Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
sikapäivät2020
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja sikapäivät2020 »

Pieni liekki kirjoitti:
La Huhti 30, 2022 6:03 am
SuomenColumbo kirjoitti:
La Huhti 30, 2022 1:01 am
Mutta tosiaan ei tarvitse olla mikään penaalin terävin kynä tajutakseen, että
1.) Jukka S. Lahti ja Pekka Puputti murhattiin molemmat samasta syystä.

Koska tiesivät jotain sellaista, että heidät kumpikin piti hiljentää.

Miehet tunsivat toisensa Kuopion yliopiston ajoilta psykologian opinnoista ja tekivät yliopistoaikoina kaiken kahdestaan.

Pitivät yhteyttä aina Ulvilan surmaan saakka. Puputti oli muutamaa viikkoa aikaisemmin Ulvilassa Jukan luona kyläilemässä.

2.) Kyseessä oli tilausmurha ja työt hoiti joku ammattilainen.

Ei ollut siis mikään yksinäinen susi asialla.
Suurensin ja väritin tuossa edellä ne kohdat, joihin toivon sinulta luotettavan lähteen esittämistä. Etenkin tuon esittämäsi väitteen lähde kiinnostaa, jossa väität Puputin olleen muutamaa viikkoa aikaisemmin ennen Ulvilan murhatapahtumaa Jukan luona Ulvilassa kyläilemässä.
:D :D Tilausmurha ja ammattilainen.Voi elämän kevät.Ammattilainen menee tekemään murhan,ikkunasta sisään,taloväki kaikki paikalle.Jokin ei ihan täsmää.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Viesti Kirjoittaja Joosua »

sikapäivät2020 kirjoitti:
Pe Heinä 15, 2022 10:28 am

Kyllä. Ammattilainen punkeaa ikkunasta sisään vaikka vastassa voi hyvin olla kaksi aikuista varustautuneena vaarallisin välinein ja edessä kova taistelu, ja ammattilainen valitsee välineeksi ikälopun pienen keittiöveitsen joka taipuu helposti ja tökkii sillä kiirettä pitämättä n.70 pistohaavaa joista suurin osa on 1-2cm syviä ja mäiskii sitten vielä jollain sorkkaraudan tapaisella sekä tallaa kengällä uhrin kasvoille. Välillä hän piiloutuu takan taakse niin ettei vanhin tytär näe häntä. Lopuksi hän ei pakene suoraan pimeään metsään jossa häntä ei nähdä ja tavoittaminen on erittäin vaikeaa vaan pakenee kiinnijäämisriskistä välittämättä valaistun pihan kautta valaistullle tielle, jota kautta paikalle hälytetty poliisikin paikalle ehdittyään tulee.

Siis ilmiselvästi todellinen ammattilainen. Ei todellakaan mikään harrastelija tai aloittelija.

sikapäivät2020
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja sikapäivät2020 »

:D :D :D Arfred Hitscok kääntyi jo haudassaan 😩

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti:
La Heinä 16, 2022 10:56 am

Kyllä. Ammattilainen punkeaa ikkunasta sisään vaikka vastassa voi hyvin olla kaksi aikuista varustautuneena vaarallisin välinein ja edessä kova taistelu, ja ammattilainen valitsee välineeksi ikälopun pienen keittiöveitsen joka taipuu helposti ja tökkii sillä kiirettä pitämättä n.70 pistohaavaa joista suurin osa on 1-2cm syviä ja mäiskii sitten vielä jollain sorkkaraudan tapaisella sekä tallaa kengällä uhrin kasvoille. Välillä hän piiloutuu takan taakse niin ettei vanhin tytär näe häntä. Lopuksi hän ei pakene suoraan pimeään metsään jossa häntä ei nähdä ja tavoittaminen on erittäin vaikeaa vaan pakenee kiinnijäämisriskistä välittämättä valaistun pihan kautta valaistullle tielle, jota kautta paikalle hälytetty poliisikin paikalle ehdittyään tulee.

