävä pala kerrallaan.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Hermione kirjoitti:
Ti Heinä 06, 2021 1:11 pm
Kannattaa myös kysyä, riittääkö oikeusvaltio Suomelle tässä asiassa yhden kalan perkaaminen...
Ei varmasti riitä. Mutta norsu on syötävä pala kerrallaan.

Omassa asiassani, jonka tiimoilta olen tullut tietoiseksi Ulvila-keissinkin paloista, minulla on sellainen tuntuma, että tälläkin hetkellä yhteistä* norsuamme syödään pala kerrallaan.

- - -
* tämä Pienelle Liekille

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

ässähai kirjoitti:
Ti Heinä 06, 2021 10:28 am
^^ Pieni Liekki. Ei pidä kirjoitella minfon palstoilla kaikkien luettavaksi höttöisiä ohjeita tapauksen sijaisvanhemmille ja sijaislapsille, jos ei voi seistä kehoitustensa takana, ja niitä tarkentaen, tilanteessa kun niistä keskustelupalstalla tarkemmin kysellään.

Rautalankaa minfon palstan lukijalta: Jos keskusteluketjussa kehottaa tapauksen sijaisvanhempia ja sijaislapsia kertomaan "asioista" asianmukaiselle viranomaistaholle, eikä kuitenkaan sitten osaakaan edes itse kertoa, mikä se asianmukainen viranomaistaho on, niin miten ihmeessä kehoituksen kohteet sen voisivat tietää; tämmöinen höttöinen julkinen kehoittelu minua ihmetyttää, koska tätä julkista keskustelua nyt hieman seuranneena en pysty lainkaan päättelemään kirjoituksestasi, mikä on se asianmukainen viranomaistaho, jota ensin tarkoitit mutta sitten et ollutkaan siitä varma kun kysymys on niin vaikeasta asiasta. "Vastaukset riippuvat varmaan myös siitä, millaisilla kokoonpanoilla asioita viedään eteenpäin ja missäkin instanssissa."
Varmaan huomasit, että pyysin tähän asiaan apuja viisaammilta kyseisen alan osaajilta, koska oma ammatillinen osaaminen suuntautuu ympäristönsuojelun puolelle ja sielläkin pääasiallisesti tietyntyyppisten laitosten luvitukseen ja valvontaan sekä neuvontaan, eli lastensuojelun valvonta-asioissa mennään reippaasti osaamisalueeni ulkopuolelle. Minulla ei siis ole mitään koulutusta, kokemusta eikä osaamista lastensuojelun työkentältä eikä myöskään tietoa sijaisperheiden palveluista, raportointivelvoitteista ja valvonnasta. Monesti kyllä mietin, miten ihmeessä kansalaiset saavat Suomessa apua erilaisiin haasteisiinsa ja vastauksia kysymyksiinsä, kun tuntuu, että ilman laajan viranomaisverkoston keskinäistä yhteistyötä sitä seisoisi itsekin monen asian kanssa peukalo suussa.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Pieni liekki kirjoitti:
Ti Heinä 06, 2021 7:23 pm
Varmaan huomasit, että pyysin tähän asiaan apuja viisaammilta kyseisen alan osaajilta, (...) Monesti kyllä mietin, miten ihmeessä kansalaiset saavat Suomessa apua erilaisiin haasteisiinsa ja vastauksia kysymyksiinsä, kun tuntuu, että ilman laajan viranomaisverkoston keskinäistä yhteistyötä sitä seisoisi itsekin monen asian kanssa peukalo suussa.

Juu, huomasin ja hyvä juttu että teit niin, ja piti vielä itsekin lisätä tuohon mitä äkkiseltään asiaan liittyvää löysin, kun pikaisesti tietoa haeskelin, mutten ehtinyt, eli palaan omalta osaltani astialle myöhemmin.

Jaakko Jonkka pohtii kirjassaan Oikeusvaltion puolesta kansalaisten oikeusturvan tilannetta. Laitan tähän myöhemmin termistöä jota hän käyttää. Lukusuositus Jonkan kirjalle!

- -
Muokk. yksi lause muokattu.

Vastaa Viestiin