Siis ilmiselvästi todellinen ammattilainen. Ei todellakaan mikään harrastelija tai aloittelija.
Ei Ulvilan murhaaja käsittääkseni mikään ammattilainen ollut. Taisi vaan kyseessä olla katkeroitunut ja mustasukkainen naapurustossa asunut supisuomalainen mies, joka ei viitsinyt vaivautua tekoaan tunnustamaan ja jätti syyttömän naisen lapsineen pulaan. Murhaajan tekoa ei saa tekemättömäksi, mutta hän voisi halutessaan korjata aiheuttamiaan vahinkoja vähäisemmiksi. Olisi mielenkiintoista tietää, maksettiinko Ulvilan murhaajalle teosta jotain ja miksi Jukka S. Lahti piti tappaa. Liittyikö teko mahdollisesti kuparivarkauksiin tai muihin rikollisten keskinäisiin velka-asioihin?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2413
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Entiset opiskelijatoverit kyllä tietäisivät Jukasta ja Puputista varmaan paljon, mutta heitä ei taida täällä näkyä. Minuakin kiinnostaisi lähde Jukan ja Puputin tapaamisesta ennen murhaa.

"Pitivät yhteyttä aina Ulvilan surmaan saakka. Puputti oli muutamaa viikkoa aikaisemmin Ulvilassa Jukan luona kyläilemässä."(SuomenColumbo)
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Pieni liekki kirjoitti:
La Heinä 16, 2022 3:57 pm
Joosua kirjoitti:
La Heinä 16, 2022 10:56 am

Kyllä. Ammattilainen punkeaa ikkunasta sisään vaikka vastassa voi hyvin olla kaksi aikuista varustautuneena vaarallisin välinein ja edessä kova taistelu, ja ammattilainen valitsee välineeksi ikälopun pienen keittiöveitsen joka taipuu helposti ja tökkii sillä kiirettä pitämättä n.70 pistohaavaa joista suurin osa on 1-2cm syviä ja mäiskii sitten vielä jollain sorkkaraudan tapaisella sekä tallaa kengällä uhrin kasvoille. Välillä hän piiloutuu takan taakse niin ettei vanhin tytär näe häntä. Lopuksi hän ei pakene suoraan pimeään metsään jossa häntä ei nähdä ja tavoittaminen on erittäin vaikeaa vaan pakenee kiinnijäämisriskistä välittämättä valaistun pihan kautta valaistullle tielle, jota kautta paikalle hälytetty poliisikin paikalle ehdittyään tulee.

Siis ilmiselvästi todellinen ammattilainen. Ei todellakaan mikään harrastelija tai aloittelija.
Ei Ulvilan murhaaja käsittääkseni mikään ammattilainen ollut. Taisi vaan kyseessä olla katkeroitunut ja mustasukkainen naapurustossa asunut supisuomalainen mies, joka ei viitsinyt vaivautua tekoaan tunnustamaan ja jätti syyttömän naisen lapsineen pulaan. Murhaajan tekoa ei saa tekemättömäksi, mutta hän voisi halutessaan korjata aiheuttamiaan vahinkoja vähäisemmiksi. Olisi mielenkiintoista tietää, maksettiinko Ulvilan murhaajalle teosta jotain ja miksi Jukka S. Lahti piti tappaa. Liittyikö teko mahdollisesti kuparivarkauksiin tai muihin rikollisten keskinäisiin velka-asioihin?
"Olisi mielenkiintoista tietää, maksettiinko Ulvilan murhaajalle teosta jotain ja miksi Jukka S. Lahti piti tappaa. Liittyikö teko mahdollisesti kuparivarkauksiin tai muihin rikollisten keskinäisiin velka-asioihin?"

Kuparivarkausteoriasta Kuolemannaakan pohdintaa on ollut 15.1.2019 langassa 'Kuka murhasi Jukka S. Lahden?' Laitan Naakan kirjoituksen tähän, niin tulee asia tutuksi niille uusimmillekin keskustelun seuraajille, jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua kaikkiin Ulvila-keissin teorioihin. Linkistä pääsee lukemaan, miten kuparivarkausteoriaa on kommentoitu.
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... start=1590
Kuolemannaakka kirjoitti:
Ti Tammi 15, 2019 4:44 pm
Tutkiskelin ajankulukseni taas tuota ns. kuparivarkausteoriaa, koska haluaisin ymmärtää, mihin se edes perustuu. Teoriassa siis väitettiin, että San-Meta Oy:n omistaja ja Ulvilan tutkinnanjohtajan edesmennyt veli tapatti Jukan, joka oli joko mukana tai saanut tietoonsa, että Luvatalta varastettiin suuria kuparilasteja. Vihje tuli asianajaja Mannerin tietoon jo toukokuussa 2009 (ennen kuin tämä sai Ulvilan jutun), ja syyttäjä kieltäytyi tutkimasta sitä, väittäen sen olevan huhupuhe. Tapio Santaoja kertoi oikeudessa 2014, ettei ollut koskaan asiasta edes kuullut.

Kirjassani pohdin teoreettiselta pohjalta, olisiko kuparin varastaminen Luvatalta mahdollista. Siihen on keskimääräistä paremmat mahdollisuudet, sillä alueella on useampi firma, jotka käyttävät toistensa tuotteita ja jätteitä raaka-aineina, ja niiden tilat sijaitsevat aivan vierekkäin. Jätteiden liikkumista ei 2006 valvottu ulkopuolisten toimesta.

Alueella Boliden tuottaa kuparikatodit, joista Luvata tekee ensin paksuja ns. pötkyjä, jotka sitten vetämössä vedetään haluttuun muotoon puristamalla kovalla paineella matriisin läpi.

San-Meta Oy ei kuitenkaan tunnu liittyvän toimintaan mitenkään, vaikka onkin toiminut Bolidenin kanssa (löytyy heidän referenssilistastaan). San-Meta sijaitsee yli 10km:n päässä Nakkilassa, joten sitä on vaikea yhdistää Luvataan millään tavalla. Joten miten ihmeessä San-Meta tai sen omistajat voisivat Luvatalta mitään varastaa?

No, löytyi kyllä linkki Luvatan ja Nakkilan välillä. Nimittäin vetämöstä (jossa siis esim AV oli töissä) tavara lähtee nimenomaan seuraavaksi Nakkilaan! Ei kuitenkaan San-Meta Oy:n, vaan kutkuttavan samantyylisesti nimettyyn Ma-Tina Oy:hyn, joka sijaitsee vajaan 2km päässä San-Metan toimitiloista.

Vetämössä puristamalla valmistettuihin kuparitankoihin tulee nimittäin prosessin aikana ylimääräinen lisäke, joka pitää leikata ja hioa pois. Tämä leikkaaminen on ainakin 2003-2014 tehty Ma-Tina Oy:ssa, jonka omistaa 90-luvun alussa Luvatalla (PoriCopper) tuotekehittelytöissä ollut DI Matti Salminen. Miehestä ei tahdo netistä mitään löytyä ja tavallinen nimi haittaa hakemista. Hänellä mainitaan olevan kokemusta metallialalta jo 70-luvulta, joten ikää täytyy olla aika paljon. Firman referenssilistassa kaksi ensimmäistä asiakasta ovat Boliden ja Luvata.

Joten: "Yritys suorittaa lisäkkeen poiston ja hionnan vuotuisasti sadoista profiilitangoista käyttämällä numeerisesti ohjatulla syöttöpöydällä varustettua vannesahaa. ". Kaikki vetämöstä valmistuneet kuparitangot siis kuljetetaan yli 10km:n päähän Nakkilaan, jossa niistä poistetaan puristettaessa tullut lisäke.

Teoreettinen mahdollisuus varkauksiin on tässäkin olemassa ja saadaan linkki Nakkilaan, jonne tavara pitää kuljettaa. Kupari käsitellään vajaan 2km:n päässä San-Meta oy:n tiloista. Tottakai kyseessä on todennäköisimmin vain sattuma.

Vetämön ja kuparinvalmistuksen saloista kiinnostuneille:
https://docplayer.fi/43332021-Jari-kuus ... minen.html

SuomenColumbo
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 1:04 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja SuomenColumbo »

No siis ainakin siinä Annelin "Murhalesken muistelmat" kirjassa hän kertoo, että epäilee Jukan surman liittyvän juuri siihen Luvatalla tapahtuneeseen suureen kuparivarkauteen.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Eikö A.A. ole vahvasti epäillyt lähellä asuvaa A.V.tä miehensä murhasta? Hänhän on ollut käytännössä varma hänen syyllisyydestään.

Onko A.V. siis ollut myös kuparia varastelemassa ja J.L saanut tämän selville tutkimuksissaan ja hänet on ollut pakko vaientaa?

Vai onko kuparivarkaat palkanneet A.V.n murhaamaan J.L.n?

Vai onko kuparivarkaat käyneet murhaamassa J.L.n ja tekijä naamioitunut A.V.ksi?

Vai kuinka tässä asiat oikein on menneet?

(ja jossain välissä vielä on voineet pedofiiliringin tyypit iskeä tutkimuksissa liian pitkälle päässeeseen J.L.ään. mutta ei nyt puututa tähän, on jo tarpeeksi sotkuinen tämä juttu)

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Jack Daniels kirjoitti:
Pe Heinä 22, 2022 4:28 am
Onko Porvoon poliisissa vielä samoja poliiseja töissä jotka kuului pedofiilirinkeihin, vai onko nämä jo niin vanhoja namusetiä että ovat päässeet eläkkeelle?
En ole kuullut, että Porvoon poliisissa olisi töissä pedofiilirinkeihin kuuluneita poliiseja. Voisitko hieman valaista asiaa vai heitteletkö vaan satuja ilmaan?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Pieni liekki kirjoitti:
La Heinä 23, 2022 7:07 pm

En ole kuullut, että Porvoon poliisissa olisi töissä pedofiilirinkeihin kuuluneita poliiseja. Voisitko hieman valaista asiaa vai heitteletkö vaan satuja ilmaan?
Tuntemattoman sotilaan Lahtista voisi tässä aika hyvin lainata: "mitäs itte luulet?"

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti:
Su Heinä 24, 2022 12:35 pm
Pieni liekki kirjoitti:
La Heinä 23, 2022 7:07 pm

En ole kuullut, että Porvoon poliisissa olisi töissä pedofiilirinkeihin kuuluneita poliiseja. Voisitko hieman valaista asiaa vai heitteletkö vaan satuja ilmaan?
Tuntemattoman sotilaan Lahtista voisi tässä aika hyvin lainata: "mitäs itte luulet?"
Pyydätkö sinä nyt minua spekuloimaan jotain? Jos minulta kysytään, niin oletan Porvoon poliisissa työskentelevän yhtä asiallisia virkamiehiä kuin meillä Suomessa yleisesti ottaen viranomaiskoneistossamme työskentelee.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

SuomenColumbo
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 1:04 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja SuomenColumbo »

Mutta tämä on mielenkiintoinen juttu, että Anneli puhuu siinä kirjassaan murhasta epäiltyä henkilöä näin.

"Hän asuu omakotitalossa lähellä meitä ja hänen tontilaan on pienlentokone".

No mitäs se muutama vuosi sitten edesmennyt San Meta Oy:n toimitusjohtaja A.S. harrastikaan ?

Hänellä oli lentolupakirja ja hän vielä omistikin lentokoneen.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

SuomenColumbo kirjoitti:
Ma Heinä 25, 2022 12:43 pm
Mutta tämä on mielenkiintoinen juttu, että Anneli puhuu siinä kirjassaan murhasta epäiltyä henkilöä näin.

"Hän asuu omakotitalossa lähellä meitä ja hänen tontilaan on pienlentokone".

No mitäs se muutama vuosi sitten edesmennyt San Meta Oy:n toimitusjohtaja A.S. harrastikaan ?

Hänellä oli lentolupakirja ja hän vielä omistikin lentokoneen.
No ei kertonut asuvan lähellä surmataloa. A.S. ei asunut edes Ulvilassa.

Tämä "lentokonevihje" oli jonkun tuntemattomaksi jääneen naishenkilön 2008 kertoma vihje, jota ei koskaan tutkittu ja mitä ei poliisi (Tapio Santaoja) ollut kuulemma edes koskaan kuullut. Manner kysyi siitä Santaojalta oikeudessa. Anneli ei ole siihen koskaan mitään virallista kantaa ottanut. Vihjeen mukaan henkilöllä oli metallialan yritys ja lentokone. Käsittääkseni häntä ei pidetty murhaajana, vaan murhan tilaajana.
Kyseessä siis ns. kuparivarkausteoria. A.S.:lla oli firma Nakkilassa. Lentokone myös löytyi.

Nää kaikki asiat voisi kyllä lukea vaikka tuosta kirjastani ja moniin asioihin auttaisi sekin, jos jaksaisi lukea viimeisimmän tuomion, ja Auerin kirjastakin on monessa asiassa paljon hyötyä.
Tämä tiedoksi myös MikaK:lle, Joosualle ja muille mielenkiintoisia asioita ihmetteleville. Kyllä te jaksatte sen verran lukea, kun jaksatte täällä kirjoitellakin ja 12 vuotta vanhoja Iltasanomia siteerata.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja ässähai »

^
Siis että MikaK ja Joosuako vaivautuisivat lukemaan nettikirjastasi edes paljon paljastavaa aikajaa? Älä unta näe, naakka hyvä! MikaK uskoo niin jo vahvasti Ulvila-luuloihinsa, ettei ikikuunaan huomaa edes peiliin katsomalla, että latvassaan kimaltelee foliohattu. Ja jos huomaakin, niin ei häppee, vaan kirmaisee minfosta muuallekin, kuten esimerkiksi youtuubiin Renessanssimiehen kanavalle kuuluttamaan, mitä tulikaan omasta hatusta nykäistyä. Ja Joosua taas, noh, hän nyt vaan ei ole lukumiehiä, vaikka yhdellä klikkauksella saisi nenänsä eteen faktaa, joka paikkaa tietojensa aukkoja. Joosua tykkää vaan rakennella, ja aina viimeisen päälle. Sehän on saatu lukea minfon useastakin ketjusta, että miten Joosuan mielestä milloin mikäkin kohta talossa rakennetaan oikein, jotta rosvot ei pääse pirtteihin mesoamaan. Mutta toki toivossa on kiva elää - jospa jonain päivänä jostain syystä nämäkin "sankarit" jaksaisivat klikata Naakan nettikirjan auki...

===
:!: Lukusuositus Naakan nettikirjalle! Ja jos ei heti ehdi koko kirjaa lukea, niin tosiaankin kannattaa aloittaa aikajanasta, eli siitä vaan :wink: , ja jo alkaa tapahtumien kulkuun löytyä normaalijärkistä logiikkaa. :!:

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2413
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Ke Heinä 27, 2022 11:44 pm
SuomenColumbo kirjoitti:
Ma Heinä 25, 2022 12:43 pm
Mutta tämä on mielenkiintoinen juttu, että Anneli puhuu siinä kirjassaan murhasta epäiltyä henkilöä näin.

"Hän asuu omakotitalossa lähellä meitä ja hänen tontilaan on pienlentokone".

No mitäs se muutama vuosi sitten edesmennyt San Meta Oy:n toimitusjohtaja A.S. harrastikaan ?

Hänellä oli lentolupakirja ja hän vielä omistikin lentokoneen.
No ei kertonut asuvan lähellä surmataloa. A.S. ei asunut edes Ulvilassa.

Tämä "lentokonevihje" oli jonkun tuntemattomaksi jääneen naishenkilön 2008 kertoma vihje, jota ei koskaan tutkittu ja mitä ei poliisi (Tapio Santaoja) ollut kuulemma edes koskaan kuullut. Manner kysyi siitä Santaojalta oikeudessa. Anneli ei ole siihen koskaan mitään virallista kantaa ottanut. Vihjeen mukaan henkilöllä oli metallialan yritys ja lentokone. Käsittääkseni häntä ei pidetty murhaajana, vaan murhan tilaajana.
Kyseessä siis ns. kuparivarkausteoria. A.S.:lla oli firma Nakkilassa. Lentokone myös löytyi.

Nää kaikki asiat voisi kyllä lukea vaikka tuosta kirjastani ja moniin asioihin auttaisi sekin, jos jaksaisi lukea viimeisimmän tuomion, ja Auerin kirjastakin on monessa asiassa paljon hyötyä.
Tämä tiedoksi myös MikaK:lle, Joosualle ja muille mielenkiintoisia asioita ihmetteleville. Kyllä te jaksatte sen verran lukea, kun jaksatte täällä kirjoitellakin ja 12 vuotta vanhoja Iltasanomia siteerata.
Pitää lukea taas aikajanaa. Luen siihen saakka, kunnes alkaa seksuaalihommat. En ole yhtään kiinnostunut siitä osiosta. Olen kiinnostunut vain Lahden murhasta.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Vastaa Viestiin